Koripallo.com

KARSINTASARJA ( I- ja II-divarin kesken )

Orashana

JKDay sanoi:
Kilpaurheilussa yleensä myös tiedetään sarjasysteemi. Kai nyt kaiken urheilun pohjimmainen periaate on voittaa, mutta varsinkin kilpaurheilussa motivoivilla tekijöillä (voittaja nousee varmasti kontra voittaja ehkä nousee) on erittäin suuri henkinen vaikutus joukkueen henkiseen latautumiseen ja suoritustasoon. Harrasteurheilussa pelataan ensin ja katsotaan sitten miten käy, liiton osalta toiminta tällä hetkellä sen kaltaista (olettaen että joukkueet eivät oikeasti tiedä voivatko nousta vai ei).

Tässähän on ihan selvä päätös olemassa - kaksi nousee. Ymmärtääkseni Auran luopumisen seurauksia ei ole VIRALLISESTI liitossa vielä päätetty. Sieltähän varmaan jatkossa tulee päätös, että Aura on historiaa. Mutta ennen tuota virallista päätöstä ei kenellekään muulle voi luvata mitään. Muistaakseni aika monena vuonna on keväällä ollut huhuja milloin Puhun, milloin jonkun toisen jengin vaikeuksista - niin voi olla tänä kesänäkin. Niin mestaruussarjassa kuin divarissakin. Kun paletti oikein kunnolla repeää niin ehkä karsintasarjasta loppujen lopuksi pääsevät kaikki ja vielä pudonnut Warttikin takaisin divariin. Jospa uusi mahdollinen jenkkisääntö esimerkiksi saa aikaan sen että muutama jengi vapaaehtoisesti lähtee harrastajasarjoihin. Kun näitä kaikkia asioita ei voi ennakoida ja monet niistä tulee yksitellen, on liiton aika vaikea ottaa ennakkoon kantaa kolmannesta nousijasta. Jos olisi mukana karsintasarjassa ja haluaisin nousta, yrittäisin voittaa jokaisen pelin.
 
kuuluttajana??

Espoosta sanoi:
Akatemia voitti reilut 20p.

Kuuluttajana oli joku pieni j pyöreä mies, jolla oli oravan ääni ja lievää puhevammaa tiettyjen kirrrjaintain kohdalla.. nouroin koko matsin..
 
Viestejä
24
selvä sanoi:
eli tämä varmisti sen että akatemia ja tunmky-66 pelaavat divarissa ensi kaudella

Onnittelut Akatemialle ja erityisesti mainiolle Sixtylle. Huomenna tuun vielä katsomaan kun ottavat keskenään yhteen tääl meiän koripallopyhätössä Nunniksessa.
 
Viestejä
260
Hyvä Akatemia, hyvä Sivén, hyvä Svärd ja hyvä Jonttu (loistavaa spiikkausta). Hatunnosto myös HyPolle. Hyvän kauden ovat pelanneet.
 
!?

Akatemia taitaa räjäyttää nunnavuoren vajaalla joukkueella a-poikien finalfourin takia.
 
poronkusema

Rovaniemi voitti hypon jatkoajan jälkeen. Eli tulee pitkä matka etelän pojilla ensi vuonna
 
Ponssori

Salpalle vakuuttava kotivoitto KaVesta lukemin 109-74!

Oli mahtava peli ja lehtereillä erinomainen tunnelma.
 
Rollo

1 TuNMKY-66 4 4 0 407 - 297 8
2 Akatemia 5 4 1 491 - 468 8
3 RoNMKY 4 2 2 364 - 361 4
4 HyPo 5 2 3 401 - 445 4
5 SalPa 4 1 3 355 - 341 2
6 KaVe 4 0 4 294 - 400 0

Huomenna pelataan vielä Rollo-KaVe ja Turku-Salpa, jotka ovat täysin merkityksettömiä otteluita.
Nyt jäädään vaan jännittämään mitä liitto päättää, peltaanko ensi kaudella I-divaria myös napapiirillä...?

Ps. oliko kukaan katsomassa pelejä, pientä raporttia?
 
nnn

8.4.06 Ponteva hallitsi peliä, mutta Rovaniemi vei jatkoaikapelin 93-102 (79-79) (44-38)
HyPon viimeinen karsintamatsi Rovaniemeä vastaan oli mahtavaa koripalloviihdettä. Ponteva hallitsi peliä kolme jaksoa ja neljännelle jaksolle mentiin Pontevan 8 pinnan johdossa. Rovaniemen jenkit olivat kuitenkin pelipäällä ja kun HyPolle tuli muutamia harmittavia pallonmenetyksiä, niin Rovaniemi vei tärkeän pelin itselleen. Varsinaisella peliajalla HyPo tasoitti pelin Jozef Valekin vapareilla ja, kun Rovaniemi sössi oman hyökkäyksensä niin Pontevalle jäi vähän alle 10 sekuntia ratkaista peli. Viimeinen heitto meni harmittavasti ohi ja edessä oli jatkoaika. Jozef Valek pelasi yhden kauden parhaimmista peleistään ja teki 32 pistettä. Jozefin tendex-indeksi oli todella kova 1.045 ja peliminuutteja tuli 32,38. Toinen Pontevan onnistuja varsinkin ottelun alussa oli Taneli Junttila. Rovaniemen jenkit tekivät yhteensä 56 pistettä. Valmentaja Ilpo Lahtiselle täytyy antaa plussaa koko kaudesta, sillä joukkue on mennyt eteenpäin isoin askelin. Tänään viimeisessä ratkaisevassakin pelissä Ipe peluutti kaikkia 12 pelaajaa ja vähiten peliaikaa saanut pelasi 4 minuuttia. Tällä peluuttamissysteemillä kokemusta on kertynyt hienosti varsinkin joukkueen A-poikaosastolle. Ensi kaudella Lahtisella on käytössään entistä nuorempi nippu, sillä Timo Turunen on lähdössä jatko-opintoihin Kuopioon, Jaakko Rajamäki siirtyy opiskelemaan Tampereelle ja Taneli Junttila harkitsee lopettamista. Yksi seuran ohjenuora voisi jatkossa hyvin olla pärjääminen nuorten SM-sarjoissa, sillä selvästi ongelma Hyvinkäällä on korkeakoulun puuttuminen, mikä aiheuttaa sen, että iso osa pelaajista siirtyy parikymppisenä muille paikkakunnille, mikä vaikeuttaa edustusjoukkueen kasaamisessa. Rovaniemi-pelin pisteet/levyt: Valek 32/10, Junttila 26/3, Turunen 9/14, Jaakko Rajamäki 9/5, Henri Vihavainen 7/4, Mikko Malminen 4/2, Jere Myyryläinen 3/1, Dan Puha 3/1, Joona Merimaa 0/2, Ville Salonen 0/2, Jukka Rajamäki, Juho-Pekka Järvinen 0/0
 
Pende

Multa on varmaan mennyt ohi. Mutta kertoisko joku, mikänimisiä ne Rovaniemen jenkit on? Ja onko ne pitkiä vai lyhyitä äijiä? Siis mitat please:)
 
avoimet ovet

nnn sanoi:

jatkoaika 14 - 23 ???? tasaisen vauhdin taulukolla tuo tekisi 40 min peliajalla ainoastaan 184p omiin
 
Muuten

Rollo sanoi:
1 TuNMKY-66 4 4 0 407 - 297 8
2 Akatemia 5 4 1 491 - 468 8
3 RoNMKY 4 2 2 364 - 361 4
4 HyPo 5 2 3 401 - 445 4
5 SalPa 4 1 3 355 - 341 2
6 KaVe 4 0 4 294 - 400 0

Huomenna pelataan vielä Rollo-KaVe ja Turku-Salpa, jotka ovat täysin merkityksettömiä otteluita.
Nyt jäädään vaan jännittämään mitä liitto päättää, peltaanko ensi kaudella I-divaria myös napapiirillä...?

Ps. oliko kukaan katsomassa pelejä, pientä raporttia?

koskas tuo sitten päätetään nouseeko Roviskin? Mikä päivä? Toivottavasti nousee, eikä liitolla mene paskat housuun etäisyyksien takia.
 
tilastoja

Voisko HyPo - RoNMKY pelin jutun kírjoittanut tai joku muu laittaa RoNMKY:n tilastot myös. Ois kiva kattoa ketkä on pelannu ja millä statseilla.
 
asdfgh

Pode sanoi:
Kyllä löytyy.

http://koripallo.salpa.net/harjoitusajat.htm

Nimimerkin takaa löytyy varmaan joku idiootti joka yrittää saada epäsopua salolaisten koripalloseurojen kesken, tuskin on pode. Toivoisin että tämänlaisia nimimerkin harhaan johtamisia ei käytettäisi täällä koripallo.comissa. Virallisille Salpan sivuille on linkki http://koripallo.salpa.net/ tuon edellä olevan linkin nuo tiedot ovat vanhoja SalPan vuodelta 2003.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös