Koripallo.com

Salon Vilpas 2019-2020

Viestejä
161
Salohallissa tänään 1200 ihmistä - on toki enemmän kuin monella muulla paikkakunnalla, mutta herää väkisin kysymys; onko buumi ohi?
Ultrasissa oli vielä muutama kausi sitten katsomo täynnä väkeä, laulut raikasivat ennen peliä, pelin aikana ja pelin jälkeenkin.
Onko näin, että Ultras ”kuihtuu” sekä muu yleisö vähenee siinä samalla? Vaikea nähdä, että tulis montakaan +1500 katsojan peliä tällä kaudella. Harmi homma..
Tässä on minusta Vilppaan tulevaisuuden iso kysymys! Nyt punnitaan vuoden koripallojohtajan veri, johtajuus mitataan kun kivirekeä pitää vetää eikä silloin kun surffataan menestyksen aalloilla. Toki Markolla iso rooli menestyksessä mutta tason pitämisessä on nyt iso haaste. Yleisömäärät laskee, Ultras kuihtuu kovaa vauhtia ja budjettia laskettiin 50.000€ tähän kauteen, toimistolta yksi kaveri sai kenkää. Viime tilikauden tappion voi jokainen käydä asiakastiedon sivuilta katsomassa.

Nämä luvut ovat rumia, muttei lopullisia, välttämättä. Siksi tarvitaan Salolaisen koripalloyleisön uutta heräämistä että Salossa pelataan maan kärkitason koripalloa. Mitä enemmän yleisöä, sen helpompi tuote myydä myös sponsoreille, laskevaan trendiin ei helpolla lähdetä mukaan, siksi alamäki pitää pysäyttää heti.

Ja loppuun, realistin ja pessimistin ero on faktoilla, valitettavasti minä olen realisti.
 
Viestejä
3 137

Kyllä tämä pikemminkin pessimistin kirjoitukselta vaikuttaa.
Se nyt on kaikille selvää, että piikin jälkeen yleisömäärät tasaantuu. Tietenkin jos otetaan vertailuksi tämä aallonharja niin kaikki noi kirjoittamasi uhkakuvat on täysin totta, mutta tarkastellaan kehitystä vaikka 10-vuoden jaksolta ja mietitään missä tilanteessa seura on kokonaisuutena nyt ja silloin. Yleisömäärät on näilläkin luvuilla noussut 500-600 silmäpareja. Budjetti on kaksinkertaistunut ja seura on ammattimainen. Eikös Vihiniemi maininnut salkkarissa, että ollaan nyt budjetoitu varovaisemmin ja otettu huomioon se että enään ei viikinkipursi ole siellä ihan korkeammalla harjalla, mutta se aallon matalinkin kohta on kuitenkin aikapaljon korkeammalla kuin ennen.

Paljon se viimekauden tappio sitten oli. Itse en löytänyt sitä asiakastiedon sivuilta ilman maksua?

Junioripuolella alkaa viikinkipolun tulokset pikkuhiljaa näymään. Ikäkausijoukkueita on enemmän ja enemmän kansallisissa sm-sarjoissa tai divisioonissa.

Edelleen sanoisin että seura on oikealla tiellä.
 
Viestejä
3 137
Myöskää Elisan vaikutusta ei saa vähätellä yleisömääristä puhuttaessa.
Tämä varmasti vaikuttaa etenkin nyt kun tuotteen laatu on aivan eri luokkaa kun viimekaudella ja toi 9,90€/kk on naurettavan halpa hinta tämän tasoisesta tuotteesta. Jos nyt katsoo alkukauden yleisömääriä niin Vilpas pitää pitää hyvin pintansa n. 100 katsojan menetyksellä. Tietenkin otanta naurettavan pieni eikä näistä pidä sen suurempia johtopäätöksiä tehdä vaan tarkastella asiaa kun kaikilla alkaa olla 10 kotipeliä takana.
 
Viestejä
161
Kyllä tämä pikemminkin pessimistin kirjoitukselta vaikuttaa.
Se nyt on kaikille selvää, että piikin jälkeen yleisömäärät tasaantuu. Tietenkin jos otetaan vertailuksi tämä aallonharja niin kaikki noi kirjoittamasi uhkakuvat on täysin totta, mutta tarkastellaan kehitystä vaikka 10-vuoden jaksolta ja mietitään missä tilanteessa seura on kokonaisuutena nyt ja silloin. Yleisömäärät on näilläkin luvuilla noussut 500-600 silmäpareja. Budjetti on kaksinkertaistunut ja seura on ammattimainen. Eikös Vihiniemi maininnut salkkarissa, että ollaan nyt budjetoitu varovaisemmin ja otettu huomioon se että enään ei viikinkipursi ole siellä ihan korkeammalla harjalla, mutta se aallon matalinkin kohta on kuitenkin aikapaljon korkeammalla kuin ennen.

Paljon se viimekauden tappio sitten oli. Itse en löytänyt sitä asiakastiedon sivuilta ilman maksua?

Junioripuolella alkaa viikinkipolun tulokset pikkuhiljaa näymään. Ikäkausijoukkueita on enemmän ja enemmän kansallisissa sm-sarjoissa tai divisioonissa.

Edelleen sanoisin että seura on oikealla tiellä.
Olennaista on moniko esim. tuosta 1200 katsojasta maksoi lipusta, kun vähennetään juniorit, junnujen toimijat jotka ilmaiseksi peliin ja muut vapaaliput ei maksavia katsojia paljon yli 500 ole. Kausikortit on maksettuja mutta irtolippuja tuskin myytiin lauantain peliin yli 100 kpl, se on pirun vähän Salon kokoiseen paikkaan. Tappiota tuli viime kaudella reilusti yli 50.000€.

Millä osastoilla mielestäsi seura on eri asteella kuin 10 vuotta sitten ja miten määrittelet ammattimainen? Onko näissä osioissa määräävänä tekijänä raha vai osaaminen? Miten olennaisesti parempi seura pysyy parempana jos budjetti on kolmen vuoden kuluttua saman verran kuin 10 vuotta sitten oli? Mitkä organisaation ratkaisut tai rakenteet ovat paremmin kuin ennen, paitsi rahalla rakennettu? Paljon on tehty asioita loistavasti ja vuoren huippu oli jo aika lähellä, nyt lumivyöry tulee stopata pian ja vakiinnuttaa taso, muuten rahallinen alamäki jatkuu ja paluu pienen budjetin symppisseuraksi on vääjäämätön.

Nyt tosiaan punnitaan organisaatio, jos taloudellinen tappio jää yhteen kauteen, jatkossakin saadaan rakennettua voittava ja suosikkina kauteen lähtevä joukkue voidaan puhua että organisaatio on oikealla tiellä. Junnuista ja viikinkipolusta on turhan aikaista puhua, näytöt vielä ohuet ja muutenkin ammattilaisurheilussa pitäisi eriyttää ammatilaiset ja junnut, sekaannusten välttämiseksi.

Juuri näiden uhkakuvien takia jokaisen Salolaisen korisfanin olisi syytä käydä peleissä, jokaisen yrittäjän olisi hienoa olla mukana yhteistyökumppanina ja omilla toimillaan taata seuran kestävä taloudellinen tulevaisuus, juuri nyt ei hyvältä näytä, siksi toivon kaikkia mukaan talkoisiin, minä olen mukana kuten ollut 40 vuotta.

Mutta kaikki on omissa käsissä, omalla toiminnalla ja tekemisellä saadaan ihmeitä aikaan, ja siihen kyllä Salossa pystytään, kun vaan halutaan.
 
Viestejä
1 734
Piti tarkistaa. 10 vuotta sitten valmensi Philip Dejworek ja sarjasijoitus oli 11. Bussi muistaakseni melkoinen rämä ja kokoonpanon johtotähtinään nuori Roope Ahonen, Samu Kaaresvirta ja tusinajenkit. Vrt nyky-Korihait?
 
En osaa sanoa mikä junnujen ja seuratoimijoiden osa määrä oli lauantaina, mutta eiköhän etenkin jokainen seuratoimia ole tuonut sen kausarin hinnan seuralle moninkertaisesti.
Ensinnäkin ottelutapahtuma valovuoden edellä.
Yrityskortteja myydään moninkerroin entiseen verrattuna.
En minä osaa sanoa noihin kysymyksiin muuta kun Seuran ulkoinen kuva herättää
luottamusta.
Junnu ja viikinkipolku luulisi auttavan paikallisten pienten ja keskisuurten sponsorien hankinnassa, kun nuo junnupelitkin
vetävät väkeä suoraan ihan helvetin paljon.

Mutta mikä ihmeen lumivyöry tässä on tulossa? Vaikka budjetti laskisi toisen 50k ollaan todella kaukana sympaattisesta pikkuseurasta.
 
Viestejä
856

Tänään kolme maajoukkuepelaajaa, kolme kovaa nuorta nousukasta, kaksi kotikaupungin kehityspelaajaa ja 4+1 vahvistusta. Yhteistyö b-divarin Peun kanssa, useampi palkattu työntekijä, hyvät ottelutapahtumat... Joku muu voi jatkaa listaa
 
Viestejä
161
En osaa sanoa mikä junnujen ja seuratoimijoiden osa määrä oli lauantaina, mutta eiköhän etenkin jokainen seuratoimia ole tuonut sen kausarin hinnan seuralle moninkertaisesti.
Ensinnäkin ottelutapahtuma valovuoden edellä.
Yrityskortteja myydään moninkerroin entiseen verrattuna.
En minä osaa sanoa noihin kysymyksiin muuta kun Seuran ulkoinen kuva herättää
luottamusta.
Junnu ja viikinkipolku luulisi auttavan paikallisten pienten ja keskisuurten sponsorien hankinnassa, kun nuo junnupelitkin
vetävät väkeä suoraan ihan helvetin paljon.

Mutta mikä ihmeen lumivyöry tässä on tulossa? Vaikka budjetti laskisi toisen 50k ollaan todella kaukana sympaattisesta pikkuseurasta.
Tätä juuri tarkoitan junnupuolen ja edustuksen eriyttämisellä, jokainen toimija tehnyt kausarin hinnan muttei edustukselle, junnuille toki jotka ovat saman ry:n alla mutta eriytetty kirjanpidossa. Siksi edustuksen laariin satoi heistä 0€, sillä rahalla ei makseta palkkoja. Tärkeää työtä jota meistä varmaan aika moni tekee mutta pitäisi selkeämmin eritellä näiden kahden toiminnon, junnujen ja edustuksen kesken. Edustus toki hyötyy massiivisesta junnulaumasta paljon muttei juurikaan rahallisesti.

Lumivyöryllä tarkoitan riskiä jonka tässä näen. Viime kaudella tappiota reilun maajoukkuepelaajan palkan verran. Täksi kaudeksi budjettia alas 50.000€. Tämän kauden sponsorimyynti laahaa perässä lauantaina kuullun mukaan kymmeniä tuhansia viimekauteen verrattuna. Vilpas on ollut tunnettu seurana joka ei velkaa ota, toivotaan että näin on jatkossakin. Jos siis tulot laskee koko ajan, myös yleisötulot, ei ole vaihtoehtoja kuin laskea budjettia, eli halvempi joukkue. Miten silloin käy yleisömäärien? Voin kertoa, ei nouse tämänkään hetkisistä luvuista. Siitä siis taas vähemmän tuloja ja budjetin leikkausta. Joko nyt ymmärrät huoleni?

Onneksi minulla on tapana ajatella monesti, myös työssäni, niiden pahempien riskien mukaan. Silloin myös korjaavat toimenpiteet ovat paremmin mietitty ja laskettu kovemman tuoton mukaan. Toivon, oikeasti, että olen skenaarioni kanssa yhtä väärässä kuin Dillard väärällä sarjatasolla mutta näin riskienhallinan näkökulmasta tässä minun teoriassani voi olla totuuden siemen, tai sitten ei.

Tästä syystä tarvitaan kaikki hallille ja sponsorit mukaan hakemaan se ensimmäinen mestaruus aikuisten sarjoissa Saloon!
 
Viestejä
1 897
Ja tohonkun vielä lisää, että yleisöäkin oli satakunta enemmän kuin lauantaina. Vaikkakin Salohallin ovia ei meinattu aukaista ollenkaan. Oli itseltä mennyt ihan ohi, että ovet aukaistiin tänään tuntia ennen pelin alkua, kun normaalista se on ollut tunti ja vartti.

Okko oli alussa loistava, mutta lopussa Henkka oli loistavampi. Ja olikohan McNease lukenut aamun salkkarin, kun tuli heti neljä torjuntaa tänään.
 
Viestejä
74
Vilpas Ultras luo tunnelmaa Salohalliin
Vilpas Ultras, salolaisen kotijoukkueen kannattajaryhmä, todistaa, millaista on aito kannatuskulttuuri parhaimmillaan. Salohallissa on eräs Korisliigan parhaimmista tunnelmista.
186a.JPG
 
katso liitettä 792
Hyvä juttu mutta onko miten vanha, päiväys on melko tuore? Ainakin edesmennyt palopäällikkö on kuvissa ja Taimela on vaihtanut Ultrasin vaihtopenkkiin. Toivottavasti Ultras voi edelleen hyvin ja sinne saadaan jatkossa noin paljon väkeä kuin tässä kuvassa. Hienoa työtä tekee Salon ja Vilppaan eteen.
 
Viestejä
1 342
Vilppaalla on laatua ja peli näyttää kivalta, mutta nämä otteluiden alut ovat kyllä tosi vaikeita.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös