Koripallo.com

KP.com mock draft peli

Viestejä
1 342
Tranceyn olinpaikka näkyy olevan Illinois, eli olisko ollut Bullsin panttivankina? Koulukadulle ehtiminen tekee tiukkaa kuten näkyy tekevän myös picki-kirjoituksen viimeistely. Formanin scouttausaktiivisuus rajoittuu selaimen virkistykseen että näkee onko mitään uutta konsensuksessa, joten asiantuntija-apu on varmasti ollut paikallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 333
ei ole vielä päättänyt kirjoittaako siitä huomenna vai lähteekö Koulukadulle korispeleille

Good-Grief-Charlie-Brown-780x500.png


Way to go.
 
Viestejä
1 006
Saisko joku ton Tranceyn Minnesotan tehdyksi?
No jos mä vaikka teen.

Minnesota rakentuu Townsin ja Wigginsin ympärille, jotka sitten täyttävätkin yli puolet joukkueen ullakkotilasta. Yksi huonoiten puolustavista tähtikaksikoista nauttii yhteensä ~60 miljoonaa per kausi tulevina vuosina. Wigginsiltä odotetaan tasohyppäystä, jota ei ehkä koskaan tule. On todennäköistä, että hänet tullaan muistamaan lähinnä järjettömän ylipalkattuna yhden suunnan pelaajana.

Puolustus siis etenkin kaipaa paljon apuja. Ilmeisesti Robert Covingtonin ollessa pois Minnesota oli aikalailla liigan huonoiten puolustava joukkue. Toisaalta takakentälläkin olisi tarvetta pelinrakentajalle Teaguen tueksi, koska Rose tuskin palaa nyt kun Thibs ei ole enää kuvioissa. Kaukoheittovoimaa olisi mukava saada myös.

Olisihan se mahtavaa, jos Bol Bolista tulisi uusi, isompi versio KG:stä. Ehkä ei ihan sentään, mutta on hänellä kyllä hyvät aseet olla jotain suurta. Koko, liikkuvuus ja heittotaito ovat kyllä varsin vaikuttavia. Mutta pahoin pelkään, että kroppa ei tule kestämään, jos jo nyt on kärsinyt jalkojen rasitusmurtumista. Jos tuohon runkoon pakataan lyhyessä ajassa kilokaupalla lihaa, voisin olettaa tilanteen pahenevan. Hmm...

Sekou Doumbouyassa kytee iso potentiaali jopa ihan tähdeksi asti. Fysiikka mahdollistaa menestymisen molemmissa kenttäpäädyissä, mutta kyseessä on kuitenkin vielä nuori raakile. Miten Ranskassa pelanneelta peli sujuu rapakon takana ja NBA-parketilla? Tästä kun ei oikein koskaan tiedä. Parantaisiko puolustuspeliä saman tien? Luultavasti ei vielä merkittävästi, joskin aseet kehittyä sillä saralla ovat olemassa. Puolustuspään eksperteistä Nassir Little tulee hyvänä ehdokkaana mieleen. Siinä on 6-6 SF pitkällä siipivälillä, joka saman tien parantaisi Minnesotan puolustusta. Toisaalta taas vaikuttaa melko yksiulotteiselta, josta ei ehkä koskaan tule hyökkäyspään osaajaa. Doumbouya on draftin nuorin(?) ja potentiaalia on tulla erittäin kovaksi kahden suunnan pelaajaksi. Kyllä tämä taitaa siis olla selvä valinta.

With the 11th pick in the 2019 NBA draft, Minnesota Timberwolves select Sekou Doumbouya from France.

Sekou-Doumbouya-1024x502.png


No niin, päästään eteenpäin.

Charlotte Hornets is on the clock.
 
Viestejä
2 333
Train gets rolling…

Suurin Charlotte Hornetsiin liittyvä uutinen on varmastikin Tony Parkerin äskettäinen ilmoitus lopettaa NBA-uransa. Parkerin vuoden mittainen visiitti Charlottessa ei kenties ollut pelillisesti enää mikään game changer, mutta kyllähän veteraani toi ajoittain varmuutta ja tehojakin jengin peliin. Oman motivaationsa Parker kuitenkin näyttää menettäneensä ja sopparin viiden millin jatkovuosi haudataankin ilmeisen molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä. Hiukan jäi sellainen fiilis, että Parkerin upea Spurs-ura hiukan lässähti monin tavoin ylimääräiseen Hornets-vuoteen.

Muuten Hornets on mulle kenties tuntemattomin seura koko NBA:ssa. Olikin sinänsä kiinnostavaa koittaa ottaa jotakin selvää siitä, millaisesta joukkueesta on kyse ja mitä sille oikeastaan kuuluu.


Charlotte Hornets näyttäisi olevan melko hankalassa tilanteessa. Joukkueen ehdoton tähti ja kantava voima Kemba Walker tarvitsee ison sopimuksen ja jonkin verran houkuttelua jäädäkseen. Ja nythän puhutaan siis oikeasti isoista summista. Hornets voi maksaa Walkerille ns. supermax-diilin eli viiden vuoden sopparin jonka kokonaisarvo voisi nousta jopa 220 miljoonaan (44 miljoonaa / vuosi). Kilpailevat joukkueet eivät voi tarjota Walkerille maksimissaan ”kuin” neljän vuoden / 140 miljoonan sopimusta (á 35 milliä).

Toistaiseksi Kemba Walker on toki sanonut julkisuudessa systemaattisesti, että Hornets on hänen ykkösvaihtoehtonsa, mutta niinhän tunnollinen työntekijä sanoo firmastaan joka toistaiseksi palkan maksaa. Tosiasia kuitenkin on, että jono Walkerin agentin puhelimessa lie koko liigan pituinen ja joukkueen menot on jo ilman Walkerin supermax-diiliäkin luksusveron rajalla.

Nicolas Batum tienaa ensi vuonna 25½ miljoonaa (ja seuraavallekin on pelaaja-optio 27 milliä). Bismack Biyombolle maksetaan ensi kaudesta 17 miljoonaa ja Cody Zellerille 14½ miljoonaa (seuraavalla 15½ milliä) ja pari päivää sitten myös Marvin Williams lunasti 15 miljoonan pelaaja-optionsa ensi kaudelle. Näiden lisäksi Michael Kidd-Gilchristillä on ensi kaudeksi pelaaja-optio (13 miljoonaa) joka varmasti houkuttelee. Pelkästään näissä viidessä pelimiehessä on Hornetsilla rahaa kiinni ensi kaudella jo 85 miljoonaa dollaria.

Kaikkihan ovat periaatteessa (ainakin olleet) ihan ok. pelaajia, mutta jotakuinkin kaikki ovat myös selkeästi alisuorittaneet viime vuosina (Batum, Biyombo! – Williams kylläkin pelasi ihan hyvän kauden) – ja muutama on käyttänyt melkeinpä enemmän aikaa sairastuvalla kuin aktiivirosterissa (esim. Zeller on ollut 82 matsia, eli tasan yhden kauden, poissa rivistä viimeisen kahden kauden aikana). Näistä sopimuksista, tai ainakin muutamasta niistä olisi päästävä eroon – mutta miten? Toisin kuin Kemba Walkerin agentilla, esim. Biyombon ja Batumin agenttien puhelimet lienevät melko hiljaisia juuri nyt. Että tukkoiselta näyttää Hornetsin tulevaisuus.


Kenen varaan Hornets siis ylipäänsä voi yrittää rakentaa? Kemba Walkerista olisi hyvä pitää kiinni vaikka se maksaisikin. Muuten alkaa täysin ulkopuolelta ohjattu rebuild tilanteesta jossa sitä päästään oikeasti aloittamaan vasta vuoden-kahden päästä kun muut isot sopparit umpeutuu. Lähden siis tässä draft-spekulaatiossakin siitä, että Hornets laskee Walkerin (PG) olevan jengissä, eli että draftista haetaan parasta mahdollista talenttia jossakin määrin huomioiden nykyrosterin nuorten pelaajien kyvyt.

Viime vuoden draft-hankinta Miles Bridges (SF) näyttäisi olevan mies paikallaan ja osoittautui viime kaudella pienten alkuvaikeuksien jälkeen joukkueen reippaasti lupaavimmaksi pelaajaksi Walkerin jälkeen. Edellisvuoden kärki-draft Malik Monk (SG) on ollut iso pettymys, mutta väläytteli toisena NBA vuonnaan paikoin jonkinlaista peliä. Myös Willy Hernangomez (C) voisi olla nuori / nuorehko pelaaja jonka varaan rakentaa jos hänen pelinsä ottaisi joitakin edistysaskeleita lähivuosina.

