Vs: NBA Finals 2013: Miami Heat vs. San Antonio Spurs
Tämä tasapuolisuuden vuoksi hieman texmex-maustettuna.
Oikeauskoisten toivo
Pitkästä aikaa tämän kauden Spursilla on jälleen
kovan tason puolustus. Taustalla on miehistön suorituskyky, eli terveempi Duncan, Kawhi Leonard ja parempi Green. Popon aivotyö on samaa, eli puolustuksen kärki iskee takuulla sinne, missä eniten sattuu. Hyökkäys on yhä samaa Duncanin iltaruskossa esitellyn uuden Spursin Parkerin pick'n rolleista ja penetraatiosta alkavaa kaunista pallonliikettä, joka viime vuosien pleijareissa on kuitenkin todettu haavoittuvaksi tarpeeksi aggressiivista puolustusta vastaan. Syöttölinjat menevät tukkoon ja fyysisempi pelaaminen saa paketin hiukan epäbalanssiin. Mitäs sitten tehdään?
Hitaampi Duncan-keskeinen jauhaminen ei enää ole onnistunut tarpeeksi tehokkaalla tasolla vuosiin, vaikka ehkä vertyneellä Duncanilla nyt on tarvittaessa jotain tankissa hyökkäyspäähänkin. (Uskoisin, että Popo poimii joitain "Hibbertillä testattuja" juttuja myös Duncanin käyttöön, Timo kun on myös erittäin ulottuva ja osaa pitää pallon ylhäällä. Odotan ainakin useaa mulkosilmäistä liikettä vaparilta kohti kolmea sekkaa, korkeaa koppia liikkeessä, pallo koko ajan sinttien tuplaajien ulottumattomissa.) Ensisijaisesti joukkueen hyökkäyksen takuumiehenä koventuvan playoffpallon pyörteissä toimii Parker, joka pelaa uransa kovimmalla tasolla. Yksilöistä puhuttaessa, tässä on hyökkäyspään virtuoosimainen sellainen, jonka vahvuuksia ja pelaamista valmentaja ja joukkue osaavat tukea erinomaisesti. Tony latoo pisteitä tiskiin henkilökohtaisilla suorituksilla hyvällä tehokkuudella, jos tarve on ja puolustus näin valitsee - ja mielestäni sen pitäisi valita, sillä tämä on silti se pienempi paha.
Pyöriessään kummankin joukkueen hyökkäys tuottaa paljon kolkkipaikkoja, ja hyviä heittäjiä löytyy. Kummallakaan ei ole varaa lepsuilla puoluspäässä yhtään, potentiaalia on latoa pisteitä tauluun eri tahtia kuin Indyllä tai Memphisillä. Paras puolustusstrategia mielestäni kummallekin olisi antaa sen yksilön ottaa omansa ja vahtia syöttölinjoja haukan lailla. Spoelstralle hiukan epätyypillisesti pitäisi penetroiva Parker siis jättää mahdollisimman vähän puolustajamäärän ongelmaksi. Träppäämisen aika on, jos pallo on jollakulla toisella. Parker kyllä pystyi pelaamaan Memphisiä vastaan neljä peliä todella hyvin ja energisesti, mutta tyypillisesti jostain syystä (ihan energiakysymys, huono fiilis, illan sammakonkoivet heikkotasoisia) Tony ei usein ole matsista toiseen ihan se terävin itsensä.
Samaa pakottamista joukkuepelistä yhden miehen urakkaan odottaisin myös Popolta näin perusratkaisuna, ehkä sopivalla rytmityksellä. Indyn tekeminen tuskin meni keneltäkään ohi, ja muutenkin Miami on ollut erittäin ennalta-arvattava. Yleensä ensimmäisen puoliajan LeBron jakaa, säästelee energiaa vaikuttaen usein jopa passiiviselta ja saa muut vireeseen. Kolmannessa tai neljännessä on sitten aika omalle aggressiolle. Kun Indyä vastaan Wadesta ja Boshista ei ekassa kuudessa ollut kipinöimään ja puolustus tiesi mitä teki, ekat puoliskot olivat välillä jopa koomisen näköisiä, kun Bronin teki mieli syöttää ja tarjolla oli lähinnä tilaa omalle hypärille muidenkin seisoskellessa. Kun James alkaa sitten jossain vaiheessa rynniä korille, on aika laittaa rivistö selälleenkaatujia valmiiksi (kristallipallossa muuten näkyy Ginon ja LeBronin kovatasoinen kaksoisfloppi) ja katsoa kylmien roolipelaajien vire.
Ee-ner-dzII!
Molemmilla joukkeilla on periaatteessa kuviot kunnossa kummassakin päädyssä, eivätkä Spursin nykyiset kaksoistornit taida olla tarpeeksi hyvä tekosyy Spoelstrallekaan lähteä sooloilemaan viisikoilla. Jekkuilua voisi odottaa ennemmin Popolta (ketäs Popo muuten nyt voi pieksättää vapariviivalle, LeBronia?). Kumpikin tuntee toisen pelin läpikotaisin. Marginaalit alkavat vain olla sen verran pienet, että paljon on kiinni siitä, millä tasolla pelikirjaa tehdään lihaksi kummassakin päädyssä. Mää luulenkin, että homma kulminoituu energiaan.
Miami on tosiaan välillä kumman flegmaattinen ja samaa vikaa löytyy myös Teksasin suunnalta. Miami on ehkä selvemmin energiajoukkue puolustustyylinsä ja miehistönsä takia, mutta kyllä energiavaje tekee Spursinkin kuvioista tehottomia. Aina ei vaan löydy sitä taistelutahtoa, tsemppiä, seuraavaa vaihdetta tai miksi tätä nyt haluaa nimittääkin, ainakaan ennen kolmatta jaksoa. Tää voi olla veteraanijoukkueilla yleisempikin vaiva, esimerkiksi Ben Wallacen Pistonseista näki välillä jo alkulämmöissä, että tänään ei ytyä irtoa. Tätä energia-arvoitusta olen pohtinut tällä kaudella enemmänkin, mutta vastaus taitaa jäädä samalle tasolle vihreiden kansanedustajien ratkaisujen kanssa. Ei ymmärrä, miks nää poispilatut miljonäärit ei välillä viitti leikkiä tosissaan.
Energiatalouteen liittyen, Parkerin puolustaminen on raskasta. Memphis-sarjaa katsoessa oli uskomatonta, miten tää ikääntyvä ja vammojen vaivaama paristopupu jaksaa liikkua jatkuvasti pallottomanakin. Conley tai Allen näyttivät aika turhautuneilta estejuoksussaan skriinien keskellä. Tämän takia uskoisin, että Jamesia nähdään Parkerin takkina vain poikkeustapauksissa ratkaisuhetkillä, ja silloinkaan en menestystä nopeuserosta johtuen ennusta.
Kuin kaksi marjaa
Mä en näkisi tätä paria yksilö-joukkue -vastakkainasetteluna. Pikemminkin yhtäläisyyksiä on yllättävästikin. Molemmat ovat hyvin rakennettuja ja roolitettuja joukkueita, joiden hyökkäys perustuu paljon yhden yksilön kykyihin, kentän levittämiseen heittokykyisillä isoilla ja kolmosia kiskoviin roolipelaajiin. Väittävätpä jotkut vääräuskoiset pelikirjoistakin löytyvän keskivertoa enemmän samoja elementtejä. Eroja löytyy imagon lisäksi ehkä perusfilosofiasta, Miami pelaa mielestäni enemmän tsempillä ja Spurs kurilla. Pelistrategioiden kautta tästä voi ennemminkin tulla ainakin jollakin tasolla yksilö-yksilö -turnee, jossa Parker ja LeBron tekevät kovia lukuja. (Yksilöilläkin on muuten samoja ominaisuuksia hyökkipäässä: yhden miehen nopeat, viimeistelykyky, keskimatkan hypärit ja jopa parantunut kolkki.)
No joo, kai se pitäis jokin ennuste heittää ilmoille. Mää luulen siis, että puolustus tulee olemaan sen verran hyvää ja kovaa, että mikään nätimpi hyökkäilymeininki ei elä ainakaan valtaosaa peliaikaa. Tää homma tulee siis olemaan siitä energiasta kiinni, ja lopulta, paha kyllä, Miami vie sodan atleettisuudellaan. Ehkä 60-40. Manu, Manu, miksi vanhenit ja hajosit, tää olis ollut sun sarja.