Koripallo.com

BC Nokia 2018-2019

Viestejä
6 444
Matt lainaan tässä nyt hieman itseäni. Tässä sitä ollaan :)

Haha :cool: Aapelin loukkaantumisen jälkeen tosiaan kukaan ei enää pystynyt haastamaan yksykkösissä Lapuaa ja tulos on sitten tämä. Puolivälissä olin suht varma, että tätä matsia ei voi ryssiä, mutta Aapelin loukkaannuttua näköjään sekin onnistui.

Nikolta ihan hyvä peli ja ja ihmeparantuminen toisen jakson loukkaantumisen jälkeen. Kantoselta myös hyvää ja uhrautuvaa pakkia rajallisella kapasiteetilla. Peukku silti ehdottomasti ylöspäin. Myös Sulonen pisti nyt ne vapaat heittonsa pussiin.

En epäile hetkeäkään, etteikö keskiviikon tai tämän päivän matseja olisi Feltonin avulla voitettu, mutta jatkuvien loukkaantumisten taakse ei voi aina kätkeytyä. Omasta mielestäni meillä pitäisi olla toinenkin vahvistus, joka pystyy tekemään itselleen heittopaikan hyökkäyspäässä ja pääsee pakistaan ohi. Davis on palloa kuljettaessaan täydellinen hasardi ja Simo sekä Labo eivät ole ihan maailman kolmen nopeimman joukossa parilla ekalla askeleella, joten heidän tehtävänään on enemmän pystypaini. Heidän varaansa ei siis voi laskea. Sinänsä on harmillista, että Labon nykykunnossa jo Panu Peltokangas -tason kaverit pystyvät hänet nollaamaan.

En ole oikein vieläkään selvillä, voisiko Cane pelata keskiviikkona, mutta ihmettelen jos tässä tilanteessa Pyrbaa vastaan lähdettäisiin vapaaehtoisesti kolmella vahvistuksella. Olettaen siis, että Felton ei pelaa.

Kahden viikon sisään on otettu kuokkaan kolmelta jumbolta, joista kahdelle kotona. Ei millään jaksaisi lähteä ensi kaudella Oulun vieraspeleihin.

PS. Koska viimeksi Nokialla on tuomarit ohjattu matsin jälkeen välittömästi pois kentältä pukkareihin "suojaan"? :) En ihan hetkeen muista vastaavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
6 444
-Lähetään ensi kaudella vielä pienemmällä rosterilla!!!
-Ja hankitaan vielä halvemmalla jenkit!

Ei kai Nokian nykyvahvistuksista erityisen halpoja miehiä ole kuin Davis.

Kapea rosteri kostautuu tylyllä tavalla. Onhan hankintapolitiikka hieman muuttunut, kun muutama vuosi sitten vielä hankittiin divariin Harjulaa, primetime-Skamoa ja Hirvaria + Nikkilää. Nyt liigaan hankittiin Sulonen Ukista ja Aleksi Kantonen kolmannelta sarjatasolta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
48
Labon nyky taso selittyy yksinkertaisesti liialla peluutuksella!! Joka juontaa taas joukkueen kapeasta rosterista ja jatkuvista loukkaantumisista...
 
Viestejä
6 444
Labon nyky taso selittyy yksinkertaisesti liialla peluutuksella!!

Labo pelasi ekalla Nokia-kaudella 29 mpg, toisella 28 mpg ja nyt 30 mpg. Ei ole ratkaiseva ero minuuteissa.

Suurin syy löytyy ajasta välillä viime kauden pronssipeli ja paluu Nokian harjoitusvahvuuteen loppukesästä, mutta ei siitä sen enempää.

Kevään mielenkiintoisimpia kysymyksiä on Nokian kannalta se, miten Labon kunto kestää maaliskuun kahdeksan matsia.
 
Nokian joukkueen yleistaso laskenut vuosi vuodelta, lähtenyt/lopettanut kovia kotimaisia... Tämä näkyy Labon pelissä... Vaikka minuutit on pysynyt samoina ni nyt joutuu tekemään enemmän "töitä" kentällä...
 
Viestejä
48
Ennen Labo sai "surffailla" ja takoo pisteitä kentällä... Nyt ei oo varaa ku kentällä löntystää Kantolaa ja Sulosta.. :eek:
 
Viestejä
6 444
Nokian joukkueen yleistaso laskenut vuosi vuodelta, lähtenyt/lopettanut kovia kotimaisia... Tämä näkyy Labon pelissä... Vaikka minuutit on pysynyt samoina ni nyt joutuu tekemään enemmän "töitä" kentällä...

Tämä pitää varmasti paikkansa. Yksi huomion arvoinen asia Labo tilastoissa on se, että Laboa rikotaan tällä kaudella huomattavasti vähemmän kuin kahdella edellisellä kaudella ja sen takia Labo myös heittää vapareita selvästi vähemmän. Johtuuko se siitä, että Simo ottaa paintillä ne heitot mitkä Labo otti aiemmilla kausilla, en tiedä.
 
Erkki

Fakta on, että Vukin avulla olisi voituttu jo muutama peli näistä....
Canea en peluuttaisi keskiviikkona. Se on yks peli vaan ennen taukoa ja voisiko sen jälkeen pelata enää Raholassa?
 
Viestejä
6 444
Fakta on, että Vukin avulla olisi voituttu jo muutama peli näistä....
Canea en peluuttaisi keskiviikkona. Se on yks peli vaan ennen taukoa ja voisiko sen jälkeen pelata enää Raholassa?

Niin siis jos Vuk olisi jatkanut ja Hudsonia + Feltonia ei olisi koskaan tullutkaan?

Itseäni kiinnostaa, kuinkahan Vuk pointtina ja Felton kakkosena olisi toiminut. Sitä emme saa koskaan tietää. Olisi voinut olla suht kova kombo. Olisin alkujaankin pistänyt ensimmäisenä Bernardin pihalle, Vuk toi kuitenkin energiaa kentälle ja pelasi viimeiseen asti.

Menettääkö Cane RaPy-kelpoisuutensa pitemmäksi ajaksi kuin 10 seuraavaksi päiväksi, jos pelaa keskiviikkona? Joku varmaan osaa vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
666
Fakta on, että Vukin avulla olisi voituttu jo muutama peli näistä....
Niin no, varmaan olis Feltoninkin, esim. tänään. Mutta ei se Vukkikaan raihaisena olis mitään auttanut. On toki aika jämerää tekoa, eli ehkä olis pusynyt terveenä.

Yksi huomion arvoinen asia Labo tilastoissa on se, että Laboa rikotaan tällä kaudella huomattavasti vähemmän kuin kahdella edellisellä kaudella
Tätä jo vähän sivusin tuossa. Mielestäni korin alla pelataan nykyään jopa kovempaa kuin pari vuotta sitten. Vahvoja jässiköitä on sarjassa paljon kaiken mittaisia ja kroppaa käytetään välillä vähän kyseenalaisestikin pituusylivoiman nollaamiseen. Toki Labo on ollut korin alla paljon vähemmän, kuin aiemmilla kausilla ja samalla ehkä saanut nopeammat puolustajat vastaansa, mikä ei tunnu nykyvauhdilla satavan Nokian laariin.
 
Viestejä
1 005
Labo ei saa palloa koriin läheltä jolloin puolustus ei joudu riski-rajoille eikä tule virheitä. Miksi ei saa palloa koriin taitaa olla fysiikkakysymys, vatsaa tullut
 
Viestejä
105
Ei passaa unohtaa, että Vukin neljä viimeistä peliä päättyi tappioon. Ja kuudesta viimeisestä viisi. Niko oli tippunut pois remmistä. Jotain siinä oli tehtävä.
 
Viestejä
2 290
Mitä tästä kaudesta opimme?

-Lähetään ensi kaudella vielä pienemmällä rosterilla!!!
-Ja hankitaan vielä halvemmalla jenkit!

Aika kalliin joukkueen saa Nokia kasata jos Tuomisen halutaan isolla rotaatiolla peluuttavan. Sen mitä olen seurannut viime vuosina, niin mielummin Tuominen peluuttaa sen seitsemän kaveria puhki, kuin penkiltä ketään edes hetkeksi kentälle laittaa. :p

Edit: toki on myönnettävä, että jokainen muu jengi olisi myös lirissä jos tuo määrä loukkaantumisia olisi iskenyt.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3 505
Labo pelasi ekalla Nokia-kaudella 29 mpg, toisella 28 mpg ja nyt 30 mpg. Ei ole ratkaiseva ero minuuteissa.

Suurin syy löytyy ajasta välillä viime kauden pronssipeli ja paluu Nokian harjoitusvahvuuteen loppukesästä, mutta ei siitä sen enempää.

Kevään mielenkiintoisimpia kysymyksiä on Nokian kannalta se, miten Labon kunto kestää maaliskuun kahdeksan matsia.

Ja huhtikuussa taitaa tulla jopa enemmän jos aikoo playoffeissa menestyä. Labo tarvitsee paljon jääkylpyjä kevään aikana.
 
Viestejä
3 505
Feltonin ollessa toipilaana tuo Nokian alkuperäinen Twin Towers-taktiikka on itsemurha. varsinkin kun kolmospaikalla on pelaaja, joka ei pysty pistämään palloa lainkaan maahan. Davies on varmaan ihan hyvä roolipelaaja, mutta nyt Nokian eturivissä ei ole yhtään pelaajaa, joka pystyisi kasvot koriinpäin luomaan jotain.
Olisin jo luullut että Feltonin loukkaannuttua Nokia olisi peluuttanut sitä Hyvinkään divarista hankittua pisterohmua, mutta ei ole kai vielä ehtinyt harjoitella joukkueen kanssa tarpeeksi.
 
Davis on kaksoislisenssillä ja teki sopparin Nokian kanssa. Cane teki sopimuksen Raholan kanssa ja liian vanha kaksoislisenssiin.

Ymmärtääkseni tässä tilanteessa voisi harrastaa myös näennäisiä seurasiirtoja ja karensseilla kikkailuja, mutta ilmeisesti tilanteemme on nyt siihen liian hyvä.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös