Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Joku voisi laittaa tilastoa miten muut em-kisoihin valmistautuvat pelasivat pelejä, jos jaksavat.Toivoisi että jatkossa hieman enemmän olisi näitä harjoituspelejä ennen kisoja. Mutta tämä 4 lienee nyt minimi.
Vähän naurattaa jotenkin tuo Palotienkin suhtautuminen Amziliin, kuten myös yleisön ja muun joukkueen. Kyseessä kuitenkin 24-vuotias pelaaja. Siis vain vuoden Jantusta nuorempi. Jos vain kuuntelisi selostajaa ja näkisi muiden reaktiot herran suorituksiin voisi kuvitella kyseessä olevan joku 18-vuotias lupaus. Kyseessä on oikeasti kovan tason koripalloammattilainen, ja uskon että tulee sen osoittamaan suuremmallekin yleisölle jo tulevan vuoden MM-karsintaikkunoissa. Mielelläni itsekin hänet näkisin joukkueessa jo nyt, mutta onhan tuo nelospaikka aivan järjettömän kovatasoinen, joten vähän "pakko" hänet on pihalle tässä vaiheessa jättää.Harmi ettei nyt Amzil mahdu joukkueeseen, mutta lienee hyvin käyttöä mm-karsinnoissa. Tästä porukasta tippuu Kantonen ja Amzil, mistä löytyy sitten se 12 pelaajan joukkue kisoihin.
Vähän naurattaa jotenkin tuo Palotienkin suhtautuminen Amziliin, kuten myös yleisön ja muun joukkueen. Kyseessä kuitenkin 24-vuotias pelaaja. Siis vain vuoden Jantusta nuorempi. Jos vain kuuntelisi selostajaa ja näkisi muiden reaktiot herran suorituksiin voisi kuvitella kyseessä olevan joku 18-vuotias lupaus. Kyseessä on oikeasti kovan tason koripalloammattilainen, ja uskon että tulee sen osoittamaan suuremmallekin yleisölle jo tulevan vuoden MM-karsintaikkunoissa. Mielelläni itsekin hänet näkisin joukkueessa jo nyt, mutta onhan tuo nelospaikka aivan järjettömän kovatasoinen, joten vähän "pakko" hänet on pihalle tässä vaiheessa jättää.
Joku voisi laittaa tilastoa miten muut em-kisoihin valmistautuvat pelasivat pelejä, jos jaksavat.
Alkaa olemaan isopää kunnossa, silloinkin kun Nba/Ncaa käynnissä.
Jantunen/Nkamhoua/Amzil/Madsen
Ja vuoden päästä Federikokin pelaa todennäköisesti euroopassa..
Kyllä allekirjoittanut vaan pelkääJa Suomella ihan suotuisa reitti MM-kisoihin odotettavissa. Enkä tuohon ekaan Riika-matsiinkaan Latviaa tai Turkkia pelkäisi, Serbian kun vain pystyy välttämään. Turha liikaa lähteä epäilemään, toki näitä on aina mukava spekuloida.![]()
Ja Suomella ihan suotuisa reitti MM-kisoihin odotettavissa. Enkä tuohon ekaan Riika-matsiinkaan Latviaa tai Turkkia pelkäisi, Serbian kun vain pystyy välttämään. Turha liikaa lähteä epäilemään, toki näitä on aina mukava spekuloida.![]()
Kyllä allekirjoittanut vaan pelkääKun muistetaan miten 8 vuotta sitten Italia tappoi Suomen muutamalla kolkilla jo ensimmäisessä erässä, niin Latvia on kaikista maailman joukkueista juuri se joka tekee saman. Turha tietysti mennä asioiden edelle, nautiskellaan alkulohkot pois alta ensin!
Tässä taas yksi lähtökohtaisesti nega.. taitaa tönkkökäsitys olla meillä aivan eri…
Seppälä piti fiksusti omaehtoisen tauon susijengihommista viime kesänä, ja laittoi itsensä kuntoon kuten totesi jossain. Veikkaisin, että fysiikka parempi kuin koskaan aiemmin tällä hetkellä, eikä huono aiemminkaan ollut, loukut vain söivät sitä. Hienosti pelannut Unkarissa todella isot minuutit terveenä koko kauden. Kuten korista seuraavat ovat saaneet lukea Basket.fi:stä suomalaiset ulkomailla-uutisista.. sikäli mikäli kiinnostusta on riittämiin.
Tapaus Amzil on kyllä todella sääli, että ei pääse kisoihin. Hän antoi hyvät näytöt niillä vähillä minuuteillaan. Muuriselta oli todella mielenkiintoiset minuutit ja on pakko ottaa kisoihin. Ymmärrän, että ei Muurisen paikka missään vaiheessa valmennusjohdon näkövinkkelistä varmaan koskaan ollut uhattuna.Harmi ettei nyt Amzil mahdu joukkueeseen, mutta lienee hyvin käyttöä mm-karsinnoissa. Tästä porukasta tippuu Kantonen ja Amzil, mistä löytyy sitten se 12 pelaajan joukkue kisoihin.
Onkohan niin, ettei joku Madsen mahtuisi MM-kisarosteriin, mikäli Suomi sinne pääsee, vaan sen paikan ottaisi Amzil? Veikkaan, että Amzil pelaa todella hyvän kauden nyt Euroopassa.Vähän naurattaa jotenkin tuo Palotienkin suhtautuminen Amziliin, kuten myös yleisön ja muun joukkueen. Kyseessä kuitenkin 24-vuotias pelaaja. Siis vain vuoden Jantusta nuorempi. Jos vain kuuntelisi selostajaa ja näkisi muiden reaktiot herran suorituksiin voisi kuvitella kyseessä olevan joku 18-vuotias lupaus. Kyseessä on oikeasti kovan tason koripalloammattilainen, ja uskon että tulee sen osoittamaan suuremmallekin yleisölle jo tulevan vuoden MM-karsintaikkunoissa. Mielelläni itsekin hänet näkisin joukkueessa jo nyt, mutta onhan tuo nelospaikka aivan järjettömän kovatasoinen, joten vähän "pakko" hänet on pihalle tässä vaiheessa jättää.
Samaa mieltä. Turkki paljon mielummin kuin Latvia.Ja Suomella ihan suotuisa reitti MM-kisoihin odotettavissa. Enkä tuohon ekaan Riika-matsiinkaan Latviaa tai Turkkia pelkäisi, Serbian kun vain pystyy välttämään. Turha liikaa lähteä epäilemään, toki näitä on aina mukava spekuloida.![]()