Koripallo.com

Susijengin kokoonpano MM-kisoissa 2023?

Hx

Viestejä
61
Hyvää spekulointia! Olen myös sitä mieltä, että NCAA-pelaajien tulee osoittaa kykynsä pärjätä paljon fyysisemmissä aikuisten FIBA-väännöissä ennen MM-kisoja - mutta heille tulisi ilman muuta antaa kesällä siihen mahdollisuus kuten Nkamhoua sai viime kesänä. Tämä pätee aivan erityisesti isoon päätyyn Amzil/Federiko, Grandisonin kaltainen pelaaja on helpompi ottaa vaikka sitten penkin päähän 3 p spesialistiksi kunhan vain kemia joukkuekavereiden kanssa on kohdallaan.

Ja tietysti, kuten aina, toivotaan ettei mikään loukkaantuminen tai NCAA-valmentajan päähänpisto pakota valmennusjohdon ratkaisuja. MM-kisat ovat kuitenkin astetta näkyvämpi tapahtuma jenkeissä kuin EM-kisat vaikkeivät olympialaisten sarjassa painikaan [kopkop]
 
Viestejä
2 452
Joo ja juu. Tuli ehkä painotettua potentiaalia tuossa vähän liikaa ja varmaan jos uudestaan listaisin viikon päästä, niin ei näyttäisi top-5 jälkeen samalta. Lipsahti myös listan pituus, top-20 riittäisi varmasti.
Eikä siinä. Ihan hyvähän tuollaista pitkääkin listaa on pohtia. Esimerkiksi seuraavien EM-kisojen lista näyttää taas varmasti erilaiselta kuin nyt kun katsotaan vain puolen vuoden päähän - ja aika moni poika ei vielä aikuisten pelejä ole pelannut.

Itse sanoisin, että nämä kahdeksan nimeä ovat täydellä varmuudella kisakoneessa, mikäli vaan pääsevät matkaan (ettei kukaan ilkeä college-koutsi blokkaa esim.)

Lauri Markkanen
Sasu Salin
Olivier Nkamhoua
Edon Maxhuni
Mikael Jantunen
Alexander Madsen
Elias Valtonen
Miro Little

Ja siinä se pääasiallinen rotaatio jo onkin sekä ne pelaajat, jotka pelit ratkovat. Tässä vaiheessa seuraavien neljän nimen osalta vaikea sanoa. Jos tässä ja nyt pitäisi arvata, sinne voisi tulla Alex Murphya ja Henri Kantosta - jo arvokisoja kokeneita. Mutta siellä ei oikein kenelläkään ole kyllä mitään suurta etumatkaa, vaan nuo paikat ovat ihan täysin auki. Ja jos kesällä jotkut NCAA-kundit riittävät näytöt, baana on täysin vapaa.
 
Viestejä
258
Pikkuisen kyllä herättää huolta Valtosen tehottomuus kesän jälkeen sekä Manresassa ja nyt Rostockissa. Viime pelissäkin peliaikaa 7 min. ja 2 pistettä. Ei ne viime kesän näytötkään olleet maajoukkueessa hohtoisia. Toivottavasti tehot palaavat ja suunta ylöspäin.
 
Viestejä
726
Valtonen ei voi mitenkään olla varmuudella kisajoukkueessa. Eiköhän hän kohta ole korisliigassa.

Tapaus Kantosella oli jo sen luokan näyttöpaikka em-kisoissa, eikä mitään kiinnostusta ulkomailta. Se kertoo pelaajista paljon, ulkomaalaisjoukkueiden scouttaus on ajan tasalla ja tunnistaa potentiaalin lisäksi tason.

Nmakhoua. Federiko, Amzil, Grandison kaikki vaan heittämällä mukaan.

Markkanen
Maxhuni
Salin
Jantunen
Nkamhoua
Federiko
Amzil
Grandison
A Murphy
Little
Madsen
??????

Itseasiassa näyttää todella hyvältä joukkueelta!
 
Viestejä
691

Samaa mieltä Valtosesta. Ei millään voi olla varma valinta. Parin viime vuoden käyrä on ikävä kyllä pahasti alaspäin. Hänen pitäisi ottaa uralla se askel taaksepäin (esimerkiksi juuri Korisliiga), jotta voi taas päästä kaksi askelta ylöspäin.
 
Viestejä
17
Keskustelu on kuin Futisforumilta, missä nuoria pelaajia nostetaan maajoukkueeseen seuraavina vapahtajina kokeneempien pelaajien kustannuksella. Niinkuin nimimerkki Hx tuossa yllä toteaa, kannattaisi edelleen odotella niitä todellisia näyttöjä FIBA-peleistä, missä nuoret osoittavat olevansa kiistatta parempia kuin jotkut Valtosen, A. Murphyn, tai Kantosen kaltaiset "nobodyt".
 
Viestejä
2 452
Valtonen ei ehkä näyttänyt olleen menneen eteenpäin, mutta EM-kisoissa 21 minuutissa 8,6 pinnaa ihan hyvillä heittoprosenteilla. Ja skulaa loppukaudenkin Bundesliigaa, Euroopan huippuammattilaisia vastaan.

Nämä muut nimetyt nimet eivät pysty 8,6p per 21 min edes jotain hät hätää top250 listalle mahtuvia leikkikouluja ja niiden muita junnuja vastaan pelatessa.

Ja yhä, siellä on täysin avoimia paikkoja tarjolla, joihin useammalla kundilla on tilaisuus kesällä ne napata.

Korisliiga-puheet ihan höpöjä. Otan vetoja ihan kenen tahansa kanssa vastaan, että Valtonen on mukana MM-kisajoukkueessa (loukkaantumisvarauksella) - ihan millä vaan haluamallasi panoksella.

Tämä nolla peliä miesten sarjoissa tai Susijengissä pelanneiden poikien suora heittäminen MM-kisakoneeseen tuntuu siltä, että lauantaiharrastuksena on aina pelata täysi kuponki Lottoa ja olla varma että just tällä viikolla se osuma tulee :)
 
Viestejä
496
Vielä viime kaudella Valtonen teki reilu 7 pinnaa pelissä ACB:ssa, siis maailman toiseksi parhaassa kansallisessa liigassa, jonne varsin harva suomalainen on edes päässyt. Jatkuvasti vastassa NBA-statuksella pelaavia kavereita, useampi Euroliiga-joukkue jne. Nyt ehkä vaan ohikausi käynnissä, harva varmaan tietää/muistaa miten Rannikkokin pelasi saman ikäisenä Pesarossa pari kautta ihan kokonaan penkin alle.
 
Viestejä
545
Itse en väheksyisi top-4 NCAA-pelaajiamme (Nkamhoua, Amzil, Federiko, Grandison) ja heidän mahdollisuuksiaan päästä joukkueeseen. Uskoisin, että kaikki ovat ansainneet näytönpaikan kesän valmistaviin peleihin ja siellähän se taso sitten nähdään. Kaikki tietävät Federikon esimerkiksi olevan pelaajana täysi raakile. Hän toisi joukkueeseen silti aivan uuden ulottuvuuden jo nyt, puhumattakaan siitä, mitä hän voi pelaajana olla puolen vuoden päästä. Kaikkihan on täyttä spekulaatiota tässä vaiheessa, mutta en minäkään Valtosen kisapassia viime kisojen ja tämän kauden perusteella leimaisi. Ilman itseluottamusta pelaavaa Valtosta Susijengi ei nähdäkseni ainakaan kaipaa.

Alla muutama linkki NCAA-joukkue vs FIBA-joukkkue peleihin. Ensimmäinen peli, Kentucky - Dominikaaninen tasavalta, on siitä mielenkiintoinen että tuo vuoden 2015 Kentucky (mm. KAT ja Devin Booker) joukkue on yksi viime vuosien parhaita yliopistojoukkueita (vaikka ei mestaruutta voittanutkaan). Suomihan hävisi taasen tuolle Dominikaaniselle tasavallalle (+ Fransisco Garcia ainakin) MM-kisoissa. Ilman Garciaakin tuo klipin joukkue on täynnä silloisia ACB-pelaajia.

Toinen esimerkki on hieman uudempi - Israel vs Auburn viime kesältä. Jälleen tiukka peli. Tuo Auburn on tällä hetkellä NCAA-ranking #25, mutta pelin aikana vielä kesämoodissa, kun Israelille taas kyseessä on kesän viimeinen valmistava ottelu. Kaikki varmaan muistavat millaiset peli Suomi pelasi Israelia vastaan kesällä.

Viestejä
496
Susijengin vahvuus on tietysti osaltaan ollut se, että nuoria nostetaan ajoissa mukaan saamaan vastuuta ja pelaamaan itselleen pitkäjänteisempää roolia, toki ennen sitä on tehty myös pakon edessä kun pelaajapooli on ollut niin kapea. Nyt ei varsinaisesti samanlaista tilannetta ole, koska NCAA-ehdokkaat Amzil ja Federiko ovat kesällä jo 22 ja Grandison 25, eli puhutaan pelaajista joilta pitäisi odottaa jo kypsyyttä. Näytönpaikka pitää tietysti antaa ja sen perusteella tehdä päätelmät, mutta aika vahvaa peliä pitää mielestäni näkyä jotta kaikki kolme ovat kisakoneessa ja esim. Kantonen pudotettaisiin pois. A. Murphyn kohdalla nähdäkseni eri tilanne kun taso ja liiga eivät ole ihan sitä mitä voisi uransa huipulla olevalta pelaajalta odottaa.
 
Viestejä
726
Joukkueeseen valitaan vireen ja sen hetkisen tason perusteella, vaikea nähdä muita perusteita paitsi tietysti on olemassa henkilöitä jotka valitsisi jollain muulla perusteella mutta toivottavasti sellaisia henkilöitä ei ole ainakaan maajoukkueiden peräsimessä. Se mitä jonain vuonna jollain pelaajalla ei ole peruste varsinkaan kun ei puhuta mistään record breakereista.

En usko että Saksassakaan kauaa roikotetaan ulkomaalaispelaajaa joka mahtuu pelaamaan muutaman minuutin ja nykymenolla ei ehkä sitäkään.

Ncaa pelaajien kohdalta Nkamhoua on se vertailukohde. Hänen kauttaan tiedetään mitä tasoa sieltä on luvassa ja mikä taso maajoukkueessa on suhteessa heihin.

Futismaajoukkueen valintoihinkin tässä sitten alettiin ottamaan kantaa. Koriksessa on parempi talentti etenkin noiden ncaa pelaajien kohdalla. Fyysisesti paljon valmiimpia pelaajia, futiksessa toivomiset puhtaasti toivomisia ja suomalaiset nuoret pelaajat pelaavat varmastikin juuri siellä minne voivat ehkä kuuluakin.

Nuoria kannattaa ajaa sisään aina kun pelaajamateriaalissa on sellaisia pelaajia jotka eivät kuulu arvokisoja tai karsintojakaan pelaamaan ja heidän välillään ei ole merkittävää tasoeroa kokeneemman pelaajan suuntaan. Nuoruus ei sinällään tarkoita valintaa, mainitut kaverit on lahjakkaita eikä vain heidän vanhempiensa mielestä.

Valtosta ei saa valita sen perusteella että hän on ollut maajoukkueessa, ketään pelaajaa ei saa valita sillä perusteella.
 
Viestejä
726
Susijengin vahvuus on tietysti osaltaan ollut se, että nuoria nostetaan ajoissa mukaan saamaan vastuuta ja pelaamaan itselleen pitkäjänteisempää roolia, toki ennen sitä on tehty myös pakon edessä kun pelaajapooli on ollut niin kapea. Nyt ei varsinaisesti samanlaista tilannetta ole, koska NCAA-ehdokkaat Amzil ja Federiko ovat kesällä jo 22 ja Grandison 25, eli puhutaan pelaajista joilta pitäisi odottaa jo kypsyyttä. Näytönpaikka pitää tietysti antaa ja sen perusteella tehdä päätelmät, mutta aika vahvaa peliä pitää mielestäni näkyä jotta kaikki kolme ovat kisakoneessa ja esim. Kantonen pudotettaisiin pois. A. Murphyn kohdalla nähdäkseni eri tilanne kun taso ja liiga eivät ole ihan sitä mitä voisi uransa huipulla olevalta pelaajalta odottaa.
Kantosta en itse pysty näkemään kuin hyvänä suomalaisena korisliigapelaajana. Murphy oli erittäin hyvä karsintamatsissa, yleisesti ottaen aasian urheilua aliarvostetaan rankasti kuten tässäkin kommentissa. Oikein hyvässä iskussa oli ainakin karsintamatsissa. Voi olla että Kantonen valitaan, mutta hänen tasoisistaan pelaajista olisi tärkeää päästä maajoukkueessa eroon jotta taso nousee edelleen.
 
Viestejä
2 452
Joukkueeseen valitaan vireen ja sen hetkisen tason perusteella, vaikea nähdä muita perusteita paitsi tietysti on olemassa henkilöitä jotka valitsisi jollain muulla perusteella mutta toivottavasti sellaisia henkilöitä ei ole ainakaan maajoukkueiden peräsimessä. Se mitä jonain vuonna jollain pelaajalla ei ole peruste varsinkaan kun ei puhuta mistään record breakereista.

En usko että Saksassakaan kauaa roikotetaan ulkomaalaispelaajaa joka mahtuu pelaamaan muutaman minuutin ja nykymenolla ei ehkä sitäkään.

Ncaa pelaajien kohdalta Nkamhoua on se vertailukohde. Hänen kauttaan tiedetään mitä tasoa sieltä on luvassa ja mikä taso maajoukkueessa on suhteessa heihin.
Ja Valtosen taso on tiedossa: Euroopan ammattilaishuipulla, EM-kisoissa 20+ minsaa ja ~9p.

0 miesten peliä ja 0 Susijengin peliä pelanneiden pelaajien taso: ?????

Valtonen on pelannut Bundesliigassa pudotuspelipaikasta kamppailevassa joukkueessa 20 minuuttia per ottelu ja ollut valtaosan peleistä avausviisikossa. Ihmettelen kovasti mistä olet tuon siis kiskaissut.

Nkamhoua on Susijengissä niin harjoitus- kuin tosipeleissä näyttönsä antanut. Ja NCAA:ssa kovassa jengissä kaksi täyttä kautta avauksessa. Muilla pelaajilla ei vastaavia näyttöjä siltäkään puolelta ole. Joko pelaavat ensimmäistä kauttaan, jengit ovat heikompia tai eivät ole avauksessa.
 
Viestejä
104
C: Markkanen (26v, 213) / Madsen (28v, 208) / Federiko (22v, 211)
PF: Nkamhoua (23v, 205) / Amzil (21v, 206)
SF: Jantunen (23v, 204) / Valtonen (24v, 200)
SG: Salin (32v, 190) / Grandison (25v, 198)
PG: Maxhuni (25v, 188) / Little (19v, 193) / Kantonen (26v,198)
Ketä niitä kokeneita huippupelaajia jäi ulos esim. tässä minun listauksessa….

Alex Murphy on ihan mielenkiintoinen kortti katsottavaksi, mutta on omasta mielestäni hieman pelottava valinta mm-kisoihin, kun kaveri ei oikein osaa heittää kolmosia. Miten käy Murphylle, kun vastaan tulee joku oikeasti laadukas puolustaja ja heittouhkaa ei ole.

0 miesten peliä ja 0 Susijengin peliä pelanneiden pelaajien taso: ?????
Nkamhoua on Susijengissä niin harjoitus- kuin tosipeleissä näyttönsä antanut. Ja NCAA:ssa kovassa jengissä kaksi täyttä kautta avauksessa. Muilla pelaajilla ei vastaavia näyttöjä siltäkään puolelta ole. Joko pelaavat ensimmäistä kauttaan, jengit ovat heikompia tai eivät ole avauksessa.

Täällä palstalla kyllä pahasti aliarviodaan meidän ncaa:n parhaimpia pelaajia. Viime yönä katsoin Pitsburghin pelin North carolainaa vastaan ja tuossa pelissä meidän oma Federiko pisti kyllä omaan rintataskuunsa Nba tason Armando Bacotin. Federikolla oli jälleen melkoinen puolustus klinikka päällä ja hän oli jälleen yksi suurimmista syistä miksi pitt tuon ottelun voitti. (North carolina rank 29)

Amzil pelaa tällähetkellä daytonissa yli 10p per peli tahdilla. Listaan tähän kaikki suomalais pelaajat jotka ovat pystyneet samaan, vähintään yhtä laadukkaassa koulussa.
-Hanno Möttölä
-Lauri Markkanen
-Junnu Lee
-Olivier Nkamhoua.

Kun katselin tuossa Alex Murphyn kausitilastoja huomasin tälläisen tilastoknopin.

2016-17 Northeastern Huskies (rank 159)
14ppg / 5.8r / 1.8a / 32.5min

2017-18 Kataja Basket
14.5p / 4.3r / 1.3a / 23.8min

Ei yksittäisen pelaajan pistemääristä kannata/pysty isompia suuntaviivoja vetämään mutta kyllä tuokin nyt jotain kertoo.
 
Viestejä
726
Ja Valtosen taso on tiedossa: Euroopan ammattilaishuipulla, EM-kisoissa 20+ minsaa ja ~9p.

0 miesten peliä ja 0 Susijengin peliä pelanneiden pelaajien taso: ?????

Valtonen on pelannut Bundesliigassa pudotuspelipaikasta kamppailevassa joukkueessa 20 minuuttia per ottelu ja ollut valtaosan peleistä avausviisikossa. Ihmettelen kovasti mistä olet tuon siis kiskaissut.

Nkamhoua on Susijengissä niin harjoitus- kuin tosipeleissä näyttönsä antanut. Ja NCAA:ssa kovassa jengissä kaksi täyttä kautta avauksessa. Muilla pelaajilla ei vastaavia näyttöjä siltäkään puolelta ole. Joko pelaavat ensimmäistä kauttaan, jengit ovat heikompia tai eivät ole avauksessa.
7 minuuttia ja 2 pistettä viimeisessä matsissa. Yhtä lailla se Valtosen joukkue voi pelata putoamista vastaan, 8 voittoa 9 tappiota. Eurocup matsien perusteella hyvin vaikeaa sanoa näistä sarjojen tasoeroista Pelaa niitä suomalainenkin joukkue ja erittäin hyvin on pärjännyt. Amerikkalaispelaajat näitä käytännössä ratkoo keskenään, aivan kuin koko toiminnan tarkoitus on tarjota amerikkalaisille pelipaikkoja ympäri eurooppaa.

Muiden ncaa pelaajien statseja on tänne laitettu ja aihetta käsitelty ja ihmiset jotka sitä seuraa kommentoineet onneksi sekä perustelleet.
 
Viestejä
2 452
Täällä palstalla kyllä pahasti aliarviodaan meidän ncaa:n parhaimpia pelaajia. Viime yönä katsoin Pitsburghin pelin North carolainaa vastaan ja tuossa pelissä meidän oma Federiko pisti kyllä omaan rintataskuunsa Nba tason Armando Bacotin.
Tällä palstalla aliarvioidaan kokeneita, arvokisoissa näyttönsä antaneita, Euroopan huippuammattilaissarjoissa avausviisikossa pelaavia pelaajia :)

(Armando Bacotin nimeä ei ole yhdessäkään NBA mock draftissa edes kakkoskierroksen varauksena, joten taso taitaa olla joku toinen.)

7 minuuttia ja 2 pistettä viimeisessä matsissa.
Nyt ollaan siis siirrytty siihen, että MM-kisavalinnat tehdään yhden (1) ottelun otannalla, näkemättä yhtäkään peliä? Menee aika pahasti sitä vastaan, että sinun kaipaamasi mukaan tämän hetkisen tason perusteella.

Valtonen on pelannut Bundesliigassa 20 minuuttia per ottelu, useimmat pelit avausviisikossa.
 
Viestejä
496
Kantosta en itse pysty näkemään kuin hyvänä suomalaisena korisliigapelaajana. Murphy oli erittäin hyvä karsintamatsissa, yleisesti ottaen aasian urheilua aliarvostetaan rankasti kuten tässäkin kommentissa. Oikein hyvässä iskussa oli ainakin karsintamatsissa. Voi olla että Kantonen valitaan, mutta hänen tasoisistaan pelaajista olisi tärkeää päästä maajoukkueessa eroon jotta taso nousee edelleen.
Jos pelaajavalinnat tehtäisiin raa'asti paremmuusjärjestyksen perusteella, niin joo, Kantonen tuskin mahtuisi joukkueeseen. Kantosen jättäminen pois ja esim. Murphyn ottaminen mukaan kääntäisi vaan tasapainoa ja roolitusta liikaa pois takakentältä ja pallonkäsittelijöistä, mikä loisi Maxhunille ja Littlelle jo liikaa vastuuta. Kakkospaikalta voisi periaatteessa saada apuja mutta Salin eikä tietääkseni Grandisonkaan ole kovin erityisiä pallollisessa roolissa, tämä olisi myös Salinin väärinkäyttöä kun mies on omimmillaan juuri juoksemaan kaarella pallottomana skriineistä ja heittämään vapaan kolmosen. Suomen peli usein myös muuttuu staattiseksi kun Salinilla on päävastuu pallollisena. Vertailun vuoksi EM-kisoissa oli viisi pallonkäsittelijää eli Maxhuni, Little, Koponen, Seppälä ja Kantonen. Kantosen sopivuus piilee juuri siinä että osaa toteuttaa settejä rauhassa ja oikein, vaikkei mikään ratkaisija olekaan.

Näillä puheilla ottaisin mukaan:

PG: Maxhuni / Little / Kantonen
SG: Salin / Grandison
SF: Jantunen / Valtonen
PF: Nkamhoua / Amzil
C: Markkanen / Madsen

Eli 12. pelaajan paikka jäisi auki, mutta tietysti voi kysyä olisiko se niin oleellinen pohdittava varsinkaan tässä vaiheessa. A. Murphy olisi turhan päällekkäinen Jantusen ja Amzilin kanssa, plus puuttuva kolmonen. Federiko epäilemättä olisi varsin mielenkiintoinen mutta voi jäädä kevyeksi korin alla ja sopivuus Suomen konseptiin varsinkin hyökkäyksessä on kyseenalainen. Takakentälle kohtuu tasavahvoina varmaankin Blomgren, Kivimäki ja Kaukiainen.
 
Viestejä
726
Tällä palstalla aliarvioidaan kokeneita, arvokisoissa näyttönsä antaneita, Euroopan huippuammattilaissarjoissa avausviisikossa pelaavia pelaajia :)

(Armando Bacotin nimeä ei ole yhdessäkään NBA mock draftissa edes kakkoskierroksen varauksena, joten taso taitaa olla joku toinen.)

Nyt ollaan siis siirrytty siihen, että MM-kisavalinnat tehdään yhden (1) ottelun otannalla, näkemättä yhtäkään peliä? Menee aika pahasti sitä vastaan, että sinun kaipaamasi mukaan tämän hetkisen tason perusteella.

Valtonen on pelannut Bundesliigassa 20 minuuttia per ottelu, useimmat pelit avausviisikossa.
Tässä ketjussa todettiin Valtosen pudonnut peliaika ja tehot. Luultavasti paremmasta joukkueesta hänet ulostettiin huonompaan, en usko että sitäkään 1 matsin perusteella.
 
Viestejä
726
Jos pelaajavalinnat tehtäisiin raa'asti paremmuusjärjestyksen perusteella, niin joo, Kantonen tuskin mahtuisi joukkueeseen. Kantosen jättäminen pois ja esim. Murphyn ottaminen mukaan kääntäisi vaan tasapainoa ja roolitusta liikaa pois takakentältä ja pallonkäsittelijöistä, mikä loisi Maxhunille ja Littlelle jo liikaa vastuuta. Kakkospaikalta voisi periaatteessa saada apuja mutta Salin eikä tietääkseni Grandisonkaan ole kovin erityisiä pallollisessa roolissa, tämä olisi myös Salinin väärinkäyttöä kun mies on omimmillaan juuri juoksemaan kaarella pallottomana skriineistä ja heittämään vapaan kolmosen. Suomen peli usein myös muuttuu staattiseksi kun Salinilla on päävastuu pallollisena. Vertailun vuoksi EM-kisoissa oli viisi pallonkäsittelijää eli Maxhuni, Little, Koponen, Seppälä ja Kantonen. Kantosen sopivuus piilee juuri siinä että osaa toteuttaa settejä rauhassa ja oikein, vaikkei mikään ratkaisija olekaan.

Näillä puheilla ottaisin mukaan:

PG: Maxhuni / Little / Kantonen
SG: Salin / Grandison
SF: Jantunen / Valtonen
PF: Nkamhoua / Amzil
C: Markkanen / Madsen

Eli 12. pelaajan paikka jäisi auki, mutta tietysti voi kysyä olisiko se niin oleellinen pohdittava varsinkaan tässä vaiheessa. A. Murphy olisi turhan päällekkäinen Jantusen ja Amzilin kanssa, plus puuttuva kolmonen. Federiko epäilemättä olisi varsin mielenkiintoinen mutta voi jäädä kevyeksi korin alla ja sopivuus Suomen konseptiin varsinkin hyökkäyksessä on kyseenalainen. Takakentälle kohtuu tasavahvoina varmaankin Blomgren, Kivimäki ja Kaukiainen.
Itse lasken tämän niin että Nkamhoua ja Federiko olisi sentterit. Murphy ja Madsen pystyy pelaamaan sitä toki myös. Huomautan jälleen kerran että Kantosesta kommentoin että hänen tasoisistaan pelaajista pitäisi päästä maajoukkueessa eroon, se taas ei tarkoita että esim korisliigasta löytyisi häntä parempi pelaaja hänen tilalleen. Tasapainon kannalta varmaankin valitaan suhteella 7 ja 5 eikä 8 ja 4 kuten totesitkin. Jätin sen 12. pelaajan auki koska minulla ei ole selkeämpää kantaa siitä viidennestä takamiehestä. Aika usein maajoukkueen kohdalla siitä 12. pelaajasta on väittelyä, vaikka se olekaan merkittävä pelaaja niin ei se selänpesijäkään saisi olla. En pidä Kantosta selänpesijänä, toivoisin vain paremman pelaajan löytyvän hänen tilalleen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös