Koripallo.com

Lassi Tuovi Susijengin päävalmentajana

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 587
Tässä ketjussa voidaan keskustella Lassi Tuovin ajasta Susijengin päävalmentajana.

Virallisesti Tuovin aikakausi Susijengin päävalmentajana käynnistyy sunnuntaina 26.6., kun vuosien 2021–23 MM-karsintojen kolmas ikkuna pyörähtää käyntiin.

Lassi Tuovin valmennusjohtoon kesä-heinäkuun 2022 MM-karsintaikkunassa kuuluvat lisäksi Hanno Möttölä, Mikko Larkas ja Jussi Hirvonen. Heinäkuun lopulla valmennusjohtoon liittyy myös Teemu Rannikko.

Susijengiä vuosina 1992–97 ja 2004–22 valmentanut Henrik Dettmann jatkaa Koripalloliiton valmennuksen johtajana.
 
Viestejä
1 322

EM-kisojen aikana tulee ilmeisesti video versio tosta jutusta. Urheiluruudussa oli eilen tai toissapäivänä jo jokin versio siitä videosta ja pätkä Tuovin elämänkerrasta.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 587
Viestejä
726
Mitä ilmeisimmin Tuovi ei ollut valmistautunut Nkamhouan pakottamiseen takaisin Tennesseen riveihin. Muussa tapauksessa ryhmään valitut ei käy järkeen, siis lukien nekin joita ei nyt valittu kisajoukkueeseen. Tuovi muuten ei voi käyttää tekosyytä ettei isoja pelaajia olisi ollut valittavana. Suomen joukkue on pienikokoinen taas kerran ja sellainen oletus ainakin itselläni on ettei arvokisoissa pärjänneet ole olleet pienikokoisia joukkueita.
 
Viestejä
2 534

Oppirahat on aina maksettava! Pitää muistaa, että tämän turnauksen jälkeen Tuovi on yhdet arvokisat kokeneempi. Jatkossa on mielenkiintoista nähdä pystyykö Tuovi oppimaan virheistään. Tuon Nkamhouan asian olisi "joku" pystynyt hoitamaan, mutta Tuovin vastuulla on huolehtia, että se "joku" on hommissa....
 
Viestejä
1 322
Mitä ilmeisimmin Tuovi ei ollut valmistautunut Nkamhouan pakottamiseen takaisin Tennesseen riveihin. Muussa tapauksessa ryhmään valitut ei käy järkeen, siis lukien nekin joita ei nyt valittu kisajoukkueeseen. Tuovi muuten ei voi käyttää tekosyytä ettei isoja pelaajia olisi ollut valittavana. Suomen joukkue on pienikokoinen taas kerran ja sellainen oletus ainakin itselläni on ettei arvokisoissa pärjänneet ole olleet pienikokoisia joukkueita.

Myöskin Pöllän loukkaantuminen taisi tulla yllätyksenä, mutta sille ei ole tekosyytä että siihen olisi pitänyt olla monta varasuunnitelmaa. Missä esim. Nenonen ja Dolenc oli? Kyllä olisin mielelläni nähnyt yhden näistä kahdesta nyt kisakoneessa Palmin sijaan, mutta kun heitä ei edes ilmeisesti otettu MM-karsintoihin ja EM-kisoihin valmistavalle leirille mukaan, niin en tiedä oliko tässä nyt kyse siitä että ei viitsitty pyytää?
 
Iisalo opetti eräällä valmennusklinikalla hänen perusperiaatteitaan miten joukkue tulisi rakentaa. Eräs keskeinen teema oli, että joukkueesta pitäisi tehdä ns. "särkymätön". Tuovi ei ole tehnyt omasta joukkueestaan ns. "särkymätöntä".

Tuovin puolustukseksi voi sanoa, että turnauksen kesto on viikon tai kaksi. Tuovi oli (toivottavasti) ottanut tietoisen riskin, joka ei tällä kertaa kannattanut. Toivon joukkueelle menestystä, mutta tosiasia on, että Suomen joukkue on pienikokoinen (verrattuna muihin maihin).
 
Viestejä
673
Myöskin Pöllän loukkaantuminen taisi tulla yllätyksenä, mutta sille ei ole tekosyytä että siihen olisi pitänyt olla monta varasuunnitelmaa. Missä esim. Nenonen ja Dolenc oli? Kyllä olisin mielelläni nähnyt yhden näistä kahdesta nyt kisakoneessa Palmin sijaan, mutta kun heitä ei edes ilmeisesti otettu MM-karsintoihin ja EM-kisoihin valmistavalle leirille mukaan, niin en tiedä oliko tässä nyt kyse siitä että ei viitsitty pyytää?

Nenonen ei selkeästi kuulu Tuovin suunnitelmiin ollenkaan. Olisiko HD:n paperissa ollut vielä pidempään mukana? Kiltin uuden päävalmentajan joukkueeseen kun ei taida oikein pieni sikailija sopia ;) Ei sillä, että Nenosella olisi hirveästi käyttöä, mutta mielenkiintoinen 12.pelaajan hämmentäjän roolissa erityisesti tässä tilanteessa olisi voinut olla kokeilemisen arvoinen.

Dolencia ihmettelen myös, onko ollut loukkaantuneena vai miksi ihmeessä ei ole mahtunut edes leireille?
 
Puolustuspelaamisen näkökulmasta "kiltteys" ei ole se tärkein puolustajan ominaisuus....
 
JaA

Viestejä
54
Eipä täällä paljoa Tuovia tunneta. Arviot kaverista menee kyllä isosti metsään. Turusen kanssa ei noilla argumenteilla olisi päästy alkuun tai mihinkään. Tuovi on marinoitunut valmentajana ikäänsä nähden niin monessa paikassa, että ei ole vain yhden huippuvalmentajan mielipide siintä että on mies paikallaan. Ei ole paljon sora ääniäkään kuulunut mistään, vain tyytyväistä hurinaa ja se on hyvä juttu. Mitä tulee isoon päähän, Suomeen on saatu muutama kokelas Markkasen rinnalle, mutta isot pojat ovat hitaita, myös kehitys tulee vähän myöhemmin kuin pikkupojilla. Möttölään on kyllä luottamusta siintä että ymmärretään isojen poikien vaatimukset nyky koripallossa ja kyllä Tuovin porukka on arvioinut nyky joukkueen hyödyt suuremmaksi kuin sen että otetaan hitaita keskeneräisiä kavereita joukkueeseen. Onhan se kuluttavaa repiä,työntää ja pitää iso kaveri pois korin läheisyydestä. Liettuaa vastaan tähän ei porukka ollut mitenkään sitoutunut. Ehkä se johtui harkkapelistä, koska voipi olla mustelmaa ja murtumaa kunnon pelin mittaisen tappelun jälkeen. Toivittavasti nyt kisoissa nähdään kovempia susia tähänkin hommaan. Slovenia näytti kyl hyvin mallia miten Valančiūnas pietään poissa korilta. Liettuan menestys omissa ennusteissa laski hieman eilisen pelin jälkeen.
 
Viestejä
2 333
Annetaanko Tuovin nyt antaa näyttönsä tässä ekassa turnauksessaan ensin? T-paidassa tai puvussa, who cares?

Ainakin tuore päävalmentaja on osoittanut osaavansa reagoida vastustajan peliin ja pistävänsä jengin pelaamaan tärkeillä hetkillä pääsääntöisesti hyvin.

Keskustellaan sitten jälkikäteen, jos on hyvin perusteltua valittamista.
 
Viestejä
2 290
Annetaanko Tuovin nyt antaa näyttönsä tässä ekassa turnauksessaan ensin? T-paidassa tai puvussa, who cares?

Ainakin tuore päävalmentaja on osoittanut osaavansa reagoida vastustajan peliin ja pistävänsä jengin pelaamaan tärkeillä hetkillä pääsääntöisesti hyvin.

Hyvin Tuovi on hommansa hoitanut. Eihän tässä siitä ollut kyse, vaan siitä, olisiko hän vieläkin komeampi kentän laidalla Susi-hupparissa?
 
Viestejä
2 534
Tuovi täytti odotukset viemällä Suomen EM-kisojen pudotuspeleihin. Urakka on vielä kesken. Edelliset EM-kisojen pudotuspelien tappiot (2015&2017) olivat 13p suuruisia. Tiukka tappio olisi minun mielestäni jopa eteenpäin menoa.

Tuovi onnistui saavuttamaan toivotun MM-kisapaikan Suomelle. Tuovi on tehnyt hyvää tulosta. Se on tietenkin kiistatonta!

Suomen pääsy kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa tai selviytyminen MM-kisojen pudotuspelivaiheeseen olisi yllättävää. Suomi oli lähellä saavuttaa pudotuspelivaiheen jo vuoden 2014 MM-kisoissa.

Tämä Tuovin saavuttaman menestyksen tunnustaminen ei tarkoita, että en jatkossakin kritisoisi häntä. Menestys on tosiasia mitä ei voi kiistä. Eri mieltä voi silti olla asiasta kuin asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
466
Hyvin Tuovi on hommansa hoitanut. Eihän tässä siitä ollut kyse, vaan siitä, olisiko hän vieläkin komeampi kentän laidalla Susi-hupparissa?
Mites susi-t-paita?

1919729092.jpg
 
Viestejä
28
Tuovi täytti odotukset viemällä Suomen EM-kisojen pudotuspeleihin. Urakka on vielä kesken. Edelliset EM-kisojen pudotuspelien tappiot (2015&2017) olivat 13p suuruisia. Tiukka tappio olisi minun mielestäni jopa eteenpäin menoa.

Tuovi onnistui saavuttamaan toivotun MM-kisapaikan Suomelle. Tuovi on tehnyt hyvää tulosta. Se on tietenkin kiistatonta!

Suomen pääsy kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa tai selviytyminen MM-kisojen pudotuspelivaiheeseen olisi yllättävää. Suomi oli lähellä saavuttaa pudotuspelivaiheen jo vuoden 2014 MM-kisoissa.

Tämä Tuovin saavuttaman menestyksen tunnustaminen ei tarkoita, että en jatkossakin kritisoisi häntä. Menestys on tosiasia mitä ei voi kiistä. Eri mieltä voi silti olla asiasta kuin asiasta.
Tässä erinomaisia pointteja! MM-kisoissa pudotuspeliformaatti tosin muuttunut sitten 2014 kisojen. 2014 kisojen formaatilla jokaisen Euroopan seulan läpäisseen joukkueen sopii odottaa pudotuspelipaikkaa, muu on pettymys. Nykyformaatilla jatkolohkoon pääseminen on ihan ok+ saavutus. Pudotuspelit (8 parhaan joukkoon) on jo erinomainen tulos.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös