- Viestejä
- 197
Vs: Naisten 1-divari 2011-2012
HyPo selvään voittoon Puhuttarista vauhdikkaassa pelissä 67-50 (33-24)
Ottelu oli varsin vauhdikas alusta loppuun, vaikka ero lopulta kasvoikin melko suureksi. Molemmat joukkueet esittivät tiukkaa puolustuspeliä, mutta kotijoukkue onnistui kuitenkin hyödyntämään kahden pisteen (50%/28%) heittopaikat vastustajaa paremmin.
Puhuttaret aloittivat pelin vahvasti ja HyPo:lle siunaantuikin aluksi vain ohiheittoja. Vasta seitsemäs yritys, Vilja Kesäsen kolmonen painui pussin pohjalle. HyPo siirtyi hienoiseen johtoon Oona Järvisen ja Kaisa Kuisman koreilla, mutta Puhuttaret roikkui tiukasti mukana Maija Catstrenin ja Elina Nummen pinnoilla. Ensimmäiselle tauolle mentiin kuitenkin kotijoukkueen johtaessa 20-13, joista 12 pinnaa tuli kolmosilla.
Toista jaksoa ehdittiin pelata koreitta kolmisen minuuttia, ennen kuin Veera Kesänen onnistui kolmosessaan. Kun koko pelin korin alla erittäin vahvasti vääntänyt Hjelle teki kohta neljä pinnaa lisää ja Mirka Kilpijärvi kaksi, kasvoi ero jo 13 pisteeseen. Jakson lopussa Puhuttarien pallonhallinta ei ollut enää terävimmillään ja näin tauolle mentiin HyPo:n johtaessa 17 pisteellä, 33-24.
Isolta tauolta palasi Puhuttaret terävänä. Se kavensi Heidi Sihvolan parilla kakkosilla ja Laura Kankaan vapareilla 6 pisteen päähän. HyPo löysi kuitenkin jälleen pelivireen uudelleen. Vilja Kesäsen ja Mara Hjellen pelitilannekoreilla kaasutettiin karkuun. Kun vastustaja joutui vielä rikkomaan, pussittivat Vilja ja Kaisa neljä pinnaa lisää. Elina Nummi ja Saana Pirilä yrittivät pitää Puhuttaret vielä mukana, mutta HyPo meni kuitenkin menojaan. Hjellen loistavat esitykset korin alta veivät HyPon lopullisesti karkumatkalle, taukotulos 52-34.
Viimeinen jakso oli sitten pelailua ilman sen suurempia paineita. Vilja Kesänen oli tämän jakson kuningatar yhdeksällä pisteellään. Loppulukemat HyPo:lle 67-50.
Kun pelit kovenevat, niin Mara Hjellen panos vaan kasvaa. Voisi sanoa, että kentän parhaana palkittu Mara kaatoi Puhuttaret, kun katsoo tilastoja. Peliaika 37:34 (oli hetken sivussa hoivattavana, kun sai iskun nenäänsä), pisteet 20 (10/12), levypallot 28!! (6/22) ja torjunnat 6. Toinen vauhtimimmi oli II-palkittu ja erittäin hyvän pelin pelannut Vilja Kesänen, myös kovilla tehoilla 19/2. Lisäksi Kaisa Kuisma ylsi 10 pisteeseen. Puhuttarista palkittiin Aino Wirtanen tehoilla 7/3. Muut vahvimmat pelitekijät olivat Elina Nummi 10/5 sekä Saara Silvonen 8/5.
HyPo varmisti näin pudotuspelien piikkipaikan ja kotiedun loppuun asti. Seuraavassa ottelussa tulevana keskiviikkona vastaan asettuu Helmi Capitals Helsingistä.
PS. Aika lähelle meni tuo veikkaukseni neljä kierrrosta ennen runkosarjan loppua. Vain ToPo II oli korkeammalla kuin veikkasin.
Sarjataulukko runkosarjan jälkeen
1. BC Nokia 14 12 2 32 = 1. 32p
2. HyPo 14 11 3 30 = 2. 30p
3. Puhuttar 14 12 2 28 = 3. 28p
4. TuRi 14 11 3 28 = 4. 28p
5. Capitals 14 6 8 16 = 5. 16p
6. Pyrintö 14 6 8 14 = 7. 12p
7. Honka A 14 4 10 14 = 8. 12p
8. ToPo II 14 4 10 10 = 6. 14p
9. FoKoPo 14 3 11 6 = 9. 6p
10. EBT A 14 1 13 2 = 10. 2p
BC Nokia suoraan SM-sarjaan, HyPo, Puhuttaret, TuRi ja Capitals jatkavat pudotuspelejä toisesta paikasta.