Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 333
Yksi melko kuolleen loppukesän vakiokeskustelunaiheita jenkeissä on Las Vegasin heinäkuun lopulla julkaisemat over/under vedonlyöntikertoimet - eli veikkaatko joukkueen voittavan runkosarjassa (/82 peliä) enemmän tai vähemmän pelejä tulevalla kaudella kuin mitä toimisto ennustaa sen tekevän?

Bullsin over/under -lukemat seilasivat alkuun aika lailla (jotakuinkin välillä 27-37), mutta nyt kertoimet näyttää tasoittuneen jotakuinkin tuon aaltoilun puoliväliin.

Muutama esimerkki isoilta toimistoilta (viime kaudella Bullls voitti siis 22/82 ottelua).

Westgate 33
BetOnline 32,5
PointsBet 32,5
FanDuel 31,5
DraftKings 30,5
Caesar's 30,5
The Lines 30,5

Bullsin nähdään siis varsin yleisesti parantuneen joukkueena - myös siis suhteessa muiden joukkueiden muutoksiin ensi kautta varten. Kehnoimmatkin oddsit ennakoivat ensi kaudeksi 8-9 voittoa parempaa saldoa, jotkut jopa 10-11 voittoa enemmän.

Jenkkiläisessä Bullls-keskustelussa näkökulmat tuntuvat polarisoituneen pääosin kahteen eri leiriin.

Yksien mukaan nyt yleisesti ennakoitu vajaan kymmeneen voiton parannus on kenties oikeansuuntainen, vaikka jossakin määrin optimistinen arvio ensi kaudesta. Nämä keskustelijat viittaavat usein siihen, että pleijaripaikkaan yltäminen tai ylipäänsä lähemmäs neljääkymmentä voittoa pääseminen edellyttäisi 15-20 voiton lisäystä yhdessä kaudessa - mikä on kovin harvinaista (ja onnistunut lähinnä vain joukkueilta jotka ovat kausien välissä palkanneet jonkun game-changing supertähden). Nämä tyypit veikkailee itse yleensä jotakin tuolta betsien alapäästä, eli suunnilleen 30:n voiton kautta.

Toisen leirin mukaan 22:ta voittoa ei voi pitää mielekkäänä vertailukohtana tähän kauteen, koska Bulls oli alkukaudesta poikkeuksellisen pahojen loukkaantumisien vaivaama ja loppukaudesta joukkue pelasi käytännössä G-liiga -rosterilla. Niinpä viime kauden saldon "olisi pitänyt olla" ennemminkin 30-32 voittoa. Tuohon lisättynä monien bets-agentuurien olettama 9-10 voiton parannus viime kauteen toisi tulokseksi sen 38-42 voittoa ja mahdollisen skabaamisen pleijaripaikoista.



Itse saattaisin olla taipuvainen liittymään joukkoon jota voisi kutsua "optimistisiksi realisteiksi" - eli jotka veikkaavat Bullsin voittosaldon päätyvän jonnekin hiukan agentuurien veikkauksia korkeammalle, mutta jäävän silti pleijaripaikkaan tarvittavista voitoista kohtuu selvästi.

Perustelen tätä ensi sijassa parantuneella joukkueella (lähinnä Satoranskyn ja Youngin palkkaaminen ja Felicion syrjäyttäminen Kornetilla & Gaffordilla), kuten toki tekevät nuo bets-agentuuritkin jotka veikkaa tuota 8-10 voiton parannusta.

Mutta nostoperusteeksi ostan kyllä myös osan tuon über-optimistisen jengin argumentista, että Bullsin todella rikkonainen ja lopussa vahvasti tankkaava viime kausi tuskin on mikään järkevä mittari mihinkään.

Esim. viimeisen 15:n pelin kuusi eniten peliaikaa saanutta pelaajaa Bullsissa olivat viime kaudella: Shaquille Harrison (435 min.), RoLo (413), Wayne Selden (357), Timothe Luwawu-Cabarrot (349), Ryan Arcidiacono (338) ja Cristiano Felicio (300)!!! Verrataan vaikka Bullsin ensi kauden (toivottavaan) peliminuuttien ykkös-kuusikkoon: Satoransky - LaVine - Porter Jr. - Markkanen - Carter Jr. - Young. On tuo nyt hiukan eri jengi.

Miksi en sitten hyppää saman tien tosioptimistien kelkkaan ja veikkaa pleijaripaikasta kisaamista? Bullsin loukkaantumishistoria ja eritoten sen nykypelaajien viime vuodet eivät lupaa ehjää kautta ensi vuodeksikaan. Niin LaVine, Markkanen, Porter Jr. ja Carter Jr. ovat kärsineet urallaan kohtuu paljon (myös vakavista) loukkaantumisista - kuten myös Dunn, Hutchison ja Valentine. Että ihan en luota tuon parhaan rosterin pelaamiseen läpi kauden.

Sinänsä näen tossa jengissä olevan potentiaalia, optimistisimmillaan hiukan samaan tapaan kuin Brooklyn Netsillä viime kaudella: ei yhtään supertähteä, mutta yhteen pelaavan hyvän jengin mahdollisuuden. Kääntöpuoli on tietty se, että pystyykö esim. Lauri nostamaan tasoaan kolmannella kaudellaan (jolloin tasoa yleisimmin kai nostetaan), saadaanko tän jengin yhteispeli sellaiseksi kuin se voisi olla, löytyykö kaikille oma rooli ja tyytyykö pelaajat siihen jne.?

Että olisiko 35 voittoa kohtuullinen veikkaus?


Mitäpä aiheesta sanoo Koris.comin raati?
 
Viestejä
1 342
Fivethirtyeight tekee omaa ennustettaan Carmelo-mallilla, ja se lupailisi 37 voittoa. Malli on suht monimutkainen ja perustuu tilastoihin, ilmeisesti jotain käsisäätöä on myös mukana. Se tarjosi Bullsille viime vuonna 27 voittoa mikä olisi saattanut olla haarukassa ilman loukkaantumisia. Oma toive uudelle kaudelle on 35-33 luokkaa ja pelin parantuminen katsottavaksi ilman tuskaa ja kärvistelyä. Silloin voi sanoa rebuild-junan puksuttavan vielä raiteillaan kohti vuoden 2021 kesää, jolloin sitten peliliikkeitä pitäisi tehdä.
 
Viestejä
608
Bullsin voitettujen pelien määrä riippuu hyvin paljon siitä pysyykö koko rosteri ehjänä ja terveenä.
Jos Bulls saa pelata koko kauden täydellä rosterilla ilman loukkaantumissumia ym terveysongelmia niin voivat voittaa about 30-35 peliä toki myös joukkuepelin onnistuminen sekä pelaajien kemiat keskenään plus valmennuksen onnistuminen ovat myös suuressa osassa.

Mutta jos käy taas kuten viimekaudella eli tulee iso loukkaantumissuma ja useampia tappioputkia niin Bullsin luisuminen kolmantena peräkkäisenä vuotena taistelemaan TOP10 lottery pickistä ei olisi mikään yllätys vaan tyypillistä Bullsia. Eli kaikki on mahdollista siihen saakka kunnes runkosarja on pelattu.

Lisähuomiona sanottakoon sekin että niin kauan kun Cristiano Felicio ja muut G liigatason jätkät pysyvät poissa NBA rosterista niin Bullsilla on kaikki hyvin. Toivotaan siis parasta ja koputetaan puuta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
252
Pistänpä tänne valistuneen arvioni Bullsin tulevasta kaudesta. Olin jo viime kaudella sitä mieltä, että Bulls on playoff-tason joukkue. idän rosterit läpi käytyäni tää mielipide vahvistu taas. Ei tuolla ole montaa muuta joukkuetta, millä on potentiaalia ottaa isoja hyppäyksiä. Tietysti avainpelaajien pitää säilyä terveenä. Otto oli loistava hankinta pelillisesti. Sopimus on mitä on ja sitä ei voi täällä itkee. Kun Valentine tulee takasin tasollaan + Satoransky ja T. Young, niin siinä on 8 äijän rotaatio hyvällä tasolla. Veikkaisin, että Late ja Lavine ottaa ne loikat tänä vuonna. Mitä Lavinea olen seurannut, niin miehellä on motivaatio ja fyysiset lahjat kunnossa. Harva tossa nyky NBA:ssa pääsee kaikkien vastustajien ohi heittämällä ja se vahvuus Zachilta löytyy. Dunnin pelinteko- ja heittotaito on toki vajavaista, mutta puolustussuuntaan tärkeä pelaaja.

Hirveesti täällä on haukuttu Bullsin frontofficea. Kuitenkin viime vuosina ovat varanneet tosi hyvin. C. Whitea kyllä epäilen. Heitto huono + fyysisesti heikohko. Toivottavasti olen väärässä. Gafford vaikuttaa hyvältä korinsuojelilta ja pick roll pelaajalta. 41-41 ja eka kieroksella Bostonia vastaan katsomoon.
 
Viestejä
172

Tuon data scientistin mallilla Bulls pääsisi 39:n voittoon ja omaisi 55% todennäköisyyden pleijareihin
"It’s a statistical model based off historical performance and aging, not my personal feelings. "
 
Viestejä
2 333
"It’s a statistical model based off historical performance and aging, not my personal feelings."
Tilastollisiin malleihin joiden pohjalta noita simulaatioita ajetaan pitää kyllä määritellä muuttujat, eikä ne ole mitään objektiivsta dataa vaan viime kädessä myös "fiiliksiin" perustuvia / mallin rakentajan valintoja.

En nyt haluaisi verrata tällaisia tilastosimulaatioita astrologiaan, koska näillä tilastoajoilla on kuitenkin jokin kosketus todellisuuteen toisin kuin astrologialla, mutta niille on yhteistä se, että ihmiset pitää niitä helposti jotenkin uskottavampina siksi, että niissä jokin data syötetään johonkin ennalta määriteltyyn järjestelmään (tarkoitan tässä noita syntymähoroskooppeja joissa monimutkaisiin "tähtikarttoihin" syötetään tarkka syntymäaika ja sijainti (pituus- ja leveysasteina) ja annetaan sitten "järjestelmän" raksuttaa, mikä planeetta sulla on siinä ja tässä huoneessa ja luetaan sitten taulukosta asian merkitys). Ne kun vaikuttaa jotenkin objektiivisemmilta, kun luvut laitetaan järjestymään johonkin systeemiin - ja samalla unohdetaan, että se systeemi on erilaisten inhimillisten valintojen ja päätösten tulos (astrologian kohdalla vieläpä täysin hatusta - pääosin hömppätraditiosta - vedettyjen sellaisten).


Chicagon ensi kauden peliohjelma on sitten julki. Mitäs pidätte?

Aika kovat paineet on alussa, kun pitäisi lähinnä vieraskentillä vetää periaatteessa 4-1 saldo heti kauden aluksi jos haluaa pitää yllä jonkinlaisia toiveita menestyksestä kaudella...

Ekat matsit siis kotimatsia lukuunottamatta "pakkovoittoja":

23.10. @hornets
25.10. @ Grizzlies
26.10. Raptors
28.10. @ Knicks
30.10. @ Cavaliers

Toinen huomio: Jos Bulls haluaa pleijareihin, sen olisi periaatteessa oltava turvallisen eron turvin sisällä viimeistään kahdeksan matsia ennen kauden loppua. Maalis-huhtikuun vaiheessa on nimittäin viikon länsirannikon kiertue jossa pelataan Utahissa, Denverissä, Phoenixissa ja Los Angelesissa kumpaakin jengiä vastaan. Viimeisistä peleistä on sitten kaksi kotona, Brooklyn ja Orlando, ja vika peli Bostonissa. Paljon yhtä-kahta voittoa enempää tuosta setistä lie turha toivoa (ellei useampi vastustaja lepuuta kaikkia kärkipelaajiaan - toisaalta on ihan mahdollista, että vaikkapa Celtics taistelee viimeisessä pelissään esim. kotiedusta ja antaa kaikkensa).

Plussana mainittakoon, että Bullsilla on lähestulkoon sarjan optimaalisin ohjelma kun katsotaan pelien ja lepopäivien suhdetta (oliko toiseksi vähiten back-to back -pelejä ja vähiten pitkiä pelaamattomuuksia tms.).

Valtakunnallisessa televisiossa Bullsin pelejä näytetään yksi (1)! Kukapa sitä 22:n voiton jengiä tuon enempää katselisi, lienee ollut TV-pomojen perustelu tuon takana?
 
Viestejä
1 342
Nykyisellä AI:n ja koneoppimisen aikakautena on mahdollisuus käyttää järkyttävä määrä datapointteja ja antaa systeemin päätellä osaltaan, että millainen malli ennustaa parhaiten ja muutella sitä koko ajan parempaan suuntaan. Mallien hyvyyshän voidaan helposti todeta jälkikäteen, kuten vaikka tuon Carmelon suhteen.

Tässä alussa on hyvä mahdollisuus laittaa asiat positiiviselle kierteelle tai vastaavasti sössiä touhu ja fiilikset. Hyvät mahdollisuudet että viellä parinkymmenen matsin jälkeen Bullsin voitto-% on parempi kuin 50, ja se olis jo mannaa kaikesta narisevalle fanikunnalle. Itse olen suunnittelemassa täsmäiskua 11-14.12, jolloin neljään päivään mahtuu kotimatsit Hornetsia, Hawksia ja Clippersiä vastaan.
 
Viestejä
4 028
Tilastollisiin malleihin joiden pohjalta noita simulaatioita ajetaan pitää kyllä määritellä muuttujat, eikä ne ole mitään objektiivsta dataa vaan viime kädessä myös "fiiliksiin" perustuvia / mallin rakentajan valintoja.

En nyt haluaisi verrata tällaisia tilastosimulaatioita astrologiaan, koska näillä tilastoajoilla on kuitenkin jokin kosketus todellisuuteen toisin kuin astrologialla, mutta niille on yhteistä se, että ihmiset pitää niitä helposti jotenkin uskottavampina siksi, että niissä jokin data syötetään johonkin ennalta määriteltyyn järjestelmään (tarkoitan tässä noita syntymähoroskooppeja joissa monimutkaisiin "tähtikarttoihin" syötetään tarkka syntymäaika ja sijainti (pituus- ja leveysasteina) ja annetaan sitten "järjestelmän" raksuttaa, mikä planeetta sulla on siinä ja tässä huoneessa ja luetaan sitten taulukosta asian merkitys). Ne kun vaikuttaa jotenkin objektiivisemmilta, kun luvut laitetaan järjestymään johonkin systeemiin - ja samalla unohdetaan, että se systeemi on erilaisten inhimillisten valintojen ja päätösten tulos (astrologian kohdalla vieläpä täysin hatusta - pääosin hömppätraditiosta - vedettyjen sellaisten).


Chicagon ensi kauden peliohjelma on sitten julki. Mitäs pidätte?

Aika kovat paineet on alussa, kun pitäisi lähinnä vieraskentillä vetää periaatteessa 4-1 saldo heti kauden aluksi jos haluaa pitää yllä jonkinlaisia toiveita menestyksestä kaudella...

Ekat matsit siis kotimatsia lukuunottamatta "pakkovoittoja":

23.10. @hornets
25.10. @ Grizzlies
26.10. Raptors
28.10. @ Knicks
30.10. @ Cavaliers

Toinen huomio: Jos Bulls haluaa pleijareihin, sen olisi periaatteessa oltava turvallisen eron turvin sisällä viimeistään kahdeksan matsia ennen kauden loppua. Maalis-huhtikuun vaiheessa on nimittäin viikon länsirannikon kiertue jossa pelataan Utahissa, Denverissä, Phoenixissa ja Los Angelesissa kumpaakin jengiä vastaan. Viimeisistä peleistä on sitten kaksi kotona, Brooklyn ja Orlando, ja vika peli Bostonissa. Paljon yhtä-kahta voittoa enempää tuosta setistä lie turha toivoa (ellei useampi vastustaja lepuuta kaikkia kärkipelaajiaan - toisaalta on ihan mahdollista, että vaikkapa Celtics taistelee viimeisessä pelissään esim. kotiedusta ja antaa kaikkensa).

Plussana mainittakoon, että Bullsilla on lähestulkoon sarjan optimaalisin ohjelma kun katsotaan pelien ja lepopäivien suhdetta (oliko toiseksi vähiten back-to back -pelejä ja vähiten pitkiä pelaamattomuuksia tms.).

Valtakunnallisessa televisiossa Bullsin pelejä näytetään yksi (1)! Kukapa sitä 22:n voiton jengiä tuon enempää katselisi, lienee ollut TV-pomojen perustelu tuon takana?

Vähän kuten Around the Hornin Woody Paige sanois: Look at the schedule! ;)
 
Viestejä
2 333
Nykyisellä AI:n ja koneoppimisen aikakautena on mahdollisuus käyttää järkyttävä määrä datapointteja ja antaa systeemin päätellä osaltaan, että millainen malli ennustaa parhaiten ja muutella sitä koko ajan parempaan suuntaan. Mallien hyvyyshän voidaan helposti todeta jälkikäteen
Totta. Ja vaikka iso raha tietty on usein uusimpien koneiden ja sovelluksien käyttäjäkuntaa, en ihan vielä usko esim. Las Vegasin vedonlyöntitalojen käyttävän MIT:n, Tuftsin tai CalPolyn uusimpia itseoppivan tekoälytutkimuksen algoritmeja.

Tuo Bullsille aika hulppeat 38,9 voittoa ennustanut Jacob E. Goldstein löytyi yhdellä Google-haulla FanSidedin profiileista. Tätä nuori mies kertoi itsestään: "Hi! I am a Mechanical Engineering student at Lehigh University, class of 2019. I have always been a basketball fan, but I moved to San Antonio when I was younger and fell in love with the game. A few years ago, I wanted to learn how to use Excel so I began meshing my love of basketball with learning data. That has slowly snowballed into multiples models and metrics to try and explain the game that I manage today."

Ihan kivoilta näytti opiskelijapojan statsit joita käytti, vaikka viimeisin oma ennuste, Raptorsin ja Bucksin sarja, menikin pieleen niissä - ennusti 53% Bucksin eduksi. Mutta kyllä mielessä pyöri koko ajan statsien kuvaajia katsoessa, että mitä statseja ei käytetty - ja mikä määrä statseja ylipäänsä antaisi ikinä "koko kuvan" pelistä? Plussaa kaverille vi toki antaa siitä, että meni aika lähelle: todennäköisimpänä tuloksena Goldstein piti Bucksin voittoa seitsemässä pelissä, mutta toiseksi todennäköisimpänä Raptorsin voittoa kuudessa, mikä oli oikein

Verrattuna yliopistojen huippututkijoiden osaamisen leveyteen tai isojen vedonlyöntifirmojen pelkkään laskentatehoon, yksittäisen opiskelijan mahdollisuudet onnistua löytämään Graalin malja millään alalla on kuitenkin aika kapea - puhumattakaan siitä voidaanko korista tai mitään muutakaan joukkuepeliä koskaan ennustaa statseilla ihan loppuun saakka.

Jo mun "nickini" kaiketi paljastaa, että pidän koris-statseista, mutta en minäkään usko - enkä edes toivo - että statseilla ja niitä pyörittävillä algoritmeilla voitaisiin joskus ennustaa joukkueiden tai pelaajien menestystä jotenkin tyhjentävästi. Sellaisia asioita kuin henkilökemia tai yhteishenki on aika mahdotonta mallintaa suureiksi, eritoten tällaisissa tulevan kauden pelien ennustamisissa kun seuroissa on uusia pelaajia ja toiset ovat vaihtaneet seuraa - tai miten kvantifioida yksittäisen pelaajan kehityskaaren mahdollisuudet? Puhumattakaan yllättävistä asioista kuten vaikkapa loukkaantumisista jotka voivat viedä koko joukkueen raiteiltaan ihan yks-kaks?

Tässä alussa on hyvä mahdollisuus laittaa asiat positiiviselle kierteelle tai vastaavasti sössiä touhu ja fiilikset.
Juuri näin. Ehkä tyypillisenä suomalaisena näen tuossa enemmän uhkia kuin mahdolisuuksia. :oops:

Itse olen suunnittelemassa täsmäiskua 11-14.12, jolloin neljään päivään mahtuu kotimatsit Hornetsia, Hawksia ja Clippersiä vastaan.
Vähän täytyy olla kade. Opettajana en kitise lomieni määrästä koska koen ne ansaitsevani: teenhän minimissään kuuden päivän työviikkoa läpi muun vuoden (eikä ns. vapaa-iltoja arkisinkaan ole niin usein). Mutta hiukan kyllä harmittaa, ettei voi koskaan lähteä lomalle kun a) hinnat olisi halpoja, b) joka paikka ei olisi täynnä turisteja ja c) olis NBA-korista paikan päällä katsottavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
916
Mutta hiukan kyllä harmittaa, ettei voi koskaan lähteä lomalle kun a) hinnat olisi halpoja, b) joka paikka ei olisi täynnä turisteja ja c) olis NBA-korista paikan päällä katsottavissa.

Menneen maailman höpinöitä... Se, että suomalaisilla koululaisilla on syys- tai hiihtoloma, ei vaikuta tuon taivaallista globaaleihin lentolippujen markkinoihin eikä hotellien hintoihin Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa. Kävin poikani kanssa 2018 hiihtolomalla katsomassa pari NBA-peliä ja roppakaupalla NCAA-korista, mitä Chicagossa ja muissa suurissa kaupungeissa on tarjolla ihan hullun paljon. Ja vielä yhden NHL-matsinkin, kun StubHubista sai lippuja Black Hawksin peliin naurettavan halvalla. Lennot maksoi 515 euroa. Double double room Best Western hotellissa Grant Parkin laidalla, eli varsin hyvällä paikalla, maksoi 60 taalaa yö, joka oli kyllä melkoinen löytö. Mutta pointtina siis se, että et sinä niihin ei-kolulaisten-loma-aikoihin tuon halvemmalla tollasta reissua hoitaisi. Eikä Chicagossa kyllä helmikuussa mitään hillittömiä turistilaumojakaan näkynyt. Ja jos pitää vaikka matseja nähdäkseen vaihtaa kaupunkia välillä, niin budjettivaihtoehtona on tietenkin MegaBus ja Greyhound, eikä ne sisäiset lennotkaan kovin kalliita ole Yhdysvalloissa.

Eli nyt se pää pois perseestä ja katselemaan sopivaa kohdetta syys- tai hiihtolomalle!
 
Viestejä
1 342
Icelandairilla pääsee halvimmillaan jotain 450, hotelleissa on valinnan varaa, mutta itse ottaisin/otan suht keskustasta, vaikka River Northista. Oma lippubudjetti on keskimäärin 200€ per matsi, jolla pääsee suht alas sivukatsomoon jonnekin korin tasolle. En näe mielekkäänä matkustaa vartavasten koripalloa varten ja katsoa jostain piippuhyllyltä. Näissä voi kytätä melko viime tinkaan ja Stubhubista ainakin viime kaudella sai muutamaa päivää ennen samat paikat jollain 50n alennuksella, varsinkin jos on useamman hengen porukka. Chicagohan on fiksu ja käveltävä jenkkisuurkaupungiksi, eikä vuokra-autoa tarvitse ja mielenkiintoista päiväohjelmaakin riittää. Uberilla ja yleisillä pääsee United Centeriin halvalla ja nopeasti.
 
Viestejä
608
Ekan MM kisa pelin perusteella Satoransky näyttäisi todella hyvältä hankinnalta Bullsiin.
Vaikka Tshekki hävisikin USA:lle oli Satoransky selvästi kentän paras pelaaja saldolla 17 pinnaa 5 syöttöä 2 levypalloa. Toki kyseessä on kansainvälinen turnaus ottelu jolla ei ole mitään arvoa sitten kun NBA kausi alkaa.

Kunhan Markkanen ja Satoransky oppivat tuntemaan toisensa ja löytämään toisensa kentällä pelien aikana niin tuossa on hyvä tutkapari Bullsille ja ehkä myös Lavinekin oppii vihdoin ja viimein myös sen joukkuepelaamisen merkityksen ettei aina tarvitse vedellä sitä heroball moodia joukkueen kustannuksella sekun tuppaa olemaan Lavinen tavaramerkki sen päivän osuessa kohdalle.

Mielenkiintoinen kausi tulossa kaikin puolin kun Bullsin jengikin on muuttunut jonkin verran viime kaudesta. Alkais jo ei jaksaisi millään enää odottaa lokakuun 22 päivää.
 
Viestejä
2 333
Toin tähän @Nikos Kallis kommentin tuolta MM-kisaketjusta, kun tämän keskustelun jatkaminen kuulunee ennemmin tähän ketjuun.

Oiskohan siellä Bullsin FO:ssa kuitenkin jotain älliä. Jos hankkivat W. Carter korinsuojelijaksi ja epäitsekkääksi hyökkäyspään pelaajaksi. O. Porterin 3 & D pelaajaksi ja nyt Saton epäitsekkääksi pelintekijäksi. Siinähän jää kahdelle kaverille paikkaa scoorata kunnolla. Hyvältä näyttää.
Siltähän tuo näyttää. Jossakin kesän podcastissa (en enää muista missä, ehkä "Bulls Talkissa") itse asiassa spekuloitiin vähän juuri tällä, tai itse asiassa jopa hiukan enemmän.

Ajatus oli, että kaikki nämä viime kauden ja kesän hankinnat (Porter, Young, Satoransky) sekä aiempi Carterin varaaminen on itse asiassa kaikki osoituksia siitä, että joukkueen johto panostaa kaikkensa Markkasen eteen - ja siis luottaa nimenomaan Markkaseen franchisen tulevana ykköspelaajana.

Carter Jr. valittiin vuosi sitten koska sopii hyvin Markkasen kaveriksi / täydentää Markkasen peliä / korvaa Markkasen puutteita - eli on ideaali pelaaja juuri Markkasen vierellä. Voi tosiaan muistella, että olihan siellä muidenkin pelipaikkojen lupaavia pelaajia varattavissa Bullsin tullessa vuoroon.

Turvallinen / kokenut - no ylipäänsä kykenevä - 3&D -pelaaja joukkueelta puuttui - Otto Porter eroaa monista tämän ryhmän huipuista siinä, ettei ole pallorohmu starailija, vaan joukkuepelaaja, eli antaa tilaa Markkaselle.

Young puolestaan tunnetaan isähahmona joka saa nuoremmat isot kukoistamaan (tässä siis apuja Markkasen lisäksi Carterille). Jenkeissä myös ollaan ilmeisesti edelleen sitä mieltä, että pitkällä tähtäimellä Markkasen ura lähtenee liitoon sen myötä, että myös peli vitosena alkaa toimia - tuolloin Young on ihanteellinen, defence first nelonen Markkasen vierelle.

Ja tietenkin Satoransky tarvittiin, että joku pystyisi myös toimittamaan niitä palloja Markkaselle paikkaan josta skorata.

En tiedä, onko Bullsin hankintapolitiikka ollut noin "markkaskeskeistä", mutta selvää lie ainakin se, että uudet hankinnat eivät ole ainakaan heikentäneet Markkasen mahdollisuuksia todella breikata läpi ensi kaudella, vaan päinvastoin. Loppu onkin sitten kiinni siitä, pystyykö Markkanen vastaamaan tarjottuun tilaisuuteen.
 
Viestejä
1 342
Blakeney sai lähteä, mikä oli odotettavissa Boylenin suosikin Shaq Harrisonin sainauksen jälkeen. Tämä on pelkästään hyvä ettei tarvitse katsella yhtään minuuttia tätä pallolinkoa. Enää turhauttavista pelaajista on jäljellä Felicio. Se kertoo aika hyvin joukkueen tason jos joutuu miestä, joka vaikuttaa jättikokoiselta kömpelöltä vauvalta, peluuttamaan yhtäänkään merkittäviä minuutteja. Lisätietoja Brasilian valmentajalta. Bullsin penkki on selkeästi kovempi kuin viime kaudella ja jo siitä aiheutuu muutamia voittoja lisää.

Ja kun Bullsista on kysymys, niin toki loukkaantuneiden kirjoissa pitää olla porukkaa jo ennen kauden alkua. Hutchison, jonka kehittyminen kohtuulliseksi NBA-pelaajaksi on vielä suurennuslasin/epäilyksen alla, loukkasi takareitensä, ja joutuu lepäilemään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 818
vaikuttaa jättikokoiselta kömpelöltä vauvalta, peluuttamaan yhtäänkään merkittäviä minuutteja. Lisätietoja Brasilian valmentajalta.

Voisiko joku kertoa miksi Bulls on joskus sopimuksen Felicion kanssa? Bullsin pelejä en ole paljoa katsonut, olin vain huhuja kuullut pelaajan tasosta, mutta nyt mm-kisoissa näin ja teki vaikutuksen.
 
Viestejä
1 342
Voisiko joku kertoa miksi Bulls on joskus sopimuksen Felicion kanssa? Bullsin pelejä en ole paljoa katsonut, olin vain huhuja kuullut pelaajan tasosta, mutta nyt mm-kisoissa näin ja teki vaikutuksen.
Tätä täytynee kysyä front officesta. Ilmeisesti näytti jossain suhteessa lupaavalta (?) 2016-2017-kaudella (4.8/4.7, 15.8min), penkkimies silloinkin tosin. Parempi kysymys on ehkä sopimuksen suuruus. Felicio oli RFA ja hänestä ei tiettävästi ollut mitään kilpailua, mutta heti free agencyn alkajaisiksi täräyttivät 8M/v pahvin ja kynän käteen.

E: sen verran vielä että pääsin näkemään viime kauden aluksi kolme ottelua suht läheltä paikan päällä. Yhteensä neljä joukkuellista tiukkoja huippu-urheilijoita, joista kaksi helposti erottautui silmään verrattuna muihin ulkoisesti: Jabari Parker ja Felicio. Molemmat kolleegoihin verrattuna runsaasti ylikiloja päällä. Luulisi noilla mijoonilla olevan motivaatiota treenata itsensä alkuun edes fyysisesti. Tai ehkä Felicio on luopunut toivosta päästä kunnon rotaatiominuuteille.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 333
Vaikka en ihan osaakaan hypätä joidenkin optimistisimpien Bulls-fanien - tai joukkueen johdon - kelkkaan ja odottele pleijaripaikkaa kevääksi, niin kyllä Bullsin Media-Dayn haastattelujen katselemisen jälkeen jäi varsin positiivinen olo. Uuden Bullsin näkeminen jännittää sillä tavalla mukavanoloisesti. Rosterissa on edelleen ongelmakohtansa ja yhden tai kahden keskeisen pelaajan loukkaantuminen voi johtaa helposti kohtuu karseisiin peluutuksiin. Ja totta kai jo nyt, training campin ekana päivänä, sekä Chandler Hutchison että Luke Kornet ovat sivussa loukkaantumisien vuoksi...

Mutta odotuksia on ilmassa.

Miten Laurin kyvyt ja peli on kehittynyt kesän aikana? Pystyykö Lauri vastaamaan lisääntyviin paineisiin ottaa askel eteenpäin ja nousta huipulle? Pystyykö LaVine pitämään viime kauden tasonsa ja samalla ottamaan Laurin mukaan? Yhteishaastattelussa LaVine puhui tavoitteesta olla eliittipari kentällä.

Otto Porter oli häkellyttävän hyvä viime keväänä sen ajan kun pelasi Bullsissa. Vieläkö Porter pystyy liimaamaan jengin kokoon tässä merkittävästi vahvemmassa rosterissa - ja pysyykö terveenä?

Wendell Carterin kausi jäi viime vuonna todella vajaaksi - mitä Carter tuo tällä kaudella peliin; voisiko Carter Jr. olla niin hyvä kuin mitä häneltä on odotettu / toivottu?

Entä uudet pelaajat: MM-kisoissa huikeasti pelannut Satoransky tai Indianan viime kausien veteraanijohtaja Young? Miten nämä palaset loksahtaa yhteen muiden kanssa ja mitä yhdistelmästä saadaan irti?

Miten ison roolin Kornet pystyy tervehdyttyään rakentamaan itselleen heittävänä vitosena?

Pääseekö Coby White vakiominuuteille ja mitä pystyy niillä tekemään - pystyykö siis nousemaan heti ekalla kaudella vakiorosteriin vai jääkö eka kausi totutteluksi?

Entä Kris Dunn? Joukkueen johto kehui Dunnia yli kaiken median edessä. Jos tarkoitus on myydä Dunn, niin hänen markkina-arvonsa buustaamiseksi mikään teko ei liene tarpeeton (koska työmaata on niin paljon), mutta kun muutamat pelaajatkin kehuskelivat, niin jää miettimään olisiko mahdollista, että Dunnilla tosiaan on rooli tulevankin kauden jengissä?

Tai Denzel Valentine? Jos mies on terve ja pelaa niin kuin on parhaimmillan pelannut (erinomainen 3p.-heittäjä, korkea koris-IQ, näkee kentän hyvin ja syöttää oivaltavasti, puolustaa asenteella), niin yhtäkkiä Bullsilla on ihan "takataskusta" nostettu pelimies rosterissa.

Tässä on niin paljon tekijöitä jotka on aidosti uusia tai vähintään tavallaan uusia, että tulee hyvä utelias kutina. Ja kun Boylenkin lupaili haastattelussa nopeampaa peliä, useamman pelaajan pelintekoa, lisää kentän levittämistä ja vielä kaiken kukkuraksi puolustukseen panostamista - niin ainakin tavoitteita voi pitää hyvinä. Samalla koko joukkueen johto tuntuu seisovan julkilausutun periatteen takana, että uusilla hankinnoilla ja pelitavallisilla ratkaisuilla pyritään nimenomaan avaamaan kiitorata LaVinen ja Markkasen nousta siivilleen, niin kyllä nousee jännitys sitä odotellessa, miten tuo nousu onnistuu.


Bullsin Media Day:n haastattelut vielä jakoon.









 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös