- Viestejä
- 665
Tänään pelattu Ranskan Pro A:n peli Paris Basketball - Dijon taisi olla kauden ensimmäisiä varsinaisia pelejä Euroopan sarjoissa.
Suomalaisittain tämä oli mukava aloitus kauteen, sillä Iisalon ja Jantusen Paris otti Dijonista selvän voiton. Jantuselle joukkueestaan kolmanneksi eniten peliakaa, jonka aikana syntyi viisi pistettä neljällä pelitilanneheitolla. Jantusen rooli tullee Pariisissa olemaan tuttu ja turvallinen. Parisin suurimmat heittomäärät pelistä toiseen taitaa kertyä kaksikolle Shorts & Hifi muiden pelaajien enemmän tai vähemmän säestäessä tuota dynaamista duoa.
Ilahduttavaa on myös ollut Elias Valtosen otteet Manresan valmistavissa/Katalonian-liigan otteluissa. Manresa on joukkueena ollut itse asiassa todella vakuuttava useammalla murskavoitollaan. Ainut tappio on tullut Barcelonaa vastaan jännittävien vaiheiden jälkeen Katalonian liigan finaalissa (peli nähtävissä Youtubessa), mutta Manresan jalkoihin on toistaiseksi jäänyt muun muassa Paris sekä viime kaudella hienon kauden pelannut Badalona.
Valtonen on mielestäni pelannut tähän mennessä kolmessa valmistavassa pelissä, joista kaikissa hän on tullut peliin penkiltä. Pisteitä on kuitenkin syntynyt noissa peleissä noin 8-9 keskiarvolla. Roolina näyttäisi olevan tuttu nurkkajukka, ja ainakin pienen otannan perusteella puolenkentän hyökkäydessä rooli on hyvin rajattu. Valtonen on toisaalta ollut hyvä kentän juoksijana, puolustajana sekä levypallopelaajana.
Ehkä katson Valtosta sinivalkoisten lasien läpi, mutta hänen otteensa kentällä ovat olleet suhteellisen vakuuttavia. Jos tuohon pakettiin saisi vain lisättyä sen luotettavan kolmen pisteen heiton, niin tällä hetkellä pitäisin häntä erittäin mielenkiintoisena pelaajana (jos jonkin huippuseuran GM siis olisin). Itse olen ollut viime vuoden Valtosen suhteen hieman pessimistinen, mutta jo kesän maaottelut muuttivat mieltäni. Olen ollut väärässä ja liian ylidramaattinen. Ja voihan olla, että nyt oma arvioni on korjautunut liikaakin myönteiseen suuntaan. Mutta on mielestäni hieno merkki, miten mies on toistaiseksi pelannut ottaen huomioon senkin, että vielä pari viikkoa sitten oli epäselvää, missä hän kautensa aloittaisi.
Jonkin Teneriffan harjoituspelin kohokohdat myös löysin Youtubesta. Salin oli siellä aloitusviisikossa ja totutun varma. Olin näkevinäni hänen käyttävän palloskreenejä vähän enemmän kuin normaalisti, mutta voi olla, että tämä lisäys on tullut Salinin peliin jo hieman aiemmin. Ainakin maajoukkueessa häntä nähtiin kesällä tällaisissakin toimissa. Teneriffan porukka on muuten erittäin kokenut, jopa iäkäs, eikä ole juuri viime kaudesta muuttunut.
Onko kellään muuten mitään tietoa Maxhunin sopimuskuvioista? Hänen ja Grandison tilanne on itselleni mysteeri, vaikka viimeksi pari päivää sitten kroatialainen Sportske Novosti spekuloi jälleen Grandisonin ja Cibonan sopimuksesta. Oli miten oli, niin kyllähän melkein kaikki europpalaiset joukkueet ovat lähes valmiita tässä vaiheessa ja on erikoista, että kummankaan tulevan kauden joukkueesta ei ole kuulunut mitään varmaa. Suomi-koriksen puolesta toivon, että molemmat löytävät joukkueen, jossa saisivat selvästi pallollisen roolin. Muuten kaikki europelaajamme pelaavat todella pallottomasti. Maxhunin suhteen tällaisessa roolissa pelaaminen on tietenkin itsestään selvää, mutta ongelma lienee, että harva joukkue on syystä tai toisesta valmis tällaista tonttia hänelle tarjoamaan.