Koripallo.com

Korisliigan nykytila

Viestejä
6 444
Melkoista liioittelua sanoa, että taso tippuisi radikaalista kolmen jenkin myötä.

Joo ja eikös Urheilusanomat kirjoittanut juuri pari viikkoa sitten, että esimerkiksi Suomen mestari Karhu pelasi plusmiinusten mukaan tehokkainta korista silloin, kun kentällä oli kaksi suomalaista.
 
Viestejä
2 333
Tämä kuvastaa hyvin suomalaista ajatusmallia, eli kaikki pitää olla säänneltyä, että voi ylipäätään toimia. Näin ajattelevien puolesta voi todeta, että valitettavasti aika ja lainsäädäntö on ajanut tiukasta sääntelystä ohi.
Olisin kiinnostunut kuulemaan millainen tämä sääntely-vapaa korisliiga olisi.

Itselle tulee mieleen lähinnä seuraavanlainen skenaario. Jokainen joukkue palkkaa lokakuun alussa kahdeksan jenkkiä neljäksi verovapaaksi kuukaudeksi ja vaihtaa jenkit tammikuun lopussa uusiin neljän kuukauden soppareihin. Oheen otetaan sitten neljä-viisi kotimaista ilmaiseksi pelaavaa junioria jotka istuu penkillä ja joista joku pääsee käymään kentällä loukkaantumisen sattuessa. Ne lupaavat / hyvät kotimaiset pelaajat jotka ei saa diiliä ulkomaille lopettaa koriksen koska pitäisi pelata ilmaiseksi tai käytännössä olemattomalla käteenjäävällä palkalla (olisi hankittava toinen työ joka tapauksessa elämisen kustantamiseen). Toki joku rikkaampi seura kuten Lokit tai Kataja voisi palkata pari vanhaa Susijengi-ikonia kalastaakseen katsojia, mutta näitä seuroja tuskin kovin monta olisi.
 
Viestejä
5 500
Niin, mutta kolmella jenkillä pelatessa Korisliigan taso heikkenisi todennäköisesti aika radikaalisti. Meillä on jo nyt joukkueita joissa pelaa pelaajia jotka ovat pelanneet alasarjoissa tai junnujen divarissa ennen Korisliigaa. Mielestäni nämä pelaajat eivät ole sitä tasoa, että heidän tulisi pelata Suomen korkeimmalla sarjatasolla.

Kaikkialla kohkataan Korisliigan kovasta tasosta, mutta ei se kyllä ainakaan niiden harvojen näkemieni pelien perusteella ole siltä näyttänyt. Toki kun kentällä on 8 atleettista jenkkiä yhtä aikaa, niin peli on fyysisempää ja pelaajat urheilullisempia. Muuten en kyllä tunnista tuota kovaa tasoa.

Ongelma ei ole se, etteikö tarjolla olisi hyviä pelaajia, vaan se ettei kotimaisittain hyvätasoisen pelaajan kannata jatkaa junnuvuosien jälkeen pelaamista tosissaan. Kun neljällä kovatasoisella jenkillä ja muutamalla kokeneemmalla kotimaisella voi voittaa jopa mestaruuden, niin eivät seurat maksa suomalaiselle pelaajalle lähimainkaan kilpailukykyistä palkkaa siihen verrattuna, mitä nämä kaverit voisivat muissa ammateissa tienata.

Se, että kentällä olevista pelaajista 80 prosenttia voi olla ulkomaalaisia, ei palvele ketään muuta kuin ehkä kyläseuroja, jotka eivät pysty houkuttelemaan laadukkaita suomalaispelaajia kuin tarjoamalla merkittävästi muita enemmän palkkaa. Se onkin sitten kokonaan toinen keskustelu, pitäisikö tällaisten seurojen pelata pääsarjatasolla.

Kuriositeettina voidaan vaikka miettiä Lahti Basketballin tilannetta. Jos Korisliiga olisi ammattilaissarja ja pelaajille maksettaisiin niin hyvää liksaa, että heidän kannattaisi jatkaa uraansa niin pitkään kuin paikat kestävät, niin Lahti voisi lähteä kasaamaan joukkuetta esimerkiksi näistä pelaajista:

3x Pekkola
2x Mäkäläinen
1x Vuori
1x Vesala
1x Ojanen
1x Suonio

Lisäksi mieleen tulee useita sellaisia pelaajia, joista olisi taatusti tullut hyviä liigapelaajia (Alanen, Kaunomäki, S. Laine jne.), jos eivät olisi aikaisessa vaiheessa valinneet muunlaista uraa. Tämä siis vain yhden seuran osalta. Kun ajatellaan, että meikäläisen ikäluokasta Kotti ja Heinonen jatkavat uraansa edelleen, niin kuinka pitkä olisikaan lista laadukkaista pelaajista, jotka ovat syntyneet '81 jälkeen?

Nykyinen linja pitää huolen siitä, että pelaajat lopettavat jatkossakin uransa ennenaikaisesti. Hieman sääliksi käy niitä lahjakkaita nuoria, joiden ura ei koskaan lähde edes kunnolla liikkeelle.
 
Viestejä
1 718

Tämä on tärkeä pointti, joka saattaa jäädä monelta koriksen seuraajalta huomaamatta joko tahallaan tai vahingossa, koska oma seura on ”kyläseura” (näitä tässä sen tarkemmin erittelemättä). Tuohon sitten liittyy myös se keskustelu, mikä on liigan tehtävä ja mitä liitto tekee sen edistämiseksi.

Oma juniorituotanto olisi liigaseuralle erittäin tärkeää tai sitten tiivis yhteistyö alueen junnuseurojen kanssa. Toisaalta kuinka moni junnu näkee liigan houkuttelevana, jos jenkit vievät pelipaikat ja näyttöpaikan saaminenkin on tuskaa?

Ja joo, joku toteaa, että näyttöpaikka pitää ansaita mutta pointti lienee selvä...
 
Viestejä
533
Kaikkialla kohkataan Korisliigan kovasta tasosta, mutta ei se kyllä ainakaan niiden harvojen näkemieni pelien perusteella ole siltä näyttänyt. Toki kun kentällä on 8 atleettista jenkkiä yhtä aikaa, niin peli on fyysisempää ja pelaajat urheilullisempia. Muuten en kyllä tunnista tuota kovaa tasoa.

Ongelma ei ole se, etteikö tarjolla olisi hyviä pelaajia, vaan se ettei kotimaisittain hyvätasoisen pelaajan kannata jatkaa junnuvuosien jälkeen pelaamista tosissaan. Kun neljällä kovatasoisella jenkillä ja muutamalla kokeneemmalla kotimaisella voi voittaa jopa mestaruuden, niin eivät seurat maksa suomalaiselle pelaajalle lähimainkaan kilpailukykyistä palkkaa siihen verrattuna, mitä nämä kaverit voisivat muissa ammateissa tienata.

Se, että kentällä olevista pelaajista 80 prosenttia voi olla ulkomaalaisia, ei palvele ketään muuta kuin ehkä kyläseuroja, jotka eivät pysty houkuttelemaan laadukkaita suomalaispelaajia kuin tarjoamalla merkittävästi muita enemmän palkkaa. Se onkin sitten kokonaan toinen keskustelu, pitäisikö tällaisten seurojen pelata pääsarjatasolla.

Kuriositeettina voidaan vaikka miettiä Lahti Basketballin tilannetta. Jos Korisliiga olisi ammattilaissarja ja pelaajille maksettaisiin niin hyvää liksaa, että heidän kannattaisi jatkaa uraansa niin pitkään kuin paikat kestävät, niin Lahti voisi lähteä kasaamaan joukkuetta esimerkiksi näistä pelaajista:

3x Pekkola
2x Mäkäläinen
1x Vuori
1x Vesala
1x Ojanen
1x Suonio

Lisäksi mieleen tulee useita sellaisia pelaajia, joista olisi taatusti tullut hyviä liigapelaajia (Alanen, Kaunomäki, S. Laine jne.), jos eivät olisi aikaisessa vaiheessa valinneet muunlaista uraa. Tämä siis vain yhden seuran osalta. Kun ajatellaan, että meikäläisen ikäluokasta Kotti ja Heinonen jatkavat uraansa edelleen, niin kuinka pitkä olisikaan lista laadukkaista pelaajista, jotka ovat syntyneet '81 jälkeen?

Nykyinen linja pitää huolen siitä, että pelaajat lopettavat jatkossakin uransa ennenaikaisesti. Hieman sääliksi käy niitä lahjakkaita nuoria, joiden ura ei koskaan lähde edes kunnolla liikkeelle.
No tulihan se sieltä, " väärin voitettu" x 2.;)
 
Viestejä
3 505

Hyvä kirjoitus mutta poimin siitä yhden ajatuksen. Tässä jenkkien lukumäärässä verrataan usein suomalaisten palkkoja jenkkien palkkaan, mutta kuten Jaakko ansiokkaasti myös mainitsee, todella moni suomalainen pelaaja vertaa omaa koripallopalkkaansa mahdolliseen siviilipalkkaan.
Nuorten maajoukkuetasoisia pelaajia on useita kymmeniä, jotka olisivat voineet lähteä hakemaan uraa koriksesta, mutta valisivat toisin. Moni heistä on opiskelunsa jälkeen siirtynyt lakimieheksi, lääkäriksi, insinööriksi, yrittäjäksi ja jokainen mesitä voi ajatella kumpi valinta on taloudellisesti houkuttelevampi.
Maailmassa on nuorilla ihmisillä muitakin vaihtoehtoja kuin taistella paikasta korisliigan avausviisikkoon.
ja olen sitäkin mieltä, ettei meidän kannata kehittää korisliigaa keskiverto suomalaisten pelaajien etujen mukaan vaan niiden ihan parhaiden etujen mukaan. Keskivertosuomalaiset pelatkoon divaria ja jos kehittyvät hyviksi, pelatkoon sitten liigassa.
 
Viestejä
1 342
Kovalla tasolla tarkoitin siis tasoa verrattuna muihin eurooppalaisiin joukkueisiin, joiden kanssa väännetään tasaisia otteluita huomattavasti pienemmällä budjetilla. Joko täällä saadaan jenkkejä hyvällä alennuksella, tai niistä saadaan enemmän irti.

Itse uskon ja toivon, että nykyinen panostus 1A ja 1B-joukkueisiin monen Korisliigaseuran toimesta tuo paljon hyvää myös Korisliigaan. Ehkä joku näistä tulevista juristeista ja lääkäreistä pelaisi kakkosjoukkueessa opiskeluajan, ja toteaisikin myöhemmin että pelihalut ja -taidot riittäisivät ylemmäskin. Ainakin aktiiviuran lopettaminen siirtyisi.

Kaudella 2030 liigassa on toivottavasti vain joukkueita, joissa pelaa 3-4 omaa kasvattia kolmen jenkin lisäksi, sekä kunnollinen kakkosjoukkue divarissa. Niille kyläseuroillehan tämä voi olla haaste.

Tästä hyvästä keskustelusta huomaa kyllä sen, kuinka äärimmäisen tärkeää jokaisen seuran ja Korisliigan olisi julkistaa oman toimintansa tavoitteet. Kasvattajasarja/joukkue vai mahdollisimman kovatasoinen sarja/joukkue.
 
Viestejä
2 290
Kyllä. Lahdelle vakiopaikka liigaan, velat anteeksi, pelatkoot perinneseura Seagullsin ja Pyrinnön kanssa liigaa kotimaisilla vanhaan DDR malliin (siellä toki oli vain 2 seuraa lätkässä).

Joo, kun puhutaan pienempien kaupunkien joukkueista "kyläseuroina" niin voi tietysti miettiä onko vaihtoehtoja tällä hetkellä? Isojen kaupunkien seuratko talkoomeiningillä tilalle? Nyt on jo mukana ne jotka saavat talouden riittävästi pyörimään. Ehkä olosuhdekehitys johtaa joskus siihen, että isot paikkakunnat saavat talouden raitelleen, mutta edelleen kyse on osaavista ja intohimoisista tekijöistä (rahan kerääjistä) enemmän.
 
Viestejä
962
Jos joukkueet jaettaisiin suhteellisella vaalitavalla kaupungin koon mukaan, päädyttäisiin seuraavaan (vertailuluku tuhansina):
Helsinki 1 (650t)
Helsinki 2 (325)
Espoo 1 (284)
Tampere 1 (235)
Vantaa 1 (228)
Helsinki 3 (217)
Oulu (203)
Turku (197)
Helsinki 4 (163)
Espoo 2 (142)
Jyväskylä (141)
Helsinki 5 (130)
Lahti (120)
Kuopio (119)
Tampere 2 (118)
Vantaa 2 (114)
Helsinki 6 (108)
—-
Muita suurempia kaupunkeja:
Pori (84)
Kouvola (83)
Joensuu (77)
Lappeenranta (73)
—-
Korisliigapaikkakuntia:
Kotka (53)
Salo (52)
Nokia (34)
Kaarina (33)
Uusikaupunki (16)
Lapua (14)
Kauhajoki (13)

Pitäisi tietysti miettiä talousalueita laajemminkin, ei pelkästään kuntakeskuksen kokoa.
 
Viestejä
2 333
Mielenkiiintoinen näkökulma, tai siis mielenkiintoista nähdä tuo, miten paikkakunnat tosiasiassa jakautuisivat numeroiden valossa.

Merkillepantavaa tossa tuntuisi olevan melkoinen ero todellisuuden ja väestötilaston välillä. Eritoten Vantaan, Espoon ja Oulun olemattomuus pistää silmään, ja kääntäen Lapuan & Uudenkaupungin, tai vaikkapa Nokian ja Kaarinan pelaaminen (Onko Kauhajoki tosiaan pienin liigapaikkakunta? Olin aina luullut, että Kauhajoki on Lapuaa isompi paikkakunta).

Eli kyllä tässä jollakin sellaisella kuin koripallokulttuurilla on jotakin tekemistä. Toisaalta myös varmaan sillä usein aiemminkin noteeratulla kovemmalla kilpailulla yleisön ajasta ja rahoista isommilla paikkakunnilla.
 
Viestejä
962
Ehkä tämä pitäisi laajentaa yhtä aikaa myös kilpaileville lajeille. Helsinki 1:n äänet menevätkin Jokerit/HIFK-akselille, jne, jne. Talvijoukkuelajit jääkiekko, salibandy, koris ja ehkä lentis ja divarikiekko kilpailevat keskenään yleisöstä ja sponsoreista. Mainitun kulttuuritekijän kvantifioiminen onkin jo hankalampaa...
 
Viestejä
303
Joo, kun puhutaan pienempien kaupunkien joukkueista "kyläseuroina" niin voi tietysti miettiä onko vaihtoehtoja tällä hetkellä? Isojen kaupunkien seuratko talkoomeiningillä tilalle? Nyt on jo mukana ne jotka saavat talouden riittävästi pyörimään. Ehkä olosuhdekehitys johtaa joskus siihen, että isot paikkakunnat saavat talouden raitelleen, mutta edelleen kyse on osaavista ja intohimoisista tekijöistä (rahan kerääjistä) enemmän.
Ei ole nyt, eikä ihan varmasti lähitulevaisuudessakaan vaihtoehtoja nykymeiningille. Talouden ja menestymisen tasapainoilun ehdoilla joukkueet kootaan jatkossakin ja tässä palapelissä jenkit ovat nyt ja eteenpäinkin täysin dominoivassa asemassa suhteessa kotimaisiin ja etenkin nuorempiin kotimaisiin nähden. Omin toimenpitein ( valmennus, salit, palkkataso jne... ) tätä isoa kuvaa on todella hankala muuttaa niin kauan kun ilmasilta Atlantin yli pohjattomille pestuumarkkinoille on avoin nykylaajuudessaan ( 4- 5 kappaletta per joukkue ). Ymmärrän hyvin kasvattajaseurojen ja suurempien korispaikkakuntien ärtymyksen, mutta todelliset muutokset vaatisivat konkreettisia päätöksiä vetoomusten sijaan ja niitä ei ole tälläkään foorumilla ole jonoksi asti ollut. Ja hauskoja / toteuttamiskelposia sellaisia vielä vähemmän.
 
Viestejä
214
Melkoista liioittelua sanoa, että taso tippuisi radikaalista kolmen jenkin myötä.

Ehkä olen vain vanhanaikainen ja nykyinen Korisliiga ei ole tuotteena tarkoitettu minulle, jos kentällä on 10 ulkomaan vahvistusta pelailemassa keskenään ja suomalaiset ottaa penkillä huikkaa pullosta. Itseäni sellainen ei kiinnosta, vaan haluaisin nähdä suomalaisten saavan roolia ja mahdollisuuden kehittyä. Tämän takia Korisliigan seuraaminenkin on ollut vajaata viime aikoina omalta osaltani.

Kuten on jo aikaisemmin todettu, liigan joukkuemäärän supistaminen on yksi vaihtoehto, jotta tasokkaita kotimaisia riittää.

Uskon kuitenkin olevani valitettavasti vähemmistössä asian suhteen ja nykymeno jatkuu. Liiton pitäisi myös päättää, mikä on liigan tarkoitus ja päämäärä. Onko sen tarkoitus toimia kotimaisille pelaajille kehitysalustana vai tarjota jenkkikorista katsojille? Näin siis kärjistettynä.

Korisliigan ainutlaatuisuus on nimenomaan se, että se esittelee parasta SUOMALAISTA seurakoripalloilua. Kyllä silloin toivoisi, että myös suomalaiset ovat päärooleissa kentällä.

Jos haluan nähdä amerikkalaista koripalloa, katson NBA:ta (parhaat pelaajat maailmassa) tai NCAA:ta (intensiteetti, lupaavia nuoria pelaajia), tai parasta eurooppalaista koripalloa, niin katson Euroliigaa.

Toki koris on paikan päällä aina parasta. Siksi silläkin on lisäarvonsa, että tuotamme Suomen areenoille jenkkivahvistuksiksi hyviä, mutta maailman mittakaavassa tuntemattomia urheilijoita. He kansainvälistävät lajia, tuovat viihdyttävyyttä kentille urheilullisuudellaan, sekä parhaassa tapauksessa toimivat myös esikuvina junioreille. Tämä yksin ei ainakaan minulle koriskuluttajana kuitenkaan riitä. Jos Korisliiga-matsissa molemmissa jengeissä valtaosan minuuteista ja ratkaisuista ottaa 4-5 ulkomaalaispelaajaa per joukkue, niin suuntaan ehkä mieluummin katsomaan paikan päälle 1-divarin korista, jossa nuoret lupaavat ja mahdolliset tulevat suomalaiset korisammattilaiset ottavat mittaa toisistaan ja ehkä yhdestä-kahdesta ulkomaalaisvahvistuksesta per joukkue, ja käyn katsomassa Suomessa pelattavat Susijengi-matsit.

Onneksi useampikin suomalaisseura on ymmärtänyt tämän seikan, ja näitä suomalaisia profiilipelaajia on kuitenkin ollut suurimmassa osassa liiga-joukkueita. Vahvistuksien määrän rajoittaminen kolmeen olisi kuitenkin nykyistä parempi ja ainakin minua suomalaisena korisfanina kiinnostavampi vaihtoehto.
 
Viestejä
1 106
Jos haluan nähdä amerikkalaista koripalloa, katson NBA:ta (parhaat pelaajat maailmassa) tai NCAA:ta (intensiteetti, lupaavia nuoria pelaajia), tai parasta eurooppalaista koripalloa, niin katson Euroliigaa.

NBA on "etnisesti" ennen kaikkea näinkin amerikkalainen lähinnä siksi, että muualta maailmasta ei ole löytynyt kovin monia niin hyviä pelaajia, että kelpaisivat sinne eikä merkittävää muutosta ole näkyvissä. NHL:ssä ei taas ole enää aikoihin ollut kovinkaan harvinaista, että joukkueen paras tai jopa parhaat pelaajat ovat muualta kuin USA:sta/Kanadasta vaikkakin näistä maista enemmistö pelaajista kuitenkin tulee ja "kotimaisetkin" saavat paljon roolia. Mitään rajoituksia ei taida amerikkalaisissa liigoissa olla ulkomaalaisten pelaajien määrälle vaan kotimiasten taso on pitänyt huolen siitä että niitä riittää eikä se kyllä taida fanien intoa vähentää vaikka joku Ovechkin olisikin joukkueen kärkiukkeli.

Mutta siinä ei siis ole mitään väärää, että haluaa nähdä kotimaisiakin pelaajia Korisliiga-peleissä kentällä ja vastuuta ja peliaikaa saamassa. Niin minäkin haluan enkä pidä mitenkään toivottavana että peleihin mennään avausviisikolla jossa 4 ulkomaalaista ja yksi suomalainen täytemiehenä. Kansalaisuuden vaihtajat ja junnuna pelanneet lasken suomalaisiksi siinä missä syntyperäisetkin niin kuin sääntöjen mukaan lasketaan. Ja olisin kyllä valmis laventamaan kotimaisen pelaajan määritelmää sellaisiinkin ulkomaalaisiin, jotka ovat pelanneet Suomessa pitkään kuten Damon oli, mutta joilla ei nyt ole home grown -statusta. Hyvin harva ulkomaalaisvahvistus tänne asumaan jää joten ei pitempään maassa olleet kotimaisilta pelaajilta moniakaan pelipaikkoja vie. Vaikka joku yhden kauden pelaava jenkki tuntuukin palkkasoturilta, joka pelaa kauden ja katoaa maailmalle, on pitempään maassa viihtynyt ulkomaalaistaustainen pelaaja kuitenkin jo eri juttu ja heidän sitoutumistaan Korisliigaan ja Suomeen voisi aivan hyvin palkita kotimaisen pelaajan statuksella. Esim. 5 kautta Suomessa voisi olla raja.
 
Viestejä
533
Hmm, tuskinpa tuossa nyt suoranaisesti Kauhajoelle mitään suunnattiin. Tokihan peppukipua voi ottaa monestakin asiasta.
"Se, että kentällä olevista pelaajista 80 prosenttia voi olla ulkomaalaisia, ei palvele ketään muuta kuin ehkä kyläseuroja, jotka eivät pysty houkuttelemaan laadukkaita suomalaispelaajia kuin tarjoamalla merkittävästi muita enemmän palkkaa. Se onkin sitten kokonaan toinen keskustelu, pitäisikö tällaisten seurojen pelata pääsarjatasolla."

Ei vai?
 
Viestejä
1 625
Korisliigan ainutlaatuisuus on nimenomaan se, että se esittelee parasta SUOMALAISTA seurakoripalloilua. Kyllä silloin toivoisi, että myös suomalaiset ovat päärooleissa kentällä.

Tämä on oikeastaan mielenkiintoinen pointti. Onko se vähemmän "Suomalaista seurakoripalloa" jos tietty osuus pelaajista ei ole syntynyt Suomessa? Toisaalta, voitaisiinko nähdä, että korisliigan tavoite olisikin esitellä "parasta mahdollista seurakoripalloa Suomessa" Käytännössä tämä tarkoittaisi varmaan mahdollisimman monien jengien osallistumista mahdollisimman koviin eurosarjoihin.

Ja olisin kyllä valmis laventamaan kotimaisen pelaajan määritelmää sellaisiinkin ulkomaalaisiin, jotka ovat pelanneet Suomessa pitkään kuten Damon oli, mutta joilla ei nyt ole home grown -statusta. Hyvin harva ulkomaalaisvahvistus tänne asumaan jää joten ei pitempään maassa olleet kotimaisilta pelaajilta moniakaan pelipaikkoja vie.

Näkisin mielelläni muutoksen säännössä tähän suuntaan, esim kolmas kausi samassa seurassa->home grown piiriin. Kun veroedut on menetetty, eivät jenkit juuri kilpailua vääristä ja toisaalta, sarjan näkyvimmät persoonat tuntuvat usein tulevan juuri näistä Damoneista ja Laboista nykyään.
 
Viestejä
676
Olisin kiinnostunut kuulemaan millainen tämä sääntely-vapaa korisliiga olisi.

Itselle tulee mieleen lähinnä seuraavanlainen skenaario. Jokainen joukkue palkkaa lokakuun alussa kahdeksan jenkkiä neljäksi verovapaaksi kuukaudeksi ja vaihtaa jenkit tammikuun lopussa uusiin neljän kuukauden soppareihin. Oheen otetaan sitten neljä-viisi kotimaista ilmaiseksi pelaavaa junioria jotka istuu penkillä ja joista joku pääsee käymään kentällä loukkaantumisen sattuessa. Ne lupaavat / hyvät kotimaiset pelaajat jotka ei saa diiliä ulkomaille lopettaa koriksen koska pitäisi pelata ilmaiseksi tai käytännössä olemattomalla käteenjäävällä palkalla (olisi hankittava toinen työ joka tapauksessa elämisen kustantamiseen). Toki joku rikkaampi seura kuten Lokit tai Kataja voisi palkata pari vanhaa Susijengi-ikonia kalastaakseen katsojia, mutta näitä seuroja tuskin kovin monta olisi.

Sääntelyvapaa tarkoittaa, että ei ole mitään sääntöjä pelaajien suhteen, vaan toimitaan kysynnän ja tarjonnan laeilla. Tällaiset home grown -säännöt eivät kestä tarkastelua lakien edessä, mikäli joku ne katsoisi asiakseen haastaa. Täällä puhutaan, että jenkkien lukumäärä pitäisi rajata kolmeen, mutta oikeasti ei taida olla laillisia keinoja tällaista tehdä. Edelleen kaikki kotimaiset pelaajat, jotka kyvyiltään ja haluiltaan ovat sellaisia, että korisliigaseuran kannattaa heille maksaa, tulevat korisliigaa pelaamaan. Tuo skenario, joka tuossa esitetään, ei ole elinkelpoinen. Yleisö pitää pelaajista, jotka he tuntevat. Sponsorit saattaisivat myös närkästyä ja vetää rahansa pois.

Uskoisin, toki vailla mitään tietoa, että esim. Kauhajoella ollaan tyytyväisiä, että Greg Mangano ja Rene Rougeau olivat seurassa useamman kauden aikana. Kumpikaan ei nauti veroetuja, koska palkkataso lienee sellainen, että 20 000 $/verovuosi on tullut täyteen tai tulee siis puolessa kaudessa jo täyteen. Löytyisikö siis kotimainen pelaaja/pelaajia, jo(i)lle seuran kannattaisi maksaa samanlaisia summia ja saisi saman verran outputtia? Yleisö tunnistaa nämä kaverit ja he tunnistavat yleisönsä (ainakin maaseutupaikkakunnilla, joissa ei niin paljon kasvoja :) ). Sitten on vielä Bojan, joka puhuu kieltämme, on suorittanut vaadittavat kokeet ja odottelee Suomen passia. Pitäisikö hänelle kuitenkin kertoa, että et voi pelata tässä sarjassa, koska olet syntynyt muualla?

Tietysti etelästä pohjoiseen päin katsottaessa olisi ehkä kivempaa, kun Tampereen pohjoispuolella ei koripalloa pelattaisi, saatikka vielä menestyttäisi. Itse näkisin mielelläni vielä pohjoisempaa seuroja mukana koripallon huippusarjoissa. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja kukin seura menestyköön juuri niillä eväillä, jotka sillä realistisesti on. Ensi kauden 12 joukkueen liiga tulee olemaan haasteellinen muutamalle seuralle, kun tiedossa on tällä kaudella lopettaneet suomalaiset ja juuri nyt vapaina agentteina olevien lukumääräinen vähyys. Monessa topiikissa kaivataan siihen omaan joukkueeseen yhtä tai kahta suomalaista profiilipelaajia. Kun tehdään lista tarjonnasta, niin voidaan todeta, että aika moni joutuu pettymään. Nuorten pelaajien esiinmarssi olisi enemmän kuin tervetullutta, samalla vain joukkueiden taustahenkilöiden pitäisi ehkä laskea niitä paineita valmentajien suuntaan. Näin voisi syntyä uskallusta peluuttaa myös raakileita. Sarjan pituus kyllä mahdollistaisi laajempien rosterien peluuttamisen.

Luonnollisesti Salon valitsema tie, jossa suurin osa rahasta menee muutamalle kotimaiselle pelaajalle on erittäin kunnioitettava. Näitä kotimaisia profiilipelaajia on vain niin vähän, että ei riitä edes yhtä joka joukkueeseen. Salo on haalinut useamman ja lisäksi Kataja on heitä säännön mukaisesti palkannut. Nyt vielä Seagulls on kunnostautunut tällä saralla. Pitäisikö loppujen yhdeksän joukkueen lyödä pillit pussiin, vai mikä lienee se tahtotila, mitä täällä ajetaan takaa. No tietysti Pyrintö aina mahtuu mukaan omine poikineen. Vierastan sitä, että pelaaja pääsee rahastamaan sääntöjen nojalla, vaikka taidot eivät ole tarvittavalla tasolla. Näin kuitenkin tulee käymään, jos joku keksii laillisen keinon, jolla pelaajia/peluutusta ryhdytään rajoittamaan vielä enemmän.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös