Vaikka tämä nyt varmaan kuuluisi jo enemmän Susijengin tulevaisuus -ketjuun, niin kun liippaavista asioista jo puhutaan tässä, niin menköön tähän. Eli mullakin olisi kysymys valmennuksen kanssa pyöriville ihmisille.
Tää heräsi siis siitä kun luin joskus kesällä Teemu Pukin haastattelua jossa Pukki kertoi aika avoimesti, että nuorempana ei tullut otettua treenaamista ihan tosissaan, että oli kiva viettää myös mukavaa elämää kun lahjat riitti kuitenkin kohtuulliseen menestykseen. Sitten Kööpenhaminassa vaativa valmentaja sanoi, että olisi syytä ottaa tosissaan jos aikoo huipulle. Ei tarvitse kuin katsoa valokuvia muutamien vuosien takaa ja verrata varsin timmissä kunnossa olevan Pukin nykyhabitukseen - oletan, että jos vertailisi pelivideoita, ero olisi vielä merkittävämpi.
Kuinka paljon meillä on koripallossa tätä, että ei lopulta "olla ihan tosissaan"?
Hyvä vertailukohta. Lauri Markkasesta on kai Suomessa väännetty jossakin määrin treenilegendaa (Lauri heittää lapsena pakkasessa palloa hanskat kädessä ulkona, Lauri on aina salilla, lomillaankin jne.). Jenkeissä kovia treenajia pidetään suurimpina sankareina: Oli se sitten Jimmy Butler tai Zach LaVine, niin "salil eka, salil vika" on esimerkki "work ethicistä" joka on huippupelaajan ehdoton vaatimus. Markkasestakin sanotaan usein jenkeissä, että Laurilla on työmoraali (se work ethic) tai jopa hyvä työmoraali - mutta ei sitä kyllä koskaan hehkuteta superlatiivein kuten niin useiden muiden pelaajien työmoraalia.
Että missä määrin suomalaiset korispelaajat treenaa esim. suhteessa baltialaisiin tai muuhun Eurooppaan? Ja kyse ei siis ole pelkästä tekniikka tai peli-treenistä, vaan myös sekä nimenomaan siitä sali- yleisesestä kuntotreenistä, että ollaan absolut huippukondiksessa kun pelataan. Ja tietenkin, paljonko tällä merkitystä?
