Koripallo.com

Naisten divari 2020-2021

Viestejä
1 168
Divarin harjoituspelit käynnistyivät sunnuntai-iltana Malmilla kun HNMKY ja Turun Riento kohtasivat kuumassa kesäillassa, ei kuitenkaan auringonpaisteessa vaan remontoitavan Palloiluhallin sisällä. Namika oli liikkeellä yhdeksän pelaajan voimin, Turulla oli kahdeksan pelaajaa. Kotijoukkueella puikoissa oli uusi päävalmentaja Teijo Sandvik, vierailla tutusti Nina Kalmi.

Kokoonpanot osoittivat että joukkueet ovat tulossa sarjakauteen erilaisista lähtökohdista. HNMKY on uudistunut erittäin tuntuvasti: rosterissa oli vain kaksi viime kauden pelaajaa, Ilona Sutinen ja Mikaela Nieminen. Riennolla oli taas jokseenkin tuttu runko ilman uusia pelaajia: Pekkalainen, Pekkalainen, Suominen, Laine, Vialen, Kaulo, Lilius, Karsten.

Koripalloilullisista asioista on tarpeetonta puhua kovin yksityiskohtaisesti tässä vaiheessa kautta. Peli ei voi olla vielä täydessä kuosissa. Kumpikin joukkue pelasi mielestäni ajankohtaan nähden ihan kelpo palloa. Helppoja virheitä nähtiin, muttei kuitenkaan ylettömästi. Viime kausina palloa ahkerasti hukannut Namika jäi jopa alle kymmeneen pallonmenetykseen.

Turun kokoonpanossa Pekkalaisten merkitys ja toisaalta penkin kapeus vaikuttivat keskeisiltä asioilta. Venla Määttäsen lähtö näkyy ja tuntuu. Joukkuepelin näkökulmasta Riento pysyi hyvin kasassa ja pelaajat tekivät yhteisiä asioita. Henkilökohtaisella tasolla välillä sattui ja tapahtui pikkuisen liikaa. Toisaalta pelaajilta nähtiin myös erinomaisia henkilökohtaisia ratkaisuja.

Helsingin NMKYn peliesitys nostatti ilmaan positiivisia kysymysmerkkejä: uudesti rakennettu joukkue oli yllättävän kypsä molemmissa päissä kenttää. Uudet hankinnat Camilla Simola ja Jessi Johansson pelasivat näyttöhaluisina pirteästi. Comebackin tehnyt Fanni Kantonen oli hetkittäin aivan ilmiömäinen. Toki pelistä löytyy paljon parannettavaa, joukkuehyökkäys jumittui paikoitellen, eikä kenttää nähty kokonaisuutena hyökkäyspelin rullatessa. Puolustuksessa syntyi yliyrittämisestä johtuvia virheitä.

Onko harjoituspelejä tiedossa muualla?

Lopputulos 68-57 Namikalle.
 
Viestejä
1 008

Namikalla on aika moinen muutos rosterissa. Mitä ihmettä siellä on oikein tapahtunut? Vaihtui valmentaja mutta niin vaihtuivat pelaajatkin. Tietääkö kukaan muutoksen syytä? Missä ovat tai mihin lähtivät viime vuoden kärkipelaajista mm. Soppela, Veisto, Hemmann? Toivottavasti eivät lopettaneet.
 
Viestejä
2 534

Hemmann oli Muncca-päivässä edustamassa Topoa eli ehkä pelaajaura jatkuu siellä....

EDIT:
Tein salapoliisityötä ja tutkin seurasiirtolistoja. Vuonna 2019 Hemmann siirtyi Toposta Namikaan. Ilmeisesti Topo ei ole tehnyt seurasiirtoa takaisin. Tämä on siinä mielessä hieman mystinen tapaus, joka vaatii lisäselvittelyjä.....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 168
ToPo Naiset ovat vahvistaneet Lindan pelaavan Torpassa tällä kaudella.

Seurasiirrollahan ei varsinaisesti ole vielä kiire, niitä saattaa ilmestyä näkyviin vasta kauden alla kun seuroissa tarkistetaan onko paperityöt tullut tehtyä viimeisen päälle.
 
Viestejä
131
Venla Määttäsen lähtö näkyy ja tuntuu. Joukkuepelin näkökulmasta Riento pysyi hyvin kasassa ja pelaajat tekivät yhteisiä asioita. Henkilökohtaisella tasolla välillä sattui ja tapahtui pikkuisen liikaa. Toisaalta pelaajilta nähtiin myös erinomaisia henkilökohtaisia ratkaisuja.

Tuo, että sattuu ja tapahtuu pikkaisen liikaa, on varmaan aika luonnollinen vaihe joukkueen kehityksessä silloin kun yksi tärkeimmistä hyökkäyspään palasista siirtyy muualle. Jengi kävi läpi samanlaisen vaiheen viime kaudella, kun A. Pekkalainen loukkaantui ja nyt on ehkä Määttäsen lähdön jälkeen hetken pieniä "kasvukipuja." Jonkun ne 15-20 heittoyritystä on nyt kuitenkin otettava ja moni pelaaja saa palloa korintekopakkoihin paljon useammin kuin aiemmin. En siis tiedä tämän harkkamatsin kulusta mitään, mutta eri jengejä vuosien varrella seuranneena isot muutokset rosterissa ottavat oman aikansa.

Namikan rosterin radikaali muutos herättää kieltämättä kysymyksiä. Onko niin, etteivät nuoret aikuiset kelpaa proggikseen enää mukaan vai ovatko lopettaneet omasta halustaan? Toivoisin pelaajien korisuran jatkuvan muissa seuroissa.
 
Viestejä
197
HyPo julkisti ensimmäisen pelaajasopimuksen. Viisi vuotta PuHu:ssa I-divaria pelannut Miisa Pylkkänen pelaa Pontevassa tulevan kauden.
Ja heti perään toisen, oma kasvatti Eveliina Huohvanainen jatkaa myös tulevalla kaudella. Ti 25.8 julkaistiin Veera Puustisen sopimus.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 105
Katajalla laskujeni mukaan nyt kuusi sopimusta ja jatkosopimusta julkistettuna: Käyhkö, Sedano, Pirskanen, Pohjonen, Laurikainen ja Viljakainen. Kenties joillakin muilla ennestään sopimus jo tälle kaudelle?

Sedanolla ja Viljakaisella korishommista taukoa, Sedano oli intissä ja Viljakainen touhusi mm. salibandyhommissa. Toivottavasti alkaa leideillä peli kulkea.
 
Olin juuri tulossa näpyttelemään tänne päivitystä Katajan naisten sopimustilanteesta kun sain todeta Sepin olleen nopeampi. Juuri samat kuusi nimeä on minunkin tiedossani.

Anni Laurikainen on erittäin keskeinen palanen Katajan keitoksessa. Käyhkö, Pohjonen ja Sedano ovat tärkeitä runkopelaajia. Viljakaisen nykyvireestä ei oikein itsellä ole tietoa.

Nuoriso-osastolta Erosen voisi kuvitella tuovan niin ikään hyvää lisää joukkueeseen - olettaen että hän on mukana. Miten lie Kärnän ja Keskevaarin tilanne?
 
Viestejä
1 105
Karjalaisen päivän uutisista:

- Juuli Piiroinen aikoo liittyä joukkueeseen. Toissa kaudella pelasi vielä mestaruussarjatasolla Kouvottarissa. Tuli miehensä Wellingin mukana Joensuuhun ja Joen Jujun fysiikkavalmentajaksi ja oli vielä ollut poltetta päästä pelaamaan korista.

- Joukkueen sopimustilannekin on jutussa kerrottu: Joukkueessa jatkavat entisistä tutuista Sandra Keskevaari, Claudia Kärnä, Ada Käyhkö, Anni Laurikainen, Saara Pirskanen ja Aino Pohjonen. Paluun parketille tekevät Piiroisen lisäksi omat kasvatit Niina Sedano ja Jenna Viljakainen. Kokonaan uusi kasvo on BC Nokiasta siirtyvä Jutta Talvitie.

lähde Katajan naisjoukkueen uusi päävalmentaja Hannu Naumanen sai hyviä uutisia: "Pitää pistää Juulin peliasu tilaukseen"

Eli uuteen kauteen lähdettäessä monellakin tavalla viime kautta vahvempi tilanne.
 
Viestejä
306
Huomasin jostain, että Tampereella on korona-maaottelun lisäksi divarijoukkueiden turnaus.
Paikalla Pyrintö, BC Nokia ja TuRi.
Näkee ainakin, millaisia siirtoja kesän mittaan on tapahtunut.
Täytteenä Pyynikillä listan mukaan WU19 ja Pyrintö, Rahola-Luja-Lukko ( vai mikä seuran nimi onkaan?) ja Honka.
Pyrintöä ja Honkaa veikkaillaan korkealle SM-sarjassa, vaikka muitakin ehdokkaita on.
 
Viestejä
30
Naisten divariturneessa Tampereella Nokia voitti Pyrinnön Akatemian ja Riennon selvästi, Riento kaatoi Pyrinnön, Akatemian joukkueessa pelasi myös liigapelaajia...
 
Viestejä
103
JBA ja Kataja väänsivät molempien joukkueiden syksyn ensimmäisen harjoituspelin Jyväskylässä. Kentällä nähtiin aktiivista menoa ja meininkiä puolin sekä toisin. Isoimmat runit taisi olla 15-0 pätkiä niin Katajalle kuin JBA:lle. Eroa jäi loppujen lopuksi kotijoukkueen hyväksi noin 10 pistettä.
 
Viestejä
98
JBA:n somesta bongattua: Catz II:n Lönnroth pelaa ensi kaudella Katsojassa vai onko kyseessä eri Lönnroth? Olisi varmasti ollut vahvistus myös Catzin edustukseen
 
Viestejä
1 008
Namikalla on aika moinen muutos rosterissa. Mitä ihmettä siellä on oikein tapahtunut? Vaihtui valmentaja mutta niin vaihtuivat pelaajatkin. Tietääkö kukaan muutoksen syytä? Missä ovat tai mihin lähtivät viime vuoden kärkipelaajista mm. Soppela, Veisto, Hemmann? Toivottavasti eivät lopettaneet.
Aiempaan viestiin tarkennusta Namikasta siirtyneitä, aika uusiksi meni paletti
Linda Hemmann ToPoon
Sara Kervinen Forssaan
Sini Veisto Pakilan Visaan
Sara Selenius Kori-80:een
Roosa Saarni PuHuun
 
Viestejä
103
Divarin harjoituspelit jatkuivat tänään Nokialla, kun kotijoukkue oli saanut vieraita Jyväskylästä. Kotijoukkue runttasi avausneljänneksellä 15 pinnan eron taululle, mutta toinen jakso meni vieraille ja puoliajalle siirryttiin Nokian johtaessa 7 pojolla. Toisella puolikkaalla Nokia oli isossa kuvassa laadukkaampi ja repi loppujen lopuksi 21 rakoa taululle.

Nokia tulee varmasti olemaan tällä kaudella sarjan kärkikahinoissa, sillä vauhtia ja sähköä on todella paljon, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia mille tahansa joukkueelle. JBA väläytteli hetkittäin hyvää tekemistä molemmissa kenttäpäädyissä, josta osoituksena toisen jakson voitto lukemin 7-16. Tasaisuutta otteisiin kuitenkin tarvitsevat mikäli mielivät divarissa menestyä.

Kokonaisuutena oikeinkin hyvä syyskuun naiskoripallo tapahtuma!
 
Viestejä
1 008
Harjoituspeli tänään su HNMKY - JBA 75:64 (25:8, 12:29, 18:5 ja 20:22)
Aika moista vuoristorataa molemmilla joukkueilla.
 
Viestejä
103
Harjoituspeli tänään su HNMKY - JBA 75:64 (25:8, 12:29, 18:5 ja 20:22)
Aika moista vuoristorataa molemmilla joukkueilla.

Näin tosiaan oli. Avauskympin perusteella olisi voinut pakata tavarat ja kävellä ärrän kautta kotiin, olettaen että Namika klaaraa helpon winstin. Mutta onneksi yleisö ei näin tehnyt ja sai nähdä onnistumisia puolin ja toisin pitkin sunnuntai iltaa. 3.erän JBA:n korinteon tukkoisuus käänsi pelin riittävissä määrin kotijoukkueelle, joka piti johtoasemansa hallitusta läpi päätösneljänneksen.

Kotijoukkue osoitti vahvaa rutiinia Vilma Kesäsen johdolla ja tulee olemaan ikävä nippu kaikille sarjan joukkueille molemmissa kenttäpäädyissä. Vierasjoukkueen osalta rutiinia vielä puuttuu, mutta toinen jakso (toista päivää peräkkäin) antoi viitteitä siihen, että joukkue kykenee haastamaan kenet tahansa tällä kaudella.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös