- Viestejä
- 2 913
Vs: Ulkomaalaiskiintiö!
Vaikka asia kuulostaa kovin yksinkertaiselta, niin valitettavasti näin ei ole.
En ole lukenut oikeustiedettä (no, pari hassua kurssia joskus), mutta minusta tuo herrasmiessopimus muistuttaa aika pitkälti kartellia. Herrasmiehet sopivat keskenään kuka ostaa puuta keneltäkin ja mihin hintaan tai kuka myy kenellekin ja mihin hintaan. Ja kuten UPM:n ja Koneen kautta olemme saaneet oppia, niin tällaiset tavat rajoittaa kilpailua ovat Suomessa (ja aika monessa muussakin paikassa) kiellettyjä.
Jääkiekon kehutussa herrasmiessopimuksessa on kysymys ihan samasta, ainoa ero on se, että myyjät eivät myy puuta vaan omia palveluksiaan eli omaa aikaansa. Mutta muuten järjestelyssä on kyse ihan samasta eli sopimukseen osalliset vaikuttavat markkinoiden toimivuuteen keskinäisellä sopimuksella. Tässä tapauksessa vaikutus on se, että kotimaisten pelaajien arvo nousee ulkomaalaisten kustannuksella, koska jos valittavana on kaksi täsmälleen samoilla ominaisuuksilla varustettua pelaajaa, jotka molemmat maksavat 5000e/kk, niin seuralle kotimainen on edullisempi, koska se mahdollistaa vielä uusien ulkomaalaisten palkkaamisen. Ilman herrasmiessopimusta pelaajat olisivat seuralle saman arvoisia (palaan tuohon verotukseen myöhemmin), joten sopimuksella on muutettu markkinan toimintaa.
Eli sopimuksella ei loukattaisi suomalaisten pelaajien tai suomalaisten seurojen etua, mutta esimerkiksi agenttien kannalta olisi järkevää haastaa nykyinen käytäntö, sillä tuon käytännön kaataminen voisi parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada sopimuksia suomalaisten seurojen kanssa. Seurojen ja suomalaisten pelaajien taas kannattaisi säilyttää nykyinen "hys, hys" linja, sillä nykytila on heidän etunsa mukainen.
Veroasia voisi todellakin olla sellainen, johon liitto voisi ottaa kantaa. Alkuperäisen lain idea on varmasti ollut se, että esim. Suomessa kilpailevia yleisurheilijoita ei verotettaisi heidän palkinnoistaan, sillä kansainvälinen käytäntö ilmeisesti on, että näistä maksetaan verot vain urheilijan kotimaahan. Mutta juuri kuten täällä on tuotu esille, niin se ei ole mielekäs Suomessa ammatikseen urheilevien kohdalla, vaan he saavat siitä selkeän edun kotimaisiin urheilijoihin verrattuna.
JOEN SUU sanoi:Epäileekö Herpertti, että herrasmiessopimus olisi jotenkin juridisesti tuomittavaa?