Jos siis Walker on tulevaisuuden (seuraavan viiden vuoden) pointti ja Bridges kasvaa kovaksi 3&D –pelaajaksi, niin siinä on ihan hyvä pohja jolle rakentaa. Harmi vaan, että muut palaset eivät ole lähellekään tuota tasoa. Tällä hetkellä Hornetsin on siis vain pakko luottaa Monkin ja sentteri Hernangomezin kasvuun – sekä isopalkkaisten veteraanien kykyyn innostua pelistä tai edes nuorten pelaajien opastamisesta.

Ensimmäisenä Hornetsin rosteri tuntuisi huutavan nelospaikan pelaajaa: Williams tuskin on kuvioissa mukana vuotta enempää eikä Hornetsilla välttämättä ole varaa vastata minkäänlaiseen kilpatarjoamiseen viime kauden kohtuu lupaavasti pelanneesta Kaminskysta. Eritoten kun tyrkyllä ei tunnu olevan ketään yhtä, ylivoimaisesti kovatasoisinta pickiä, jonka ottaminen ”best available” periaatteella ajaisi kirkkaasti ohi valinnan jonkinasteisen positio-ohjauksen.

Jaxson Hayes tai varsinkin Brandon Clarke olisivat varmaan kelvanneet Hornetsille, mutta Hornetsin Front Office joutuu valitettavasti vetämään viivat näiden nimien päälle.

PJ Washington tai Rui Hachimura nousevat edelleen vapaina olevien pelaajien listaa katsoessa ensimmäisinä esiin. PJ Washington voisi olla monipuolisempi pelaaja kun taas Hachimura toisi kaivattua skorausvoimaa. Pikaisesti arvioiden molemmat voisivat istua melko hyvin Miles Bridgesin viereen, mutta jotenkin tuntuisi, että siinä missä Washington sopisi paikkaan nimenomaan monipuolistaen että vahvistaen sitä (lisää kolmosuhkaa, grit & grindia, atleettisuutta), niin Hachimura istuisi siihen ennemmin siksi, että Bridges voisi hiukan paikata Hachimuran pelin puutteita (eritoten pakissa / syöttöpelissä; hyökkäyksessä Hachimura toki olisi edelleen plussaa).

Toisaalta kahdennellatoista pickillä voisi varata myös jonkun lupaavan sentterin jos luotto Hernangomeziin ei ole turhan suuri. Esimerkiksi Bruno Fernando voisi olla ihan hyvä pick Hornetsille. Tai rohkeana vetona kenties jo Bol Bol? No ehkä ei kuitenkaan. Varsinkin kun PJ Washington tuntuisi itse asiassa istuvan porukan peliin sen verran hyvin.

9a7991b58c2cd09873323cb2a1a2feb9.jpg


With the twelwth pick in the 2019 NBA draft, Charlotte Hornets select PJ Washington from the University of Kentucky.


1. NOP - intro / Vitalstatistix - Zion Williamson
2. MEM - Vitalstatistix - Ja Morant
3. NYK - Berliininmunkki - RJ Barrett
4. LAL - Tipper - Darius Garland
5. CLE - King James - DeAndre Hunter
6. PHO - munkkalainen - Coby White
7. CHI - Juzo - Jarrett Culver
8. ATL - munkkalainen Vitalstatistix - Cameron Reddish
9. WAS - professori - Brandon Clarke
10. ATL - munkkalainen Vitalstatistix - Jaxson Hayes
11. MIN – Trancey Tipper - Sekou Doumboya
12. CHA – Vitalstatistix – PJ Washington
13. MIA - Achilles
14. BOS - Funckwan
15. DET - King James
16. ORL - professori
17. ATL - Vitalstatistix
18. IND - Vitalstatistix
19. SAS - Achilles
20. BOS - Funckwan
21. OKC- Funckwan
22. BOS - Funckwan
23. UTA - Juzo
24. PHI - Juzo
25. POR - L.S
26. CLE - King James
27. BKN - Vitalstatistix
28. GSW - Koris.com
29. SAS - Achilles
30. MIL - King James

Miami Heat is on the clock.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
9 123
LEBRON.gif


Ok. Aika lopettaa pelleily ja ottaa homma haltuun. Jos Killes ei tuota omaa pickiään klo 20 mennessä, otan Miamin haltuuni. Funkman ole valmiina tekemään omasi tänään illalla klo 23 mennessä. Sen jälkeen paukautan eetteriin Detroitin pickin.

Professori. Sinä saat aikaa huomiseen klo 14 saakka. Ei yhtään enempää. Sen jälkeen tykitän eetteriin Orlandon pickin ennen kello neljää. Vitali hoitaa Atlantan ja Indianan (? ei kai mennyt kenellekään muulle), jonka jälkeen Killes on kellossa loppuillan ajan. Jos ei näy eikä kuulu niin tykitän San Antonion huomenna yöllä.

Sen jälkeen lauantaina Funkman ja Juzo show.

Sunnuntaina L.S.

Jos L.S. ei ole toiminut maanantaihin mennessä otan haltuuni hänen pickin ja teen oman Cavs pickini.

Kello on käynnissä.

giphy.gif
 
Viestejä
9 123
Tehdäänpä tähän jo alustusta Miamin tilanteesta ilman spekulaatiota pickistä.

Miami lähti LeBronin jälkeen "12 Strong" tyyliseen meininkiin, jossa luotettiin enemmän Spoelstran osaamiseen kuin tähtipelaajien varaan rakennettuun sapluunaan. Spoelstran tapa on ollut peluuttaa suht laajaa materiaaliaan tasaisesti katsomatta paidan selkämyksessä olevaa nimeä tai palkkakuitin summaa.

Toki tätä varmasti edesauttoi epäonnistuminen isoimmissa soppareissa eli Dragicin ja Whitesiden Top2 palkat eivät ole vastanneet pelaajien antia joukkueen menestyksen eteen. Dragic on taistellut vammoja vastaan ja Whitesiden ongelmat taas ansaitsevat täysin oman lukunsa. Nythän molempien pelaajien osalta on spekulaatiota optaavatko sisään soppareidensa viimeisiin vuosiin vai hakevatko pidempää jostain muualta. Miami ei sitä heille varmastikaan tarjoa. Dragic taitaa jäädä, mutta Whitesiden osalta Spoelstran pari kautta kestäneet mind gamesit saattavat tuottaa tulosta ulos optaamisen osalta. Sen verran kovaa koirankoppia on tullut, että Hassan saattaa olla kypsä meininkiin.

Molempien optaaminen sisään voisi olla hyväkin asia, koska viimeisen kauden sopparit saattavat koostaan huolimatta kelvata jollekin jengille vaihdossa johonkin semipaskaan prospectiin tai kakkoskierroksen pickiin. Heat ei ole tankkaajajoukkueita kiitos Pat Rileyn, joten nopeamman menestyskaavan kannalta Heat varmaan toivoisi miesten katoavan. Silloin palkkakaton alle jäisi kivasti tilaa.

Näiden kahden janarin jälkeen Heatin kovimmat kipukohdat ovat hetken hurmassa annetut sopimukset Dion Waitersille ja James Johnsonille. JJ on omia suosikkipelaajiani NBA:ssa, mutta vähemmän yllättäen häneltäkin lähti pohja pois pelaamisesta heti rahoille päästyään. Toki viime kauden konttausta selitti osaltaan myös tyräleikkauksesta toipuminen. Periaatteessa arvokas roolipelaaja, mutta ei 15 mil per kausi (2 vuotta jäljellä) arvoinen. Dionin piti olla Miamin "closer", mutta en tiedä onko mies oikeasti koskaan ollut mikään hyvä klousaaja. En jaksa advanced statsia kaivella, mutta en ole Dionista koskaan pitänyt enkä tule koskaan pitämään. Oli miten oli niin miehen maine on ikuisesti pilalla. Ja läskigeenit kulkevat hänessä vahvasti. Tulevaisuus Chuckin paikkaajana NBA Studiassa?

Dion Waiters soittelemassa eläköityneelle Barkleylle Studian puoliajoilla:



Waitersiakin pitää vielä kaksi vuotta katsella.

Kelly Olynyk 12-14 mil per kausi - Kik Jams Approves.

Justise Winslow 13 mil per kausi - niin kauan kuin tienaa vähemmän kuin doppelgängerinsa ja potentiaalikattonsa Evan Turner olen ihan fine.

Josh Richardson 10-11 miljoonaa per kaus...

giphy.gif


Bam Adebayo 3-5 mil per kausi seuraavat kolme vuotta.

UQtvse.gif


Ja Derrick Jones vielä kyytipojaksi. Ihan hyvä core, nyt tarvitsee vaan lopettaa kommunistipallo, hankkia kunnon supertähti johtamaan Spoelstran armeijaa ja se on siinä.

Ilman Whitesidea ja Dragicia:

PG: Supertähti 1
SG: Jösse Rikartinen
SF: Justise Winslow
PF: Kelly Olynyk / (Supertähti 2)
C: Bam Adebayo

Bench: Derrick Jones, Dion Waiters, James Johnson, Draft Pick, Veteraani 1, Veteraani 2

Harmi Waitersia varsinkin, joka on todellinen syöpä pelillisesti. JJ voi vielä olla ihan jees, kunhan saa itsensä fyysisesti kuntoon. Hyvä Juwan Howardin ja Udonis Haslemin manttelinperijä jengin goonina.

Ja sitten pikkiä...
 
Viestejä
52
Koitan näpytellä mahdollisimman paljon pohjustusta, jotta illan/yön aikana on mahdollista julkasta. Jos tulee kiire, niin perustelut tulee toisella Bostonin pickillä.
 
Viestejä
9 123
Jaahas. Eli Killes päätti jäädä koloonsa lymyilemään eli Kikki on the klokki.

Katselen parhaita jäljellä olevia pelaajia ja menemättä sen pidempään eliminaatioprosessiin jäävät jäljelle seuraavat nimet:

Bol Bol - Ultimate high risk, high reward pelaaja. Voisi toimia kolmosuhkansa ansiosta Bamin rinnalla. Mitään takuuvarmaa ei ole jäljellä, joten miksi ei tavoiteltaisi kuuta taivaalta?

Nassir Little - Isokokoinen ja pitkäraajainen pelaaja nyky-NBA:n muotissa. Potentiaalia ilmeisesti on vaikka taidot vielä kehitysvaiheessa. Tulee hieman Derrick Jonesin kanssa päällekkäin ja tekisi mieli DJ:lle antaa reilu mahdollisuus ennen kuin aletaan ajemaan vastaavaa kaveria sisään. Toisaalta voisivathan nämä janarit kentälle mahtua samaankin aikaan.

Rui Hachimura - Puolustusliabiliteetti, mutta scooraajan vikaa. Toisaalta ei vielä kolmosuhkaa. Vähän sellainen köyhän miehen Melo uransa ehtoopuolella. What?!

Nicke Alexander-Walker - Nämä tuplasukunimiset ovat trendivalintoja nykyaikana. Olisiko tässä Heatin oma SGA? Toisaalta vahvuudet osio scouttiraporteissa muistuttaa aika paljon Jösse Rikartista. Mieluummin ottaisin Jössen rinnalle joko solidin pelintekijän tai oikeasti hyvän heittäjän kuin vastaavanlaisen linkkuveitsimiehen.

En varaa Littleä, koska ei tuo mitään uutta siihen mitä Heatilla jo on. En varaa Hachimuraa, koska juniorina pitäisi olla jo enemmän "polished" ja mielestäni tulee jäämään yksipuoliseksi skooraajaksi, mutta ei tarpeeksi hyväksi sellaiseksi.

NAW sama juttu kuin Littlellä, ei tarvita toista Jösse Rikartista.

Eli... Kaikki tai ei mitään. Heittämään kykenevä iso mies Bamin rinnalle.

With the 13th pick in the 2019 NBA draft, The Miami HEAT select Bol Bol from the University of Oregon.
 
Viestejä
1 870
Jahnans...

Se olisi sitten Miamin vuoro operoida.

Sopimuksia katsellessa on selvää, että Miamilla on tarve ennen kaikkea takakentälle. Whiteside, Rynkky, Olynyk ja kumppanit miehittävät etukenttää ja myös laituriosastolla kohtuullisen täyttä. Takakentällä on tällä hetkellä varsinaisesti vain Dragic, jonka isoin tähti alkaa olla muutenkin laskussa.

No, mitäs olisi sitten Miamille tarjolla takakentälle?

Pointtien ja heittävien takamiesten osastolla on aika hiljaista, mutta yksi mies silti nousee ylitse muiden...

With the 13th pick in the 2019 NBA draft, The Miami Heat select Nickeil Alexander-Walker from the Virginia Tech.
 
Viestejä
52
Kumpi noista on nyt sitten varattu pickillä #13? Työt venyvät aamuneljään, joten pääsen lähettämään viiltävät analyysit vasta 0400 jälkeen...
 
Viestejä
1 342
Kyllä kai sen mukaan mitä on tiedotettu kauanko odotellaan pickin alkuperäistä varaajaa , Kikki on lähettänyt BolBolin jo Miamin koneeseen. Nikkeli on vapaata riistaa.... varmaan aamuun voi/pitää Funckwania odotella kun on ilmoittanut tämän tekevänsä, eikä kenenkään muun tarvitse Bostonia ottaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös