Junnukoriksen tila Suomessa

[Keijonen]

Petteri Koposen haastattelua Lääkärin sanat eivät jättäneet Petteri Koposelle, 35, mitään vaihtoehtoa lukiessa tuli vastaan nuorten euroliiga.

En äkkiseltään löytänyt tästä lisätietoja. Mikä tämä liiga on? Pelaako sitä useampi kokoonpano Suomesta? Ketkä pelaavat Koposen valmentamassa joukkueessa?

 

[koripallomies]

Petteri Koposen haastattelua Lääkärin sanat eivät jättäneet Petteri Koposelle, 35, mitään vaihtoehtoa lukiessa tuli vastaan nuorten euroliiga.

En äkkiseltään löytänyt tästä lisätietoja. Mikä tämä liiga on? Pelaako sitä useampi kokoonpano Suomesta? Ketkä pelaavat Koposen valmentamassa joukkueessa?

Kulki ainakin viimeksi nimellä Adidas ANGT. Aluksi pelattiin muutamassa kaupungissa alkulohkot, joista jokaisen voittajat pääsivät lopputurnaukseen. Suomesta ainoastaan HBA ollut mukana turnauksessa. Koponen valmensi kutsujoukkuetta, joka koottiin jokaiseen turnaukseen erikseen. Kutsujoukkueeseen kutsuttiin Euroopan lahjakkaimpia nuoria. Suomesta kukaan ei saanut kutsua Koposen jengiin.

 

[Henke]

Kommentti: Miksi me aikuiset pilaamme lasten urheiluharrastukset?

Mahdollisimman monen lapsen urheiluharrastuksen pitäisi jatkua mielekkäänä aikuisikään asti, mutta me aikuiset toimimme juuri sitä vastaan, kirjoittaa Jussi Paasi.

yle.fi

 

[koris.com]

Kommentti: Miksi me aikuiset pilaamme lasten urheiluharrastukset?

Mahdollisimman monen lapsen urheiluharrastuksen pitäisi jatkua mielekkäänä aikuisikään asti, mutta me aikuiset toimimme juuri sitä vastaan, kirjoittaa Jussi Paasi.

yle.fi

Kannattaa muuten käydä katsomassa joskus potkupallokeskusteluja, kun kyseessä on NII ERIKOINEN laji, että pitää ainoastaan potkia palloa jo kahdeksanvuotiaana.

Niille kiilusilmille ei kannata järkeä puhua, vaikka Jussikin tässä jutussa hyvin avaa monipuolisuuden merkitystä.

Ja tämä näkyy myös suomalaisen potkupallon tilassa, surullisesti.

 

[Ylläpito]

 

[koris.com]

Kannattaa muuten käydä katsomassa joskus potkupallokeskusteluja, kun kyseessä on NII ERIKOINEN laji, että pitää ainoastaan potkia palloa jo kahdeksanvuotiaana.

Niille kiilusilmille ei kannata järkeä puhua, vaikka Jussikin tässä jutussa hyvin avaa monipuolisuuden merkitystä.

Ja tämä näkyy myös suomalaisen potkupallon tilassa, surullisesti.

Lisätään muuten vielä, että eihän "Huuhkajat ois menneet kisoihin" 2020, ellei osallistujia aikanaan ois lisätty. No toki sama koskee jonkin verran Susijengiäkin, mutta niissä kisoissa sentään on nähty muutakin kuin kolme säälittävää matsia bussit maalin edessä. Tietysti koripallo on siitä ERIKOINEN LAJI, että yleensä paras voittaa, toisin kuin näissä joissakin tuurilajeissa.

Tämä bussitaktiikkahan on tiedossa myös ensi kesänä, jos EM-kisoihin sattuvat pääsemään, urheilun irvikuvaa.

Ja ehkä tämä nyt ei enää junnukoriksen tilaan liity, vaikka raudanlujaa faktaa onkin.

 

[tikola]

Lentopallomiehenä sanoisin, että lentopalloa on turha tuossa listassa taivastella. Poikien lentopallo on harrastajamäärissä mitätön urheilulaji. Jos sama vertailu tehdään tyttökoriksen ja tyttölentopallon välillä niin suhde on ihan erilainen. Eli lentopallo on junnusarjoissa tyttöjen laji ja tyttöjä on lajin piirissä selvästi enemmän kuin poikia.

 

[nineteen]

Lisätään muuten vielä, että eihän "Huuhkajat ois menneet kisoihin" 2020, ellei osallistujia aikanaan ois lisätty. No toki sama koskee jonkin verran Susijengiäkin, mutta niissä kisoissa sentään on nähty muutakin kuin kolme säälittävää matsia bussit maalin edessä. Tietysti koripallo on siitä ERIKOINEN LAJI, että yleensä paras voittaa, toisin kuin näissä joissakin tuurilajeissa.

Tämä bussitaktiikkahan on tiedossa myös ensi kesänä, jos EM-kisoihin sattuvat pääsemään, urheilun irvikuvaa.

Ja ehkä tämä nyt ei enää junnukoriksen tilaan liity, vaikka raudanlujaa faktaa onkin.

Suomalaisen urheilun suurin ongelma on juuri tämä lajien välinen kateus ja ylenkatsominen. Jos halutaan olla kauhean ikäviä, niin voidaan kai sanoa ettei futiksessa ole sentään maksettu kisapaikasta.

 

[koris.com]

Suomalaisen urheilun suurin ongelma on juuri tämä lajien välinen kateus ja ylenkatsominen. Jos halutaan olla kauhean ikäviä, niin voidaan kai sanoa ettei futiksessa ole sentään maksettu kisapaikasta.

Niin, aika ikäviä ne kolme futismatsia kisoissa olivat kieltämättä katsoa.

Ja jos jossain sitä itkemistä muista lajeista löytyy, niin se on kyllä Futisforum. Itsehän olen ollut futisfani ihan sieltä vuodesta 1982 asti. (enkä omaakaan "itkemistäni" kiellä, mutta enpä taida hirveesti noita muita lajeja kadehtiakaan.)

 

[ttkk87]

Lentopallomiehenä sanoisin, että lentopalloa on turha tuossa listassa taivastella. Poikien lentopallo on harrastajamäärissä mitätön urheilulaji. Jos sama vertailu tehdään tyttökoriksen ja tyttölentopallon välillä niin suhde on ihan erilainen. Eli lentopallo on junnusarjoissa tyttöjen laji ja tyttöjä on lajin piirissä selvästi enemmän kuin poikia.

Aika erikoista, että lentopallo ei a poikapuolen harrastajia, on kuitenkin miehet pärjänneet ihan OK ja on ulkomaan ammattilaisiakin, jotka. saavat käsittääkseni ihan kohtuu korvauksen pelaamisesta

 

[tikola]

Aika erikoista, että lentopallo ei a poikapuolen harrastajia, on kuitenkin miehet pärjänneet ihan OK ja on ulkomaan ammattilaisiakin, jotka. saavat käsittääkseni ihan kohtuu korvauksen pelaamisesta

On niitä poikiakin, mutta junnuissa tyttöjen lentopallo hurjan paljon isompi laji, kuin poikien lentopallo. Itsellekkin sen yhtälön ymmärtäminen vähän hiertää. Lentopallo on hyvin paikkakuntakohtainen laji, eli sitä pelataan jossain paljon ja monessa paikassa ei yhtään. Vähän samaan tapaan kuin koriskin.

 

[Korismutsi22]

Vajaa 10 vuotta tullut seurattua junnukorista lähietäisyydeltä. Omistautuneet, hienoa työtä tekevät valmentajat on ollut, mutta nyt kun kilpailullisuus astuu kuvioihin vuosi vuodelta isommin, alkaa huomata suosimista. Valmentajalle läheisten, koristaustaisten vanhempien lapset menee heittämällä ykkösjengiin, vaikka taitotasoltaan yhtä päteviä olisi muitakin. Muiden pitää sitten taistella paikoistaan ja todistaa itseään jopa kohtuuttomasti. Tämä on aihe mistä Ylekin vähän aikaa sitten teki jutun. Vanhemmat kertovat lastensa epätasa-arvoisesta kohtelusta joukkuelajeissa – ”sisäpiirin” omat lapset saavat enemmän peliaikaa

Mitä mieltä foorumilaiset on tästä? Onko tuttua?

Toinen haaste mielestäni on se, että kun tiettyjen samoja ns. kärkipelaajia nostetaan vuosi vuodelta, niin tottakai se tukee myös heidän kehitystään ja lisää etumatkaa muihin. Hiljaisemmat, itseään vähemmän esille tuovat persoonat taas jäävät valmentajilta näkymättömiksi ja pelaavat ikuisesti kakkosdivaria, vaikka taidot riittäisivät muuhunkin. Tämä on sama ilmiö mikä näkyy työelämässäkin, ekstrovertit saavat enemmän mahdollisuuksia kuin introvertit.
Pitäisikö kaikkien introverttien harrastaa yksilölajeja...?

 

[Tuomo P]

Tätä jossain futisforumeilla käytiin myös läpi, ja yksi näkökulma oli joka saattaa näkyä myös koripallossa. Nim. ne vanhemmat joilla on omaa pelaajataustaa, ovat usein keskimääräistä kiinnostuneempia lapsen peleistä/harjoituksista ja myös vapaa-ajalla saatetaan harjoitella lajia.
Tottakai se myös vaikuttaa kehittymiseen varsinkin alkuvaiheissa.

Siihen taas en haluaisi uskoa, että pelaaja joka omaa hyvät lajitaidot, jäisi jotenkin paitsioon peleistä johtuen introvertista persoonasta. Kyllä ammattimainen valmentaja varmasti haluaa peleihin kaikki joiden näkee omalle tasolleen kuuluvan.
Mutta joukkuelaji kyllä vaatii jonkinlaista yhteispeliä ja ulospäinsuuntautuneisuutta ja se onkin varmasti yksi syy miksi moni lapsi viedään tällaisen pariin. Koska siellä joutuu ottamaan toiset huomioon ja se pakottaa avautumaan jollain tasolla.

 

[kokokenttä]

Vajaa 10 vuotta tullut seurattua junnukorista lähietäisyydeltä. Omistautuneet, hienoa työtä tekevät valmentajat on ollut, mutta nyt kun kilpailullisuus astuu kuvioihin vuosi vuodelta isommin, alkaa huomata suosimista. Valmentajalle läheisten, koristaustaisten vanhempien lapset menee heittämällä ykkösjengiin, vaikka taitotasoltaan yhtä päteviä olisi muitakin. Muiden pitää sitten taistella paikoistaan ja todistaa itseään jopa kohtuuttomasti. Tämä on aihe mistä Ylekin vähän aikaa sitten teki jutun. Vanhemmat kertovat lastensa epätasa-arvoisesta kohtelusta joukkuelajeissa – ”sisäpiirin” omat lapset saavat enemmän peliaikaa

Mitä mieltä foorumilaiset on tästä? Onko tuttua?

Toinen haaste mielestäni on se, että kun tiettyjen samoja ns. kärkipelaajia nostetaan vuosi vuodelta, niin tottakai se tukee myös heidän kehitystään ja lisää etumatkaa muihin. Hiljaisemmat, itseään vähemmän esille tuovat persoonat taas jäävät valmentajilta näkymättömiksi ja pelaavat ikuisesti kakkosdivaria, vaikka taidot riittäisivät muuhunkin. Tämä on sama ilmiö mikä näkyy työelämässäkin, ekstrovertit saavat enemmän mahdollisuuksia kuin introvertit.
Pitäisikö kaikkien introverttien harrastaa yksilölajeja...?

Oiskohan samaa mitä musapuolellakin saattaa tapahtua: tunnettujen tekijöiden jälkikasvussa nähdään herkästi sitä jotain, vaikka sitä ei aina niin välttämättä oiskaan. Viimeistään ammattiympyröihin tultaessa totuus alkaa tosin näkyä, jos sinne saakka on surffaillut lähinnä nimen tuomalla hypellä tai muuten perhetaustalla.

Mutta yhtälailla totta on kyllä se, mitä @Tuomo P mainitsikin, että kun lajia tehdään jo perheessä muutenkin, lapsi saa hieman kuin ilmaiseksi omaan tekemiseensä sellaisia eväitä joita ns. maallikkoperheestä ei sais. Mikä ei toki tarkoita ettei lapsi voi löytää lajia ihan itsekin, ilman perheestä tulevaa esimerkkiä - tärkeintä kummassakin tapauksessa on lopulta oma moti ja innostus. Yleensä niillä, joilla on sekä kodin tuki, ehkä lajitaustaisten vanhempien myötämieliset geenit, että oma palo lajiin, on aika hyvät mahdollisuudet päästä ammattiin asti, ainakin verrattuna sellaisiin jotka tulevat ns. ummikkotaustoilla.

 

[3PO]

Vajaa 10 vuotta tullut seurattua junnukorista lähietäisyydeltä. Omistautuneet, hienoa työtä tekevät valmentajat on ollut, mutta nyt kun kilpailullisuus astuu kuvioihin vuosi vuodelta isommin, alkaa huomata suosimista. Valmentajalle läheisten, koristaustaisten vanhempien lapset menee heittämällä ykkösjengiin, vaikka taitotasoltaan yhtä päteviä olisi muitakin. Muiden pitää sitten taistella paikoistaan ja todistaa itseään jopa kohtuuttomasti. Tämä on aihe mistä Ylekin vähän aikaa sitten teki jutun. Vanhemmat kertovat lastensa epätasa-arvoisesta kohtelusta joukkuelajeissa – ”sisäpiirin” omat lapset saavat enemmän peliaikaa

Mitä mieltä foorumilaiset on tästä? Onko tuttua?

Toinen haaste mielestäni on se, että kun tiettyjen samoja ns. kärkipelaajia nostetaan vuosi vuodelta, niin tottakai se tukee myös heidän kehitystään ja lisää etumatkaa muihin. Hiljaisemmat, itseään vähemmän esille tuovat persoonat taas jäävät valmentajilta näkymättömiksi ja pelaavat ikuisesti kakkosdivaria, vaikka taidot riittäisivät muuhunkin. Tämä on sama ilmiö mikä näkyy työelämässäkin, ekstrovertit saavat enemmän mahdollisuuksia kuin introvertit.
Pitäisikö kaikkien introverttien harrastaa yksilölajeja...?

Itse ikäni junioripuolella olleena, en todellakaan allekirjoita tätä. Tässä tehdään mahdollisesti yksittäisistä tapauksista vain isompi kuin onkaan. Se, että valmentaja jättää paremman pelaajan ulkopuolelle oman suosimisen ehdoilla on jo sulaa tyhmyyttä ja ko. joukkue ei edes tule menestymään. Se tippuu kilpailullisessa asetelmassa samantien jälkeen. Ja tämä ei todellakaan tue edes tuolloin ko. väitteitä. Jos halutaan huipulle, niin siellä pitää ko. peleissä pelata ne parhaat omilla pelipaikoilla, jotka sinne kuuluvat. Toki joitakin rajatapauksia varmasti on ja joitakin, jossa katsontakanta on erilainen.

Se, että lajitaustaa tai oman lapsen harrastuksesta enemmän kiinostuneet myös treenaavat pääsääntöisesti melko hurjasti enemmän, on näissä usein taustalla.
Esimerkkkinä EskoPetteri jonka vanhemmat eivät ole lajista kiinnostuneita ja ei tietoa lajista muutoinkaan. Eivät käy katsomassa pelejä yms. ja EskoPetteri treenaa vain pakolliset viikkotreenit ja niistäkin usein pois, koska ei saa vanhemmilta kyytiä yms. Hänen treenitunnit ovat keskimäärin 4,5h/vk. Sitten on JaniPetteri, jonka perheessä ollaan harrastettu lajia, sitä seurataan eri formaateista, tehdään omia treenejä ja osallistutaan myös leireille yms. ja hän käy myös jokaisessa treenissä. Hänellä treenitunnit ovat pakollisten 7h/vk plus oma-aloitteiset 5h/vk. Tuossa on jo 8h/vk ero ja sen voi jokainen laskea, että paljonka se tekee vuositasolla. Puhumattakaan siitä, minkä opin saa koripalloa seuraavana ruudun kautta, sekä vanhemmilta.
Joten se, että JaniPetteri on reilusti keskimäärin parempi pelaaja ja samalla sattuu olemaan joko entisen pelaajan tai valmennuksen yms. poika on juuri niin reilua saada se ykköspelaajan paikka.

Sitten näitä tapahtuu maajoukkuepuolella kyllä, jossa suositaan sen oman seuran junnua vaikka olisi tarjolla ollut toinen, parempi pelaaja. Maajoukkuepuolella olen ollut huolissani tuosta tietystä suosimisesta ja se kyllä valitettavasti näkyy myös. Meillä jää paljon oikeita talentteja ja huippupelaajia syrjään liikaa sen vuoksi, että tietyt seurat ja tietyt mieltymykset ovat tiukassa täällä Suomessa. Oma mielipide on, että nuorten maajoukkuepiirissä ei pitäisi olla seuravalmentajana toimivia kuin ehkä vain yksi apukoutsina. Sekin todella kyseenalainen.

Vaan tuohon alkuperäiseen asiaan, niin ehkä ihmisille nuo yksittäiset asiat vain näyttäytyy liian provokatiivisina.

 

[Ohiheitto]

Itse ikäni junioripuolella olleena, en todellakaan allekirjoita tätä. Tässä tehdään mahdollisesti yksittäisistä tapauksista vain isompi kuin onkaan. Se, että valmentaja jättää paremman pelaajan ulkopuolelle oman suosimisen ehdoilla on jo sulaa tyhmyyttä ja ko. joukkue ei edes tule menestymään. Se tippuu kilpailullisessa asetelmassa samantien jälkeen. Ja tämä ei todellakaan tue edes tuolloin ko. väitteitä. Jos halutaan huipulle, niin siellä pitää ko. peleissä pelata ne parhaat omilla pelipaikoilla, jotka sinne kuuluvat. Toki joitakin rajatapauksia varmasti on ja joitakin, jossa katsontakanta on erilainen.

Se, että lajitaustaa tai oman lapsen harrastuksesta enemmän kiinostuneet myös treenaavat pääsääntöisesti melko hurjasti enemmän, on näissä usein taustalla.
Esimerkkkinä EskoPetteri jonka vanhemmat eivät ole lajista kiinnostuneita ja ei tietoa lajista muutoinkaan. Eivät käy katsomassa pelejä yms. ja EskoPetteri treenaa vain pakolliset viikkotreenit ja niistäkin usein pois, koska ei saa vanhemmilta kyytiä yms. Hänen treenitunnit ovat keskimäärin 4,5h/vk. Sitten on JaniPetteri, jonka perheessä ollaan harrastettu lajia, sitä seurataan eri formaateista, tehdään omia treenejä ja osallistutaan myös leireille yms. ja hän käy myös jokaisessa treenissä. Hänellä treenitunnit ovat pakollisten 7h/vk plus oma-aloitteiset 5h/vk. Tuossa on jo 8h/vk ero ja sen voi jokainen laskea, että paljonka se tekee vuositasolla. Puhumattakaan siitä, minkä opin saa koripalloa seuraavana ruudun kautta, sekä vanhemmilta.
Joten se, että JaniPetteri on reilusti keskimäärin parempi pelaaja ja samalla sattuu olemaan joko entisen pelaajan tai valmennuksen yms. poika on juuri niin reilua saada se ykköspelaajan paikka.

Sitten näitä tapahtuu maajoukkuepuolella kyllä, jossa suositaan sen oman seuran junnua vaikka olisi tarjolla ollut toinen, parempi pelaaja. Maajoukkuepuolella olen ollut huolissani tuosta tietystä suosimisesta ja se kyllä valitettavasti näkyy myös. Meillä jää paljon oikeita talentteja ja huippupelaajia syrjään liikaa sen vuoksi, että tietyt seurat ja tietyt mieltymykset ovat tiukassa täällä Suomessa. Oma mielipide on, että nuorten maajoukkuepiirissä ei pitäisi olla seuravalmentajana toimivia kuin ehkä vain yksi apukoutsina. Sekin todella kyseenalainen.

Vaan tuohon alkuperäiseen asiaan, niin ehkä ihmisille nuo yksittäiset asiat vain näyttäytyy liian provokatiivisina.

Tuohon ensimmäiseen osioon olen paljolti samaa mieltä. Nuoren palaajan lahjakkuuden lisäksi vanhemmilla on suuri osuus: kuinka nuorta pelaajaa tuetaan niin henkisesti kuin taloudellisesti. Monella tuntemallani pelaajan vanhemmalla ei ollut mitään koripallotaustaa, harvalla edes urheilutaustaa. Kuitenin niin usein kävi niin että samat vanhemmat kuskasivat muitakin kuin omaa jälkikasvua, samat osallistuivat yhteiseen varainhankintaa, samat osalistuivat vapaaehtoisina pelimatkoihin, ... Taloudellistakaan tukea ei voi sivuuttaa; muistan kun yhden juniori-ikäisen pelaajan pelikulut yhtenä keväänä olivat 6000€. Nuoren kesäinen maajoukkueleiritys syö kesän niin ettei nuori juurikaan voi olla kesätöissä. Juniorin yhden kesän vapaa oli kokonaista yksi viikko koko kesänä. Mistä rahat? no vanhemmiltapa tietenkin. Onko kaiklille mahdollista, eipä ole.

Jälkimmäinen ajatus suosimisesta
Joku vuosi sitten tein mielestäni kattavan listauksen tällä foorumilla miten 02-03 tyttöjen koripalloura eteni lähtien noiden ikäluokkien ensimmäisistä sudenpentuleirityksistä, miten leiritys sitten eteni, miten ja millä joukolla lähdettiin vuotuisiin Baltic Sea cuppeihin, sitten nuorten maajoukkueleirityksiin WU15, WU16, WU18 asti.

Vuonna 2018 Susi All Star leiritykset 1A ja 1B leirit 58+57 pelaajaa, II leiritykseen valittiin 39, näin sitten edettiin maajoukkueleirityksiin n 30 valittua ja niin edelleen. ja nyt ollaan sitten WU20 ja naisten maajoukkueesa
Kun näitä lukuja seuroittain täällä esittelin ei kukaan, siis ei kukaan, kommentoinut konkreettisesti että olisi suuremmin tehty vääriä valintoja. Maajoukkuevalinnat ovat never ending story, kovaa kritiikkiä esitetään mutta ilman perusteluja. Enemmän mennään "kyllä minun mielestä LiisaPetteri olisi pitänyt valita".

Ketäs muuten on ensimmäisiltä leireiltä 2016 vielä parketilla: ainakin Aarnio, Kujala, Ollilainen, Sandvik, Seppälä, Taponen, Tyynilä. Joukosta viisi pelaajaa NCAA:n 1 divarissa. Suomen alemmissa divareissa muutama.

Nämä ainakin ovat jatkaneet, onko niin etteivät ole osanneet lopettaa ajoissa?

 

[Korismutsi22]

Hyvää pohdintaa ja ymmärrän tarpeen puolustaa valmentajia. He tekevät pyyteetöntä työtä, pienellä korvauksella. Ja hyvin usein tekevät sen hemmetin hyvin ja isolla sydämellä. Sitä arvostavat varmasti kaikki vanhemmat, kuten itsekin!

Siltikin, väitän, että suosimista tapahtuu ja se on inhimillistä, harvemmin varmaan edes tietoista. Väitän, että jos on kaksi saman tasoista pelaajaa, se koristaustaisten vanhempien lapsi saa enemmän mahdollisuuksia kuin "maallikkovanhempien" lapsi. En sano, että valmentajat tekevät tätä välttämättä kovin tietoisesti, vaan pikemminkin väitän että on inhimillistä ettei aina pystytä tekemään objektiivista arviota ja silloin erilaiset asiat saavat painoarvoa. Esimerkiksi lajitaustaiset vanhemmat käyvät varmasti enemmän dialogia valmentajan kanssa, joka taas voi alitajuisesti vaikuttaa valmentajan päätöksiin. On mielestäni todella yksioikoinen oletus ja kertoo lajin piirien sisäänpäin lämpeävyydestä, että maallikkoperheissä ei panostettaisi lapsen tai nuoren harrastukseen... Ihan varmasti panostetaan ja annetaan aikaa, ollaan mukana toiminnassa ja kannustamassa, vaikkei lajin yksityiskohtia ymmärrettäisikään syvällisesti. Olen nähnyt tätä paljon esimerkkejä vuosien varrella.

Eikö ole potentiaalin haaskausta, että oletetaan lajitaustaisten vanhempien lasten olevan lähtökohtaisesti paremmissa asemissa ja sitä kautta heihin panostetaan enemmän? Mielestäni koripallossa, kuten muissakin joukkuelajeissa, aletaan liian varhain luokittelemaan pelaajia menestyjiin ja "höntsäilijöihin", jolloin valmennus panostaa enemmän katsomaansa "kärkiporukkaan" ja muut jäävät väistämättä vähemmälle. Tämä kasvattaa "kärkiporukan" etumatkaa ja syö muiden motivaatiota, jolloin hyviä pelaajia tippuu varmasti matkalta pois. Pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia eikä valmentaa vain pelimenestys silmissä kiiluen.

Tiedän, että kommenttini suututtaa monia intohimoisesti lajiin ja junioiritoimintaan suhtautuvia, mutta toivottavasti tästä herää myös muita ajatuksia. Lajia palvelee eniten se, että KAIKKI pääsevät mukaan ja saavat mahdollisuuksia taustasta riippumatta.

 

[ttkk87]

Hyvää pohdintaa ja ymmärrän tarpeen puolustaa valmentajia. He tekevät pyyteetöntä työtä, pienellä korvauksella. Ja hyvin usein tekevät sen hemmetin hyvin ja isolla sydämellä. Sitä arvostavat varmasti kaikki vanhemmat, kuten itsekin!

Siltikin, väitän, että suosimista tapahtuu ja se on inhimillistä, harvemmin varmaan edes tietoista. Väitän, että jos on kaksi saman tasoista pelaajaa, se koristaustaisten vanhempien lapsi saa enemmän mahdollisuuksia kuin "maallikkovanhempien" lapsi. En sano, että valmentajat tekevät tätä välttämättä kovin tietoisesti, vaan pikemminkin väitän että on inhimillistä ettei aina pystytä tekemään objektiivista arviota ja silloin erilaiset asiat saavat painoarvoa. Esimerkiksi lajitaustaiset vanhemmat käyvät varmasti enemmän dialogia valmentajan kanssa, joka taas voi alitajuisesti vaikuttaa valmentajan päätöksiin. On mielestäni todella yksioikoinen oletus ja kertoo lajin piirien sisäänpäin lämpeävyydestä, että maallikkoperheissä ei panostettaisi lapsen tai nuoren harrastukseen... Ihan varmasti panostetaan ja annetaan aikaa, ollaan mukana toiminnassa ja kannustamassa, vaikkei lajin yksityiskohtia ymmärrettäisikään syvällisesti. Olen nähnyt tätä paljon esimerkkejä vuosien varrella.

Eikö ole potentiaalin haaskausta, että oletetaan lajitaustaisten vanhempien lasten olevan lähtökohtaisesti paremmissa asemissa ja sitä kautta heihin panostetaan enemmän? Mielestäni koripallossa, kuten muissakin joukkuelajeissa, aletaan liian varhain luokittelemaan pelaajia menestyjiin ja "höntsäilijöihin", jolloin valmennus panostaa enemmän katsomaansa "kärkiporukkaan" ja muut jäävät väistämättä vähemmälle. Tämä kasvattaa "kärkiporukan" etumatkaa ja syö muiden motivaatiota, jolloin hyviä pelaajia tippuu varmasti matkalta pois. Pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia eikä valmentaa vain pelimenestys silmissä kiiluen.

Tiedän, että kommenttini suututtaa monia intohimoisesti lajiin ja junioiritoimintaan suhtautuvia, mutta toivottavasti tästä herää myös muita ajatuksia. Lajia palvelee eniten se, että KAIKKI pääsevät mukaan ja saavat mahdollisuuksia taustasta riippumatta.

Muutama mielipide tuohon.

Mielestäni koripallossa on varmasti niin paljon harrastajia, varsinkin Etelä-Suomessa, että jokaiselle pelaajalle ja harrastajalle pitäisi löytyä joukkue, missä pääsee pelaamaan. Se että varhaisessa vaiheessa jaotellaan pelaajia, on vaan kilpailun tuomaa säännöstelyä, missä ei ole mitään poikkeavaa.

Uskallan väittää, että nykyajan valmentajille ei hirveän paljon vaikuta pelaajien vanhempien kokemus lajiin, vaan kyllä nykyaikana talentit osataan valita taustoista riippumatta.

Se, että peliaikaa tulee kaikille, on enemmän harrastetoimintaa ja kun mennään ikäluokasta riippumatta enemmän kilpailupuolelle, niin peliminuutit pitää ansaita. 10:stä pelaajasta vain 5 voi olla aloitusviisikossa, joiden minuutit ovat yleensä kaikkein korkeimmat ja varmasti valmentajan mielestä ansaitut. Tuohon viisikkoon pääsee varmasti, kun nuori ymmärtää treenata kunnolla ja kuunnella/oppia valmennukselta.

Tässä tullaan taas siihen tilanteeseen, että valitettavasti kaikille ei ole suotu samanlaisia fyysisiä/koordinaattosia lahjoja kuin toisille ja tämän myötä " kärkiporukkaan " pääseminen hankaloituu, mutta ei juniori-ikäisen kannata luovuttaa vielä varhaisessa vaiheessa, vaan kehittää fysiikkaa ja pelinlukutaitoa, niin myöhäisemmällä iällä voi saavuttaa vielä paljon.

Ehkä kuitenkin rehellinen keskustelu valmentajien kanssa selventäisi monta epäselvää tilannetta, minkä takia toinen pelaa ja toinen ei. Kukaan valmentaja ei halua tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä pelaajissa tahallaan, vaan yleensä haluavat voittaa ja saada menestystä valmentajan uralla.

 

[koris.com]

Sen verran pitää itse sanoa sivusta, että Etelä-Suomi lienee nykyään ainoa alue, jossa koripallossa on tarpeeksi harrastajia monelle eri tasolle. Suurimmassa osassa aiemmin melko elinvoimaisia alueita ei ole harrastajia edes sille yhdelle tasolle ja yleisten sarjojen joukkuemäärät ovat laskeneet roimasti.

Toki samaa on myös muissakin joukkueurheilulajeissa.

 

[Ponputtelija]

Vajaa 10 vuotta tullut seurattua junnukorista lähietäisyydeltä. Omistautuneet, hienoa työtä tekevät valmentajat on ollut, mutta nyt kun kilpailullisuus astuu kuvioihin vuosi vuodelta isommin, alkaa huomata suosimista. Valmentajalle läheisten, koristaustaisten vanhempien lapset menee heittämällä ykkösjengiin, vaikka taitotasoltaan yhtä päteviä olisi muitakin. Muiden pitää sitten taistella paikoistaan ja todistaa itseään jopa kohtuuttomasti. Tämä on aihe mistä Ylekin vähän aikaa sitten teki jutun. Vanhemmat kertovat lastensa epätasa-arvoisesta kohtelusta joukkuelajeissa – ”sisäpiirin” omat lapset saavat enemmän peliaikaa

Mitä mieltä foorumilaiset on tästä? Onko tuttua?

Toinen haaste mielestäni on se, että kun tiettyjen samoja ns. kärkipelaajia nostetaan vuosi vuodelta, niin tottakai se tukee myös heidän kehitystään ja lisää etumatkaa muihin. Hiljaisemmat, itseään vähemmän esille tuovat persoonat taas jäävät valmentajilta näkymättömiksi ja pelaavat ikuisesti kakkosdivaria, vaikka taidot riittäisivät muuhunkin. Tämä on sama ilmiö mikä näkyy työelämässäkin, ekstrovertit saavat enemmän mahdollisuuksia kuin introvertit.
Pitäisikö kaikkien introverttien harrastaa yksilölajeja...?

Näen, että tässä voi olla isossa roolissa myös vanhempien heikohko lajituntemus erityisesti jos omaa taustaa ei ole. Mikäli ei tunne lajia on vaikea arvioida, kuinka paljon peliaikaa kukakin ansaitsee. Se harvemmin kuitenkaan estää ajattelemasta, etteikö oma läheinen ansaitsisi enemmän peliaikaa. Koripallossa puolustuksen kyvyt esimerkiksi on vaikeasti mitattavissa. Kuitenkin puolustuksessa pärjääminen on usein pelaamisen edellytys.