Koripallo.com

HBA-Märsky - Suomikoriksen tähtihautomo?

Viestejä
99
Ilolla tervehdin erilaisia BA-kuvioita. Opiskelun ja koriksen tai minkä tahansa muun yhdistäminen on tärkeää kun ei kaikista kuitenkaan tule Markkasia ja harvasta edes Koposia jne. Onnea vaan matkaan Jyväskylän BA-kuviolle. Hyvä, että myöskin pohjoisemmassa yritetään saada toimivaa ratkaisua korisjunnuille niin, että yläastevaiheen jälkeen Helsinkiin muutto ei ole pohjoisen poikien ja tyttöjen kehitykselle välttämätöntä. Kiva olisi jos Tampereen seudulle saataisiin vastaava kokonaisvaltainen kuvio myös pystyyn.

Pelaaminen on kuitenkin kehittymiselle tärkeää ja pitää touhua mielekkäänä. Jyväskylässä pystytään tarjoaamaan A-poikien, divari-B:tä ja divari-A:ta poikapuolella. Kyse on kuitenkin vielä aina tuonne 20-ikävuoteen saakka kehittyvistä nuorista ja sopivan haasteellisen pelitason löytäminen on tärkeintä vaikka toki nuorille on statusta päästä pelaamaan mahdollisimman ylhäällä. Ja varmaan pelaaminen on kuitenkin kaiken työntekemisen kivana pitävä asia.

Kehä-3:n sisäpuolella tarjontaa on joukkueista runsaasti mikä helpottaa sopivan tason löytämistä kaikille. Tämä on hyvä asia Mäkelänrinteeseen valituille. Esimerkiksi viime vuoden kouluun päässeistä 8-9 lukiolaisesta taitaa vain 1 pelata pieniä minuutteja HBA:ssa. Muut pelaavat muualla. En ole ihan varma siitä kuinka kokonaisvaltaista tuo panostaminen on niihin nuoriin, jotka eivät tuohon 16 pelaajan rosteriin mahdu. Heitä on kuitenkin ainakin toinen mokoma.

HBA:n houkuttelevuudesta kertoo paljon se, että tässäkin edellä mainittu pelaaja oli varmis siirtämään paperit Helsinkiin vaikka olisi luullut, että Pyrintö voisi tarjota erinomaisen pelaajapolun eteenpäin ja Tampereella muutoinkin oppilaitokset tukevat kehittymistä hyvin. Yliopistomaailma rapakon takana on niin iso houkutin, että se vetää Helsingin suuntaan ja näin HBA voi valita 16 joukkoon ikäluokasta esim. 00-04 haluamansa pelaajat.
 
Viestejä
551
Omniassa Espoossa toimii myös BA. Jyväskylässä JBA toimii osin urheilulukion alaisuudessa, mutta suuri osa A-pojista ei taida olla urheilulukiossa ja divarijoukkueen pojat ovat pikkuisen yli-ikäisiä lukioon. Jyväskylässä kyllä muut lajit menevät urheilulukiossa koriksen ohi, mutta hienoa, jos ohjelma on kokonaisvaltaisempi.
HBA:n joukkueilla on Herassa polku Pohjois-Haagasta Märskyyn ja molemmissa kouluissa on aika vahva panostus tukitoimiin. Urheilulukiossa on esimerkiksi fyssarit, urheilulääkäripalvelut, psyykkiset valmentajat, ruokavalmentajat ja opintojen puolella vaikkapa etäopintomahdollisuudet, omat opot ja kesälukio ja aika optimaalinen harjoitteluaikataulu.
JBA:n A-pojista kaikki opiskelevat Gradian lukiossa lukuunottamatta muutamaa jotka vielä yläasteella. Käytössä myös Jyväskylän Urheiluakatemian palvelut: Palvelut – JUA – Jyväskylän Urheiluakatemia

Mistähän tuo kuva on tullut että muut lajit menevät urheilulukiossa koripallon ohi? Koripallo kuitenkin ainoa laji joka pelaa Gradian nimellä ja pelaajat harjoittelevat Gradian tiloissa koulupäivän aikana ammattivalmentajien johdolla.

Jos lajia aiotaan kehittää seuraavalle tasolle niin pelkkä HBA ei tietenkään riitä, tarvitaan useampi kaupunki ja ympäristö jossa nuorten pelaajien mahdollista yhdistää laadukas harjoittelu ja opiskelu.
 
Viestejä
15
Hienoa, jos Jyväskylässä koris urheilulukion ykkösjuttu. Perinteisesti Jyväskylässä esimerkiksi jääkiekko, yleisurheilu, pesäpallo ja lentopallo ovat vieneet ison määrä urheilulukion paikoista. Jyväskylässä urheilijoiden aloituspaikkoja on vuosittain 50. Muissa lajeissa ei yleensä ole koulun joukkueita, koska urheilijat ovat seuroissa, kuten Jypissä.
Pääkaupunkiseudulla urheilijat ovat Urhean alla: Tervetuloa Urhean kotisivuille! - Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia
Korisliitolla oli tavoitteena saada useampia akatemioita, joten saa nähdä, miten käy.
 
Viestejä
1 036
-clipeti clip-

Tuo ylläolevassa linkissä kuvattu Urhea-halli Mäkelänkadulle kaikkine muine toimintoineen on upea juttu: lukio, urheiluhalli, HOASin asunnot kaikki samalla alueella. Esim. siiiryminen koulun ja treenipaikkojen välillä vähenee ja jättää siten enemmän aikaa kouluun tai treeneihin. Asuntola pehmentää nuorten pääkaupunkiseudulle muuttoa, koska on aika kova paikka nuoren muuttaa pohjoisesta Helsinkiin urheilulukion ja HBA:n vuoksi. Uskoisin, että tuollainen yhteisöllisyys alentaa kynnystä muuttaa urheilukouluun.
 
Viestejä
480
HBA:n houkuttelevuudesta kertoo paljon se, että tässäkin edellä mainittu pelaaja oli varmis siirtämään paperit Helsinkiin vaikka olisi luullut, että Pyrintö voisi tarjota erinomaisen pelaajapolun eteenpäin ja Tampereella muutoinkin oppilaitokset tukevat kehittymistä

Yksittäistapaus, josta ei voi isoa kuvaa muodostaa. Muut Tampereen huiput on yleensä pysyneet kotona. Pyrintö tarjoaa paremmat polut junnusta huipputasolle kuin muut Suomessa. Tosin, tuo yliopistopolku NCAA on varmasti tässä toiminut houkuttimena ja sitä HBA voi tarjota hyvin.
 
Viestejä
1 342
Tuolla toisaalla on käyty vilkasta keskustelua HBA-ohjelmasta ja sen menestyksestä. Olisikin ihan hyvä ehkä selkeyttää, mikä on se taso jolla pelaajan on oltava esim. 24-vuotiaana. HBA tuntuu saavan aika paljon paskaa siitä miten hidasta pelaajien kehitys NCAA:ssa on, mutta ei meillä kovin moni muukaan nouse maajoukkueeseen kuin vasta neljännesvuosisadan toisella puolella.
 
Viestejä
5 500
HBA tuntuu saavan aika paljon paskaa siitä miten hidasta pelaajien kehitys NCAA:ssa on, mutta ei meillä kovin moni muukaan nouse maajoukkueeseen kuin vasta neljännesvuosisadan toisella puolella.

Tästä saamme kiittää Dettmannia. Hänen visionsa toteuttamisesta tässä kaikessa on kyse.
 
Viestejä
1 106
Dettmannia moititaan siitä että ei ole ollut uusia ideoita jne. HBA oli hyvä idea ja NCAA-polku oli hyvä idea. Nythän on jotain yritetty tehdä suomalaisen koripallon viemiseksi eteenpäin, vaihtoehtona olisi ollut tehdä samalla tavalla kuin edelliset 50 vuotta. Nyt sitten alkaa olla aika katsoa tuloksia. HBA:ssa tehdään hyvää jälkeä, mutta ehkä sen pitäisi olla enemmän tarkastelussa onko NCAA oikea ratkaisu niin monille suomalaisille nuorille pelaajille sen perusteella miten heille on lopulta käynyt. Kohta sieltä alkaa tulla nuorta pelaajaa ulos ja varmaan monella seuraava askel on Korisliiga, joka toimii aika hyvänä mittarina miten nämä NCAA:sta palaavat pärjäävät kotimaisen sarjan tasolla. Ja jos NCAA ei toimi niin mitä keksitään uudeksi ideaksi. Jos on järkeä päässä ei moiti HBA-NCAA reitin keksimistä ja käyttöön ottamista sillä perusteella että pelaajista ei ole tullut niin hyviä kuin toivottiin. Ei sitä ole etukäteen voinut ennustaa, toisenlaisiakin esimerkkejä NCAA-kokemuksista kun oli olemassa ja enemmän kuin varoittavia esimerkkejä. Mutta sitten on aihetta moittia jos lopputulos on huono ja vaihtoehtojakaan ei mietitä.
 
Viestejä
4 064
Hienoa, jos Jyväskylässä koris urheilulukion ykkösjuttu. Perinteisesti Jyväskylässä esimerkiksi jääkiekko, yleisurheilu, pesäpallo ja lentopallo ovat vieneet ison määrä urheilulukion paikoista. Jyväskylässä urheilijoiden aloituspaikkoja on vuosittain 50. Muissa lajeissa ei yleensä ole koulun joukkueita, koska urheilijat ovat seuroissa, kuten Jypissä.
Pääkaupunkiseudulla urheilijat ovat Urhean alla: Tervetuloa Urhean kotisivuille! - Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia
Korisliitolla oli tavoitteena saada useampia akatemioita, joten saa nähdä, miten käy.

Uskoisin, että jääkääkkä on ylivoimainen ykkönen Jykylässä. Pesis on onneksi saatu kuulemma jo pois, toivottavasti korikseen saataisiin juuri tuollainen "muun Suomen keskus".
 
Viestejä
3 505
Tästä saamme kiittää Dettmannia. Hänen visionsa toteuttamisesta tässä kaikessa on kyse.

Jos tuo NCAA olisi todella huono ratkaisu, niin millä selitetään Möttölän, Kotin, Muurisen, Leen, Nikkilän, Koiviston, Huffin ura. Aika hyvin noilla pelaajilla pärjättiin vaikka olivat NCAAssa viettäneet turhia vuosia. Itse asiassa Susijengin toistaiseksi parhaat vuodet oli noiden miesten aikana, tosin Rannikon ja Koposen sekä nuoren Sasun avulla.
Kaikille tuo NCAA ei varmasti ole paras ratkaisu, mutta annetaan kaikkien kukkien kukkia.
 
Tämä on muuten mielenkiintoinen kysymys. Noista osa on käynyt Suomen lukion, osa Jenkeissä. Nythän Hannolla ja kumppaneilla on aika hyvät resurssit ja myös ajallisesti täydet tunnit kasvattaa Suomen lahjakkaimpia pelaajia.

On pakko kysyä, onko henkilökohtainen valmennus HBA:ssa parasta mahdollista?

Hannohan oli itse väsymätön harjoittelija, sellainen 50 kilsan maastohiihtäjä. Koris on tietysti aika paljon räjähtävämpi laji. Ja tietenkin Hannolla räjähtävyyttä oli mm. 1998 NCAA-finaalissa, älkää ymmärtäkö väärin.

Hannon merkitystä Suomi-korikselle en tietenkään väheksy ja pahoittelut jos jotain loukkasin. :)

Ja lisätään vielä, että ymmärrän toki Maxhunin nopeiden geenien merkityksen räjähtävyydessä, ei niitä voi treenamalla saada kuin tiettyyn rajaan asti. Mutta niin se vaa Koposen Petterikin jollain lailla pärjäsi NBA Draftissa 2007. Ja eri pelipaikasta puhutaan tietysti Hannon kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
15
HBA:n poikien valmentajan paikka oli avoinna, kun Toijala lähtee Viroon. Näillä palstoilla on paljon asiantuntemusta ja tietotaito, joten toivotaan, että täältä löytyy HBA:lle sopiva valmentaja.
 
En missään tapauksessa tarkoita, että esim. minä osaisin tehdä asiat paremmin. Mutta kai joskus voi kyseenalaistaakin, ilman "tee itse" -kommentia? Tämä lienee on keskustelupalsta ja asioista saanee keskustella? En minä missään tapauksessa ole parempi valmentaja kuin kukaan HBA-valmentaja.
 
Viestejä
3 505
Tämä on muuten mielenkiintoinen kysymys. Noista osa on käynyt Suomen lukion, osa Jenkeissä. Nythän Hannolla ja kumppaneilla on aika hyvät resurssit ja myös ajallisesti täydet tunnit kasvattaa Suomen lahjakkaimpia pelaajia.

On pakko kysyä, onko henkilökohtainen valmennus HBA:ssa parasta mahdollista?

Hannohan oli itse väsymätön harjoittelija, sellainen 50 kilsan maastohiihtäjä. Koris on tietysti aika paljon räjähtävämpi laji. Ja tietenkin Hannolla räjähtävyyttä oli mm. 1998 NCAA-finaalissa, älkää ymmärtäkö väärin.

Hannon merkitystä Suomi-korikselle en tietenkään väheksy ja pahoittelut jos jotain loukkasin. :)

Ja lisätään vielä, että ymmärrän toki Maxhunin nopeiden geenien merkityksen räjähtävyydessä, ei niitä voi treenamalla saada kuin tiettyyn rajaan asti. Mutta niin se vaa Koposen Petterikin jollain lailla pärjäsi NBA Draftissa 2007. Ja eri pelipaikasta puhutaan tietysti Hannon kohdalla.

Ymmärtääkseni amerikkalaisen lukion (tai osan lukiosta) noista käynyt ainoastaan Koivisto. Ja Hanno vaihto-oppilasvuoden. Hämärä mielikuva myös siitä että Haanpää ja Latimerkin olisivat menneet NCAAhan amer lukion kautta, noiden pelaajien aikana NCAA taisi olla hieman tarkempi Korisliigan ammattilaisstatuksen kanssa
 
Viestejä
1 342
Tänään HBA:lla avauksessa 15-vuotias Miro Little. Kaveri sai peliaikaakin mukavasti yli 20 minuuttia. Ei liene uusi tuttavuus tämän foorumin lukijoille, eikä hänen lahjakkuutensa varmaan tule yllätyksenä.

HBA on nyt miesten ykkösessä puhtaalla 20-0 rekordilla, vaikka heidän kokoonpanonsa on mielestäni yksi heikoimmista ohjelman lyhyessä historiassa. En usko tämän olevan kyllä yhtään kenen tavoitteena.
 
Viestejä
1 939

Mirolle peukku... Mutta millä tavalla tämä on yksi heikoimmista kokoonpanoista? Onko Divarikin heikompi kuin aikoihin? Mulla oli samanlaisia fiiliksiä kun kausi alkoi mutta muutamia matseja katsoneena oon joutunut toteamaan että tää on yksi parhaimmista kokoonpanoista, nimenomaan leveyden suhteen. Taso on kauttaaltaan hyvä, peli on nopeampaa, puolustus intensiivisempää. Se ettei oo ilmeisiä markkasjantusia tuossa ei vielä kerro koko totuutta.
 
Voit olla oikeassa. En ole nähnyt tarpeeksi montaa HBA:n peliä, enemmän maajoukkueen otteita ja suurin osahan pelaa siellä. Mielestäni tämä joukkue on silti huonompi kuin kahdella viime kaudella.
 
MK1

Ehkä rosteri ei ole yhtä "hyvä" eli nimekäs, mutta joukkueena erityisen hyvä. Saattaa olla, että divarin tasokin hieman laskenut, mutta ei mitenkään dramaattisesti.
 
Viestejä
444
Ehkä rosteri ei ole yhtä "hyvä" eli nimekäs, mutta joukkueena erityisen hyvä. Saattaa olla, että divarin tasokin hieman laskenut, mutta ei mitenkään dramaattisesti.
Juuri näin. Hyvä esimerkki siitä, että koris on joukkuelaji. En siltikään usko, että HBA tulee sarjaa voittamaan. Saa nähdä olenko väärässä :D
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös