Koripallo.com

Lahti Basketball 2023-2024

Viestejä
426
Parannusta Kouvot matsista mutta puolustus vaatii viellä pirusti töitä reeneissä ja sen tuomista peleihin. Hyökkäys js heitto-voimaa on riittävästi.
Gulls otti 19 hyökkäyslevyriä, Cleary Laban paras 7 levyriä. Tulevan sentterin olisi oltava oikeesti iso ja vahva, sellainen 20p/12-15 levyriä ukko. Mutta kun ne hyvät maksavat aika paljon Laban budjettiin nähden. Pikku tappioputki olisi saatava nopeasti poikki, seur. kohdataan "alemman" kastin joukkueita, joista otettava muutama voitto.
Sjärvellä ja Karvosella toki petrattavaa, toki koko joukkueella. Karvonen painaa päivä-duunia ja reenaa kun voi ja ehtii. Tuskin Karvoselle on edes ajateltu mitään isoa roolia.
Eilen Laba nousi 4llä jaksolla 20p takaa 8 pinnan päähän hyvillä onnistumisilla, näitä lisää jatkossa ja hyviä yhteisreenejä.Kausi on pitkä.
Sajantilasta noussut tosiaan johtava pelaaja tälle kaudelle. Ens kausi taatusti jossain muussa ryhmässä, ehkä jopa ulkomailla?
Laba on nuori ryhmä, ei voi olettaakkaan että peli olisi valmista ja voittavaa. Eilen kuitenkin oli jo nähtävissä kovaa taistelua ja yritystä. Suomen mestari Gulls laitettiin kuitenkin aika-ajoin ahtaalle.
Mutta se PUOLUSTUS kuntoon !!!!
 
Viestejä
462
Nuori ryhmä, jossa on Sajantilaa lukuunottamatta kohtalaisia kotimaisia ja erittäin vihreä valmentaja kaipaisi kokeneita ja johtavia jenkkejä. Miksi vuodesta toiseen LaBan jenkkivalinnat menee ohi? Yksittäisiä, koko kauden Lahdessa olleita, onnistumisia on kuten McCullough, Clarke, Ertel ja Peel, mutta joka kausi on tullut myös useampi huti. Syitä on monia ja todella huono tuurikin on käynyt, mutta tälläkin kaudella yksi jäi tulematta ja toinen vaihdettiin ensimmäisten korisliigajoukkueiden joukossa. Mikä mättää?

Cleary on ok ja Planutis selvä vahvistus. Toivotaan että Sebreen tilalle löytyisi se sentteri. Skooraajaa ei tarvita. Vahva korin suojelija ja levypallopelaaja riittää. Lähdetniemi näyttää ihan potentiaaliselta back up sentteriltä, kun saa vielä röyhkeyttä viimeistelyyn.

Seuraava pohdinta on sitten Harden. Jos kaveri on puolustusekspertti niin se ei kahden ekan pelin tulostaululla ole ainakaan näkynyt. Plus miinus Hardenilla eilen hyvä. Go-to-guy tilalle olisi ehkä tarpeen, mutta rahat tuskin riittää. Veikkaan että Hardenilla mennään päätyyn. Toivottavasti se pääty ei ole divari. Bottom 3 yläpuolelle Lahti ei tällä joukkueella tai valmennuksella nouse.
 
Viestejä
4 088


Joskushan minua on epäilty jenkkien vihaajaksi. Tämä on ihana todiste siitä, että asia ei ole näin, vaan että katsoin tänäkin aamuna MLB:n tulokset. Eiku se seuraava kierros alkaakin vasta tänä iltana, Euroopan aikaa. :)

Ja voiko tosta tunnelmasta olla tykkäämättä <3.


Pitäiskö muuten tänään taas juhlia jenkkien älykkyyttä ja hienoa "epäitsekkyyttä". Varmaan kuolleet juutalaisetkin sitä kiittävät. USA, tuo älykköjen maa.

Ja juu, kommunistinen kommenttihan tämäkin oli. :D :D
 
Viestejä
4 088
Pitäiskö muuten tänään taas juhlia jenkkien älykkyyttä ja hienoa "epäitsekkyyttä". Varmaan kuolleet juutalaisetkin sitä kiittävät. USA, tuo älykköjen maa.

Ja juu, kommunistinen kommenttihan tämäkin oli. :D :D

Nämä höpinät eivät liity tietenkään mitenkään LaBa:n kauteen, mutta sivistys ei koskaan ole huono sijoitus!
 
Viestejä
1 358
Ennakossani sanoin katsovani Lahtea Koivusen takia, nyt katson Lahtea Erik Sajantilan takia. Uskomaton alku kauteen tälle miehelle. Ihan käsittämätöntä kehitystä.
 
Viestejä
270
Bisonsin jenkit (4 kpl) tekivät yhteensä 78 pistettä, Lahden jenkit (3 kpl) 25 pistettä.

Onnittelut Sajantilalle hienosta pelistä, mutta tällaisilla lukemilla ei voi voittaa Korisliigassa pelejä.

Lahden puolustus oli näköjään taas luokattoman huonoa, Bisons kivitti vaparit 11/21, joka vielä kaunistelee hiukan lukemia.
 
Viestejä
426
Kyllähän Saja joutuu ottamaan roolia ja vastuuta, kun jenkki-kolmikko ympärillä ovat täysiä lampaita ja siihen viellä vihreä Cooman. Ei enempää voi saadakaan, ainakaan nyt tässä tilanteessa. Mitäkö pitäisi tehdä?
Iso sentteri Lahteen ja kun ryhmä on kasassa niin treenien kautta uuteen uskoon joukkue-pelaamisesta. Nyt lähes koko matsi 1 vastaan 1 pelaamista, eipä sillä voiteta matsiakaan.
Toki nuori joukkue mutta väittäisin että Coomaninkaan tieto/taito ei vaan riitä koris-liigaan tällä hetkellä. Cleary ei minusta vakuuta pointtina yhtään, ainakaan viellä...
Viellä toki hyvin aikaa saada rivit kuntoon mutta se ei tapahdu viikossa eikä kahdessa.
Iso ja kivinen on tie kairata joukkue voittavaksi joukkueeksi.
Sajan 49p sijoittuu kaikkienaikojen koris-liiga pisteissä aika kärkeen?!
 
Viestejä
94
Sajan 49p sijoittuu kaikkienaikojen koris-liiga pisteissä aika kärkeen?!
F8GKmnbW4AApHUW.png
 
Viestejä
533
Sajantila, huhhuh missä vireessä. On tehty hommia kesällä ja itseluottamus kohdillaan! Mutta mutta, miten muu joukkue sitten?
Joukkueesta ei ainoastaan puutu korinaluspelaaja ja levypallovoimaa, vaan myös syöttötaitoa ja pelinjohtamista. Eilisessäkin matsissa jännitti joka kerta, että pääseekö Laba yli puolen kentän ilman menetystä.
Cleary ei näytä minusta yhtään pointilta, pikemminkin kahen pennin Erteliltä. Harden säheltää siellä sun täällä ja vaikuttaa todella heittotaidottomalta tähän liigaan. Planutis mielestäni ihan kelpo edelleen, vaikka eilinen olikin melkoinen ohipeli.

Tuskasta on ja ilman parempia vahvistuksia tuskin muuksi muuttuu?
 
Viestejä
128
Tappio-ottelussa reilu 10min peliajalla joukkueen paras +-. En sanoisi että ihan pihalla kuitenkaan.
Jos katsoit pelin niin kyllä Karvonen on kaikkea muuta kuin ammatti-urheilijan kunnossa, Ei jaksa liikkua eikä täten pysy pelissä mukana. Valitettavasti vain peli-asu on muistutus menneestä.
 
Viestejä
452
Jos katsoit pelin niin kyllä Karvonen on kaikkea muuta kuin ammatti-urheilijan kunnossa, Ei jaksa liikkua eikä täten pysy pelissä mukana. Valitettavasti vain peli-asu on muistutus menneestä.
Toki katsoin joo. Ei Ville tietenkään ole lähellekään samaa tasoa kuin ennen taukoa, mutta en sanoisi että oli "ihan pihalla". Enemmän olisin huolissani vaikka Saarijärven otteista. Puhumattakaan jenkeistä :(
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös