Koripallo.com

Korihait 2022-2023

Viestejä
243
Nyt on kolmella jenkillä viimeinen näytön paikka. Loputtomiin ei kannata odottaa ihmettä, jota ei tule. Pahimmillaan kotihurmoskin katoaa. Joka tapauksessa tänään kaikki kannustamaan Aaltoa ja Herralaa, jotka ovat petranneet ja löytäneet oman tasonsa eikä olla enää vain Bojanin sekä Niemen suoritusten ja Cooperin kolmosten varassa. Toivotaan kuitenkin ihmettä myös kolmelta jenkiltä, mikä olisi hienompaa, kun sieeltä tulisi yllättäjä Katajan kaadossa!
Tämän "näyttöpaikan" ulkopuolelle ilmeisesti laskettiin ainoastaan Cooper. Vai tulkitaanko Katajan valmentaja Virtasen kommenttia alkuhaastattelussa "katsotaan pelin jälkeen, onko Keelingin korvaajaa löytynyt" siten, että olisi Quinin perässä? Mielestäni merkityksensä on pienentynyt parissa viime ottelussa, kun vastustajat ovat vihdoin oppineet puolustamaan hänen kolmosiaan. Toki tärkeä osuma lopussa tänäänkin. Toki luonee heittopaikkoja muille, jos ja kun Cooperia ei jätetä missään kohdin vapaaksi keskiviivan jälkeen.
Oduro oli tänään minusta hyvä mm. kaksi blokkia. Ei varmaan pärjäisi joukkueen ainoana vitosena, mutta riittää Aallon kanssa. Vasell kehui Stampleyn puolustustyöskentelyä, tämä otti lopussakin ratkaisevan puolustuslevypallon. Enintään Audua olisin itse vaihtamassa, outo alhaalta lähes rintakehän tasolta lähtevä työntävä heitto jos kerran on scoraajaksi hankittu. (tosin prinssin vapaaheittojen kaikkia liikkuvia osia en varmaan ymmärrä ikinä) Esim. Vilpas tehnee pian paniikkivaihtoja, löytyisikö sieltä ...
 
Viestejä
365
Nyt on jälkihöyryt pahasti päällä. pelin jälkeinen haastattelu tarjosi sekin tilanne komiikkaa. Mutta päälinmmäisenä miten itkulla me voitettiin. Kataja oli koko ajan kuskin paikkalla ja pelaajien laatu ero ulkomaan osastolla oli koko ajan nähtävillä. Silti koko ajan oltiin kantapäillä ja kuin ihmeen kaupalla imettiin kerta toisen jälkeen ero kiini.

Lopussa varmasti kolmosia heittänyt takamies osasto onnistui heittämään kolme ohi heittoa ja loppu oli historiaa. Lopussa Bojan teki vielä hallin räjäyttävän yksilö suorituksen. Ei ole poharissa ollut vähän aikaan näin hyvää tunnelmaa. Tämä lupaa hyvää tuleville koti otteluille. Katsojat ovat lähellä kentää ja pelaajia, tunnetusti parhaimmillaan poharin hornan kattila on todella inhottava paikka tulla pelaamaan. Ja ottihan bojan taas lopussa joukkueen reppu selkään.

Viimeinen pointti nyt on peli ilme täysin eri kuin viime vuosina, jolloin kun kaveri repäs eroa niin päät painu ja kukaan ei jaksanut yritää. vaikka voittoja ei ole tullut vasta kuin kaksi niin parin korin hävittyjä otteluita on kaikki muut paitsi helsingin ottelussa joka oli turpa käräjät. Silloin allekirjoittajalle tuli niin paha fläsh bang ei mennä siihen. En usko että olemme viimeinen joukku lopussa ulkomaan pelaajat ovat silti ongelma, odotetaan ja katsotaan miten joukkue kasvaa. Nyt tuntuu että tämä on sellainen joukkue joka kasvaa nyt ja kohisten :) uki kuittaa
 
Viestejä
88
Edelleen 2 "vahvistusta" ei ole millään saralla vahvistuksia . Kaikki kunnia joukkueelle , varsinkin bojan , joka saa vaihteen päälle 3 tai 4 jaksolla . Cooperille ei tunnuta löytävän paikkoja , tuntuu että hän tarvitsee vapaan heittopaikan onnistumiseen . Rohkeutta heittoon tarvis enemmän . Perjantaina jatketaan , toivottavasti vähän paremmalla kori ilmeellä .
 
Viestejä
2 832
Tämän "näyttöpaikan" ulkopuolelle ilmeisesti laskettiin ainoastaan Cooper. Vai tulkitaanko Katajan valmentaja Virtasen kommenttia alkuhaastattelussa "katsotaan pelin jälkeen, onko Keelingin korvaajaa löytynyt" siten, että olisi Quinin perässä? Mielestäni merkityksensä on pienentynyt parissa viime ottelussa, kun vastustajat ovat vihdoin oppineet puolustamaan hänen kolmosiaan. Toki tärkeä osuma lopussa tänäänkin. Toki luonee heittopaikkoja muille, jos ja kun Cooperia ei jätetä missään kohdin vapaaksi keskiviivan jälkeen.
Oduro oli tänään minusta hyvä mm. kaksi blokkia. Ei varmaan pärjäisi joukkueen ainoana vitosena, mutta riittää Aallon kanssa. Vasell kehui Stampleyn puolustustyöskentelyä, tämä otti lopussakin ratkaisevan puolustuslevypallon. Enintään Audua olisin itse vaihtamassa, outo alhaalta lähes rintakehän tasolta lähtevä työntävä heitto jos kerran on scoraajaksi hankittu. (tosin prinssin vapaaheittojen kaikkia liikkuvia osia en varmaan ymmärrä ikinä) Esim. Vilpas tehnee pian paniikkivaihtoja, löytyisikö sieltä ...
Kyllä meille tulee kaveri ihan jostain muualta ;)
 
Viestejä
1 352
Perjantaina 28.10
 

Liitteet

  • 1666519087166.jpg
    1666519087166.jpg
    311,1 KB · kertaa luettu: 101
Viestejä
5 329
Eli ei ole tulossa uusia vahvistuksia. Jos on näin . Korihait on Aivan Bojanin ja Niemen varassa. No Cooper Aalto Herrala ovat hyvä lisä . Mutta ei sillä pitkälle mennä .
 
Viestejä
29
Tänään koko kansa hornankattilaan kannustamaan omat pojat voittoon, ja jälkipelit tietysti missäs muuallakaan kuin Kirstan montussa. "Luvassa myös pelaajahaastattelu." [Lähde]
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
140
Kiitos Pohitulliin, aina ilo vierailla!
IMG-20221028-WA0003.jpg
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 453
Kaksi viestiä poistettu ketjusta ja varoitus nimimerkille @Juusto
Tällaisella julkisella foorumilla ei ole syytä alkaa postailla yksittäisten katsojien kuvia. Pahimmassa tapauksessa kuvassa on joku täysin tuikitavallinen kannattaja ja kirjoittaja syyllistyy rikokseen. Ja muussakaan tapauksessa sellaisessa ei pointtia ole.
 
Viestejä
365
Jos viimeksi kysyin miten itkussa voitettiin. Niin tällä kertaa tekisi mieli kysyä, miten itkussa me hävittiin. johdossa melkein 35 min ja noksut menetti pallon niin monta kertaa, että laskuissa mentiin sekaisin. vaparit meni hyvin mutta kakoset oli kuraa. Pari pelaajaa ei tee sitä mitä koutsi haluaa ja se syö miestä kuin piiiiiiip.

Andolle antaisin handulle lento lipun, täysin liian heikko pelaaja kaikella tapaa. pari muutakin on niin ja näin mutta jostakin on aloitettava.

toinen karvas tappio jossa korin päähän jäätiin mutta joukku ilme on hyvä koutsit tekee duunia kyllä tämä tästä mutta yksi kunnon jenkkula tarvitaan muuten annetaan likaa siima
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös