Vs: NBA Finals 2013: Miami Heat vs. San Antonio Spurs
Noniin. Juhannukset on nyt vietetty ja on aika katsoa, mitä näistä finaaleista oikeastaan jäi käteen. Hajanaisia ajatuksia:
Ensinnäkin tämän vuotiset finaalit olivat tasoltaan sekä jännitykseltään 2000-luvun parhaat. Pelien seuraaminen oli ainakin minulle niin siistiä, että summerin soitua viimeisen kerran oikeasti harmitti, että pelit loppuivat nyt. Seitsemännen pelin viimeiset viisi minuuttia olivat niin käsittämätöntä tykitystä, että ihan puolueettoman faninkin tankki oli aika tyhjä seuraavat pari päivää. Siinä oli koko kausi pelissä, ja pelin voittaminen oli näin lähellä molemmille.
Minulle koripallo - ja urheilu ylipäätään - on huipputasolla onnekaista sattumista kiinni. Yleensä tällaiset sattumat tasoittuvat pitkällä aikajänteellä, joten parhaiten menestyvien joukkueiden pärjäämisellä ei ole mitään tekemistä tuurin kanssa. Sen sijaan onnekaiden sattumien sarja voi johtaa yksittäisen levypallotilanteen, pallonhallinnan, neljänneksen tai jopa pelin voittoon. Spursilla kävi tuuri esimerkiksi Parkerin haamuheiton kanssa ensimmäisessä pelissä, kun taas Miami ei olisi koskaan voittanut mestaruutta, mikäli LeBron Jamesin kolmosyritys 28 sekuntia ennen loppua ei olisi ollut niin järkyttävä tiiliskivi, että pallo sinkoutui Leonardin näppien läpi Wadelle.
Heatia lykästi tällä kertaa kenties enemmän, ja se johti mestaruuteen. Missään nimessä ei ole tarkoitus ottaa Miamin voitolta mitään pois, sillä kuten sanoin, onnella on mielettömän suuri rooli kaikissa palloilulajeissa. Miami Heat on yhtä arvostettava NBA-mestari vuonna 2013 kuin kaikki joukkueet sitä ennen.
Sattuman suuri rooli koripallossa johtaa kuitenkin siihen, että yksittäisten otteluiden tai ottelusarjojen tai kausien tuloksista ei mielestäni voida vetää mitään suuria esimerkiksi koko lajia koskevia johtopäätöksiä, sillä minimaalisen pienellä sattumalla lopputulos olisi voinut olla hyvin erilainen. En ymmärrä, miten nämä finaalit tai pudotuspelit voivat todistaa esim. minkäänlaisia "teesejä" Heatin menestyksen siivellä, kun hieman huonommalla tuurilla Miaminkin pelit olisivat voineet päättyä jo konferenssifinaaleihin?
Seuratessani näitä finaaleita, ihmettelin miksen "vihannut" Miamia tai LeBron Jamesia niin kuin joskus aikaisemmin ehkä "vihasin". Näin kentällä Heat-paidoissa kentällä joukkueen, jossa oli mieletön määrä kunnioitettavaa yksilöosaamista, ja vaikka se ei onnistunut ulosmittaamaan taitojaan tulostaululle yhtä tehokkaasti kuin San Antonio, joskus pitää vain ottaa koripallopuristilasit pois silmiltä ja ihailla maailman parhaita työssään. Urheilu on ennenkaikkea viihdettä ja nämä finaalit tarjosivat juuri sitä.
Jos näistä pudotuspeleistä yritetään silti tehdä joitain isomman kuvan huomioita, niin näyttäisi siltä, että huippuluokan joukkuepuolustus on edelleen tärkein ominaisuus pudotuspelimenestystä tavoittelevalle joukkueelle. Konferenssifinalistit Spurs, Pacers, Heat ja Grizzlies olivatkin kaikki top-5 puolustusjoukkueita tällä kaudella.
Jos puolustus pelittää, voidaan siirtyä hyökkäykseen. Kärjistäen ilmaistuna hyökkäystä voidaan kp.comin termistöllä pelata "joukkuekeskeisesti" tai "yksilökeskeisesti". Kumman vaan voi valita, mutta sanotaanko näin, että "yksilökeskeinen" pelitapa tuskin jaksaa kannatella huippuluokan difujengejä vastaan, ellet sitten satu omistamaan LeBron Jamesia joukkueessasi. Vai miten kävi Durantin Oklahomalle, Anthonyn Knickseille tai Curryn Golden Statelle konferensisemifinaaleissa?
Ylipäätään on ollut hienoa seurata NBA-koriksen kehittymistä "eurooppalaisempaan" pelityyliin viimeisen muutaman vuoden aikana. Kun muuttunutta apupuolustussääntöä on vihdoin alettu hyödyntämään maksimaalisesti ja Tom Thibödöön kaltaiset vahvaa puolta kuormaavat puolustusfilosofiat ovat ottaneet tuulta alleen, ei laidantyhjennys 1 vs. 1 koris tai stockton-to-malone palloskriinipelaaminen ole enää yksinkertaisesti riittävän tehokasta voittavaan peliin. Paitsi jos LeBron James pelaa joukkueessasi, jolloin se saattaa ollakin.
