Koripallo.com

Tapiolan Honka 2022-23

Viestejä
114
Ainakin tänään oli kentällä hyvä nippu. Mielestäni esimerkiksi Riku Korhosta olisi pitänyt peluuttaa kauden aikana huomattavasti enemmän. Kobrien viimeisessä ratkaisevassa hyökkäyksessä Rikun puolustus oli erinomaista ja tärkeässä roolissa pelin ratkaisun kannalta.

Nyt sitten odotellaan M1DA:n alkua ja uutta nousua...
Oma näkemyksen kyllä on, että nuoren pelaajan tulee olla maajoukkuetasoa - eli joko niissä piireissä tai pärjätä ikäisiään maajoukkuepelaajia vastaan vaikka ei sitten olis piireihin päässytkään -, jotta voi olla relevantti korisliigassa pelaajana. Sielläkin pitää ikää, fysiikkaa, älyä, asennetta ja kokemusta olla riittävästi ottaakseen riittävän selvän askeleen eteenpäin aikuisten liigan tasoon nähden. Ja toisin päin, vasta kun on selvästi ja silmiinnähden divaritasoa parempi, voi olla relevantti korisliigatasolla.
Vierastan vahvasti arvioiden tekemistä täällä henkilötasolla, kun kyse nuorista pelaajista, mutta ehkä voi todeta että ainakaan kollektiivina omien kasvattien taso ei ainakaan vielä oikein riittänyt liigatasolle.
 
Viestejä
656

Jep, kyllähän omat kasvatit olisivat pelanneet enemmän mikäli taso vain Korisliigaan riittäisi. Toisaalta, näin jälkikäteen on helppo sanoa, että Honka olisi voinut jakaa kaikki minuutit omille kasvateille, sarjasijoitus olisi ollut sama.
 
Viestejä
40
Minusta kauden peleissä ongelma ei ollut, etteivätkö ne harvat peliminuutteja saaneet nuoret pelaajat olisi pärjänneet korisliigassa. Peli usein nopeutui heidän ollessaan kentällä ja intensiteetti nousi. Veteraaneja peluutettiin päinvastoin liikaa ja kun vahvistuksia tuli lisää, puolustuspeli ja joukkueena tekeminen huononi entisestään. Varsinkin muutamat loppukauden vieraspelit olivat ikävää katseltavaa. Honka voitti Kauhajoen nopealla pelillä Kotin ollessa sairastuvalla ja ennen uusia vahvistuksia. Sen jälkeen mentiin pelaaja-, peluutus- ja pelitapavalinnoissa kuitenkin toiseen suuntaan. Ymmärrän miksi joukkuetta yritettiin vahvistaa, mutta ehkä aikaa oli siinä vaiheessa liian vähän. Eikä kokonaisuutta mm. siksi saatu toimimaan. Mutta nuorista pelaajista se ei kyllä jäänyt kiinni.
 
Esimerkiksi Kouvoissa Joel

olisin vähän eri mieltä. Jos tilastoissa omista junnuista parhaat jää kolmeen tai alle pariin pisteeseen, ollaan vielä varsin kaukana. Esimerkiksi Kouvoissa 02:n Joen Mäntynen on 13 pisteen päälle keskiarvolla 28 paras pistemies sarjassa ja pelannut jossakin matsissa jopa täydet 40 minuuttia. Ero on aika selvä kärjen ja Honkan parhaiden välillä.
 
Viestejä
40
Jos lasket korit per pelatut minuutit, niin johtopäätös on joltain osin toinen. Sen lisäksi, jos pelaat esim. yhden kolmen minuutin vaihdon istuttuasi ensin kolme ja puoli erää, 2-3 pistettä on minusta hyvä tulos. Edelleen vierastan sitä että nuoriso-osastoa moititaan, kun ongelmat olivat loppuviimein aivan muualla.
 
Nähdäkseni ongelmia oli vähän joka suunnalla - jenkit, valmennus, seniorit suomalaiset jne. Energian puute ennen kaikkea valmennuksen piikkiin.
En usko olevani kuitenkaan väärässä siinä, että jos pelaisi kuin Mäntynen, olisi myös kentällä enemmän.
Enkä ottanut tässä kantaa keneenkään yksittäiseen pelaajaan. Jos pelaaja on hyvää maajoukkuetasoa, peliminuutteja kertyisi nollaa enemmän.
 
Viestejä
40
Jaa’a, kaikki korista seuraavat ovat varmasti nähneet nuorten pelaajien istuttamista miesten korisliigan joukkueissa maajoukkuemenestyksestä huolimatta. Joskin toisen suuntaisiakin esimerkkejä löytyy, kuten mainitsit. Hongan tämän vuoden päävalmentaja on minusta siinä suhteessa keskimääräistä parempi, enkä halua häntä moittia liikaa.
 
Viestejä
6 444
IMG_20230522_152248.jpg
 
Viestejä
688
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös