Pidän erikoisena tuota näkemystä, että ei ole kyse valmentamisesta. Siitä on mitä suurimmassa määrin kyse. Kun mietitään miten Suomessa valmentajia koulutetaan, niin samoja henkilöitä siellä on kouluttamassa kuin näissä maajoukkueissa valmentajina. Kun sanot, että pelaajatuotanto ei ole sillä tasolla, että voisi pärjätä A-divisioonassa, niin valmentamisesta siinä juuri on kyse. Se esimerkiksi, että maajoukkueen päävalmentaja on kovin kyvytön kommunikoimaan, luottaa mieluummin vain luotuihin sääntöihin, kertoo juuri tästä valmentajakoulutuksen epäonnistumisesta. On haettu tietyllä taustalla (mieluummin opettaja) olevia henkilöitä, mutta ei ole selvitetty heidän kykyään toimia ryhmässä ja kykyään saada oppejaan perille. Ilman opettajakoulutusta voi olla aivan hyvä valmentaja ja kääntäen tuo koulutus ei takaa, että on hyvä valmentaja. Päävalmentaja itse on hyvä esimerkki tästä epäonnistumisesta. Koulutustausta löytyy, mutta silti ei ole hyvä valmentaja. Huumorintaju ja kommunikointitaito auttaisivat aika paljon asiaa.
Heikko pelaajatuotanto juontaa juuri siitä, että valmentajat eivät ole osanneet opettaa ja vaatia taitojen oppimista. Fysiikkavalmennus sitten vielä erikseen on asia, jolla voidaan tehdä U16 pelaajista pelaajia U18 - ja miesten sarjoihin. Tähän löytyy myös ammattilaisia auttamaan jos valmentajan omat taidot eivät riitä.