Koripallo.com

Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Viestejä
3 498
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Jelekäine sanoi:
Länsi-Suomessa oli hieman faktaakin.

Tällä kaudella perässä budjetista 50t€. Entistä velkaa 80t€, joka ei kuitenkaan ole verovelkaa tai muuta maksamatta jättämistä vaan perinteistä pankkivelkaa. Menneninä vuosina kulttuuri ollut, ts. Westerholmin ajan kulttuuri ollut, että kevät eletään pankin rahoilla ja syksyllä kuitataan velat uusilla sponssituloilla. Tätä korjattu nyt muutama vuosi Westerholmin lähdöstä asti vyönkiristyksillä ja + tulosta tehty ja velkaa lyhennetty. Tänä vuonna muutama iso sponsori vetänyt rahahanat nollille, mm. kaupunki, jonka tuet menevät suoraan takaisin kylän kassaan salimaksuina, eikä edes riitä. Toiminnanjohtaja, pelaajat, valmentajat, huoltajat jne. osallistuneet vapaaehtoiseti talkoisiin alentamalla palkkojaan.

Sitoutunutta porukkaa seurassa läpikotaisin, hienoa. Toivottavasti kurssi saadaan käännetty talouden puolella ja tarina jatkuu. Oli tänään ainakin ihan mukavasti porukkaa Pohitullissa ja pelaajien otteista ei näkynyt taloushuolet, päinvastoin "me-henki" näkyi yläkerroksiin asti!

PikkuMikko voisi ottaa vähän happea, sillä aika fakiiri saa olla jos jostain päättelee Korihaiden syyttävä liittoa tai ylipäätään ketää omista ongelmistaan.

Sitten minä olen fakiiri, koska Korihaiden virallisella Facebook-sivulla hallituksen jäsen nimenomaan syyttää liittoa jenkkisännöstä ja sen tuomista kustannuksista. Tuo kertoo tietysti vain yhden hallituksen jäsenen mielipiteen, mutta ei noin tietämättömiä henkilöitä pitäisi olla hallituksessa.
Toistan: liitto ei ole missään määrännyt divarin ulkomaalaismäärää eikä ainakaan jotain vähimmäismäärää. Uki itse on valinnut 3 ulkomaalaisen rosterin.

Ikävä tilanne, mutta toivotaan että perinteikäs seura selviää tästäkin.
 
Viestejä
2 688
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

PikkuMikko sanoi:

Niin ja eikös tässä nyt olla vuosia itketty ympärisuomen, että suomalaispelaajat on kalliita ja sen takia halpoja jenkkejä otetaan ja kiintiöitä nostetaan. Nyt yht'äkkiä ne halvat jenkit onkin vieneet talouden kuralle. Koittakaa nyt päättää miten se on.

Mut tsempit Ukiin, vauhtia vaikka sitten divari-B:stä ensi kaudella jos ei muuten natsaa asiat. B:ssä ei tarvi/saa/kannata ottaa kuin max. 1 jenkki :)
 
Viestejä
172
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Tuo Facebook keskustelukin olisi kannattanut ensi lukea, ennen kuin tuomitaan:
https://www.facebook.com/Korihait/

Jyrki: Sama mieltä Kallen kanssa, Korihait ansaitsee perinteidensä vuoksi tarinalleen jatkoa. Pitää kuitenkin esittää kysymys. Miten on mahdollista, että Suomen 1. divisioonan koripallo-ottelussa voi parhaillaan/pahimmillaan olla kentällä yhtäaikaa yhteensä jopa kuusi ulkomaalaista pelaajaa? Siis 1. divisioonan! Tuote ei yksinkertaisesti toimi ja tämä käytäntö ei vetoa osaan yleisöä. Siksi käynkin tänä kautena katsomassa vain HBA.n ja A-junnujen pelit. A-junnujenkin pelistä maksaisi mielellään kympin sisåånpääsymaksun, sen verran hieno meininki kentällä grin emoticon

Korihait
Korihait Ulkomaalaisasia on liiton päätös. Meillä on silti eniten oman koulun kasvatteja, vaikka otettaisiin liiga mukaan. Heistä kasvaa oivallisia pelimiehiä ja tällä kaudella Eeron kasvutarina on upea. Muut tulevat heti perässä ja Miksu H ja Jammu ovat myös omia junnuja taustaltaan. Eli hyvät omaehtoiset eväät on. // TimoAJ, johtokunnan vpj
Korihait
Ulkomaalaispäätös siis sikäli liiton, että sanelee rajat. Toisaalta pakko ei ole ottaa yhtään ulkomaalaista.

Joukkueen rosterissa Korihailla on 12 pelaajaa. Kuusi niistä on omaa junioria. Valtteri Hyytinen voitaneen laskea myös omaksi junioriksi, vaikka ihan uran alkuoppi tuli muualta ja sitten siirtyi meille A-poikiin (ja isänsä meidän Suomen mestareita). Tällöin omia 7/12. Mikko J Forssan kasvatti. Lisäksi päävalmentaja oman juniorikoulun kasvatti.

En usko juurikaan vastaavia suhdelukuja löytyvän muista MD1A:n tai pääsarjan joukkueista (Pyrintö II saattaa tosin olla, hieman suuremman kaupungin 2.joukkueena).

Ulkomaalaisasia on aina herättänyt ajatuksia suuntaan ja toiseen. Toisaalta karu asia on se, että vastaavan tasoisia kotimaisia ei riitä ja kyse myös palkkatasosta. Suoraan sanoen kotimaiset kärkimiehet ovat hyvin kalliita.

Eli valintoja valintojen perään näissä asioissa tehdään. Talouden ehdoilla.

Eihän siinä ole Korihaiden puolesta missään vaiheessa syytetty, että ulkomaalaispelaajat tai niiden määrä olisi syynä nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen. Todettu vain että liiton päätöksen takia divarissa voi pahimmillaan olla 6 ulkomaalaista pelaaja kentällä samaan aikaan. (mikä ei toki ole tosi. Liiton päätöksen mukaan niitä saisi olla vaikka 10 kentällä samalla).
 
42

Viestejä
3 353
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Ulkomaalaispäätös siis sikäli liiton, että sanelee rajat

Sikäli hassua kun liittohan ei ole asiasta päättänyt yhtään mitään. Ei pakottanut, ei rajoittanut.
 
Viestejä
79
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

42 sanoi:
Sikäli hassua kun liittohan ei ole asiasta päättänyt yhtään mitään. Ei pakottanut, ei rajoittanut.

kertoo osaamisesta korihaiden johtoportaassa kun tuollaisia lauotaa, eikös seurat itse päätä ulkomaalaiskiintiöt joten korihait ovat itse olleet päättämässä linjausta.
 
Viestejä
222
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Kuka kusettaa ja ketä?

Viime kesänä uutisoitiin, ettei Korihait halua liigapaikkaa kabinettipäätöksellä vaan pelaamalla. Todellinen tilanne oli se, ettei Korihait olisi todennäkäisesti saanut liigalisenssiä (ei ainakaan olisi pitänyt saada). Eikä olisi pystynyt kokoamaan liigatason joukkuetta.

Sarjataso on nyt ihan oikea junnujen sisäänajoa ajatellen.

Vaikea ymmärtää, miksi ei ole kanttia kertoa todellista tilannetta esimerkiksi ennen kauden alkua, vaan päästetään tilanne entistä pahemmaksi.
 
Viestejä
79
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

westis sanoi päivän paikallislehdessä: korihait sai viime keväänä lisenssin heittämällä ja kaikki meni by the book, ihmetteli miten on homma kauden aikana päästetty tilanteeseen
 
Viestejä
30
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Katsojalle jää käsitys - meitä viedään kun pässiä narussa lipputuloja ja kausareita varten?

Onko homma mennyt nyt "talous edellä" kuten piti?
 
Viestejä
496
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Mr. Referee sanoi:
westis sanoi päivän paikallislehdessä: korihait sai viime keväänä lisenssin heittämällä ja kaikki meni by the book, ihmetteli miten on homma kauden aikana päästetty tilanteeseen

Muutama jo budjetoitu sponssi lopettaa tukemisen. Ei kait se paljon muuta vaadi tämmöiseltä "kädestä suuhun" periaatteella toimivalta yhdistykseltä?

Velka ei ole mikään este lisenssin saamiselle, kunhan se velka on hallittavissa ja se on luotonantajan myöntämää velkaa, eli käytännössä pankin. Korihaiden tapauksessa tuo velka on ollut hallinnassa ja sitä on lyhennetty vielä ennen tätä kautta.
 
Viestejä
222
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Jelekäine sanoi:
Muutama jo budjetoitu sponssi lopettaa tukemisen. Ei kait se paljon muuta vaadi tämmöiseltä "kädestä suuhun" periaatteella toimivalta yhdistykseltä?

Velka ei ole mikään este lisenssin saamiselle, kunhan se velka on hallittavissa ja se on luotonantajan myöntämää velkaa, eli käytännössä pankin. Korihaiden tapauksessa tuo velka on ollut hallinnassa ja sitä on lyhennetty vielä ennen tätä kautta.

Lisenssihakemuksessa oleellista on velan ja liikevaihdon suhde. Velkaa saa olla vain tietty osa liikevaihdosta. En muista, oliko 1/3? Ja lyhennyssuunnitelman pitää olla vakuuttava.
Velkaa ei saa olla lainkaan Koripalloliitolle, verottajalle tai pelaajille. Listalla taisi olla muitakin tahoja, mutta ainakin nämä.
Eli edellisen tilikauden tulos olisi oltava riittävän hyvä, jos ei ihan plussalla.

Selkeästi tässä on "kontrolli-instrumentti pettänyt" - tai sitten Korihait on esittänyt riittävän vakuuttavasti "toivotaan toivotaan" lukuja, kenelläkään divarissa ei taida olla prosenttiosuudeltaan niin isoja sponsseja, että yhden tai kahden pettäminen romahduttaisi korttitalon. Ylioptimismi vaivaa myös koripalloa ja siellä toimivia yhdistyksiä. "Eiköhän se raha jostakin löydy" - asennetta on paljon. Seurassa varmasti tiedetään, mistä on kysymys: ylivarojen elämisestä.
 
Viestejä
203
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Jalmari Salaterä:N sopimuskin purettu, mutta eipä siltä nyt paljon apuja penkiltä tullutkaan..alkaa joukkue hajoamaan. Tulee taatusti taas vaikea kevät. JKS tulee lujaa takaa ja kohta ohi..oliskohan jo 9 voitto putkeen ;)
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

En usko että joukkue rupee hajomaan .

Ainakin yritetään saada talous kuntoon . Esim. Van
on käyny sponsoreiten tykönä kertomassa , kuin kiva on pelata täällä , vaikka palkkaa on pienenetty .

Hieroja hieroo ilmateeksi. Kaikki on palkoja alentanu .

Rahaa kerätään .

Ainakin Korihaitten peli sujuu paremmin kuin ennen taukoo.

Ja vieraspelit näytetään Kirstassa .

Kyllä tämä voitetaan .
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

turjake sanoi:
Kuka kusettaa ja ketä?

Viime kesänä uutisoitiin, ettei Korihait halua liigapaikkaa kabinettipäätöksellä vaan pelaamalla. Todellinen tilanne oli se, ettei Korihait olisi todennäkäisesti saanut liigalisenssiä (ei ainakaan olisi pitänyt saada). Eikä olisi pystynyt kokoamaan liigatason joukkuetta.

Sarjataso on nyt ihan oikea junnujen sisäänajoa ajatellen.

Vähän faktaa nyt . Liigaa ei tarjottu Korihaille .
Liiga tulee ens kaudella .
Pankille me ollaan velkaa . Ei liitolle .
Palkat ja verot maksetaan .
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Luulen että rahoitus on kunnossa. Eli velkaa pienieni .

Viikon päästä Järveenpäätä kaatamaan .
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

Mikä on Raidin mielipide . Ens kauteen .

Rahaa sadaan . Mutta ei Jalosta .

Liigaan noustaan . ;DNo Jalonen on sanonu joka kevät ettei jatka .
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

TopKral65 sanoi:
Jalmari Salaterä:N sopimuskin purettu, mutta eipä siltä nyt paljon apuja penkiltä tullutkaan..alkaa joukkue hajoamaan. Tulee taatusti taas vaikea kevät. JKS tulee lujaa takaa ja kohta ohi..oliskohan jo 9 voitto putkeen ;)

Itse purki . Salaterä tehtävän .
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

http://www.korihait.fi/uutiset/korihailla-sunnuntaina-tarkea-karkikamppailu/.

500 vapaalippuu on jaettu . 900 voi mennä rikki .
 
Viestejä
27
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

wimi sanoi:
http://www.korihait.fi/uutiset/korihailla-sunnuntaina-tarkea-karkikamppailu/.

500 vapaalippuu on jaettu . 900 voi mennä rikki .
Kattosin tilastot Basketin sivuilta ja täytyy kyllä ihmetellä ettei muka ollut kuin "vain" 811 katsojaa. ???
Silmämääräisesti olisin sanonut että tonni olis menny rikki.

Viikonloppuna Kirstaan voittoputkea kasvattamaan! Veikkaan viikonlopun saldoksi 4 sarjapistettä :) :)
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2015-16

http://www.korihait.fi/uutiset/korihaiden-gaalailta/

:)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös