Koripallo.com

Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?

Viestejä
1 826
Ei ollut ilmeisesti ihan sopiva tyyppi tohon hommaan ja ”yhteisymmärryksessä” hänen roolinsa muutettiin apuvalmentajaksi.
Jaa... Oli kuitenkin Katajan päävalmentajakin aikanaan, mutta ei siinä. Nyt sitten uusiin haasteisiin, katsotaan kuka ottaa vastuun nuorisomaajoukkueista jne
 
Viestejä
1 818
Long Playn toimitus toivottaa hyvää joulua
Oletko lukenut viime aikoina mitään hyvää?

”Olen! Yksi tietty The Guardianin urheilujuttu, joka vilahti myös yhdessä syksyn Perjantaikirjeessä lukuvinkkinä on jäänyt mieleen. Toimittaja kirjoittaa jutussa nuoruutensa pilasta, joka karkasi käsistä. Hän ja hänen kaverinsa liioittelivat yhden hondurasilaisen jalkapallopelaajan saavutuksia hänen Wikipedia-sivullaan. Kaksikko esimerkiksi väitti, että pelaajaa kutsutaan taitojensa vuoksi ”Hondurasin Maradonaksi”. Pian kävi niin, että urheilumediat alkoivat kirjoittaa pelaajasta Wikipedia-artikkelin pohjalta ylistäviä juttuja, ja pelaaja päätyi äkkiä kansainväliselle uralle ammattijalkapalloilijana. Jutussa toimittaja päättää etsiä pelaajan vuosien jälkeen käsiinsä ja tunnustaa tekonsa.
Haluan suositella juttua siksi, koska se on hillittömän hauska ja siinä on vaaran tuntua. Olemme käyneet töissä viime aikoina aika monta keskustelua siitä, miten valitettavaa on, että journalismissa viljellään nykyisin hyvin harvoin huumoria. Mutta Guardianissa osataan edelleen!”


Eka askel otetaan nuorten pelaajien Wikipedia-sivuja päivittämällä?
 
Viestejä
1 322
Uus piste-ennätys 49. Mun mielestä on ihan selvää että toi ei jää Markkasen piste-ennätyslukemaksi vaan Markkanen vielä rikkoo senkin. Vastus oli kyllä vähän heikko kun Houston on nyt NBA:n viimeisenä tai toiseksi viimeisenä, mutta uskon silti että Markkanen tekee joskus vielä 55-60 jossain jatkoaikapelissä. Donovan Mitchelkin taisi tehdä jotain 10-13 pistettä jatkoajalla 71 pisteen pelissään. Ihan hienoa Jazzilta että ei ottanut ykkösmiehistöään vaihtoon vaikka peli oli jo ohi vaan näytti siltä että Markkaselle haettiin noita lukemia parhaiden pelaajien kanssa loppuun asti. Ja kuinka monta vapaaheittoa Markkanen on nyt pistänyt putkeen sisään. Ilmeisesti jotain 50 tai ehkä jopa enemmän? Hullu lukema sekin.

 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 322
Uus piste-ennätys 49. Mun mielestä on ihan selvää että toi ei jää Markkasen piste-ennätyslukemaksi vaan Markkanen vielä rikkoo senkin. Vastus oli kyllä vähän heikko kun Houston on nyt NBA:n viimeisenä tai toiseksi viimeisenä, mutta uskon silti että Markkanen tekee joskus vielä 55-60 jossain jatkoaikapelissä. Donovan Mitchelkin taisi tehdä jotain 10-13 pistettä jatkoajalla 71 pisteen pelissään. Ihan hienoa Jazzilta että ei ottanut ykkösmiehistöään vaihtoon vaikka peli oli jo ohi vaan näytti siltä että Markkaselle haettiin noita lukemia parhaiden pelaajien kanssa loppuun asti. Ja kuinka monta vapaaheittoa Markkanen on nyt pistänyt putkeen sisään. Ilmeisesti jotain 50 tai ehkä jopa enemmän? Hullu lukema sekin.



Oho. Väärä ketju. Ihmettelinkin kun kukaan ei kirjoittanut mitään Laurista ton pelin jälkeen :), että miten pystyin olee eka. No ei voi deletoida tota enää.
 

XOX

Viestejä
402
Mitenkäs Lassi Nikkarinen tai Tuomas Hirvonen? Murtautuvatko Susijengiin helmikuun ikkunassa?
 
Viestejä
657
Mitenkäs Lassi Nikkarinen tai Tuomas Hirvonen? Murtautuvatko Susijengiin helmikuun ikkunassa?
Tuovi hienosti kiersi vastauksen kun häneltä Ylellä Cupin yhteydessä näistä kysyttiin. En usko, että kuuluu hänen papereihin. Ja ehkä kyllä samaa mieltä, ihan hyviä Korisliigapelaajia, mutta siinä se.

Toki eihän siinä mitään menettäisi, että antaisi mahdollisuuden.
 
Viestejä
1 674
Ihmetellä täytyy jos Kaukiainen ei vieläkään ole joukkueessa.. Ottaen huomioon että susijengin heikkous on selkeästi takakenttä.
Varmasti saa näyttöpaikan harjoitusotteluissa mutta edelleenkään hyvät otteet Korisliigassa ei tarkoita sitä että pelaajalla olisi välttämättä mitään annettavaa kansainvälisellä tasolla.
 
Viestejä
405
Hirvosen pitäisi opetella heittämään ja pituuskasvukaan ei olisi pahitteeksi.

Niinhän se valitettavasti on, että kansainväliselle tasolle haluavalle, jopa "vain" 190 senttisellä takurilla pitää olla 1-2 supervoimaa kuten vaikkapa superhyväpuolustus + tappava ja nopea 3-pisteen heitto parin nopean skriinin jälkeen (tyyliin Sasu Salin). Jos mittaa on vain 181 sm, niin vaatimus supervoimista on vielä kovempi.

Ja ehkä juuri tästä syystä meidän on vaikea löytää kansainvälisen tason takureita, erityisesti pointteja. Kakkospaikalle käy hyvin Sasun tyylinen kaveri, jonka pallonkäsittelytaito on auttavaa. Mutta pointilla pitää olla ilmiömäisen pallonkäsittelykyvyn lisäksi ne 2 supervoimaa. Edulla on pari supervoimaa ja täyttää mitat. Littlellä on ehkä yksi, mutta lisää (heittouhkaa) tarvitaan.
 

3PO

Viestejä
179
Olen ennenkin asian ottanut varmasti esiin, mutta kamalasti hössötetään aina tuosta pituudesta.
Jos ajatellaan, että alle 190cm pitäisi olla hirveitä supervoimia ja taikoja jotta pärjää, niin höpöhöpö. Tai siis onhan lähes kaikki 95% nba:ssa niin jäätäviä urheilijoita ja pelaajia, että jotain huippuvoimia niillä on.

Ajatellaan oikeasti pituuksia, niin KENGÄT JALASSA mitat Paul, Lowry, VanFleet (183cm), Mitchell, Young, Garland, Schroder, Rozier (185cm), Curry, Lillard, Morant, Irving (188cm) joten todelliset pituudet pari senttiä pois ko. mitoista.

Ja jos joku väittää, ettei ole taitavia pointteja (joo, ei kaikki... osa ns. shooting guard), mutta takamiehiin viitaten kuitenkin.

192cm kaverilla, jolla puuttuu peliäly ei tee mitään takamiehenä. Tuolloin ottaisin Paulin kaltaisen neron, jolla pituutta VAIN 183cm kengät jalassa.

Pituudesta tottakai hyötyä, se on selvä, mutta ei pidä sotkea sitä kuitenkaan tosiasioihin. ;) Moni muu paljon merkityksellisempää.
 
  • Tykkää
Reaktiot: XOX
Viestejä
70
Olen ennenkin asian ottanut varmasti esiin, mutta kamalasti hössötetään aina tuosta pituudesta.
Jos ajatellaan, että alle 190cm pitäisi olla hirveitä supervoimia ja taikoja jotta pärjää, niin höpöhöpö. Tai siis onhan lähes kaikki 95% nba:ssa niin jäätäviä urheilijoita ja pelaajia, että jotain huippuvoimia niillä on.

Ajatellaan oikeasti pituuksia, niin KENGÄT JALASSA mitat Paul, Lowry, VanFleet (183cm), Mitchell, Young, Garland, Schroder, Rozier (185cm), Curry, Lillard, Morant, Irving (188cm) joten todelliset pituudet pari senttiä pois ko. mitoista.

Ja jos joku väittää, ettei ole taitavia pointteja (joo, ei kaikki... osa ns. shooting guard), mutta takamiehiin viitaten kuitenkin.

192cm kaverilla, jolla puuttuu peliäly ei tee mitään takamiehenä. Tuolloin ottaisin Paulin kaltaisen neron, jolla pituutta VAIN 183cm kengät jalassa.

Pituudesta tottakai hyötyä, se on selvä, mutta ei pidä sotkea sitä kuitenkaan tosiasioihin. ;) Moni muu paljon merkityksellisempää.
Eikös aikalailla kaikki noista pelaajista joita listasit juurikin omaa näitä supervoimia? Vaikkapa tuon mainitsemasi Paulin tapauksessa on sen vaaditun pallonkäsittelyn lisäksi loistava syöttäjä, yksi NBA:n parhaimmista puolenmatkan viimeistelijöistä, hyvä kaukoheittäjä ja puolustaja.

Mielestäni tuo alkuperäinen kommentti siitä, että Hirvoselta niitä supervoimia puuttuu on ihan aiheellinen. Omaa toki sen vaaditun pallonkäsittelyn ja on erinomainen syöttäjä, mutta siihen se sitten vähän jää. Rikkaan miehen versio Antto Nikkarisesta? Molemilla sama ongelma, että oma scoraus uhka (läheltä ja kaukaa) ei ole riittävän hyvä, jotta voisi saada täyden arvon irti kyseisten pelaajien syöttö- ja pelinlukutaidosta.

Eihän se pituus tai sen puute toki sinne majuun pääsyä estä, mutta jos vaikka Maxhunia katsoo niin kyllä siellä saatta jonkinlainen "muutaman supervoiman" kokoinen ero olla hänen ja esim juuri Hirvosen välissä.

Näistä esille tuoduista nimistä (Little lukuunottamatta) näkisin Lassi Nikkarisen omaavan parhaat mahdollisuudet pärjätä, jos nimenomaan tuollaista pallonskriinejä pääsääntöisesti käyttävää pointtia kaivataan. Hänellä tuntuu olevan näistä korisliiga pelaajista kaikista tasapainoisin paketti tuohon rooliin´.

Kaukiainen omaa toki heittokykyä, mutta ainakin toistaiseksi tulee vähän mieleen, että eikös Kivimäki ole vain parempi versio Kaukiaisesta.

Kyllähän noita takureita riittää kun jo nyt on Maxhunia, Littleä, Kantosta, Seppälää jne. Bolmgrenia ja Kivimäkeäkin ollaan jo vähän tsekkailtu. Nikkarinen nyt noista, jotka eivät ole käyneet kokeilemassa (tietääkseni) on ainut, kenet ehkä jotenkin ymmärtäisin jos haluttaisiin nähdä, eikä sekään mikään itsestäänselvyys.

Mitä tuosta takakentän heikkoudesta puhutaan, niin ongelma ei ole kuitenkaan se ettei löydy tarpeeksi takureita, vaan ehkä juuri sitten se että löytyy monta ok takuria, muttei yhtään euroliigatasoisia/parempia.

Henkilökohtaisesti uskon, että jos korisliigasta pitäisi jotain pelaajia laittaa maju peleihin kokeilemaan, niin voisi 2-3(4) paikoilta löytyä mielenkiintoisempia testejä, kun sieltä nyt Koposen ja Huffin myötä niitä minuutteja vapautuu, enkä pitäisi Seppälää ja Palmiakaan minään kiveenhakattuina pelaajina.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 322
Tän ilmeisesti voi laittaa tähänkin ketjuun, kun kyse on meidän tulevaisuuden pelaajista ja uutinen on muutenkin aika iso. Eli nyt selvisi että Suomen poikien/miesten U18 joukkue ei pelaakkaan B-divisioonassa vaan A-divisioonassa. Syy löytyy tosta jutusta.


Voi hyvinkin olla että Suomi pystyy säilyttämään A-divisioonapaikkansa kun nyt U18 joukkueeseen voi laittaa Suutelaa ja Abbeytä jotka nostivat U16 joukkueen A-sarjaan. Eikös Miro Little ole liian vanha tohon U18 joukkueeseen ja muutenkin kiireinen kesä tulossa Mirolle World Cuppia ja ensimmäistä kautta NCAA:ssa ajatellen. Mahdollinen NBA draft kausikin ehkä. Kunniaa tosin Mirolle siitä että oli suurin syy siihen että U18 joukkue nousi A-divisioonaan, vaikka turnauksen lopussa muistaakseni jäikin peli/pelejä pelaamatta.
 
Viestejä
463
Laadin jonkinlaista hahmotelmaa tuonne NCAA-ketjuun siitä, kuinka suomalaiset NCAA-pelaajat suhteutuvat tasoltaan muihin ei-yhdysvaltalaisiin NCAA-pelaajiin. Lopputulemana siitä ehkäpä se, että Suomesta tulee asukaslukuun suhteutettuna paljon ja tasokkaita NCAA-pelaajia tällä hetkellä. Vain Serbia, Liettua ja Uusi-Seelanti ovat mielestäni maat selvästi Suomea edellä tässä. Absoluuttisissa pelaajamäärissä Suomi jää globaalisti tietenkin selvästi top-10 maiden taakse, mutta jos parhaiden pelaajien tasoa katsoo, voisi Suomen asettaa helposti tuonne top-8 - top-15 sijoille. Siis juuri nyt (vaihtelu on vuosittain varmasti suurta). Ensi kaudeksi Suomen tulokasluokka tullee myös olemaan harvinaisen laadukas, vaikka toisaalta paljon senioreita jää noilta kentiltä tämän kauden päätteeksi pois.
Oma tuntuma on, että viime vuosina suomalaiset ovat pystyneet hyödyntämään NCAA-kenttiä paremmin kuin aikaisemmin. Arvioisin, että tämä johtuu muutamasta syystä. Ensinnäkin, monet suomalaiset pelaajat eivät enää hyppää NCAA-kentille suoraan vaan totuttautuvat yhdysvaltalaiseen koriskulttuurin lukio ja pre-school joukkueiden kautta (Amzil, Little, Federiko, Nkamhoua, Tainamo). Ehkäpä Suomessa myös valmennus osaa nykyään paremmin valmistaa nuoria NCAA-kenttien vaatimuksiin (esim. Justice Graham). Kun katsoo noita top NCAA-maita, niin väkisinkin tulee mieleen, että kielitaidolla, kulttuurintuntemuksella ja yleisellä sopeutumiskyvyllä lienee vaikutusta siihen, miten ei-yhdysvaltalainen tulee koripallossa tuolla pärjäämään. Tärkeää varmasti on myös yleisesti positiivinen asenne kilpailua, harjoittelua ja vastoinkäymisiä kohtaan. Olivier Nkamhouan kaksi ekaa kautta eivät esimerkiksi tarjonneet miehelle paljoakaan peliaikaa. Väitän, että moni suomalainen (ja muukin ulkomaalainen) olisi tuossa paikassa taipunut. Tosi asia kuitenkin on, että vain harva ulkomaalainen freshman tulee ensimmäisellä kaudellaan vastuuta saamaan. Virossa esimerkiksi kohistaan Henri Veesaarista. Hän on Arizonassa pelannut tällä kaudella todella vähän.
Omaa karrikoitua ajatusta suomalaisesta kansanluonteesta voisi kuvata sanalla nihkeys. Mielestäni suomalaiset ovat usein myös koppavia ja hieman jäykkiä, toisaalta toki analyyttisiä, rehellisiä ja itsenäisiä. Noista kuvauksista voi olla toki montaa mieltä. Silti, jos kuvitellaan, että noissa kuvauksissa on jotain totuudenmukaista, on helppo ymmärtää mitkä piirteet edesauttaisivat Yhdysvaltoihin ja NCAA-kentille sopeutumista ja mistä olisi haittaa. Itse ajattelisinkin niin, että joidenkin nuorten pelaajien kohdalla NCAA-kentät ei ole paras ratkaisu koripallon kannalta, vaikka taidot tuon polun mahdollistaisivatkin. En ole myöskään ihan varma mitä ajattelen esimerkiksi Maxhunin, Valtosen ja Jantusen ratkaisuista viettää NCAA-kentillä kaksi vuotta ja sitten suunnata ammattilaiseksi. Noh, heidän kolmen kohdallaan ratkaisu on kyllä ollut varmasti hyvä.
Ajattelen, että suomalaisen koripallokulttuurin kannalta olisi hyvä, jos Suomesta lähtisi 2-5 pelaajaa vuosittain NCAA-kentille. Takamiehille, paitsi Littlen ja Ugusukin tapaisille poikkeuksille, en pidä NCAA-kenttiä kuitenkaan hyvänä vaihtoehtona. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa.
Nuorille pelaajille pitäisi siis myös olla muita kehityspolkuja valittavana. Itse toivoisin ehkä jonkin verran enemmän suomalaisia kokeilemaan mahdollisuuksiaan isommissa Euroopan maissa polkuja monipuolistamaan - NCAA reitti toimii lukujen valossa kohtuullisen hyvin tällä hetkellä. Tämä valinta tulisi tehdä kuitenkin jo lukioiässä. Joitain suomalaisia opiskelee ja koripalloileekin esimerkiksi Espanjassa, Luka Doncic tyyliin. Toisaalta on niinkin, että nuoren pelaajan tulisi pystyä kehittymään ja kilpailemaan myös Suomessa. Espanjan ja Italian koripallon taso esimerkiksi ei nojaa lainkaan NCAA-pelaajiin tai muihin Euroopan maihin lähtijöihin. Kotimaan kilpailu- ja harjoitteluympäristö ovat tarpeeksi laadukkaat.

Mitä ajattelette - jos saisitte päättää, niin kuinka muodostaisitte pelaajapolut suomalaisille koripalloon intohimoisesti suhtautuville, potentiaalisille Susijengiläisille?
 
Viestejä
39
1. Hyvä kirjoitus
2. Hyvä Lev, mutta jaksoita pitkä kirjoitus tyhjällä rivillä, niin on helpompi lukea
3. Hyvä, lahjakas, tavoitteellinen ja hyvin harjoitteleva nuori pelaaja näköjään löytää tiensä huipulle tavalla tai toisella
4. Hyvä, kilpailullinen, kehittävä NCAA on ehkä se ”helpoin” tapa edetä pelaajauralla eteenpäin. Tosin tämäkin vaatii luonteen lujuutta ja periksiantamattomuutta, kun hyvin pitkälti ollaan mukavuusalueen ulkopuolella. Lisäksi ulkomaalainen on ulkomaalainen jenkeissäkin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös