Koripallo.com

WU16 MM-karsinnat

Viestejä
2 534
Suomen pelejä on jännittävä seurata. Pohdin minkälaisen lääkityksen valmennus tarvitsee pysyäkseen noissa otteluissa rauhallisena. Toisaalta Suomen valmennusjohto on varsin kokenut....

WU16-pelit ovat erilaista seurattavaa kuin muu koripallo. Eräät asiat sujuvat vaivattomasti kuin tanssi, kun taas toiset asiat ovat jopa ylivoimaisen vaikeita. Osa pelaajista on taitavia ja toiset selvästi heikompia, mutta yrittävät parhaansa mukaan pärjätä.

Pelaajat tekevät paljon vääriä ratkaisuja. He joutuvat outoihin tilanteisiin ja soveltavat jonkun ratkaisun mitkä pääsääntöisesti epäonnistuvat. Menikö esimerkiksi Aarnisalon viimeinen vapaaheitto taktisesti oikein, mutta toteutus epäonnistui?

Kolmen ensimmäisen erän jälkeen ihastelin Suomen tekemistä. Minusta tuntui, että joukkue pystyi hyvin nollaamaan epäonnistumiset ja pystyivät kaikesta huolimatta jatkamaan omaa tekemistä.

Neljännessä erässä nollaaminen ei enää samalla tavalla onnistunutkaan vaan pelaajat alkoivat jännittämään. Suomi pääsi peliin mukaan, kun Latvia oli jo mennyt Suomen ohi. Suomi aloitti epätoivoisen loppukirin eikä enää tarvinnut jännittää.

Näitä pelejä on todella mukava seurata, koska epäonnistumisia tapahtuu paljon. Pelaaminen on vauhdikasta ja jännittävää. Pelissä on paljon mukana sitä tunnetta iloa ja surua.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
37
Valmentajan ohjehan oli, että ensimmäinen vapari sisään ja toinen ohi, rautaan pitää osua. No, ensimmäinen menikin ohi, mutta ohje oli edelleen, että toinen ohi rautoihin. Tällöin vastustaja ei olisi saanut aikalisää ja sivurajaa omaan päähän enää.
 
Viestejä
1 008
Suomen pelejä on jännittävä seurata. Pohdin minkälaisen lääkityksen valmennus tarvitsee pysyäkseen noissa otteluissa rauhallisena. Toisaalta Suomen valmennusjohto on varsin kokenut....

WU16-pelit ovat erilaista seurattavaa kuin muu koripallo. Eräät asiat sujuvat vaivattomasti kuin tanssi, kun taas toiset asiat ovat jopa ylivoimaisen vaikeita. Osa pelaajista on taitavia ja toiset selvästi heikompia, mutta yrittävät parhaansa mukaan pärjätä.

Pelaajat tekevät paljon vääriä ratkaisuja. He joutuvat outoihin tilanteisiin ja soveltavat jonkun ratkaisun mitkä pääsääntöisesti epäonnistuvat. Menikö esimerkiksi Aarnisalon viimeinen vapaaheitto taktisesti oikein, mutta toteutus epäonnistui?

Kolmen ensimmäisen erän jälkeen ihastelin Suomen tekemistä. Minusta tuntui, että joukkue pystyi hyvin nollaamaan epäonnistumiset ja pystyivät kaikesta huolimatta jatkamaan omaa tekemistä.

Neljännessä erässä nollaaminen ei enää samalla tavalla onnistunutkaan vaan pelaajat alkoivat jännittämään. Suomi pääsi peliin mukaan, kun Latvia oli jo mennyt Suomen ohi. Suomi aloitti epätoivoisen loppukirin eikä enää tarvinnut jännittää.

Näitä pelejä on todella mukava seurata, koska epäonnistumisia tapahtuu paljon. Pelaaminen on vauhdikasta ja jännittävää. Pelissä on paljon mukana sitä tunnetta iloa ja surua.
Juuri noin - hienoja onnistumisia monella pelaajalla. Tuosta on hyvä jatkaa, itseluottamusta PM-kisoista ja tästä voitosta. Toivottavasti loukkaantuneet saadaan takaisin parketille
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
Audio muted during breaks. Onkohan taukomusiikki mykistetty kotikatsomoon Teosto-maksujen takia? DJ:n musiikki oli kuin aikamatka 90-luvulle mikä oli ehkä nostalgista ikääntyneille katsojille, mutta ehkä kenties epämieluisaa pelaajille
 
Viestejä
1 826

Youtube tunnetusti on hieman hankalahko näissä. Voidaan viedä helposti striimi pois jos rikkoo oikeuksia. Varmuuden vuoksi pistäneet pois
 
Viestejä
1 826
Alku oli hieno mutta Ranskan prässi huonosti pelattu ja kolme kertaa menetetty pallo. Nyt toinen jakso joukkue näyttää väsyneeltä
 
Viestejä
1 826
Ja ero revennyt jo 20 pisteeseen. Tämä peli oli tässä, Ranskan aggressiivinen puolustus liikaa ja ku missataan liikaa helpoista paikoista sekä oman korin alla annetaan liikaa tilaa, tässä tulos
 
Viestejä
1 826
Jos tappio tulee, niin kahden parhaan joukkoon, eli kisoihin pääsyyn vaaditaan Saksavoitto, sekä myös lopuista Kreikka ja Bulgariapeleistä.
 
Mitä ihmettä oikein toisella jaksolla tapahtui? hyvä alku hyytyi mutta kun oman korin alla menetetään perättäin kaksi-kolme-neljä levypalloa, niin kyllä se kaveri siitä korit tekee, niin on vaikeaa. Tämä peli pitää vaan nollata ja ottaa oppina, ja sitten tästä vaan eteenpäin
edit ainakin yksi sinipaitainern viihtyy vapariviivalla
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 826
Mitä ihmettä oikein toisella jaksolla tapahtui? hyvä alku hyytyi mutta kun oman korin alla menetetään perättäin kaksi-kolme-neljä levypalloa, niin aika vaikeaa on. Tämä peli pitää vaan nollata ja ottaa oppina, ja sitten tästä vaan eteenpäin
Luulen että väsymys painaa. Ja oltiin jotenkin hätäisiä syöttöjen kanssa sekä myös ei osattu vaan purkaa Ranskan kovaa prässiä.
 
Viestejä
50
Jos tappio tulee, niin kahden parhaan joukkoon, eli kisoihin pääsyyn vaaditaan Saksavoitto, sekä myös lopuista Kreikka ja Bulgariapeleistä.
Hyvät oddsit mielestäni, päästä kisoihin, jos saadaan ykkössentteri takaisin kehiin. Latvia peli oli hyvin hallussa loukkiin saakka ja Saksa-Latvia tosi tasainen peli. Bulgaria ja Kreikka pitäis olla heikompia eikö
 
Viestejä
2 534
Valmennusjohto on selvästi jostain ärtynyt. Suomen pelaajat ei ilmeisesti tee jotain tiettyjä asioita sovitunlaisesti. Tosin täytyy myöntää, että minäkään en saa kaikista valmennusjohdon ohjeista. Ihan kuin ne välillä puhuisi jotain vierasta kieltä...
 
puhutko omista ohjeistasi?
 
Viestejä
1 826
Huomenna Saksa vastassa. Suomi nyt neljäntenä. Toivottavasti toivuttu tästä pelistä, ja virtaa riittää huomiseen. Lopulta vain 86 - 72 tappio, mutta se 1.erän loppu ja toisen erän alku oli jotain mikä maksoi pelin. Sitä ei enää saa tapahtua.
Jos tulee tappio Saksalle, niin täytyy toivoa yllätyksiä lopuista peleistä.
 
Jos Suomi voittaa Saksan huomenna, ja Latvia odotetusti Bulgarian, olisivat Latvia ja Suomi tasan 5 pisteessä toisella sijalla, mutta Suomi vertailussa edellä. Ranska ottaa kyllä voiton Kreikasta johtaen lohkoa 6 pisteellä.
Saksan voittaessa Ranskan perjantaina se voi vielä tulla sekoittamaan pakkaa, muuten taitaa olla jo ulkona... En usko Suomen häviävän Bulgarialle ja Kreikalle
 
Viestejä
2 534
Latvian piti olla suuri ennakkosuosikki Bulgariaa vastaan. Latvialla oli ennakkoon pelkästään hävittävää. Selittyykö pelin aaltoileminen satunnaisuudella vai onko henkisellä tilalla noinkin suuri vaikutus näissä karsinnoissa?

Menikö Latvia jotenkin henkisesti jumiin ottelun kolmessa ensimmäisessä erässä? Sitten Bulgaria meni isoon johtoon ja silloin Bulgaria meni vuorostaan jumiin. Latvia aloitti epätoivoisen takaa-ajon neljännessä erässä ja pääsi muutaman pisteen päähän, mutta hävisi kuitenkin pelin.

Suomella on varsin haastava tilanne henkisellä puolella. Kokoonpanosta puuttuu tärkeitä pelaajia, mutta odotukset joukkuetta kohtaan ovat epärealistisen kovia. Miten joukkue pystyy keskittymään hetkeen tilanne kerrallaan?

Tämä karsintaturnaus on varmasti huipputärkeä näytönpaikka myös valmentajille. Pohdin pystyykö Suomen valmennus johtamaan pelaajien heidän tarvitsemalla tyyneydellä. Se, että kisat pelataan Helsingissä pelkästään lisää joukkueen paineita.
 
Hieno mahdollisuus nyt Suomen tytöillä, toivottavasti pää kestää ja joukkue loukkaantuneiden poissaolot. Kyllä Räikällä on näyttöä joukkueen johtamisesta hyviin suorituksiin, muistellaanpa vain aiempia EM-kisoja kun tytöt nousivat A-divariin ja pysyivät siellä. Olisihan pääsy MM-kisoihin kirsikka kakun päällä.
 
Viestejä
1 826
Latvian tappio auttaa kyllä Suomea. Nyt saatava vaan voitto tänään Saksasta, eikä aliarvioida välipäivän jälkeen vastaantulevia Kreikkaa ja Bulgariaa

Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös