Koripallo.com

Susijengin valmistavat ottelut kesä 2023

Hx

Viestejä
61
Tämänpäiväinen oli kyllä kaikessa karuudessaan toivottavasti tehokas silmien avaus siihen, kuinka hyvin huipputasolla pallosta on pidettävä huolta ja millä intensiteetillä levypalloihin pitää mennä. Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei keskinäisellä leirittämisellä tai kakkosluokan joukkueita vastaan pelaamalla sisäistetä - on todella sääli ettei Suomella ollut enempää valmistavia otteluita.

Onko nyt sitten aika panikoida? Suomi hävisi viime vuonna Serbialle itse kisoissa 30 pisteellä, mutta niin vaan mentiin lohkosta silti jatkoon. Tänäänkin ero oli 2 p minuutti ennen puoliaikaa eikä Markkanen ollut kokoonpanossa. Helppoa ennakkosuosikkien kaataminen ei tule olemaan, mutta ehkäpä tämän esityksen jälkeen kisojen avausotteluun tulee keskittynyt ja näytönhaluinen susijengi.
 
JaA

Viestejä
54
Eli oma veikkaus joukkueeksi

Seppälä
Maxhuni
Little
Markkanen
Madsen
Nkamhoua
Murphy
Valtonen
Grandison
Salin
Palmi
Jantunen

Ulos Varamiehinä Kantonen ja Federiko
Palmi ja Federiko ulkona, jos ei jo Seppälä ja Jantunen ole. Myös Maxhuni toimi ohituskeppinä tässä ottelussa. Aika ohut on sauma pärjätä. Vaatii vaan, että kaikki on kunnnossa ja yhteispeli toimii. Liettuan pelinteko oli nautinnollisen itsevarmaa. Little tarvitsee vielä kokemusta, mutta oli hetkiä jolloin Little oli jo Suomen ykkös oelintekijä. Heitot sisään!
 
Viestejä
7
Voisiko joku viisaampi kertoa miksi Palmi oli mukana kesän leirityksessä. Kun katsoo valmistavien matsien peluutusta, niin näyttää että Palmin kisakoneesta putoaminen oli valmennuksen toimesta päätetty jo ennen 1. Liettua peliä!!
 
Viestejä
34
Suomi palasi huonosti, mutta näin huono Suomi ei kuitenkaan ole.
Kokonaisuudessaan nämä harjoituspelit olivat jotenkin tahmean tuntuisia.
Pointtiosasto on kyllä heikko. Täytyy toivoa, että Miro kehittyy nopeasti, Edonista ei aloittavaa pointtia tämän tason peleihin näytä tulevan.
Fede ja Palmi out on mun veikkaus.
 
Viestejä
510
Ihan näin suurta tasoeroa pisteiden valossa en ajatellut Latvian ja Suomen välillä olevan, mutta ei tulos voi kenellekään mikään jymy-yllätyskään olla.

Ilman Markkasta Suomen pelaajamateriaali on Euroopassa jossain Unkarin ja Bulgarian välissä, noin sijalla 25. Markkasen kanssa ehkä 20. Latvian sijoittaisin sijalle kymmenen, ilman Porzingista ehkä sijalle 15. Nämä ovat tietysti omia arvioitani, mutta uskoisin, että kuka tahansa vähänkään asiaan perehtynyt tulisi suurinpiirtein samoihin lopputuloksiin.

Suomella oli aloitusviisikossaan kaksi pelaajaa NCAA:sta, yksi Espanjan kakkosliigasta, yksi rotaatiopelaaja Saksan Bundesliigan keskivaiheen joukkueesta sekä roolipelaaja ACB:n kärkipään porukasta.

Samaan aikaan Latvia heitti heitti kehään viisi ison roolin ammattilaista Euroliigasta, Eurocupista, ACB:stä, Turkin liigasta jne. Penkiltä tuli yksi NBA-pelaaja. Suomelta oli poissa Markkasen lisäksi Jantunen. Latvialla taas Porzingisin lisäksi 3-4 heidän ydintyyppiään.

Esitys oli Suomelta todella kesy, mutta Suomen pelaajamateriaali on mitä se on. Lisäksi nyt on viimeistään selvää, että ei Suomi tule mitään kilpailuetua poikkeuksellisella valmistautumisellaan saamaan aikaan. Päinvastoin. Heikko suoritus valmennusjohdolta tässä suhteessa. Toki voitto yksittäisessä pelissä Australiaa tai Saksaa vastaan on edelleen mahdollinen.

Tuoville tämä tappio oli muuten jossain määrin myös henkilökohtainen nöyryytys. Tai ihan varma en tästä ole, mutta ei varmaan ole mukava ottaa 40p turpaan joukkueelta, jonka valmentaja - Luca Banchi - vei edellisen työpaikkasi.

Banchin arvioisin muuten Euroopan maajoukkuevalmentajien A-luokkaan, sinne Kazys Maksvytisin, Dimitrios Itoudisin, Vincent Colletin, Sergio Scariolon, Neno Ginzburgin ja Ergin Atamanin muodostamaan porukkaan. Tuovi kuuluu varmaankin siihen kintereille, mutta on hänelläkin vielä paljon todistettavaa.
 
Viestejä
1 908

Olisiko jopa Tuovin työpaikka liipaisimella Susijengissä, jos alkulohkopelit menevät täysin penkin alle?
 
Viestejä
2 333
Mitä jos jätetettäis spekulointi Tuovin työpaikasta kisojen jälkeen?

Suomi sai turpaan eikä se varmaan ollut kenellekään yllätys, että ilman Markkasta ja Jantusta Suomi aika lailla eri joukkue kuin niiden kanssa.

En halua vähätellä pelintekijäosaston keskeneräisyyttä (ja siihen liittyen koko pelin keskeneräisyyttä), enkä väitä, että kaikki kääntyy hyväksi itse kisoissa, mutta kuitenkin, annetaanpa nyt joukkueen koota itsenssä ja katsellaan, mihin se sitten riittää?

Mutta eihän tämä nyt kovin korkealle nosta Suomen osakkeita alkulohkossa. Itse asiassa tämä ottelu ei vaikuttanut siihen kuvioon mitenkään. Suomea alkulohkosta jatkoon tuupanneet olivat varmaan epärealistisia jo alunperinkin.
 
Viestejä
1 322
Aina voi ihmeitä tapahtua, mutta Jantusen poissaolo on näkynyt karulla tavalla. Ja tänään Markkasen poissaolo. Ja lisää siihen Littlen ja Maxhounin poissaolot aikaisemmin plus keskenteräisyys.

Jos jollain ihmeellä Lauri löytää itsensä, Micke on huippukunnossa kun kisat alkaa, Edu ja Miro pääsevät potentiaalinsa ja muut pelaavat "normaalisti", niin mahdollisuuksia on. Muuten ei taida olla.

Samaa mieltä. Jantunen on meidän kolmanneksi tärkein pelaaja Markkasen ja Salinin jälkeen ja se näkyi Latvia-pelissä, mutta näkyi siinä tosiaan se sekavuuskin kun meidän pointit ei ole montaa harjoituspeliä pelanneet. Sitten vielä Markkanen poissa, niin kyllä siitä 40 pisteen eron voi saada aikaiseksi. Kaaripuolustus ei toiminut nyt eikä myöskään Liettuaa vastaan. Latvia antoi kunnon opetuksen sillä saralla ja heitti avoimista heittopaikoistaan tarkemmin sisään kun Liettua. Samanlaista on tulossa varsinkin Saksaa vastaan, ellei Suomi pysty korjaamaan asiaa harjoituksissa.

Oon samaa mieltä Palotien kanssa siitä että luultavasti silläkin oli jokin vaikutus päivän peliin ettei Möttölä ja Rannikko olleet vaihtopenkin takana. Myös siitä olen Palotien kanssa samaa mieltä että Murphyn minuutit ja roolin voisi jättää mahdollisimman pieneksi kisoissa ja antaa kolmospaikan minuutit pääosin Valtoselle ennen Murphyä. Avausviisikossa ei ole varmaankaan kumpikaan edellä mainituista, olettaen että avauksessa olisi Jantunen + Markkanen + Nkamhoua + Salin + Maxhuni/Seppälä. Luulen että avauksessa on Littleä kokeneempi PG, ainakin turnauksen alussa.
 
Viestejä
2 369
Jos nyt ei n. kaikkia keskusteluun osallistuvia nimimerkkejä pitkältä ajalta tietäisi, voisi luulla että joku Suomen lohkovastus on palkannut väkeä trollaamaan Susijengin kannattajia...

Nyt on nöyryytetty ja potkut tulossa ja ollaan varmaan Albanian tasolla.

Harjoitusotteluiden tuloksilla ei ole tuon taivaallista merkitystä. En tiedä muistaako kukaan muu, mutta viime kesänä hävittiin Liettualle 35 pinnalla ja toistamiseen jotain 15+ sekä tahkottiin Viroa vastaan hyvin nihkeästi.

Kumman hyvin se sitten lopulta meni...

Kun useampi avainpelaaja on loukkaantuneena, ei nyt vaan saada mitään sellaista täydellistä valmistautumista. Sellaista se on. Mutta ei se Susijengin mahdollisuuksia kaada. Se toki horjuttaisi aika pahoin, jos useampi ukko ei kisoissa kykenisi pelaamaan / olisi täysin yksijalkainen kentällä.

Ja jos nyt Lassi Tuovi johti EM-kisoissa Suomen aika lailla kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen, niin ihan vähäsen nyt hillitsisin miehelle potkujen vaatimista. MM-kisoissa odotusarvo on se, että Suomi voittaa Japanin ja that's it. Mikä tahansa sitä parempi tulos on jymy-yllätys. Ja huonompi taas totta kai pettymys.

Plus vielä... Liettua ei ole "joku baltian maa" yhtään sen enempää kuin Serbia "joku balkanin maa". Aina maailman top10:ssä, niin nytkin, niin MM-kisojen suosikkilistauksessa jokaisessa.
 
Viestejä
1 322
Eli oma veikkaus joukkueeksi

Seppälä
Maxhuni
Little
Markkanen
Madsen
Nkamhoua
Murphy
Valtonen
Grandison
Salin
Palmi
Jantunen

Ulos Varamiehinä Kantonen ja Federiko

Sama, mutta vaihtaisin Kantosen ja Palmin paikkoja ja luulen että niin Tuovi tulee tekemään. Federikon olisi pitänyt esittää jotain parempaa vähillä näytönpaikoillaan. Pakko se on myöntää, ettei Federiko taida mahtua joukkueeseen ilman yhden ison pään pelaajan loukkaantumista/sairastumista.
 
Viestejä
1 322
Voisiko joku viisaampi kertoa miksi Palmi oli mukana kesän leirityksessä. Kun katsoo valmistavien matsien peluutusta, niin näyttää että Palmin kisakoneesta putoaminen oli valmennuksen toimesta päätetty jo ennen 1. Liettua peliä!!

Jos Salin tai Grandison olisi loukkaantunut niin ehkäpä silloin Palmin olisi voinut valita. Palmi oli siis hyvä pitää mukana siltä varalta ja Palmihan ei ole joukkuehengen kannalta mikään myrkyllinen pelaaja muutenkaan.
 
Viestejä
510
Nyt on nöyryytetty ja potkut tulossa ja ollaan varmaan Albanian tasolla.

Harjoitusotteluiden tuloksilla ei ole tuon taivaallista merkitystä.
Itselläni on ollut arvon Yksinäisen Suden mielipiteiden kanssa yksi jos toinenkin eroavaisuus. Hyvä niin. Omasta puolestani toivoisin tähän vuoropuheluun kuitenkin hieman tarkkuutta ja ehkäpä hivenen myös lisää laatua, vaikka vaatimattomalla keskustelupalstalla toimimmekin.

Nöyryytyksen mahdollisuuden mainitsin siinä kontekstissa, että Banchi hankittiin Strasbourgiin korvaamaan Tuovi viime syksynä. Tuovin poistuttua, Banchi nosti joukkueen sarjataulukon hänniltä LNB:n pudotuspelijoukkueeksi ja melkein Mestareiden liigan Final Fouriin. Tänään Tuovin joukkue hävisi 37 pistettä Banchin valmentamalle joukkueelle. Kyllä, pidän erittäin mahdollisena, että Tuovia vitutti erityisen paljon hävitä näin paljon juuri Latvialle.

Albanian tasolla ei Suomi ole koripallossa, ei pelitavan osalta, ei valmennuksen osalta, ei pelaajamateriaalin osalta. Pelaajamateriaalin osalta Suomi on Euroopassa hyvin selkeästi noin top20 joukkue. Mutta ei sen enempää juuri tällä hetkellä. Vai mihin sinä Suomen tuossa vertailussa sijoittaisit? Mielelläni kuulen muitakin arvioita, kunhan ne johonkin perustuvat.

Albania on nähdäkseni muuten sijoilla +40. Korispelin lopputulokseen tietysti vaikuttavat monet muutkin seikat kuin pelaajien laatu, mutta kyllä vertailu sen osalta aika hyvän ennustuspohjan antaa.

Rohkenen olla myös hieman eri mieltä tuosta, etteikö harjoituspelien lopputuloksilla olisi mitään merkitystä. Ei tietenkään suoraa merkitystä MM-kisoihin, mutta kyllä jokainen peli pelaajiin ja joukkueseen jäljen jättää. Tätä on mielestäni turha kieltää. On sekin mahdollista, että selkäsauna herättää ja motivoi joukkuetta, mutta ei tämäkään automaattisesti tapahdu - varsinkin joukkueessa, jossa voi ajatella olevan ainakin pieniä haasteita johtajuuden ja kokemuksen suhteen.
 
JaA

Viestejä
54
Ihan näin suurta tasoeroa pisteiden valossa en ajatellut Latvian ja Suomen välillä olevan, mutta ei tulos voi kenellekään mikään jymy-yllätyskään olla.

Ilman Markkasta Suomen pelaajamateriaali on Euroopassa jossain Unkarin ja Bulgarian välissä, noin sijalla 25. Markkasen kanssa ehkä 20. Latvian sijoittaisin sijalle kymmenen, ilman Porzingista ehkä sijalle 15. Nämä ovat tietysti omia arvioitani, mutta uskoisin, että kuka tahansa vähänkään asiaan perehtynyt tulisi suurinpiirtein samoihin lopputuloksiin.

Suomella oli aloitusviisikossaan kaksi pelaajaa NCAA:sta, yksi Espanjan kakkosliigasta, yksi rotaatiopelaaja Saksan Bundesliigan keskivaiheen joukkueesta sekä roolipelaaja ACB:n kärkipään porukasta.

Samaan aikaan Latvia heitti heitti kehään viisi ison roolin ammattilaista Euroliigasta, Eurocupista, ACB:stä, Turkin liigasta jne. Penkiltä tuli yksi NBA-pelaaja. Suomelta oli poissa Markkasen lisäksi Jantunen. Latvialla taas Porzingisin lisäksi 3-4 heidän ydintyyppiään.

Esitys oli Suomelta todella kesy, mutta Suomen pelaajamateriaali on mitä se on. Lisäksi nyt on viimeistään selvää, että ei Suomi tule mitään kilpailuetua poikkeuksellisella valmistautumisellaan saamaan aikaan. Päinvastoin. Heikko suoritus valmennusjohdolta tässä suhteessa. Toki voitto yksittäisessä pelissä Australiaa tai Saksaa vastaan on edelleen mahdollinen.

Tuoville tämä tappio oli muuten jossain määrin myös henkilökohtainen nöyryytys. Tai ihan varma en tästä ole, mutta ei varmaan ole mukava ottaa 40p turpaan joukkueelta, jonka valmentaja - Luca Banchi - vei edellisen työpaikkasi.

Banchin arvioisin muuten Euroopan maajoukkuevalmentajien A-luokkaan, sinne Kazys Maksvytisin, Dimitrios Itoudisin, Vincent Colletin, Sergio Scariolon, Neno Ginzburgin ja Ergin Atamanin muodostamaan porukkaan. Tuovi kuuluu varmaankin siihen kintereille, mutta on hänelläkin vielä paljon todistettavaa.
Tässä vaiheessa tämä oli yllätys. Hyvän alun jälkeen kolmannella jaksolla hajosi koko peli. Tässähän oli paras aloitus Suomelta miesmuistiin, mutta silti Suomelle niin ominainen venyminen loppua kohti puuttui kokonaan. Ehkä se oli pitkän leirityksen looginen loppu Latvian puristuksessa ja yleisön mylviessä katsomossa Aika vaikea paikka. Voitaisiin verrata jopa tulevaan Japani peliin, johon tästä saatiin mahtava oppitunti kisoihin viemisiksi. Ei ole Suomen fanit päässeet ikinä nauttimaan Euroopan kärki sarjojen ja kärkijoukkueiden tähti loistosta. Ei viime vuonnakaan ollut EM- kisoissa ja hyvin pärjättiin. Suomea suorastaan pelättiin. Suomi hävisi Espanjalle niukasti voisi sanoa jopa Amerikan avun turvin. Nyt on Suomella oman näkemykseni mukaan selkeästi parempi joukkue, kuin EM-kisoissa ja odotukset ovat ansaitusti sen mukaiset. Jos Suomi ei pääse jatkopeleihin ja Australia ja Saksa menee ykkösenä ja kakkosena lohkosta jatkoon jättäen Suomen pelaamaan himmeämmistä sijoista, ei muuta mitään, mutta jos Suomi pääsee tästä lohkosta jatkoon on reitti aika uskomaton ja se voi parhaimmillaan viedä pitkälle.

Mitä nyt joukkueesta tippuvista pelaajista voi sanoa, että jokainen on halunnut tulla leiritykseen tietäen, että lopulta valitaan 12 pelaajaa kisa joukkueeseen. Uskoisin että samalla innolla tullaan ensi kesänäkin pelaamaan ja pääsemään kotikisoihin, jotka lienee erityisen erityiset juuri Tamperelaisille Littlelle ja Palmille.
 
Viestejä
510
Tuossa alla muuten tilastot Suomen valmistavista peleistä. Nopeasti katsottuna Salinin numerot syöttöjä lukuunottamatta ehkä aavistuksen odotuksia heikommat. Kantosen rooli on ollut tiedossa, mutta kohtuu minuuteilla silti aika vaatimatonta tilastoa syntynyt. Joukkueena Suomelle on tullut hurja määrä menetyksiä. Markkanen scorannut suurinpiirtein samanverran kuin seuraavat nejä pelaajaa yhteensä. Listan kuuden ensimmäisen pelaajan tilastot hämmentävän lähellä heidän seurajoukkuetilastojaan viime kaudelta.

Mutta ehkä näitä ei kannata liikaa tuijottaa. Jos tuijottaisi, niin Jantunen ja Maxhunihan tuolta kisoista pois jäisi.

GMIN2M2A2FG%3M3A3FG%1M1AFT%RABTStPts
Markkanen330193161%92438%202291%10.33.30.72.70.728.3
Nkamhoua423.2112544%51050%22100%3.50.80.8209.8
Salin425.82450%92733%22100%23.8021.38.3
Valtonen418.871450%3933%6875%3.31.50.30.817.3
Grandison41881553%2825%4667%31.80226.5
Madsen416.491560%1250%3650%3.330.520.86
Murphy415.66875%1425%71258%1.81020.55.5
Little225.43838%1520%020%37030.54.5
Federiko38.25771%00N/A070%20.70.31.303.3
Jantunen218.333100%010%020%4110.503
Kantonen416.53560%1425%00N/A1.50.80.31.50.32.3
Seppälä212.22367%010%00N/A13000.52
Palmi35.411100%1250%00N/A10.700.301.7
Maxhuni213.8010%050%3475%1.5302.51.51.5
Kivimäki13.300N/A00N/A00N/A00000
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 369
Tänään Tuovin joukkue hävisi 37 pistettä Banchin valmentamalle joukkueelle. Kyllä, pidän erittäin mahdollisena, että Tuovia vitutti erityisen paljon hävitä näin paljon juuri Latvialle.
En ole Lassi Tuovin pään sisällä. Mutta silti pidän 100 % varmana, että Tuovi ei uhrannut millisekuntiakaan tuolle ajatukselle. Vielä vähemmän, että hän tuntisi itsensä nöyryytetyksi. Viikko ennen valmentajauransa huipennusta miesten MM-kisoista, Lauri Markkasen vetämän jengin päävalkkuna - täysin merkityksettömän harjoitusottelun seurauksena.

Tai, jos Tuovi oikeasti tuollaista ajattelee tässä viikko ennen avausmatsia, sitten on kyllä tulossa floppikisat Susijengiltä.

Pelaajamateriaalin osalta Suomi on Euroopassa hyvin selkeästi noin top20 joukkue. Mutta ei sen enempää juuri tällä hetkellä. Vai mihin sinä Suomen tuossa vertailussa sijoittaisit? Mielelläni kuulen muitakin arvioita, kunhan ne johonkin perustuvat.
Suomi on FIBA rankingin 13. eurooppalaismaa.

Perustuen tuloksiin, kilpailullisissa otteluissa, karsinnoissa ja kisoissa. Niissä peleissä, millä on merkitystä.

Edessä on pari maata, joiden edellä voitaisiin ajatella jossain skenaariossa oltavan (MNE, POL), mutta top10 on todella hankala murtautua.

Suoraan takana on maita, jotka on viime vuosina kerta toisensa jälkeen kaikkein korkeimpien panosten kilpailullisissa otteluissa voitettu.

Kuulisin itse taas mieluusti perusteluita, miltä pohjalta Susijengin ylitse hyppäisivät nyt vaikkapa Kroatia, Ukraina, Georgia, Israel, BiH, Viro?

Ja joo, jos pitäisi muodostaa 8 maajoukkuetta ja niiden kaikkien kilvoitella, olisi Suomi heikoilla. Mutta näin kilpaurheilussa se yksi Susijengi riittää.
 
Viestejä
4 081
Minkähän pituisia leirityksiä muut maajoukkueet pitävät? Suomellehan on selkeästi ollut etua vuosien varrella pitkistä leirityksistä, yhtenä syynä varmasti on vuosia jatkuneet hyvät henkilösuhteet (tästähän nähtiin Universiadeissa myös päinvastainen esimerkki). Voisiko olla, että eilinen matsi oli omalta osaltaan myös jonkinlainen pitkän leirikesän ulospuhallus, parin pelaajan kohdalla toki vielä näyttöpaikka. En siis väitä suoraan, että leirikesä olisi liian pitkä. Eiköhän näistä keskustella pelaajien kanssa, eikä ketään väkisin sinne kanneta.

Aina puhutaan jostain mystisestä joukkuepelaajasta, mutta tietysti joukkuepeleissäkin on ihan tavallisia ihmisiä täynnä omia tavoitteitaan ja pyrkimyksiään. Ja toisaalta sitten taas, suomalaisille on perinteisesti ollut vahvuus se yhteishenki. Tämä siis on kuitenkin mahdollista meille kaikille, oli sitten enemmän tai vähemmän itsekäs tai introvertti/ekstrovertti.

Ja toisaalta, jos yhteistyöhön ei ihmiskunta koskaan olisi oppinut, kai vieläkin asuttaisiin luolissa. Joku fiksu keksi aikanaan maatalouden alkujyvän, joka omalta osaltaan sitten kehitti yhteisöllisyyttä ja pakotti tulemaan toimeen muidenkin kanssa. Vaikka ei aina niin kiinnostaisikaan ja siitä sitten kasvoivat kaupungit.

Australia kaatuu ensi perjantaina. :)
 
Viestejä
510
En ole Lassi Tuovin pään sisällä. Mutta silti pidän 100 % varmana, että Tuovi ei uhrannut millisekuntiakaan tuolle ajatukselle. Vielä vähemmän, että hän tuntisi itsensä nöyryytetyksi. Viikko ennen valmentajauransa huipennusta miesten MM-kisoista, Lauri Markkasen vetämän jengin päävalkkuna - täysin merkityksettömän harjoitusottelun seurauksena.

Kuulisin itse taas mieluusti perusteluita, miltä pohjalta Susijengin ylitse hyppäisivät nyt vaikkapa Kroatia, Ukraina, Georgia, Israel, BiH, Viro?

Ja joo, jos pitäisi muodostaa 8 maajoukkuetta ja niiden kaikkien kilvoitella, olisi Suomi heikoilla. Mutta näin kilpaurheilussa se yksi Susijengi riittää.
Tuovin ajatuksien spekulointiin on tosiaan turha haaskata aikaa.

Alla on nopeasti louhittuna noin kymmenen pelaaja eri maista, joissa minun mielestäni on paremmat pelaajat kuin Suomessa. Laitoin maat paremmuusjärjestykseen. Eri mieltä järjestyksestä voi tietysti olla.

Viron ja Ruotsin jätin Suomen taakse Markkas-efektin (jonka suuruus on vaikea arvioida) vuoksi, mutta kyllä noissakin kahdessa maassa pelaajat 2-10 lyö Suomen vastaavat pelaajat tällä hetkellä laudalta.

Niin ja Suomen etu maaotteluissa on tietysti ollut parhaan kokoonpanon jalkeille saaminen, kun taas monet muut Euroopan maat eivät ole saaneet kaikkia parhaita pelaajiaan samalla tavalla sitoutumaan.

Croatia
Bojan BogdanovicDetroit (NBA)21.6ppg
Ivica ZubacLAC (NBA)10.8ppg
Dario SaricOklahoma City (NBA)6.4ppg
Luka SamanicUtah (NBA)9.9ppg
Mario HezonjaMadrid (EL)10.6ppg
Ante ZizicEfes (EL)7.7ppg
Ante Tomic**Badalona (EC)13.7ppg
Tomislav Zubcic London (EC)13.4ppg
Jaleen Smith*Berlin (EL)11.6ppg
Roko BadzimBuyuksehir (T-BSL)11.7ppg
BH
Jusif NurkicPorland (NBA)13.3ppg
Dzanan MusaReal Madrid (EL)14.8ppg
Luka GarzaDetroit (NBA)6.5ppg
John Roberson*Belediyespor (T-BSL)16.6ppg
Miralem HalilovicNanterre (LNB)14ppg
Amar GegicParis (EC)11.7ppg
Nihad DjedovicMalaga ACB)7.8ppg
Emir SuljemanovicBilbao (CL)6.6ppg
Nemanja GordicTransilvania (EC)9.6ppg
Tarik BiberovicFenerbache (EL)2.9ppg
Kenan KamenjasBuducnost (EC)3.6ppg
Israel
Deni AvdijaWashington (NBA)9.2ppg
Yam MadarBelgrade (EL)5.8ppg
Nimrod LeviHapoel Galilee (EC)11.7ppg
Tamir BlattBerlin (EL)7.8ppg
Roman SorkinMaccabi (EL)6.8ppg
Yovel ZoosmanBerlin (EL)6.8ppg
Tomer GinatTel Aviv (EC)10.2ppg
Bar TimorTel Aviv (EC)5.7ppg
Idan ZalmansonHapoel Tel Aviv (EC)4.7ppg
Gabriel ChachashviliBamberg (G-BBL)7ppg
Rafael MencoMaccabi (EL)1.2ppg
Georgia
Goga BitadzeOrlando (NBA)4.4ppg
Sandro MamukelashviliSan Antonio (NBA)6.1ppg
Giorgi ShermadiniTererife (CL)14.4ppg
Torike ShengeliaBologna (EL)9.4ppg
Thad McFadden*Murcia (ACB)13.2ppg
Beka BurjanadzeReggio Emilia (Lega A)5.9ppg
Rati AndronikashviliMurcia (ACB)2.2ppg
Duda SanadzeAnorthosis (CYP)19.4ppg
Tsotne TsartsidzeNorth Dakota (NCAA)10.9ppg
Alex MerkviladzeLoyola Marymount (NCAA)7.1ppg
Giga JanelidzeMantovana (Lega A2)4.8ppg
Ukraine
Svi Mykhailuk Charlotte (NBA)6.9ppg
Issuf SanonPromitey (EC)8.1ppg
Artem PustovyiMurcia (CL)10.8ppg
Bogdan BliznyukCholet (LNB)8.7ppg
Volodymyr HerunReal Betis (ACB)8.3ppg
Alex LenSacramento (NBA)1.7ppg
Ilya SydorovPromitey (EC)7.6ppg
Oleksander LypovyyPromitey (EC)4.6ppg
Denys LukashovPromitey (EC)4.1ppg
Vyacheslav BobrovBudivelnyk (UKR)9.2ppg
Ivan TkachenkoPromitey (EC)2.7ppg
Belgium
Retin ObasohanASVEL (EL)6.9ppg
Ismael BakoBologna (EL)6.1ppg
Manu LecomteHapoel Eilat (I-BSL)13.7ppg
Sam Van RossomValencia (EL)8.7ppg
Toumani CamaraPhoenix (NBA) / Dayton 13.9ppg
Elias LasisiHeidelberg (G-BBL)10.4ppg
Pierre GilletOostende (CL)10.3ppg
Andy Van VlietBnei Herzelia (CL)8.6ppg
Vrenz BleijenberghOostende (CL)9.9ppg
Hans VanwijnNanterre (LNB)5.2ppg
Thomas AkyaziliKarsiyaka (T-BSL)3.9ppg
Czechia
Jan VeselyBarcelona (EL)9.3ppg
Tomas SatoranskyBarcelona (EL)8.4ppg
Vit KrejciOklahoma State (NBA)1.2ppg
Jaromir BohacikBamberg (G-BBL)9.9ppg
Onrej BalvinPrometey (EC)9.9ppg
Vojtech HrubanLondon (EC)9.1ppg
David JelinekMurcia (ACB)6.3ppg
Tomas KyzlinkLimoges (LNB)6.2ppg
Martin KrizNymburk (CL)5.3ppg
Martin PeterkaStrasbourg (LNB)3.9ppg
Onrej HanzlikCB Girona (ACB)2.1ppg
UK
OG AnunobyToronto (NBA)16.8ppg
Gabriel OlaseniDarussafaka (CL)14.9ppg
Ovie SokoLondon (EC)11.4ppg
Myles HessonToyama (B League)22.9ppg
Tosan EvbuomwanDetroit (NBA) / Princeton (NCAA)12ppg
Luke NelsonLondon (EC)6.8ppg
Deane WilliamsBonn (CL)6.2ppg
Daniel AkinStrasbourg (LNB) / Utah St.12ppg
Amari WilliamsDrexel (NCAA)13.7ppg
Cameron HildrethWake Forest (NCAA)12.4ppg
Finland
Lauri MarkkanenUtah (NBA)25.6ppg
Sasu SalinTenerife (CL)10.1ppg
Olivier NkamhouaTennessee / Michigan (NCAA)10.8ppg
Mikael JantunenParis (EC) / Treviso (LegaA)8.2ppg
Edon MaxhuniCralsheim (G-BBL)11.8ppg
Elias ValtonenRostock (G-BBL)6.1ppg
Alexander MadsenAthens (CL)4.6ppg
Alex MurphyHokkaido (B.League)12.6ppg
Jacob GrandisonDuke (NCAA)4.4ppg
Miro LittleHS / Baylor (NCAA)
Henri KantonenKorisliiga10.1ppg
*Naturalized
**Ended NT Career?
 
Viestejä
1 227
En ole Lassi Tuovin pään sisällä. Mutta silti pidän 100 % varmana, että Tuovi ei uhrannut millisekuntiakaan tuolle ajatukselle. Vielä vähemmän, että hän tuntisi itsensä nöyryytetyksi. Viikko ennen valmentajauransa huipennusta miesten MM-kisoista, Lauri Markkasen vetämän jengin päävalkkuna - täysin merkityksettömän harjoitusottelun seurauksena.

Tai, jos Tuovi oikeasti tuollaista ajattelee tässä viikko ennen avausmatsia, sitten on kyllä tulossa floppikisat Susijengiltä.

Suomi on FIBA rankingin 13. eurooppalaismaa.

Perustuen tuloksiin, kilpailullisissa otteluissa, karsinnoissa ja kisoissa. Niissä peleissä, millä on merkitystä.

Edessä on pari maata, joiden edellä voitaisiin ajatella jossain skenaariossa oltavan (MNE, POL), mutta top10 on todella hankala murtautua.

Suoraan takana on maita, jotka on viime vuosina kerta toisensa jälkeen kaikkein korkeimpien panosten kilpailullisissa otteluissa voitettu.

Kuulisin itse taas mieluusti perusteluita, miltä pohjalta Susijengin ylitse hyppäisivät nyt vaikkapa Kroatia, Ukraina, Georgia, Israel, BiH, Viro?

Ja joo, jos pitäisi muodostaa 8 maajoukkuetta ja niiden kaikkien kilvoitella, olisi Suomi heikoilla. Mutta näin kilpaurheilussa se yksi Susijengi riittää.
Pelaajamateriaalista taidettiin enemmänkin puhua ainakin alunperin, eikä paremmasta joukkueesta. Suomen pelaajamateriaali tosiaan yksi NBA-tähti, yksi ACB aloitusviisikon pelaaja ja loput sitten ovatkin vähän mitä ovat. Jos puhtaasti pelaajamateriaalia vertaillaan, Kroatia, Georgia, ehkä jopa Israel ja melkein jopa Viro ovat Suomea edellä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös