Koripallo.com
Viestejä
2 282
Nämä ovat kuitenkin MM-karsintaotteluita - vaikka paikka kisoissa onkin jo varmistettu. Vaara, Ali tai Kaukiainen eivät kukaan pelaa/pelaisi sekuntiakaan. Seppälä ehkä saattaa pelatakin.

Toki jossain vaiheessa kokeiluja pitää tehdä muuallakin kuin vain harjoitusleireillä ja -otteluissa ja antaa peliminuutteja ihan oikeissa, kovissa matseissa uusille pelaajille.

Vaikka paikkoja on aina rajallinen määrä, en kuitenkaan itse näe hirveän tarkoituksenmukaisena sitten asettaa vastakkain esim. nyt Vaaraa ja Alia. Jos ja kun kokeilla halutaan, molemmat siellä voisivat olla, ja enempi voisi miettiä Alex Murphyn ja Dolencin paikkoja. Kumpikaan ei tule olemaan Susijengin vakimiehistössä minuuteilla n. missään skenaariossa tulevaisuudessa, kun uran kaari on kääntynyt jo alaspäin.

Alilla ollut hyvä startti Korisliigassa ja tietysti 215-senttisiä ukkoja ei ole liiaksi. Vastaavasti taas Vaara on Tuoville ennaltaan tuttu kaveri ja vaikka minuutit pieniä ovatkin olleet, on kakkos-Bundesliigassa kentällä pääseminen silti likempänä kv-tason pelaamista kuin Korisliiga.

***

Mielenkiintoista nähdä Maxhunin isku nyt, kun kesän ja syksyn aikana tapahtunut isohko hyppy eteenpäin. Samoin sitten Valtosen pitäisi kyetä selvästi isompaan rooliin, kun Markkanen on poissa. Ylipäänsä kaikkien avauksen kundien pitää jokaisen ottaa aika tuhti siivu siitä vastuusta, mikä kaikki oli Laurin harteilla kesällä.
 
Viestejä
2 282
Mistä kätköstä löytyisi yksikin (pl. uraansa lopettelevat ja perhesyistä tms. Suomeen palanneet) koripalloilija, joka valitsisi mieluummin Korisliigan ja sen palkat kuin kakkos-Bundesliigan ja sen palkat?
 
Viestejä
997
Oho yllättävää listalla oli A.Murphyn nimi. Luulin jo että se kortti oli pelattu loppuun mutta vielä ilmeisesti Alexilta löytyy motivaatiota (varmasti mm-kisat vaikuttavat, nba-tähdet vastassa) Erikin pois jättäminen ei sinällään yllättä tai hänen haluttomuus osallistua.

Voisi Alex pelata vielä eurooppassa ja lopettaa nuo Japanin turistipelit kun ei ole mikään vanhus vielä, eikä Erik mikään ikäloppu ole (32v).
 
Viestejä
2 568
Alex Murphy oli hieman yllättävä nimi tosiaankin. Mutta hyvä vaan, että hän on mukana listalla. Kaveri on tosiaankin "vasta" 29-vuotias, ja on varmasti parempi vaihtoehto kolmos- ja nelospaikoille kuin monet muut.

Ennen kuin jotkut alkavat itkemään Pöllän perään, niin todettakoon, että hän on edelleen ilmeisesti loukkaantuneena eikä ole vielä palannut kesän maajoukkueleirien jälkeen.
 
Viestejä
455
Besselinkhän tuolta puuttuu jos ammattilaisista puhutaan, mutta taitaa olla kaverille aidosti parempi vaihtoehto treenata joukkueensa kanssa maaottelutauko niin saisi vähän pitkäjänteisyyttä tekemiseensä.
 
Viestejä
1 897

Susijengi huomioi maanantaina 14.11. Viro-maaottelun yhteydessä viime vuosina maajoukkueuransa lopettaneita pitkäaikaisia avainpelaajiaan Tuukka Kottia, Jamar Wilsonia, Shawn Huffia, Mikko Koivistoa, Petteri Koposta ja Matti Nuutista.
Salkkarissa oli juttua tänään Susijengistä ja Tuovilta oli kysytty Koiviston puuttumisesta. Vastaus oli, että Koiviston puuttuminen ei tarkoita sitä, että hänen maajoukkueura olisi ohi.

Taitaa sitten kuitenkin olla.
 
Viestejä
1 322
Jos tosta listasta pitää valita 12 pelaajaa niin...

Aika selkeä avausviisikko:

Madsen
Jantunen
Valtonen
Salin
Maxhuni

Selkeät valinnat, joita pidän mielenkiintoisina pelaajina tällä hetkellä:

Raitanen
Kantonen

Selkeät valinnat, mutta ei kuulu omiin suosikkeihini:

Seppälä
Palmi

Itse tykkään:

Blomgren

10/12 paikkaa täynnä. Kaksi paikkaa on siis vielä tarjolla:

Takamiehiä on nyt tarpeeksi. Isoon päähän ottaisin Dolencin. Kantosta käyttäisin Valtosen vaihtomiehenä kolmospaikalla. Viimeisen paikan voi jakaa oikeastaan ihan kelle vaan jäljellä olevista.

----

Sääli tosiaan ettei tää ikkuna ole sellaisessa kohdassa jossa Pohjois-Amerikassa pelaavat yliopistopelaajat olisivat voineet olla mukana. Seppälän ja Palmin olisi silloin voinut heti jättää pois ja keskittyä kokeilemaan maajoukkueessa vähemmän kokeneita pelaajia.
 
Viestejä
52

1. Mielestäni on itsestään selvää, että A.Murphy kuuluu kokoonpanoon isoon päähän (enkä usko että tulee Japanista Eurooppaan asti pelkäksi "varamieheksi")
2.Hopkins vetää atm aika hyvää kautta, joten ansaitsisi myös mielestäni näyttöpaikan.
 
Viestejä
4 066
Oho yllättävää listalla oli A.Murphyn nimi. Luulin jo että se kortti oli pelattu loppuun mutta vielä ilmeisesti Alexilta löytyy motivaatiota (varmasti mm-kisat vaikuttavat, nba-tähdet vastassa) Erikin pois jättäminen ei sinällään yllättä tai hänen haluttomuus osallistua.

Voisi Alex pelata vielä eurooppassa ja lopettaa nuo Japanin turistipelit kun ei ole mikään vanhus vielä, eikä Erik mikään ikäloppu ole (32v).

Ehkä Japanissa on paremmat kalavedet? ;)
 
Viestejä
1 322
1. Mielestäni on itsestään selvää, että A.Murphy kuuluu kokoonpanoon isoon päähän (enkä usko että tulee Japanista Eurooppaan asti pelkäksi "varamieheksi")
2.Hopkins vetää atm aika hyvää kautta, joten ansaitsisi myös mielestäni näyttöpaikan.

Toinen noista käy hyvin. Kahteen peliin varmaan vähän kierrätetäänkin pelaajia niin että joku huilaa jonkun pelin kokonaan. En kyllä mikään älyttömän suuri Alex Murphy fani ole, mutta on kiva nähdä mihin Alex kykenee maajoukkueessa tauon jälkeen jos näyttöpaikka tulee. Jos Hopkinssista jotain pitää sanoa niin onko toi Romanian liiga paljonkaan parempi sarja kuin Suomen korisliiga? Molemmat Murphy ja Hopkins pelaa kyllä aika kyseenalaisissa sarjoissa, mutta silti on ihan kiva nähdä että mihin he kykenevät maajoukkueessa. Mun odotukset ei ole ainakaan taivaissa. Olisi ollut kiva nähdä Gustavsonia ja muita näiden tilalla, mutta ei voi mitään kun meillä on nyt jenkkilässä aika paljon lupaavia pelaajia, eikä sieltä noin vaan tulla kesken kauden.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 322

Olisin itse ottanut ehkä vaan toisen noista kahdesta studioon. Jotenkin siinä on mun mielestä kaksi liian samanlaista :). Ehkä toinen valinta olisi voinut olla joku oikea kokeneempi valmentaja. No ainakin tulee tuoretta sisäpiiritietoa joukkueen toiminnasta ja pelitavan yksityiskohdista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös