Koripallo.com

Lakers FAM - haters wanted!

Viestejä
254
Jälkiviisastelua näkee ja kuulee nyt joka tuutista. Kausi on käytännössä ohi eli luovutettu on. Toiset syyttävät LeBronia leimaten miehen jopa toksiseksi joukkueelle. Toiset syyttävät Magicia ja Pelinkaa surkeista kaupoista ja joukkueen johtamisesta. Toiset syyttävät Waltonia huonosta koutsaamisesta.



Jos kuitenkin palataan viime kesään, ei kukaan - edes LeBron - vielä odottanut tältä kaudelta kuin aivan korkeintaan pudotuspelien ekan kierroksen exitiä. Sikäli tämä kausi meni aika odotusten mukaisesti. Ja tämäkin siitä huolimatta, että avainpelaajia oli käytännössä koko ajan loukkaantuneena. Kun Lonzo Ball pelasi, joukkueen puolustus oli aivan eri planeetalta. Sitten meni LeBron ja joukkueen peli heikkeni edelleen, ja kun mies palasi, joukkueen peli oli sekaisin ja jatkoi heikkenemistään. Tässä välissä Magic ja Pelinka olivat valmiita kauppaamaan kaikki nuoret veks, mutta kaupat kosahtivat ja seurauksena tuhoutui joukkueen yleishenki/motivaatio lopullisesti (ja aivan ymmärrettävästi). Magic ja Pelinka yrittivät epätoivoisesti saada heittovoimaa kauppaamalla Svin ja Zubacin + Beaselyn Bullockiin ja Muscalaan, mutta vastineeksi on saatu lähinnä alisuorittamista. Eli pileen meni pahasti tämäkin. Sillä välin Zubac on jatkanut lupaavia otteitaan Clipperisissä.



Mietitään LeBronin mahdollista toksisuutta joukkueelle. Ainakin se on selvää, että joukkue ei alun alkaenkaan ollut hänelle sopiva. Ball, Ingram, Stephenson, Rondo, kukaan heistä ei ole heittäjä/pelaaja, josta LeBron voisi tehdä paremman. Toisaalta myöskään Kuzma ja Hart, vaikka parempia heittäjiä ovatkin, eivät ole varsinaisia kaaripelaajia. LeBron on latonut kyllä kovia tilastorivejä edelleen, mutta ei kyllä tässä uransa vaiheessa pysty sopeuttamaan peliään vaan muun joukkueen tulee sopia hänen pelityyliinsä. Ja puolustus on ollut välillä suorastaan olematonta. Jotain LeBronista kertoo se, ettei monikaan NBA-stara tunnu haluavan pelata hänen kanssaan. Ihan sama tilanne kuin oli Koben kanssa etenkin uran loppuvaiheilla. Pelityyli ei varmasti ole merkittävin selittävä tekijä, koska Kobe harvoin syötti kun taas LeBron nimenomaan haluaa syöttää. Tähän tärkein yhdistävä syy lienee, että moni haluaa olla joukkueensa ykkösstara, mutta LeBronin ja Koben joukkueeseen täytyy tulla nöyränä.



Magicille ja Pelinkalle antaisin vielä ensi kesän ennen kuin teilaan heidät, koska alun alkaenkin tähtäin oli asetettu sinne. Tällä kaudella ei vielä ollutkaan tarkoitus voittaa. Tämä suunnitelma tosin näytti hämärtyneen kauden aikana ja ehkä jossain panic-modessa tekivät pari kyseenalaista kauppaa. Ehkä näissä on joku kauaskantoisempi ajatus? Oli paljon kysymysmerkkejä kauteen lähdettäessä, eikä oikein tiedetty mitä odottaa. Waltonin mahdollisuudet koutsata tätä poppoota olivat yksi niistä. Ei se mahdottomalta näyttänyt, mutta selvää on, että hänen on aika siirtyä. Mielenkiintoista olisi saada joku todella kokenut veteraanikoutsi peräsimeen.

Kaikki Magicin ja Pelinkan pelaajahankinnat ja siirrot ovat menneet päin persettä, LeBronin ostoa lukuunottamatta. Off-season hankinnoista vakuuttavimmat olivat Rondo ja McGee. Tämä kertoo jotain muista pelaajahankinnoista.

Turha tätä on valmentajan syyksi pistää. Kasassa oli sellanen lajitelma epämääräisiä pelaajia, joiden kemioista ei ollu mitään tietoa, että tuskin edes terapeutti Phil Jackson olisi saanut tästä mitään.

Plus Waltonilla on seurajohdon luottamus. Katsotaan painaako se enemmän kuin LeBronin sana.
 
Viestejä
1 006
@hamahakkimies Hyvää pohdintaa podcastissa Lakersin tilanteesta (podcast muutenkin erinomainen, joten kiitokset siitä!). Myönnän Lakers-fanina (en muuten myönnä muuttuneeni LeBron-fanipojaksi), että kausi oli pettymys loukkaantumisista johtuen. Olisi ollut kiva nähdä, mihin oltaisiin päästy, jos Ball, LeBron, Rondo ja Ingram olisivat pysyneet kauden terveinä. Mutta ei tässä tarvitse väkisin mitään selitelläkään. Fakta kuitenkin on, ettei tuo aika LeBronin kirjauksen ympärillä ollut mitään järjetöntä hekumaa. Fanit ja monet asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, ettei tuo rosteri tule riittämään lännessä. Itse yllätyin, miten maltillinen ja realistinen yleinen ilmapiiri oli fanien keskuudessa. Pudotuspeleihin ehkä keskimäärin uskottiin, mutta kaikki siitä eteenpäin oli plussaa. Totta kai välillä kuuli heittoja jopa lännen finaaleista. Kaikilla faneilla totta kai oli toive, että joukkue yllättäisi ylittämällä odotukset. Ja välillä näytti kieltämättä yllättävänkin hyvältä. Usko nousi, loukkantumiset iskivät ja pettymys otti vallan, joka jäänee vallitsevaksi ottan lisäksi huomioon kosahtaneet kaupat ym. härdellin.
 
Viestejä
278
Itseäni kiinnostaa ketä vapaa-agentteja Lakers todellisuudessa tulee saamaan tänä kesänä. Huhujen mukaan Durant sekä Leonard olisivat mielummin matkaamassa muualle ja olisin todella yllättynyt mikäli Klay Thompson lähtisi Warriorsista. Kyriesta ei ota selvää kukaan, mutta olisiko hän kiinnostunut palaamaan LeBronin varjoon? Ilmeisesti tämän kauden aikana hän on jälleen lämmennyt tälle ajatukselle. Jos Lakers missaa näiden neljän pelaajan suhteen jää jäljelle Kembaa, Butleria ja Tobias Harrisia. Riittääkö heistä yhden pelaajan hankkiminen nousuksi contenderiksi?

Lakersin on täten lähes pakko onnistua saamaan Anthony Davis treidin kautta, mutta sekin näyttää koko ajan vaikeammalta ja vaikeammalta, varsinkin kun Ingramin huolet veritulppien kanssa on iso kysymysmerkki. Saas nähdä mitä Magic ja Pelinka saavat aikaan.
 
Viestejä
278
2y7qbh.jpg
 

Tansku

Varmaan loppujen lopuksi vain hyväksi lakersille, että magic päätti erota. Esimerkiksi nämä lance, beasley signaukset ja mike muscala trade eivät hirveästi hurraa huutoja aiheuta.
 
Viestejä
254
Pacersissä Vogel teki hyvää työtä, sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Kidd on taas yksi parhaista pelaajista kautta aikojen, mutta valmentamisen saralla epäonnistunut. Toivottavasti tämä ei mene taas huonompaan suuntaan.
 
Viestejä
254
En oikeen osaa sanoa tästä joukkueesta vielä mitään. James, Davis ja Vogel... potentiaalia on, mutta toisaalta myös epävarmuutta. Loukkaantumisten vaara leijuu ilmassa. Mikä taas on kesän vapaiden markkinoiden tulos? Kolmas hieman pienemmän kaliiberin tähti, kuten Kemba tai Butler voisi toimia kahden ison staran rinnalla. Klay Thompsonista on lupa unelmoida, ei enempää.
 
Viestejä
2 415
Eiks nää nyt tyrinyt ton AD kaupan ajankohdan niin, että capspace jää reilusti allen 30 miljoonaan?

No nyt Lakersillä on tilaa täyteen max soppariin..

The Lakers convinced Anthony Davis to waive his $4 million trade bonus in addition to dealing Moe Wagner, Jemerrio Jones, Isaac Bonga and a 2022 second-round pick to the Washington Wizards

Vai onkohan Lakers menossa ensi kaudeksi siihen 3-vs-3 -sarjaan..:)

1561663253045.png


No eiköhän sieltä kohta ala kiven koloista löytyä näitä vanhoja kavereita kten J.R Smith, Korver, Carmelo, jne.
 
Viestejä
2 333
Musta Kyle Kuzma on aina ollut jotenkin symppis kaveri. Nyt sympatiat nousee kattoon kun katsoo, millaisessa raossa nuori pelaaja joutuu pelaamaan ensi kauden.
 
Viestejä
557
No jaa. Space Jam antaa jokaiselle 'näyttelijälle' 10M bonuksen, joka tekee sopimuksen Lakers:n kanssa. Eiköhän noilla bonuksilla saada muutava mukava pelaaja. On NBA:ssakin keinot kiertää noita palkkakattoja.
 
Viestejä
1 006
Kawhi Lakersissa olisi ollut äklöä. Viikonlopun tapahtumat nostattivat mielenkiinnon ensi kautta ja koko liigaa kohtaan aivan eri tasolle. Taisto Los Angelesin herruudesta tulee olemaan huikea, ja länsi on nyt tasainen ja kovempi kuin ehkä koskaan. Oli kyllä ihanan härskiä, että kotikylän pojat Kawhi ja George sen sijaan että olisivat voineet pelata Lebronin kanssa palasivat kotikylään pelaamaan Lebronia vastaan. Lakersissa taas Lebron on saanut itselleen joukkueen, joka on parempi kuin yksikään hänen aikaisemmista. Pelinka on tehnyt hienoa työtä ja saanut joukkueeseen tarvittavaa syvyyttä oikeille paikoille.

C: Javale McGee, Boogie Cousins.
Lakers pelasi hienosti viime kaudella alkukaudesta, jolloin McGee toi paljon energisyyttä ja oli iso osa puolustusta. Sitten yllättävästi hengitystieinfektio vei voimia loppukaudesta, eikä mies oikein palannut entiselleen. Terveenä on erinomainen pelaaja Anthony Davisin rinnalla, koska ei tarvitse palloa vaan on sellainen pyyteetön työmyyrä, jonka voi laittaa hustlaamaan ja puolustamaan. Cousinsilla on nyt näytön paikka. Voisi ajatella, että nyt aletaan vasta nähdä, mille tasolle mies voi palata akillesvamman jälkeen. Liikkuvuus ja hyppykyky eivät ehkä palaa entiselleen, mutta heittää mies osaa ja pystyy todistetusti hyvin pelaamaan Davisin kanssa. Onhan Boogie kyllä hirmuinen jässikkä, jonka eteen on hankala tulla, vaikka nopeus ei parhaimmillaan enää olisikaan.

PF: Anthony Davis, Kyle Kuzma, Jared Dudley.
Kuten Lebronilla, myös Davisilla on nyt uransa paras joukkue. Ja Lakersilla on yksi kaikkien aikojen taitavimmista isoista laitureista. Davisin peli ei spekulaatiota kaipaa. Hän on perfect fit Lebronin joukkueeseen. Kyle Kuzma on Lakersin nuorista kypsin ja nopeimmin kehittynein ja siksi hän sai jäädä. Hänelläkin on missio tulla yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Mihin potentiaali riittää, sitä ei vielä tiedä, mutta asenne ainakin on kohdillaan ja ympärillä olevat veteraanit varmasti kiihdyttävät kehitystä. Todella monipuolinen ja hyvin liikkuva pelaaja, joka heittää kaukaa ja pystyy myös ajamaan sisään. Helppo koutsattava, jonka voi laittaa aloitukseen tai second unitiin ja liikutella pelipaikalta toiselle. Jared Dudleyn isoin kontribuutio lienee kentän ulkopuolella. Veteraani ja ns. hyvä tyyppi, joita on hyvä olla luomassa kemiaa. Kyllä hänellä kentälläkin lienee vielä jokunen minuutti peliä kohti annettavaa.

SF: Kyle Kuzma, Kentavious Caldwell-Pope, Jared Dudley, (Andre Iguodala tms.)
Aloittaako Kuzma vai pelaako hän 6th manin roolissa? Ei niin väliä, koska hän sopii molempiin rooleihin. Kuzma ei ole erityisen taitava puolustaja, joten tälle paikalle voisi jollekin paremmin puolustavalle pienelle laiturilla olla tilausta. Iggy olisi erinomainen lisä veteraaniminimillä. KCP on puolustajana parempi, mutta hiukan pieni tälle paikalle. Dudleyn liikkuvuus ei ehkä riitä enää tälle paikalle.

SG: Danny Green, Avery Bradley, KCP, Troy Daniels.
Pelinka teki erinomaista työtä hankkiessaan pari uutta 3&D-pelaajaa. Green on varma nakki, josta aika huoletta voi sanoa perfect fit. Avery Bradley on myös parhaimmillaan huikea pelaaja hinta-laatusuhteeltaan. Tässä on kyllä kova kolmikko 3&D-rooliin. Sisään voi laittaa kolmikosta sen, jolla on käsi kuumimpana. Lisäksi on vielä Troy Daniels, joka on luotettava kaukoheittäjä. Juuri näitä Lebron tarvitsee.

PG: Lebron James, Quinn Cook, Rajon Rondo.
Kyllä, Lebron aikoo pelata pointtina! Hän ottaa ohjakset käsiinsä ja on saanut ympärilleen vihdoin itsensä näköisen joukkueen. Jamesilla on riittävästi heittäjiä ympärillään. Davis ja Cousins pystyvät levittävään peliä. Lebron tekee molempien pelistä paljon helpompaa. Showtime is back? James voi ottaa itselleen helpoimmat heitot ja säästellä kroppaansa. Ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Ehkä paukkuja jää myös puolustuspäähän? Quinn Cook on myös mahdollista laittaa aloittavaksi pointiksi ja Lebron point forwardiksi, jolloin Lebronilla on yksi heittäjä kaarella lisää. Rajon Rondo voi pyörittää second unitia, mutta myös tarvittaessa aloittaa. Hän ei oikein sovi Lebronin kanssa samaan aikaan kentälle, mutta taas Cousinsin kanssa peli toimii. Ja kyllähän Rondo oli ihan must hankinta kuumentamaan vastustajien pelaajia. Miettikää näitä persoonia, Rondo, Cousins... ja paikalliskamppailua Clippersiä vastaan. Siitä tulee ihan sairaan viihdyttävää!

Ei paskempi roster!

GettyImages-1160493125-775x465.jpg
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös