Koripallo.com

Kauhajoen Karhubasket 2020-2021

Viestejä
1 496
Niin siinä kävi kuten ajatella saattoi. Oli tietysti nähtävissä, että pelillä ja sen tuloksella voi olla runkosarjan loppusijoituksia ajatellen normipeliä isompi merkitys. Tämä varmaan osaltaan sai seuran reagoimaan noinkin voimakkaasti ja provosoituneesti. Mehän emme lisäksi tiedä mitä kaikkea taustoissa oikeasti on tapahtunut ja miten on papereita tulkittu.

Katsoin mielenkiinnosta mitä kilpailujaoksesta liiton sivuilla kerrotaan. Kokoonpano tosiaan on vain 2 hlöä, Westerholm ja Karlsson. Vähän hassua tässä on se, että jaoksen työohjeissa kerrotaan seuraavaa:
" 3. Kilpailujaoksen kokouksissa käsiteltävät asiat ratkaistaan erimielisyyden sattuessa yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee ehdotus, jota jaoksen puheenjohtaja on kannattanut."
Hassua ei ole tuo periaate sinänsä, sehän on toimielimissä ihan normaalia. Mutta kun jäseniä on vain kaksi, se tarkoittaa käytännössä että kilpailujohtaja (joka on toisaalla ohjeessa määritetty jaoksen puheenjohtajaksi) päättää asiat yksin.
Siksi taitaa olla selvää, ettei asian käsittely jää tähän, vaan sitä punnitaan vielä hieman laajemmassa porukassa, eli liiton sääntö- ja kurinpitovaliokunnassa.
Eli itse asialla ei ole mitään tekemistä Vilppaan kanssa. Tottakai jokainen seura ja valmentaja haluaa käyttää ylimääräisen edun jos sellaista on tarjolla, siksi kai kotiedustakin väännetään tiukasti. Kyse on siitä, miten koronan takia aiheutuneita poissaoloja tulkitaan eri tilanteissa. Jos on epäselvää, on ymmärrettävää että asiaan halutaan myös hieman laajempi kuin yhden ihmisen näkemys.
 
Viestejä
2 184
Viestejä
1 496

Otteluennakko on siis kirjoitettu ja julkaistu puheenjohtajan suostumuksella, ja hänen mielestään se oli oikein hyvä juttu.

Joo ja ei, jännä tulkinta tuo puheenjohtajan kanta. Eikös pj Vesku tuossa sano, että päästi kyllä läpi, mutta että ehkä tiedottajalla oli lähtenyt vähän lapasesta? Hän ei ota omaa kantaa, saati että pitäisi sitä hyvänä ulostulona.
Sanoisko niinkuin edesmennyttä Mika Perälää mukaillen, että tiukkaa julkisuutta asialle haettiin ja sitä näköjään saatiin...
 
Viestejä
476
Onhan se parempi,kun puhutaan korisliigasta kuin se, ettei puhuta ollenkaan. Muutenhan liiga on paremmin hyssyttelyliiga.
Peräti ylenkin uutiskynnys ylitettiin, vaikka seaguls ei edes pelannut.
Julkisuus on aina parempi, vaikka olisi sitten sitä huonoakin.
 
Viestejä
13
Onhan se parempi,kun puhutaan korisliigasta kuin se, ettei puhuta ollenkaan. Muutenhan liiga on paremmin hyssyttelyliiga.
Peräti ylenkin uutiskynnys ylitettiin, vaikka seaguls ei edes pelannut.
Julkisuus on aina parempi, vaikka olisi sitten sitä huonoakin.
Juuri näin. HS, Yle ja IS jo tehneet isot jutut. Iltalehti vielä juniorijääkiekon perässä. Jos tuo maksaa vaikka pienet sakot, niin silti halvalla sai julkisuutta. Urheiluruudun lähestyminen oli Karhun kannalta jopa positiivinen ja ei sillä edes niin väliä ole.
 
Viestejä
2 184
Onhan se parempi,kun puhutaan korisliigasta kuin se, ettei puhuta ollenkaan. Muutenhan liiga on paremmin hyssyttelyliiga.
Peräti ylenkin uutiskynnys ylitettiin, vaikka seaguls ei edes pelannut.
Julkisuus on aina parempi, vaikka olisi sitten sitä huonoakin.
Oltaisiin jokaisen median urheilun etusivulla myös, jos joukkueen kapteeni kävisi ennen peliä aina kusemassa keskiympyrään.

Ei, kaikki julkisuus ei ole hyvästä.

Kauhajoella Karhua ei varmasti haittaa lainkaan tällaisen "me vs. kaikki muut" asetelman rakentaminen. Pikemminkin päinvastoin.

Sen sijaan joku Liitossa joutuu neuvottelemaan valtakunnallisten potentiaalisten kumppaneiden kanssa ja koko liiga kaikkine seuroineen yrittää rakentaa lajille ja sarjalle imagoa. Jos jengin mielikuva on "sekoilevien maakuntasatraappien amatööripuuhaa", ei se hirveästi asiassa auta.
 
Viestejä
529
Oltaisiin jokaisen median urheilun etusivulla myös, jos joukkueen kapteeni kävisi ennen peliä aina kusemassa keskiympyrään.

Ei, kaikki julkisuus ei ole hyvästä.

Kauhajoella Karhua ei varmasti haittaa lainkaan tällaisen "me vs. kaikki muut" asetelman rakentaminen. Pikemminkin päinvastoin.

Sen sijaan joku Liitossa joutuu neuvottelemaan valtakunnallisten potentiaalisten kumppaneiden kanssa ja koko liiga kaikkine seuroineen yrittää rakentaa lajille ja sarjalle imagoa. Jos jengin mielikuva on "sekoilevien maakuntasatraappien amatööripuuhaa", ei se hirveästi asiassa auta.
Omistajanääni (salolaissatraappi), lievässä häpeäntunteeessa oman seuransa toimintaa kohtaan, ryhtyi sitten kommentoimaan.

Ymmärrän hyvin, että vuosien määrätietoisen ja tuloshakuisen työn jälkeen käteen jää vain ruvet. Suomenmestaruuden voittaa vahingossa jotku maalaispellet, no kaks kertaa peräkkäin.

Joskus nämä laineet loiskuu vähän yli, myönnän sen, kulttuuri kehittyy kaikissa muodoissaan.

Parempaa ja rakentavaa vuotta kaikille.
 
Viestejä
2 184
Mitä Karhu saavutti tuolla jutulla?

Kun seuraavan kerran tarvitaan liiton ja sen henkilöstön apua europelin järjestelyissä, onko Stasiin verrattu ihminen innoissaan jeesaamassa normaalityöajan ulkopuolella? Jos pitäisi tehdä ottelusiirto, niin onnistuuko se liiton avulla helposti lauantai-illalle vai löytyykö uusi peliaika sittenkin maanantaina klo 14?

Kun perusteettomasti väitetään vastustajajoukkueiden rikkovan koronaohjeita, kohottaako tämä heidän intoaan tehdä yhteistyötä Karhun kanssa silloin kun tarvetta olisi?

Joo, voidaan baarissa höhötellä kuinka oli hauska juttu - vähän niin kuin se keskiympyräänkin kuseminen. Jonkun ne kuitenkin pitää sieltä mopata.

Tässä taitaa olla joku väärinkäsitys taustalla.
Enpä usko (siis tuo on varmasti ihan tietoista). Kaikki kritiikki on niiden ilkeiden muiden panettelua ja siitä ei tarvitse välittää, koska tekevät sen kateuttaan. Tämähän toisaalta on osa sitä loistavaa "kylähuumaa", mikä Kauhajoella on saatu rakennettua. Selvästi siinä vain on menty överiksi - eikä ensimmäistä kertaa.

Kauhajoelta olisi monella seuralla, ihan lätkää myöden, opittavaa - erityisesti tähän oman, yksityisen rahan hallihankkeeseen liittyen. Mutta Kauhajoella selvästi on saatu myös fanit lietsottua siihen uskoon, että omat eivät voi koskaan virheitä tehdä, eikä sitä saa koskaan myöntää.

(Ja ei, en ole elämässäni käynyt Salossa, en edes vilkaissut liittymää kohti Turunväylällä)
 
Viestejä
4 028
Kerran muuten kysyin tätä, mutta sain vastaukseksi lähinnä vahvaa loukkaantumista.

Tammivaara laittoi seuran kondikseen, miksei niitä junnuja tule? Lapua pienemmillä resursseilla ja vielä enemmän pesispaikkakuntana on kuitenkin pari kaveria nostanut Susijengi-tasolle ihan viime vuosina.

Ja en halua tätä pahalla sanoa, varsinkaan en halua junnukoutseja väheksyä. Eikö niitä junnuja muute saanu laittaa kokoonpanoon keskiviikkona?

Lähdetniemi ja Rinne on toki tiedossa, sekin on hieno saavutus! Eikä haittaa ollenkaa vaikka Karhu taas keväällä paras oiskin, joku aina on.
 
Viestejä
1 615
No niin korisliigavuosi saatu värikkäästi käyntiin kaikin puolin, pelejä on pelattu ja oltu pelaamatta syystä tai toisesta, mitä tästä nyt jäi sitten käteen:
-KB ottelunennakon turhan räväkkä ulostulo, josta jonkinlaiset seuraamukset tulee varmasti
-Liiton puolelta myönnettiin että niin karhu-salo kuin seagulls-kobrat otteluiden tiedottaminen seuroille ja heidän ulostulo ei mennyt ihan tuubiin
-Korisliiga pääsi taas julkisuuteen lähes kuukauden hiljaiselon jälkeen yleä myöten
-Hyvä asia että koronasirkuksesta huolimatta Karhubasketin vielä vajaalukuinen pelaajisto pystyy treenaamaan normaalisti ja lisää pelaajia tulee mukaan nyt, toisinkuin Kobrat 10pv täydelliseen karanteeniin
-Pelattiin etukäteen ehkäpä ennakkoon odotetuimmista ja värikkämmäisistä otteluista valitettavasti ilman yleisöä ja kentällä 10vs6.
Ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua ja hyvä että joskus poikkimenevä kotivoittoputki katkesi kauden tässä vaiheessa ilman yleisöä pelatussa pelissä
-Salo sai haluamansa 'helpot' 2-pistettä, mutta menetti tällä kaudella raketin lailla nousun tehneen takamiehensä loppukaudeksi...äärimmäisen ikävä asia, Parks ei vakuuttanut edelleenkään, Nenonen kuin varjo entisestä. Joukkue Woodin ja Koiviston henkkoht osaamisen varassa.

-Mitä jäi KB.lle kevätkauden avauspelistä; tappiosta huolimatta pääasiassa vain hyviä asioita, erikoisella kokoonpanolla puolustus toimi yllättävän hyvin, Vehmanen revitteli kunnolla ja varmisteli kevääksi lisää peliaikaa sekä samalla huiliaikaa Bojanille, samoin Peltonen/Hakamaa esitykset lupaa hyvää, myös sekin varmistui että juuri oikea pelaaja on nyt rekrytty seuraan, pituutta ja pomppua korin läheisyyteen niin levyripeli muuttuu jatkossa varmasti.
-Viime ajat menty säästöliekillä ja talouden ehdoilla, Laihonen, Spearman, Utomi olleet pois ja vieläkin mennään 'säästäen' 3.lla jenkillä ja voitaneen ottaa neljäs jenkki vielä helmikuussa.
Edellisten mestaruuksien takana on ollut aina jonkinlainen 'konttaus' vuodenvaihteen tienoilla ja nyt kuuluu kyliltä että viimeaikaiset haasteet nostaakin nyt saman taisteluilmeen kuin aiemminkin niin pelaajistossa kuin taustaryhmässä. Se tarkoittaa vaan yksinkertaisesti sitä että kauden viimeisessä pelissä halutaan olla mukana ja voittaa se.
Runkosarjassa 10 peliä jäljellä, ensin 1/10 hankala ottelu Uudessakaupungissa, toisaalta hyvä muistutus Nokia-UU pelistä että keskittyminen oltava 100%, sitten 2-8/10 ottelut jossa ratkotaan ennätystasainen tilanne sijoista 2-8, seagulls, ja helmikuussa lahti, kataja, pyrintö, KTP, nokia, pyrintö sekä lopuksi 9-10/10 Kouvot ja Ura.
Jos joukkue terveenä ja täysmääräisenä (4.llä jenkillä) niin 10-0 saldokin täysin mahdollinen mutta realistinen 7/3 saldokin tuottanee min 3-4 sijan ja hyvät lähtökohdat kevääseen.
Joka tapauksessa höyry nousee ja junan puksutus ja raiteiden kolina kuulostaa taas 'normaalilta'
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
306
Nyt kun puimurin pöly on lakeudella laskeutunut, voisiko joku viisas kertoa, minkä säännön perusteella KB-Vilpas -ottelu olisi pitänyt siirtää?
Minäkin toivoisin ottelusiirtoa BC:n peliin, kun sattuu saunavuoro samaan aikaan.
 
Viestejä
1 615
Nyt kun puimurin pöly on lakeudella laskeutunut, voisiko joku viisas kertoa, minkä säännön perusteella KB-Vilpas -ottelu olisi pitänyt siirtää?
Minäkin toivoisin ottelusiirtoa BC:n peliin, kun sattuu saunavuoro samaan aikaan.

Tuu toukokuussa Kauhajoelle juhlimaan niin käydään läpi Janoises leipuris yksityiskohdat läpi
 
Viestejä
54
Nyt kun puimurin pöly on lakeudella laskeutunut, voisiko joku viisas kertoa, minkä säännön perusteella KB-Vilpas -ottelu olisi pitänyt siirtää?
Minäkin toivoisin ottelusiirtoa BC:n peliin, kun sattuu saunavuoro samaan aikaan.

Samalla perusteella kuin millä Ura -Kobrat peli peruttiin välipäivinä. Tuon peruminen kai se liiton todellinen virhe oli, mutta jostain syystä sitä ei ole tarkemmin missään avattu tai haastettu.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös