Koripallo.com

Kataja vs Kouvot ke 27.3. Klo 18:30 @ LähiTapiola Areena

Viestejä
6 191
Katajan maraton viikko saa jatkoa jo keskiviikkona, kun Kouvolan Kouvot vierailee Joensuussa. Kyseessä joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen, ensi viikolla kohdataan sitten Kouvolassa vielä runkosarjan merkeissä. Loukkaantumisten kanssa painiva Kataja otti maanantaina tärkeän voiton Pyrinnöstä, Kataja omaa näin edelleen saumat jopa 3. sijaan. Minimitavoite eli 4. joukkoon pääsy olisi tärkeintä. Täysin omissa käsissä asia on.

Ailahtelevaisesti läpi kauden Katajan tapaan pelannut Kouvot lienee ulkona kotiedusta, Kouvojen sijoitus ollee 6-8. Viime kierroksella Kouvot hävisi kotonaan Korihaille ja Lehtosen mukaan asiaa on käyty joukkueen kesken läpi. Kouvot on vähän kuin Kataja, välillä tosi hyvää, sitten taas aivan jotain muuta ja siltä väliltä.

Kouvojen iso kalusto aiheuttanee ennakkoon Katajalle suurimmat haasteet. Hyviä pelaajia Kouvoilla on, hyvin Katajan pitää tässäkin matsissa pelata voiton ottaakseen. Daniel ja Tommi edelleen sivussa, Palmin pelaaminen epävarmaa. Toivottavaa olisi, että pelaisi.

Niin tai näin, kotivoitto olisi tärkeää raapia tästäkin, tyylillä ei niin väliä.
 
Viestejä
19 536
Elä hyvä Hektuuri ole lainkaan huolissasi.

Tämä on taas niitä selviä höntsäpelejä, jotka Kataja voittaa, vaiikka kakkosmiehistöllä toinen käsi selän taakse sidottuna.

Ja jos niin ikävästi kävisi, että Kataja häviäisi, mikä siis on täysin mahdotonta, lupaan syödä lautasellisen pinaattivelliä ja 100g oliiveja....Menköön vielä jälkiruuaksi puolenkymmentä jalopeenoakin.
 
Viestejä
826
Vaikka Palmi ja Daniel ei pelaa, niin mitään ei silti oikein uskalla odottaa. Sen verran ailahtelevia on Kouvojen otteet olleet. Katajalla luulisi painavan jo vähän jaloissa, kun on kyseessä kolmas peli viiteen päivään, mutta silti pidän Katajaa hienoisena suosikkina. Ainakaan pelirytmiin pääsy ei pitäisi olla ongelma.

Toki Kouvoilla pitäisi olla etu korin alla, jos Tommikaan ei pelaa, mutta riittääkö se? Viimeaikaiset otteet ei ole vakuuttaaneet ja viimeisen viiden matsin saldo 1-4 ei puolla vierasvoittoa. Tietysti nöyryyttävä kotitappio Korihaille täysin munattoman esityksen jälkeen antaa odottaa tason nostoa, mutta kyetäänkö siihen vieraskentällä? Ympäripyöreä matsi, josta en uskalla veikata voittajaa.
 
Viestejä
953
Ei sais tänään jalkaa vielä väsymys painaa, kun on pelit vielä pe ja su.

Nyt näyttäis match-upit olevan Kouvoille suotuisat, korin alle vain palloa. Etenkin Asburyn nopeaa askelta kannattaisi käyttää hyväksi. Voi olla vielä Vanttajalla isot minuutit, jos Gibson vääntää Diazille virheet täyteen.

Kataja tyytynee heittelemään kolmosia ja muutama takamiesten ajo korille tai sumppuun välillä. Olisi melkeinpä Bracy-Davisin vuoro loistaa ja päästä Morganin pihdeistä irti, jos kotivoittoa mielitään.
 
Viestejä
19 536
Kreisi-Deivisin loistoahan tässä ollaankin odotettu vesi kielellä.

Vaan turhaan luulen ma....

No Seppälä ja Simpparihan tämän hoitaa ja Mervolalle vaan minuutteja, niin ajaa korille ja pyörittää Kouvvot niin sekaisin, etteivät takaisin bussiinsa osaa.

Gipponihan kyllä työntää takapuolellaan heiveröisen Tijatsin tieltään, miten ja milloin vaan haluaa.

Ojalan onnistumisia odotellessa....

Niin ja toivotaan, että Tumppi jälleen kerran yrittää pukea sankariviitan päälleen ja heittää kolkit 0-15.
 
Viestejä
2 831
Simpsonilla osuu tänään kaikki. ainakin syötöt napsuu ellei muuta.. tekee tupla-tuplan vähintään ;) Mervola tykittää 15p.
 
Viestejä
19 536
Tijatsi ulkona kuin rappuralli. Ei puolusta yhtään. Ei ota levyplloja eikä osu vaparit. Vanttaja puolustaa paljon paremmin ja muutenkin tänään ollut Tijatsia huomattavasti aktiivisempi.

Yleisesti ottaen Katajan puolustus taas kerran huonoa. No parhaat puolustajat sairastuvalla.

Simppari, Seppälä ja Vanttaja olleet Katajan parhaimpia. Kreisi-Deiviskään ei näytä yhtään vahvistusjenkiltä.

Tumppi on aika hyvin aikataulussaan. Enemmän vielä kolkkeja ohi, niin hyvä tulee.

Seppälän pitäisi heittää viivan takaa enemmän.

Aika kova on Katajan vaihtorumba. Tietysti pitääkin vaihdella, kun on paljon pelejä edessäkin, mutta sekoittaako nyt Steeni vaihdoilla liikaa peliä?

Ei tästä mittään tuu. Pessimisti ei pety.
 
Viestejä
19 536
Kylläpä Kataja taas kerran suli lopussa. Consalvesin annettiin tehdä lopussa, mitä halusi. No voitto, mikä voitto.

Täytyy kyllä ihmetellä, millaisella kokoonpanolla Kataja välillä pelasi.

Kreisi -Deivis paransi loppua kohden.

Huolestuttavaa on tuo Katajan levypallopelaaminen. Annettiin taas 16 ( kuusitoista! ) levypalloa vastustajalle oman korin alta. Samoin vaparit. On ne vaan vaikeita!

Tijatsi aivan pihalla. Samoin Ojala. Onneksi Kouvvoillakin oli lumiukkoja. Kaunisto ja Hirvonen esimerkiksi.

Eipä tässä muuta kuin uutta matoa koukkuun ja kalaan.
 
Viestejä
216
Hyvä peli Katajalle. Voitto vajaalla ja kukaan ei pelannut liikaa eikä näyttänyt loukkaantuneen. Tässäpä tärkeimmät.

Kouvojen meininkiä täytyy ihmetellä. Paperilla hyvä joukkue, mutta kentällä ei paljoa positiivisia asioita näy. Miksi Knihtinen ja Nyman eivät pelanneet? Jyrikin vaisuna. Onkohan nuoret pojat ja vähän vanhemmatkin kyllästyneet Jyrin naamaan?
 
Viestejä
19 536
Joo. Nyt kun loukkaantumisia on, niin eipä laitetakaan Simpparia kotiin....

Eikö kouvvot enää kuljetakaan Toivosen Nikoa mukana vieraspeleissä. Tiukoilla siellä ilmeisesti ollaan talouden puolesta?

No ainakin Jyrkkä näyttää hyvin syöneeltä. Paidan napit aika sinkeellä.....
 
Viestejä
826
Hyvä peli Katajalle...
Kouvojen meininkiä täytyy ihmetellä. Paperilla hyvä joukkue, mutta kentällä ei paljoa positiivisia asioita näy. Miksi Knihtinen ja Nyman eivät pelanneet? Jyrikin vaisuna. Onkohan nuoret pojat ja vähän vanhemmatkin kyllästyneet Jyrin naamaan?

Ei tuo kyllä hyvältä peliltä näyttänyt missään vaiheessa. Kataja vaan oli vähemmän huono. Katajalla toki syyt heikkouteen löytyy pitkälti sairastuvalta.

Ja Kouvojen pelissä ei mitään ihmeteltävää. Paitsi tuo, miksei Knihtistä ja Nymania edes päästetä kentälle. Muuten täysin kaavan mukainen ottelu. Kun ei kiinnosta, niin ei vaan kiinnosta. Nämä lopun viiden minuutin pelailut ei jaksa lämmittää, kun 35 minuuttia löntystellään. Tai ehkä se Jyri taas kehuu, miten hienosti tultiin peliin mukaan ja hävittiin vaan heikkoon viimeistelyyn!?!
 
Viestejä
19 536
Ei ne Kouvvot löntystelleet. Paremminhan ne puolusti kuin Kataja. Heitot vaan ei uponneet. Ne jos olisi " normaalisti " sisään menneet, niin helppo voitto olisi Kouvvoilla ollut.
 
Viestejä
1 593
Eiköhän se taas ole sama selitys eli meillä on pirun huonot 3-pisteen heittäjät. Ei voida pärjätä noin heikolla heittopelillä.

Urhea oli Perttu, kun taisteli Gipsonia vastaan. Sai jopa Gipsonin hermostumaan. Ja hienosti kyllä kahdella otettiin Gipsonia, mutta toki jätti kaarelle vapaita heittäjiä. No eipä heitot menneet putkeen.

Nyt saatiin myös Seppälän minuutit alle 30 minuutin, joten hyvä se. Simpsoni ei tykkää, kun Juppe yrittää antaa ohjeita. Melkein repii itsensä irti, ettei tarvitsisi palautetta kuunnella.
 
Viestejä
6 191
Huh, Kataja osaa jännäksi pistää. Vajaalla rosterilla tärkeät voitot näistä viikon kahdesta ekasta pelistä joten tyytyväinen voi olla siinä mielessä. Pyrintö alkanut hävitä, joten 3. Sijakin otettavissa hyvinkin. Perjantaina hyvin tärkeä vieraspeli Kotkassa, voittamalla se oltaneen varmasti Kotkan edellä. Todennäköisesti ollaan muutenkin.
 
Viestejä
2 382
Tärkeä voitto Katajalle. Hyvä suoritus Katajalta voittaa maanantaina Pyrintö ja tänään Kouvot kun kokoonpanosta puuttui Palmi Mullings ja Huolila.

Katajan onnistujat oli Simpson Vanttaja ja Herrala oli taas energinen. Ojala edelleen hyökkäyspäässä varsinkin heikko ja Bracy Davis kokonaisuutena huono. Diaz saisi alkaa ottamaan levypalloja enemmän ja puolustukseen pitää saada kovuutta.

Kouvot taisteli voitosta Gonzalvesin ansiosta. Teki kovia koreja joka meinasi riittää voittoon. Hirvonen ja Kaunisto ei onneksi onnistuneet tänään heitossaan kovin kummoisesti.

Tärkeä voitto Katajalle. Tästä on hyvä jatkaa kohti perjantaita ja KTP peliä. Hyvin on saatu voittoja loukkaantumisista huolimatta
 
Viestejä
1 593
ainakin Jyrkkä näyttää hyvin syöneeltä. Paidan napit aika sinkeellä.....

Itsekkin kiinnitin asiaan huomiota. Ihmettelin kun alanappi navan kohdalta oli kiinni. Jos olisi ollut auki, niin olisi välillä voinut napanöyhtää etsiä. Nappi minulla aina auki, jos nappipaita päällä. Paremmin olisi nappi auki varmaan Kouvolallakin mennyt.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös