Koripallo.com

Susijengi EM-kotikisoissa 2025

Viestejä
286
Fournier on 198 cm, Gustavson 197 cm - eipä tuossakaan isoa eroa ole. Muurisesta voi vielä tulla mitä vain, mutta ei vielä todellakaan ole Gustavsonin edellä. Amzilista en itse ole nähnyt kuin jotain lyhyitä YouTube-pätkiä, mutta niiden perusteella en kyllä näe häntä Gustavsonin edellä. Toki jos sinä olet tarkemmin noita NCAA pelejä
sekä Amzililta että Gustavsonilta aikanaan seurannut ja sen seurauksena vertaat vastaavaa vastaavaan, niin eipä siinä sitten. Vähän uskalla väittää, että näin ei ehkä sinunkaan kohdallasi ole.
201cm on kyllä ennen ollut ellei sitten pituus alkanut laskemaan vanhetessa. Monessa paikkaa kuten Fiban sivuilla ja Euroliigan lukee että on 2 metrinen pelaaja, jos noihin on luottaminen.
Ainakin mitä matseja Amzililla nähnyt NCAA:ssa ja nuorisomaajoukkueessa voin sanoa, että itse olen vakuuttunut. Saa nähdä vaan onnistuuko miesten maajoukkueessa sama.
Minun mielestäni 30 min YouTube videot ei ole lyhkäisiä kun vertaa Gustavsonin 5 min NCAA highligteihin.
 
Viestejä
1 592
Mulla ainakin Markkasen ja Valtosen lisäksi Muurinen ja Amzil menee 3 paikalla samalle tasolle kuin Gustavson. Näkisin esimerkiksi Saksaa vastaan juuri Muurisella ja Amzilille käyttöä 3 paikalla.

Ehkä ei olisi tarvinnut Bodganovicia laittaa tohon vertailuun, kun hänkin enemmän 2 paikan pelaaja kuin 3 paikan ja ainoa tossa, joka miltei samanmittainen kuin Gustavson.
Eri paikoissa Andren pituudeksi on laitettu 194-195cm, vaikka todellisuudessa pituus on n. 197cm. Siitä huolimatta pituuseroa Fournieriekin on 5cm ja esim Franz Wagneriin 12cm.
Gustavson pituusero esim. Sasu Salinin kanssa on yhtä iso kuin Fournierin.
Onhan muuten Luka Doncickin Andrea hiukan pitempi, vaikka on 1/2 paikan pelaaja.
Tosissaanko olet laittamassa Amzilia ja Muurista kolmospaikalle? Eiköhän olisi jo aika siirtyä 2020-luvulle näiden pelipaikkanäkemysten suhteen. Tämä pituuksien vertailu on myös ihan yhtä turhan kanssa. Sillä muutamalla sentillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja sen voin sanoa varmuudella että Evan Fournier ei ole 202cm pitkä. Gustavson on myös todella vahva pelaaja joka helposti puolustaa itseään pidempiä. Mitään ongelmaa ei Gustavsonin koon kanssa ole. Tietysti peluutus on matchup kohtaista, ja joo, jotain Saksan Theis-Voigtmann-Wagner etukenttää vastaan pitää varmasti Suomenkin peluuttaa isompaa viisikkoa, sehän on ihan itsestäänselvyys.
 
Viestejä
78
201cm on kyllä ennen ollut ellei sitten pituus alkanut laskemaan vanhetessa. Monessa paikkaa kuten Fiban sivuilla ja Euroliigan lukee että on 2 metrinen pelaaja, jos noihin on luottaminen.
Ainakin mitä matseja Amzililla nähnyt NCAA:ssa ja nuorisomaajoukkueessa voin sanoa, että itse olen vakuuttunut. Saa nähdä vaan onnistuuko miesten maajoukkueessa sama.
Minun mielestäni 30 min YouTube videot ei ole lyhkäisiä kun vertaa Gustavsonin 5 min NCAA highligteihin.
Muuhun en sano mitään, mutta jos Fournier on yli 2 m, niin meikäläinen on joulupukin muori.

P.s. Itse siis en ole siis sen paremmin Gustavsonilta kuin Amzililta nähnyt ainuttakaan kokonaista NCAA peliä, enkä muutenkaan kyseisen sarjan peluutuksista ja eri pelien ja joukkueiden tasoista tiedä tuon taivaallista, joten en sano herrojen järjestyksestä mitään varmaa, ennen kuin olen Amizilinkin tosipeleissä nähnyt. Tällä hetkellä mielestäni Gustavson on edellä (osin siksi, että tykkään juurikin siitä, miten erilainen pelaajatyyppinä hän on), mutta voin toki olla väärässä ja se ehkä sitten kesällä nähdään.
 
Viestejä
286
Tosissaanko olet laittamassa Amzilia ja Muurista kolmospaikalle? Eiköhän olisi jo aika siirtyä 2020-luvulle näiden pelipaikkanäkemysten suhteen. Tämä pituuksien vertailu on myös ihan yhtä turhan kanssa. Sillä muutamalla sentillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja sen voin sanoa varmuudella että Evan Fournier ei ole 202cm pitkä. Gustavson on myös todella vahva pelaaja joka helposti puolustaa itseään pidempiä. Mitään ongelmaa ei Gustavsonin koon kanssa ole. Tietysti peluutus on matchup kohtaista, ja joo, jotain Saksan Theis-Voigtmann-Wagner etukenttää vastaan pitää varmasti Suomenkin peluuttaa isompaa viisikkoa, sehän on ihan itsestäänselvyys.
Molemmat sekä Muurinen että Amzil pelaa seuroissaan 3 etenkin Amzil heittävä iso laitahyökkäjä New Mexicossa.
Gustavson enemmän kyllä guard pelaaja, kuin laituri ja pelityyliltäänkin 2 paikan pelaaja.
Ehkei muutamalla sentillä ole väliä, mutta kun mennään 10cm ylöspäin niin silloin se pituus ero alkaa näkyä.

Onhan Suomen lohkossakin Montenegrolla, Saksalla esimerkiksi 3 paikalla yli 2 metrisiä pelaajia ja samantapaisia 3 paikan pelaaja kuten Amzil.

Suomikin pystyy pelata kisoissa isommalla viisikolla, jossa olisi esim. Maxhuni, Little, Amzil/Muurinen, Jantunen, Markkanen.
Moni hyväkin Euroopan maa voi olla vaikeuksissa ton kentän kanssa ja vaihtopenkiltäkin voi laittaa isoon päähän Madsenia ja Nkamhouata, 2/3 paikalle laittaa Valtosta, Salinia, Gustavsonia ja 1 paikalle Seppälää.
 
Se pelkkä pituus ei oikeasti ole se juttu. Toki tiettyyn pisteeseen asti pelipaikalle ”riittävä” pituus voi helpottaa, mutta puuttuvia senttejä, jopa kymmentä sellaista, voi kompensoida muilla ominaisuuksilla. Jos ei nyt ihan siellä korirenkaan alla majailla (ja välillä sielläkin - ks. esim. KB vs. KB välierä). Jos olet vahvempi, nopeampi, parempi ennakoimaan tai ihan vain asenne kohdallaan, se isompikin kaveri pysähtyy ja siitä pääsee myös ohi.

Juuri tässä tänään katsoin tuon ensimmäisen Boston-Orlando -pelin - siellä pärjäsi Payton Pritchard korin alla ja Derrick White ihan missä vain isompiaan vastaan. Ihan siinä missä korisliigan välierissä Gustavson torjui kahdesti peräkkäin ”muutaman sentin” pitemmän Pöllän… ja edellenkään en ole sitä mieltä, että Gustavson tason puolesta on verrattavissa johonkin Wagneriin, mutta nuo sinun perustelusi ovat välillä vähän sellaisia, että tuntuu, että keskityt enemmän lukemaan jotain nettisivustojen ja liigamanagerien teoreettisia tilasto- ja numerotietoja ja vähemmän katsomaan ihan sitä koripallon pelaamista. Tai etenkään pelaamaan sitä koripalloa. Edelleen - voin olla väärässä, ei olisi eka kerta, mutta sellainen tunne tulee välillä.
 
Pöllä on huono vertauskuva, kun suurinosa varmaan hänet torjuukin.
Esim ruotsin Simon Birgander, vaikka ei ole edes Euroliiga tason sentteri on Pöllää huomattavasti parempi pelaaja/sentteri ja monelle maalle Håkansson Pantzar Birgander on myrkkyä. Muurinen ja Amzil varmaan blokkaisi Pöllän niin pahasti ettei Pöllää edes harkittaisi EM joukkueeseen.
Sori ja anteeksi vaan Hannes Pöllälle.

Ja joo Gustavson voi tietyissä rytmityksissä peluuttaa 3 paikalla, mutta kyllä kokeilisin myös maajoukkueessa Amzilia ja Muurista sillä pelipaikalla.
Kavensihan/ tasoitti Suomi Puolaakin vastaan Olympiakarsinnoissa kun kentällä oli iso miehitys Jantunen Nkamhoua Madsen.
Näkisin että esim. Amzilia hyvin 3 voi peluuttaa.
Itse en ymmärrä miksi moni ei peluuttaisi Amzilia 3 paikalla, vaikka hän pelaakin 3/4 paikkaa ja parhaimpana päivänä loistava pelaaja/heittäjä laituri.

Kyllähän Gustavsonia pitäisi joskus maajoukkueessa peluuttaa 1 paikalla, kun peliäly ja pallontuontitaito hyvä ja hänen pituisia takapelaajia löytyy pilvin pimein kuten eurolegenda Milos Teodosic, liettuan koripallolegenda Mantas Kalnietis, Slovenian koripallon teinitähti nykyinen NBA stara Luka Doncic, kreikan Nick Calatches, serbian Vasilje Misic, ranskan Nando De Colo ja tsekkien Tomas Satoransky mm.

Ja vastaan vielä tohon, "että keskityt enemmän lukemaan jotain nettisivustojen ja liigamanagerien teoreettisia tilasto- ja numerotietoja ja vähemmän katsomaan ihan sitä koripallon pelaamista" niin kyllä nuo näkemykset on tullut pelejä katsomalla, YouTube higlight/koosteiden pohjalta ja omilla arvailulla esim. hyötyisikö Suomi enemmän Amzilin kaltaisesta pelaajasta EM kisoissa kun, vaikka Grandisonin tasoisesta pelaajasta.
 
Juu, aika moni Euroliigan tason sentteri on Pöllää parempi. Ja aika moni Euroliigan tason kolmonen on Gustavsonia parempi. Ja siltikin tuo kaksikko kertoo sen, että edes lähes 15 cm pituusero ei välttämättä kerro mitään siitä, mitä koripallokentällä oikeasti pelattaessa tapahtuu. Voi olla, että Amzil tai Muurinenkin torjuisi Pöllän, mutta se ei muuta mihinkään sitä, että samaan pystyy myös selvästi lyhyempi kaveri tarvittaessa.

Kaiken maailman eurolegendojen ja entisten ja nykyisten NBA-pelaajien luettelointi kertoo vain siitä, että mietit asioita paljolti teoreettisella tasolla. En oikein edes käsitä, miten Susijengin - tai millään - tasolla voit ajatella, että Gustavsonia tulisi ennemmin peluuttaa pointtina kuin kolmosena. Kun Gustavson nyt ei millään tasolla ole pointti (ihan sama mitä jollain nettisivulla lukee), mutta oikein hyvä kolmospaikan pelaaja Suomen pelaajataso huomioiden.
 
Voisi silti Gustavson koittaa miten pointin paikalla pärjää ja jos ei onnistu niin sitten mun puolesta saa pelata kolmos/kakkospaikkaa. Esim. nyt kesällä harjoitusmaaotteluissa voisi hetken koittaa niin että Gustavson pelaisi pointtina vaikka Salin 2, Valtonen 3 ja vaikka Jantunen Madsen isoina ja sitten näkisi kannattaako Gustavson enää peluuttaa sillä paikalla. Jos Gustavson onnistuisikin pelaamaan myös 1 paikkaa, olisi se suomen kannalta loistava juttu niin ei tarvitsi näihin kisoihin ajatella enää Adleria eikä Nikkarista sen 1 paikan takia. Kumminkin suomella todennäköisesti kisoissa 3 ykkös paikan pelaajaa, 2-3 kakkospaikan pelaajaa, 2-4 kolmospaikan pelaajaa ja 5-6 nelos ja vitospaikan pelaajaa.

Syy miksi ajattelen juuri Gustavsonia myös 1 paikalla on se jos joku/jotkut pointeista sairastuu ja loukkaantuu niin olisi hyvä olla varalla joku jota voisi siinä paikalla tarpeen vaatiessa peluuttaa ja Gustavson tulee ekana mieleen Salinin kanssa.
 
Loukkaintuihan 2017 kotikisoissa Wilson sekä Koivisto ja olisi katastrofi jos Suomelle esimerkiksi toinen takapelaaja loukkaantuisi kesken kisojen ja toinen ei pystyisi sairaanollessaan pelata kuin Max 5-10 minuuttia niin meillä olisi silloin 1 takapelaaja ja 2 pelaajaa jotka ehkä osaavat jollain tasolla pelata 1 paikkaa. Nuo esim. ovat syitä miksi olisi hyvä että joku muukin noiden 3 sijaan osaisi jotenkin pelata ykköspelipaikkaa.
 
Viestejä
885
Kun Gustavson nyt ei millään tasolla ole pointti (ihan sama mitä jollain nettisivulla lukee), mutta oikein hyvä kolmospaikan pelaaja Suomen pelaajataso huomioiden.
Sen verran laitan omaa lusikkaa tähän soppaan, että kaudella 2022-23 Gustavson pelasi Richmondissa hetkittäin mielestäni jonkinlaista pointin roolia, vaikka yleisesti pelipaikka NCAA:ssa hänellä oli jonkinlainen combo-guard.

Tuossa Richmondin 22-23 joukkueessa hyökkäyspääntekemistä ohjasi usein itse asiassa joukkueen pisin pelaaja, 213 senttinen yhdysvaltalais-irlantilainen Neal Quinn. Tämä selittyy osin sillä, että Richmond pelasi nuo Gustavsonin vuodet valtaosin Princeton-hyökkäystä, jossa isoa roolia näyttelee leikkaukset sieltä täältä ja isojen pelaajien high-post operointi. Suurempi syy tuon vuoden tilanteeseen oli kuitenkin se, että joukkueen pelintekijänpaikkaa edelliset vuodet dominoinut Jacob Gilyard (nykyinen Nkamhouan joukkuekaveri) siirtyi elämässään edellisen kauden jälkeen eteenpäin ja joukkueella ei oikein ollut ketään kuka olisi voinut hänen saappaansa täyttää.

Itse en olisi kovin yllättynyt, jos Gustavson pelaisi ensi kesänä joitain minuutteja siellä täällä hieman tuon vuoden 22-23 tapaisessa roolissa. Ja olen toki samaa mieltä siitä, että pelkkä pallonylöstuonti ei tee kenestäkään automaattisesti pointtia, mutta kuka vaikkapa tuossa Richmondin joukkueessa oli se varsinainen ja pääasiallinen pointti ja millä perusteella?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 592
Kyllähän Gustavsonia pitäisi joskus maajoukkueessa peluuttaa 1 paikalla, kun peliäly ja pallontuontitaito hyvä ja hänen pituisia takapelaajia löytyy pilvin pimein kuten eurolegenda Milos Teodosic, liettuan koripallolegenda Mantas Kalnietis, Slovenian koripallon teinitähti nykyinen NBA stara Luka Doncic, kreikan Nick Calatches, serbian Vasilje Misic, ranskan Nando De Colo ja tsekkien Tomas Satoransky mm.
Siis mitä? Onko tämä nyt ihan puhdasta trollia jo? Luettelet historian parhaita Eurooppalaisia pelintekijöitä ihan vain siksi että he ovat saman pituisia kuin Gustavson, ja tällä perusteella Gustavson on/pitäisi olla pointti? Siitä ollaan samaa mieltä että Gustavsonin peliäly on selkeitä vahvuuksia, mutta ei se ilmene samalla tavalla kuin pointeilla, vaan oikein ajoitetuilla leikkauksilla ja sijoittumisella pallottomana pelaajana. Erityisen pallovarmana pelaajana Gustavsonia taas en pidä, siihen kun laitetaan esim. juuri Euroliigan vuoden puolustajaksi valittu Saksan Nick Weiler-Babb eteen niin saattaa tulla jopa Seppälää ikävä kun pitäisi palloa ylös tuoda.

Jos halutaan johonkin Euroliiga-pelaajaan Gustavsonia verrata, mielestäni hyvä vertaus on Monacon Terry Tarpey joka ollut Ranskan joukkueessa MM-kisoissakin mukana loistavana roolipelaajana. Pituudeksi on ilmoitettu 195cm, mutta Gustavsonin tapaan todella vahva jaloistaan ja aivan ilmiömäinen puolustaja. Ei mikään luotettavin heittäjä, mutta pystyy rankaisemaan kulmakolmosilla. Loistava myös ajoittamaan leikkauksiaan Gustavsonin tapaan.
 
Mielestäni en kyllä trolli ole ja tietenkään isompia maita vastaan takapelaajina voi peluuttaa vaan Maxhunia, Seppälää ja Littleä.
Siitä huolimatta näkisin Andrelle käyttöä 1/2 paikalle heikompia maita vastaan kuten Iso Britanniaa, Ruotsia ja Montenegroa vastaan ja luulen, että pystyy tuomaan palloa noita maita vastaan.
Andre ja Sasu Salin todennäköisesti puolustaa ruotsin takapelaajia Larsonia, Håkanssonia ja Pantzaria.

Ja ei tuo Terry Tarpey vertaus myöskään ole tarpeeks hyvä kun toinen 4 vuotta vanhempi pelaaja, joka enimmäkseen pelaa 3 paikkaa ja tarvittaessa 2 paikkaa.
Muutenkin on mielenkiintoista että Tarpeysta lukee monessa paikkaa että on small forward/ guard ja Andre Gustavsonista vaikka, missä paikassa takapelaaja/ guard (point guard, shooting guard).
Onhan Ranskan joukkueessakin laadukkaampia takapelaajia kuin Suomella ja heilläkin viime vuoden olympialaisissa 4 pelaajaa, jotka pelasivat/ pystyivät pelaamaan 1 pelipaikkaa.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että Andrea voi peluuttaa kolmella eri pelipaikalla eli pointtina tarvittaessa, guardina mikä hänen paras pelipaikka ja välillä myös 3 paikalla.

Andresta takapelaajana Susijengissä on yhtä paljon tällä hetkellä käyttöä mielestäni kuin vasta 18 vuotta vuotiaasta Adlerista, jolla ei ole tarpeeksi kokemusta ja jos Adler olisi kisoissa jäisi kisoista mielestäni pois valmiimpia, kokeneempia ja tällä hetkellä parempia pelaajia.

Ja ennen, kuin joku laittaa että onhan Muurinenkin saman ikäinen kuin Adler niin Muurinen on lupaavampi, ehkä suomen paras heitontorjuja, valmiimpi pelaaja ja antanut Susijengissä näytöt miksi mahtuu terveenä ollessaan kisajoukkueeseen.
 
Viestejä
286
Pelasihan Sasu Salininikin pointtia 2016 harjoitusmaaottelussa Ruotsia vastaan, vaikka Salin Gustavsoniakin heikompi pallonkäsittelijä vaikkakin parempi 3 pisteen heittäjä.
Suomihan olisi hävinnyt tuon harjoitusottelun mikäli Markkanen ei olisi pelannut tossa ottelussa.
 
Viestejä
1 592
Ja ei tuo Terry Tarpey vertaus myöskään ole tarpeeks hyvä kun toinen 4 vuotta vanhempi pelaaja
Miten tämä vaikuttaa siihen kuinka samankaltaisia pelaajat ovat? Luulen että et edes tiedä kyseistä pelaajaa, tai ainakaan yhtäkään peliä et häneltä ole ikinä nähnyt. Koko väittely taitaa tosin olla muutenkin täysin turha kun jatkat vaan samoilla täysin päättömillä kommenteilla. Kiitos ja hei.
 
Viestejä
5 712
Siis mitä? Onko tämä nyt ihan puhdasta trollia jo? Luettelet historian parhaita Eurooppalaisia pelintekijöitä ihan vain siksi että he ovat saman pituisia kuin Gustavson, ja tällä perusteella Gustavson on/pitäisi olla pointti? Siitä ollaan samaa mieltä että Gustavsonin peliäly on selkeitä vahvuuksia, mutta ei se ilmene samalla tavalla kuin pointeilla, vaan oikein ajoitetuilla leikkauksilla ja sijoittumisella pallottomana pelaajana. Erityisen pallovarmana pelaajana Gustavsonia taas en pidä, siihen kun laitetaan esim. juuri Euroliigan vuoden puolustajaksi valittu Saksan Nick Weiler-Babb eteen niin saattaa tulla jopa Seppälää ikävä kun pitäisi palloa ylös tuoda.

Jos halutaan johonkin Euroliiga-pelaajaan Gustavsonia verrata, mielestäni hyvä vertaus on Monacon Terry Tarpey joka ollut Ranskan joukkueessa MM-kisoissakin mukana loistavana roolipelaajana. Pituudeksi on ilmoitettu 195cm, mutta Gustavsonin tapaan todella vahva jaloistaan ja aivan ilmiömäinen puolustaja. Ei mikään luotettavin heittäjä, mutta pystyy rankaisemaan kulmakolmosilla. Loistava myös ajoittamaan leikkauksiaan Gustavsonin tapaan.

Tuli muuten vähän asian vierestä mieleen, että mitkä joukkueet tuosta Suomen lohkosta käyttävät pakissa mahdollisesti koko kentän painetta, edes yhden ukon verran? Aika laiskoja puolustuksiakin kuitenkin MJ-tasollakin välillä näkee. :)
 
Liettuasta uskoisin että saattaa tulla kovaakin painetta. Viimeisimmässä karsintaikkunassa ainakin Viroa vastaan oli sellainen prässi koko matsin ajan että oksat pois. Muilta joukkueilta sitten tosiaan ei varmaan mitään kovempaa painetta tulekaan. Tosin Saksalla uusi valmentaja, joten saattahan sieltä jotain uuttakin tulla.
 
Viestejä
286
Miten tämä vaikuttaa siihen kuinka samankaltaisia pelaajat ovat? Luulen että et edes tiedä kyseistä pelaajaa, tai ainakaan yhtäkään peliä et häneltä ole ikinä nähnyt. Koko väittely taitaa tosin olla muutenkin täysin turha kun jatkat vaan samoilla täysin päättömillä kommenteilla. Kiitos ja hei.
Olen kyllä nähnyt hänenkin pelejä ja tietääkseni Tarpey ei ole pelannut nuoruudessa 1 paikkaa, mitä Gustavson on pelannut.
Tiedä sitten onko nämä päättömiä kommentteja, mutta tiedän että 1/2 paikallakin Andrea voi peluuttaa.

Kiitos, hei.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös