Koripallo.com

Utah Jazz - Voittamisen dilemma

Viestejä
294
Hiukan itseäni tympii tämä, että Markkasen kehittymättömyys kesän aikana (mm. edellämainittu pallonkäsittely) laitetaan tällä kertaa armeijan syyksi, vaikka jokainen tietää, että ei Lauri oikeasti käynyt sellaista armeijaa kuin tavikset. Jos halua olisi ollut kehittää pallonkäsittelyä, treenaamiseen olisi kyllä löytynyt runsaasti aikaa ja mahdollisuuksia.

Taitaa vain olla niin, että "raskaan" intin ulkopuolella perisuomalainen lomailu kiinnosti enemmän, kun nyt ei tainnut olla piiskuria hengittämässä niskaan. On fakta, että Lauri on kesän ja syksyn aikana näyttänyt pehmeämmältä, huonokuntoisemmalta, kankeammalta ja haluttomammalta kuin vuosi sitten. Näin myös tähän asti nähdyissä preseason-peleissä. Pallo viedään taas pivot-käännöksissä näpeistä kuin Bullsissa aikanaan ja ylipäätään kaaren ulkopuolella pelaaminen on täyttä seikkailua.
 
Viestejä
2 367
Mestaruusjoukkueen 1-2 pelaajalta vaaditaan aika paljon ja kiinnostaako Latea sellainen, en usko. Ja jos joku sanoo että onhan Jokickin aika flegun oloinen niin tekee kyllä kulisseissa aikapaljon hommia
Siis nytkö on niin, että Markkanen ei treenaa? Koska tällainen on alkanut?

***

Ja yhtään kukaan ei saa isoa sopimusta sen takia, että on hyvä agentti. Agentti voi jotain fiksuja bonareita tai sopimuksen rakenteita keksiä ja saada läpi, mutta niihin seurojen päätöksiin "annanko tälle jätkälle 150-250M" agentti ei vaikuta n. mitenkään.
 
Viestejä
366
En sanonut että Markkanen ei treenaa. Varmasti treenaa ja ei se treenimotivaatiosta sillee kiinni ole vaan se kaikki muu extra mitä jengin ykkös ja kakkostykin hommaan kuuluu. Treenaamisessakin on leveleitä, ja nää ykköstykkien treenit ihan hulluja, esim. Curryn treeniä ei moni nba pelaaja pysty edes vetämään, ainakaan oksentamatta. Vastuu, paineensietokyky,johtamisominaisuudet, tappajanvaisto sellaisia ominaisuuksia joita ei edes missää salissa voi treenata, ne joko on tai ei. Enkä oikein ymmärrä miksi Laurista pitäisi leipoa väkisin mestarijengin ykkösoptio, kun viihtyy hyvin nykyisessä roolissa Utahissa ja ominaisuuksiltaan ja luonteeltaan(epäitsekäs,nöyrä,jalatmaassa) täydellinen lisäpalanen mihin vaan mestarijengiin 3-5 optiona mielestäni. Onko Laurin ura täysin epäonnistunut jos allstar ukko keskikastin jengissä ja voittaisi sen sormuksen rooliukkona vai kelpaako vähintään se all-nba,mvp ja finumvp ja parit sormukset että voisi sanoa että Laurilla aika historiallinen ura Suomalaisena koripalloilijana.
 
Viestejä
1 683
Samaa paskapuhetta luonteesta ja muka väärin treenaamisesta mitä aikaiseminkin.

Tähän astiset saavutukset uralla osoittavat kuitenkin nämä analyysit vääräksi. Joten antakaa tämän yhden jatkaa
yksin narraavaa narratiivia, kyllä se lopettaa kun ette mene siihen retkuun mukaan.
 
Viestejä
4 081
Mahtaisiko olla myös, että 84-kiloisella kaikkien aikojen parhaalla heittäjällä on hieman erilainen henkilökohtainen treeniohjelma kuin noin 110-kiloisella ja 210-senttisellä kaverilla?

En Laten treenaamisesta toki paljoa tiedä, mutta veikkaan että ei kunnianhimosta jää kiinni, tuskin pahemmin ajankäytönkään suhteen. Tietysti usein on parempikin treenata ajallisesti vähemmän (ja laadullisesti sitä myötä paremmin), jonka luultavasti lähes kaikki ymmärtääkin.
 
Viestejä
294
Ihan mielenkiinnosta - onko joku nähnyt Laurin NBA-uran aikana ainuttakaan, siis yhtäkään videoklippiä tilanteista, jossa mies treenaa täysillä pallonkäsittelyä tai uusia hyökkäyspään liikkeitä?

Itse olen nähnyt aika paljonkin videoita Markkasesta harjoitusolosuhteissa, ja niissä tapahtuu aina seuraavia asioita:

1) Hauiskääntöjä yms. punttisalilla
2) Kymmenien kolmosten sarjoja jalat maassa apukoutsin palautellessa palloja, ei kovasta liikkeestä tai kuljetuksesta
3) Vapaaheittoja
4) Trick shotteja levyn takaa tai sivurajojen ulkopuolelta
5) Donkkeja

En tietenkään tarkoita että tämä millään lailla todistaisi, että Lauri ei koskaan treenaa yllämainittuja asioita... mutta luulisi, että jos vaikkapa pallonkäsittely on niin kovan panostuksen kohteena kuin mitä Lauri itse puheli jo vuosia sitten, sellaisestakin harjoittelusta olisi tihkunut edes jotain materiaalia. Tähän tyyliin:

 
Viestejä
366
Ei kannata sanoa tällä palstalla mitään järkevää. Lauri on vaan niin hyvä että syöttävällä takurilla olisi nba mestari ja kaikki siltä väliltä on vihapuhetta Se optioiden liikutteluhan teksteissäni muuttuu juurikin sen mukaan mitä odotuksia Latelle ladotaan, eikä se miksikään muuttunut tai valunut joulukuussa 8-9. Utahissa ihan hyvä 1, mestaruuskanditaateissa 3-5, vai meinaako tää yks asiantuntija et Tatum ja Brown kulmii ja Lauri alkaa leipomaa ISOA?
 
Viestejä
2 367
Ok @Chaser23 - nimeä ne mestarikandidaatit, joissa Markkanen on vitosoptio.

Vaihtoehtoisesti jos juuri nyt on heikkoja jengejä, niin voidaan laajentaa vaikka viimeiseen 10 vuoteen.

Niiden mestareista (ja kun puhutaan kandidaateista [top4?] niin vahvistuu entisestään) Markkanen olisi ollut vitosoptio ehkä tasan yhdessä: Spursissa missä Kawhikin oli nelosoptio. KD-Steph-Klay Warriorsissa ei olisi kolmen option joukossa, eikä oikein voisi edes kuvitella koko joukkueeseen - ellei jollain 8 min peliajalla.

Aika harva varmaan ajattelee, että #28 NBA:ssa rankattu pelaaja (mitä pidettäneen tuota ESPN:n rankingia varmaan laajasti aika hyvänä lähtökohtana) olisi todellisten mestarikandidaattien ykkösoptio. Mutta ainakaan minä en löydä NBA:sta yhtäkään joukkuetta, missä All Star ja juuri ja juuri All NBA:n ulkopuolelle jäänyt pelaaja olisi vitosoptio.
 
Viestejä
4 081
Kyllähän vuoden takainen kehitys hyökkäyspäässä (esim. syöttöjen jakelu joskus uloskin) oli tietysti paljolti myös fyysiseen kehitykseen perustuvaa. Sitä aikaa pallon kanssa saattoi olla joskus aiempaa enemmän, omasta kun oli ohi päästy. Muistelisin, että Chicagossa ja Clevelandissa lähes aina puolustaja pysyi ajotilantessa rinnalla ja usein Late sitten torjuttiin.

En tiedä sitten, miten paljon noissa pallonkäsittelyissä ym. voi enää 26-vuotiaana kehittyä, edes takamieskään? Kun ne tilanteet on kuitenkin NBA:ssa niin nopeita ja vastassa on huippuatleetti lähes aina. Ei Latesta varmaan mitään Olynykin tyylistä luovaa hyökkäyspään suorittajaa tule, mutta sieltä voisi ehkä jotain tosiaan oppia. Kyseessä kuitenkin fyysisesti heikompi pelaaja, joka silti pelaa usein juonikkaasti hyökkäyspäässä. En sitten tiedä, miten helppoa esim. tukijalan paremman käytön opettelu on noilla pelivuosilla.
 

L.S

Viestejä
843
Noin koko rosterihan se liittyy rebuildiin. Ei niin, että ne kaikki olisivat potentiaalisia pelaajia siinä mestaruudesta kilvoittelevassa jengissä vuonna X, vaan että ovat vähintään kauppapalasia, nykyvaikutus capiin ja joustavuuteen liikkeissä jne. jne.

Ayton on enempi riippakivi kyllä tuolla sopimuksella kuin osa rebuildia sen tulevan jengin puolesta - ellei tee markkasmaista transformaatiota. Muuten vertaisin Collinsiin, mutta vielä myrkyllisemmällä sopimuksella.

Grantilla taas on tuoretta diiliä 5v / 160M jäljellä, joten sanoisin liittyvän rebuildiin aika oleellisesti. Sharpea taas en kohottaisi yhtään sen ylemmäs kuin vaikka Georgea.

Jos nyt siis All Star -nimiä mietitään, niin Jatsilla niitä on yksi. Ja toinen, joka pääsi jo esim. USA MM-kisoihin (mutta ei välttämättä omassa roolissaan ikinä tähdistömatsiin mene). Blazersilla on Scoot ja Sharpe. Jotain kakkoskierroksen varauksia ilman mitään näyttöjä en lähtisi edes nimeämään. Simonsin pelin kehittymistä on mielenkiintoinen seurata tällä kaudella.

Aytonilla on kolme vuotta sopimusta jäljellä, enkä näe, että Blazersin tavotteena olis missään tapauksessa olla nykyrosterin näkökulmasta parhaimmillaan tänä aikana. Se n. 30milj. kausi, minkä Ayton tänä aikana tienaa, on toki hieman enempi, kuin mitä ehkä tän hetkiseen tasoon nähden olis järkevä maksaa. Väitän kuitenkin, että on hyvinkin mahollista, että kaveri tästä vielä kehittyy ja voi hyvinkin pelata vielä uudestaan urallaan NBA-finaaleissa pelaavan joukkueen isona miehenä. Ja vaikka näin ei kävisikään, en usko, että Nurkicin kanssa tulevat kolme vuotta olis menny jotenkin merkittävästi paremmin pelikentällä tai palkkakaton suhteen.

Grantin sopimus on suhteellisen iso, mutta varmasti ihan täysin liikuteltavissa, mikäli semmonen näyttää järkevältä. Kiinnostuneita contendereita on varmasti jossain vaiheessa ottamassa tollasta suhteellisen monipuolista kaveria pudotuspeleihin avuks. Ja vaikka ei oliskaan, niin Grant ei ole mikään ikäloppu, on vielä primensä loppupäässä sopimuksen loppuessa, jolloin Blazers toivottavasti on jo mukana pudotuspelikahinoissa. Jos ei ole, täytyy Scootin ja Sharpen olla osottaunu kehnommiks, kun mitä itse uskon.

Toi kyllä kiinnostaa, että miten et pidä Sharpea yhtään korkeemmassa arvossa verrattuna Georgeen, joka ei ole pelannu minuuttiakaan oikeeta NBA-koripalloa vielä. Sharpe kuitenkin loppukauden saadessaan vastuuta pelas NBA:ta yli kahenkymmenen pisteen keskiarvolla ja on useissa asiantuntijaveikkauksissa niitä tulevan kauden potentiaalisia breakout-pelaajia (itse en usko, että vielä tämä on se kausi, jollion Sharpesta tulee tähti). Sharpe on vuos sitten ollu seiskavaraus, George nyt kuudestoista. Varausvuoro ei sinällään ole mitenkään suoraan yhteydessä tulevaan menestykseen, mutta kyllä se ennen ensimmäistä peliä pitäis jonkin verran viitata siihen, minkä verran uskoa siihen tähteyteen on.

Ja noita maajoukkuehommia en hirveesti myöskään pidä minään merkkinä NBA-menestykseen suuntaan tai toiseen. Kyllähän se Grant on yhtälailla siellä käyny läpsyttelemässä, mutta sillon, kun siellä oikeasti on parhaat pelaajat, ei näistä kummastakaan joukkueesta tällä hetkellä ole yhtään pelaajaa USA:n maajoukkueessa.

Ja joukkueen sopimusten ja potentiaalisten kauppojen suhteen usein unohetaan, että joukkueet tarttee aina niitä sopivan palkan sopimuksia, mikäli meinaa jotain supertähti treidejä tehdä. Blazersin palkkatilanne on tällä hetkellä mielestäni vallan mainio. jos lähitulevaisuudessa tuliskin tilanne, jossa koettais rebuildin edistyneen oletettua nopeemmin ja haluttais tehä kaupat jostain tähdestä, löytyis useita mahollisuuksia kasata palkkaa ja tulevia varauksia kiinnostavaks paketiks.

Edit: Ja Blazersiltahan löytyy tällä hetkellä joukkueesta myös kaks eri all-defense pelaajaa ja viime vuoden paras kuudes pelaaja. Jos tollasia tunnustuksia haluaa arvossa pitää.
 
Viestejä
2 367
Toi kyllä kiinnostaa, että miten et pidä Sharpea yhtään korkeemmassa arvossa verrattuna Georgeen, joka ei ole pelannu minuuttiakaan oikeeta NBA-koripalloa vielä. Sharpe kuitenkin loppukauden saadessaan vastuuta pelas NBA:ta yli kahenkymmenen pisteen keskiarvolla ja on useissa asiantuntijaveikkauksissa niitä tulevan kauden potentiaalisia breakout-pelaajia (itse en usko, että vielä tämä on se kausi, jollion Sharpesta tulee tähti).
Loppuja voidaan varmaan jatkaa vaikka Blazersin ketjussa - mihin sulla selvästi riittää tieto sen avaamiseen, jos sellaista ei vielä ole :)

Ja joo, en hirveästi anna arvoa noille Sharpen tankkausminuuteille. Kun siis tuo 10 matsin pätkä tuli kauden päätteeksi, kun täysi tankki päällä. Keskimäärin turpaan 25+p, roska-aikaa puolesta tunnista eteenpäin ja vastassa kaikkien vastustajien penkki - ja tietysti neonvihreä valo heittää kaikki.

Totta kai on todistanut sen, että pystyy NBA:ssa pelaamaan. Mutta se on aika lailla minimivaatimus on sitten 7. pick tai 16.

THT on Sharpea 1½ vuotta vanhempi. Ja pelasi samaiset kauden vikat 10 tankkimatsia 20+ pinnan keskiarvolla. Onko tuleva All Star -pelaaja? No ei helvetissä.

Tuleeko Sharpesta pätevä pelimies joko Blazersille tai jollekin toiselle jengille? Todennäköisesti. All Star? Aika kaukana ollaan siitä vielä.
 

L.S

Viestejä
843
Joo, ehkä vois luoda uuden Blazersketjun ja jatkaa yksinpuhelua pitkin kautta siellä sitten..

Sen verran kuitenkin on vielä korjattava, että THT on syntyny 2000 ja Sharpe 2003. Ja on jo useampi kausi takana, joten on varmaan helpompi ennustaa sitä tulevaa kehityskaarta tässä vaiheessa. En siis itsekään pidä mitenkään itsestäänselvänä, että sharpesta tulee supertähti, tai "edes" ihan keskiverto all-star pelaaja. Potentiaalia kuitenkin on.
 
Viestejä
2 367
Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka ympäri maata näyttöjen takana sadat ihmiset lukevat The Breaks of the Gamea joka päivä, Sheedin Jail Blazers aikakauden pelipaita päällä, odottaen sitä hetkeä, kun pääsisi Blazersista juttelemaan!

Ja joo, meni vuodella pieleen nuo iät.
 

L.S

Viestejä
843
Selkeesti kohtalon johdatusta, että kyseiset joukkueet pelaavat ens yönä vastakkain.
 
Viestejä
1 449
Avaajien peli näytti rauhallisemmalle kuin kaksi ekaa vaikka oli siellä outoja menetyksiäkin. Clarksonkaan ei sählännyt ollenkaan totuttuun tapaan. Hendricks vaatii kyllä G-liiga-pelejä alle ennen kuin kentälle voi laittaa. Keonte varmaan pelailee jämäminuutteja heti alusta lähtien. Dunnille on pakko löytyä paikka rosterista. Samanicille taataan ehkä seuraava palanen 23.10 deadlinella mutta jos ei olennaisesti parane, tammikuun päivämäärällä saattaa lähteä. Ei näillä resursseilla kyllä kuuhun mennä (vielä).
 
Viestejä
443
Alkaa olemaan aika selvät lännen voimasuhteet.

Ennen kautta Jazz on rankattu pohjalle Portlandin, Houstonin ja Spursin kanssa eli luvassa sijat 12-15.

Todennäköisyys päästä playoffeihin on noin 20%.
 
Viestejä
1 449
Hendricksin tekeminen näyttää....lähinnä koomiselle, pyörii siellä hukassa ja sählää milloin jotain yrittää . Varmaan tuo tuosta kehittyy ja paljonkin, mutta onpa jässillä nyt olematon itseluottamus. Sensabaughkin oli paremman oloinen debyytissään. No onneksi Keontesta kyllä kehittyy ihan tekijä, jonnekin suuntaan. Ei varmasti lähde G-liigaan kauden alussa. Muttei tässä mitään äkkilottopottia tullut näiden draftattujen kanssa. Vrt vaikka Cavs joka 49 vuorolla draftasi Emoni Bates, joka tuntuu keräävän kehuja joka pelissä. Jos oli PatWIll projekti niin kyllä on tässä Jazzilla muutamakin.

Dunnin soppari lienee saletissa ainakin peluutuksista päätellen, jos perusrotaation uskoo pelanneen 1. puoliskolla.
Otteiltaan selkeästi paras näistä pointtia pelanneeista.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 601
Jos joku aikoi jännitellä livenä tai jälkilähetyksenä ensi yön ottelua, on Jazz kakkosmiehistöllä liikkeellä.

 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös