Koripallo.com

Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Viestejä
3 280
Tehdääs herroille yhteistopikki, kun ensi kaudella on ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä suomalaiskohtaaminen maanosan kovimmassa kansallisessa sarjassa.

30057242.jpg


Koponen siis 2+1 -vuotisella sopimuksella FC Barcelonaan. Joukkuetta on myllerretty jonkin verran viime kaudesta ja ensi kaudella nähdään uudistunut joukkue. Mainitsin kauden päätteeksi, että joukkueen suurin murheenkryyni on Pascual, jolla ei ole ollut tarjota mitään uutta pariin viime kauteen. Ilmeisesti FC Barcelonan johtoporras lukee koripallo.comia, sillä ensi kaudella tahtia takoo Venäjällä vakuuttanut Bartzokas.

Tällä hetkellä rosteri näyttää jokseenkin tältä. Eivät ole missään omassa nokkimisjärjestyksessä:
Rice-Ribas
Koponen-Navarro-Oleson
Perperoglou-Eriksson
Doellman-Claver-Vezenkov
Tomic-Dorsey

Kyllähän tolla pitäisi final fouriin rämistellä.

Paljon on puhuttu, että Koponen olisi mennyt viime kaudella taaksepäin. En väitettä nyt täysin allekirjoita, vaan sanotaan, että kehitys laantui. Joukkueen takakenttä oli vain niin kova, että suuri vastuunkanto sekä minuuttimäärä ei ollut mahdollista. Loppukaudesta Kurtinaitisin lähdön jälkeen vastuu kasvoi ja tilastorivikin alkoi jälleen seistä. Omasta objektiivisesta näkökulmastani Himkin takakenttä oli koko Euroopan viiden parhaan joukossa, eikä pelaaminen Ricen sekä Shvedin kaltaisten pallorohmujen kanssa ole helppoa.
________________________________

Salin viettää vielä seuraavan kauden luultavimmin Kanariansaarilla. Oltiin jo viemässä märimmissä huhuissa Efesiin, mutta turkkilaisten seurajohto katkaisi huhuilta siivet.

Viime kaudella Gran Canaria oli runkosarjan viides, mutta pudotuspeleissä tie nousi sitten pystyyn Laboralia vastaan. Eurocupissa kakka varisi housuun vasta välierissä, kun lopulta koko turneen voittanut Galatasaray eteni loppuotteluihin jatkoajan jälkeen.

Salinilta viime kausi oli kouluarvosanaltaan 9-. ACB:ssä keskiarvot 8,7/2,2/1,2 36,6 prosentin heittotarkkuudella kaaren takaa. Eurocupissa Sasun sexybasketball aiheutti tilastorivin 11,5/2,7/1,0 ja kolmosprosentin 38,4. Ensi kaudeksi heittoprosentti sitten yli 40:n vaikka väkisin makaamalla.

Ensi kauden heikentyneessä Eurocupissa Gran Canarialla on helppo lohko. Väittäisin, että joukkue on jopa mestarisuosikkeja heikossa sarjassa.

Suomalaiskohtaamiset:
* FC Barcelona-Gran Canaria 3.12.2016
* Gran Canaria-FC Barcelona 1.4.2017
 
Viestejä
2 567
Vs: Koponen ja Salin ACB:ssä 2016-2017

Kieltämättä kova siirto Koposelle.

Kun myös Wilson siirtyi Estudiantesiin, niin kolme Susijengin takamiestä palloilee ensi kaudella ACB:ssä.

FC Barcelona Lassa - Movistar Estudiantes (22.11)
Movistar Estudiantes - Herbalife Gran Canaria (27.11)
Movistar Estudiantes - FC Barcelona Lassa (26.2)
Herbalife Gran Canaria - Movistar Estudiantes (23.4)
 
Viestejä
106
Vs: Koponen ja Salin ACB:ssä 2016-2017

rööriroope sanoi:
Tehdääs herroille yhteistopikki, kun ensi kaudella on ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä suomalaiskohtaaminen maanosan kovimmassa kansallisessa sarjassa.

19.04.2015 - Gran Canaria vs. Murcia. ;)
 
Viestejä
3 280
Vs: Koponen ja Salin ACB:ssä 2016-2017

viileys sanoi:
19.04.2015 - Gran Canaria vs. Murcia. ;)
Tosiaan! Unohtui kokonaan tuo Junnun stintti ja Salinin kesken kauden tapahtunut siirto.

Jos korjataan siten, että olisi ensi kaudella ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä avausviisikon suomalaiskohtaaminen?

Gran Canarialla näköjään europelejä Venäjällä ja Liettuassa. Liettuassa pelit Panevėžysin lintukodossa. Allekirjoittanut ajanut kerran kyseisen teollisuuskaupungin ohi, eikä tuo Liettuan Kemi tarjonnut mitään eksentristä kokemusta. Pelipaikoille päässee helpoiten Vilnasta bussilla tai sitten junalla Šiauliain kautta. Venäjälle Nizni Novgorodiin pääsee näköjään Moskovan kautta.

Koposen peli Moskovassa pitää kyllä pistää vakavaan harkintaan, että lähtisi pelipaikkoja mittailemaan. Toki Ateenan pelit pistää myös kreikkalaisveren alakerrassa kuohumaan.

Eyes Wide Shut sanoi:
Onko P:n uudessakin sopimuksessa NBA-pykälä?
En ole mistään uutisesta kaivanut tietoa. Olettaisin, että buyoutit on merkattu sopimukseen. Eivätpä nämä suomalaisjournalistit ainakaan jaksa sellaista tietoa kaivaa.
 
Viestejä
1 674
Vs: Koponen ja Salin ACB:ssä 2016-2017

Mikä järki tässä yhteistopicissa on?

Salinilla oli jo oma ran kanaria topic. (jonka otsikkoa voi muutta kun/jos seura vaihtuu)

Ainoa joka tarvitsi uuden topicin oli Koponen ja senkin olisi voinut hoitaa päivittämällä vanhan topicin otsikon.

Miksi ei samantien koponen/salin/wilson topic jos (hetken) samassa liigassa pelaaminen on muka pätevä syy yhteistopiciin.

Mitä sitten tapahtuu jos yhteistopicin pelaaja vaihtaa toiseen maahan?

Ei tainnut nyt olla ihan loppuun asti ajateltu älynväläys.

Salinin seuranta voi jatkua omassa topicissaan, Koposet nyt sitten tähän ja Wilsonille voi avata kokonaan oman kun ei näytä olevan miehestä mitään topiccia.
 
Viestejä
301
Vs: Koponen ja Salin ACB:ssä 2016-2017

Mikä on asiantuntijoiden näkemys siitä kuinka paljon peliaikaa ja vastuuta Petsku tulee saamaan Barcelonassa?
 
Viestejä
3 280
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Ai Bo McCalebb Gran Canarialle? Alkaa seuran euromestaruus sementöityä. Myös Richard Hendrix siirtyy joukkueeseen. Molemmilla pelaajilla aika samanlaiset pari viime kautta alla. McCalebbilla ura on kääntynyt jo hienoiseen laskuun, eikä Hendrixilläkään peli ole enää kehittynyt. Hintalaput ovat varmaan alentuneet Fenerbahcen ja Maccabin ajoista.

Pari sanaa vielä Barcasta. Oman penkkiurheilu-urani yksi ehdottomista tähdistä, Jaka Lakovic, päätti heittää lopulta tossut naulaan. Uskoisin, että mies pysyy kuitenkin seurassa ja pystyy valmennuspuolella toivon mukaan tuomaan Petskun peliin jotain. Toinen veteraani eli Jordi Trias siirtyy myös jäähdyttelemään Barcelonan kakkosjoukkueeseen. Mielenkiintoisia nimiä ollut farmijoukkueessa.

Kun nyt lisättiin Wilsonkin topikin otsikkoon, niin pakko nostaa Estudiantesin kirjauksista yksi nimi ylös: Omar Cook. Aikoinaan mies oli Euroliigan parhaimpia pass-first -pointteja, mutta kolme viime kautta on mennyt "under the radar". Mukava päästä seuraamaan miestä taas hieman paremmassa sarjassa. Maldonadolla riittää pohdittavaa Wilsonin ja Cookin peluutuksessa. Molemmat tarvitsevat palloa aika paljon kentällä.
 
Viestejä
263
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Onnea matkaan Gerald Lee. Suomalaista sentteriosaamista ja -taitoa parhaimmillaan. Isä oli yksi lapsuuteni suuria idoleita ja poikakin jo melkein yhtä hyvä :)
 
Viestejä
1 674
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Saako Lee noin kovassa joukkueessa kunnolla peliaikaa jos saa sopimuksen? Todenäköisesti pyörii mukana penkkikallena. Huono juttu maajoukkueelle.
Jos Lee ei saa sopimusta kuukauden jälkeen niin on parhaat paikat Leen tasoisille pelaajilla euroopassa alkaa olla jo täytetty.

Parasta Leen ja maajoukkueen kannalta olisi jos hän saisi runsaasti peliaikaa ja pelaisi ehjän kauden. Mielestäni Espanjan pääsarja on vähän liian kova tasoinen Leen kompuroivalle pelityylille.
 
Viestejä
1 928
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

RahanKeruuMies sanoi:
Saako Lee noin kovassa joukkueessa kunnolla peliaikaa jos saa sopimuksen? Todenäköisesti pyörii mukana penkkikallena. Huono juttu maajoukkueelle.
Jos Lee ei saa sopimusta kuukauden jälkeen niin on parhaat paikat Leen tasoisille pelaajilla euroopassa alkaa olla jo täytetty.

Parasta Leen ja maajoukkueen kannalta olisi jos hän saisi runsaasti peliaikaa ja pelaisi ehjän kauden. Mielestäni Espanjan pääsarja on vähän liian kova tasoinen Leen kompuroivalle pelityylille.

Vähän samaa pohdin, tosin Leen haukkuminen kompuroivaksi on suurin piirtein samaa kuin RKM:n kehuminen joviaaliksi kaveriksi.

Jos asiaa katsotaan ns. positiivisella mielellä, voisi ajatella niinkin, että Lee on varsin fiksu pelaaja, jolle on ominaista pelin lukeminen ja oikea sijoittuminen, high basketball iq niin kuin hienosti sanotaan. Senpä vuoksi uskon että hän voi löytää itselleen roolin jopa Laboralista.

Ja jos try out ei suju nappiin, ottajia kyllä löytyy noilla meriiteillä.
 
Viestejä
39
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Tööt,
Eihän kellään sattuis olemaan tietoa mistä saa ACB-liigan matsilippuja Salinin jengin peleihin, tässähän saattas käydä niin että samalla saarella tulee oltua syysloman aikoihin ja kotipeliä olis tarjolla niin kai pitää käydä Gran Canarian edesottamuksia kahtomassa. Kova porukka näyttäs olevan kasassa, kaalepit ja kaikki..
 
Viestejä
916
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

halpamatkaaja sanoi:
Tööt,
Eihän kellään sattuis olemaan tietoa mistä saa ACB-liigan matsilippuja Salinin jengin peleihin

Gran Canarian lippuja myydään verkkokaupassa osoitteessa

https://cbgrancanaria.koobin.com/

Eivät ole vielä liput näköjään myynnissä.
 
Viestejä
95
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

kokok sanoi:
Vähän samaa pohdin, tosin Leen haukkuminen kompuroivaksi on suurin piirtein samaa kuin RKM:n kehuminen joviaaliksi kaveriksi.

Jos asiaa katsotaan ns. positiivisella mielellä, voisi ajatella niinkin, että Lee on varsin fiksu pelaaja, jolle on ominaista pelin lukeminen ja oikea sijoittuminen, high basketball iq niin kuin hienosti sanotaan. Senpä vuoksi uskon että hän voi löytää itselleen roolin jopa Laboralista.

Ja jos try out ei suju nappiin, ottajia kyllä löytyy noilla meriiteillä.


Le Mansin nettisivuilla lukee, että Lee signattu kuukauden sopparilla ranskanmaalle. Toivottavasti nyt ansaitsee pidemmän pestin!
 
Viestejä
2 415
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Nyt Fanseatin kalenterissakin näkyvät tuo Espanjan liigan pelit. Mainoksen mukaan tulevat näyttämään 2-3 peliä kuukausittain ja keskittyvät suomalaisten peleihin.

Sunnuntaina ensimmäinen peli: Bilbao - FC Barcelona klo 13:15

http://www.fanseat.com/schedule?sporttype=all
 
Viestejä
2 333
Viestejä
1 224
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Vitalstatistix sanoi:
"Petteri Koponen on palannut FC Barcelonan harjoituksiin – ”pelaa ehkä viikon sisällä”" - HS / Bartzokas

Kunhan eivät loukkaantumis- ja matsisumassa riskeeraisi laittamalla kentälle liian aikaisin.

http://www.hs.fi/urheilu/a1476933340649?ref=tallennettu-aihe
http://www.eurohoops.net/featured/329877/bartzokas-koponen-may-back-next-week

Harvemminpa koripallossa onneksi päävammat uusiutuvat. Olikos Koposella muita vammoja, joku murtuma? Nekään eivät onneksi juuri uusiudu, erilaiset sidevammat ovat yleensä pahimpia liian nopean paluun suhteen.
 
Viestejä
2 567
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Anthony Randolph donkkasi Jammun yli aika jäätävällä tavalla:
https://vine.co/v/5dBqnXt9wvL
 
Viestejä
98
Vs: Koponen, Salin ja Wilson ACB:ssä 2016-2017

Eilisestä
Nyt jäi Koposen minuutit ja suoritukset vähäisiksi, kun toipilaat palasivat parketille.
Pari heikkoa syöttöä ja muutama piste.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös