Koripallo.com

Ura Basket 2019-2020

Viestejä
1 187
Hyvin puolusti Ura tänään, vaikka esimerkiksi Van Andringa joutui puolustamaan Russoa suurimman osan ajasta. Tuossa että hankkii ison joukkueen on myös se riski että heittäjiä ei ole. Ura pystyi sumputtamaan korin alle ja esimerkiksi Russon annettiin heittää ilman minkäänlaista häirintää eikä suurimmassa osassa tilanteissa edes uskaltanut laittaa palloa ilmaan. Lauantaina vastassa Karhu, toivottavasti tulee yhtä mielenkiintoinen peli kuin tänään!
 
Viestejä
1 187
Lisäyksenä vielä, että nyt perkele niitä minuutteja Airennelle. Mielestäni pelannut hyvin ne vähät minuutit mitä viime peleissä saanut. Tänäänkin pari ennakkoluulotonta ajoa ja niistä vaparille, yksi kolkki ja jokunen hyvä puolustuskin oli.
 
Viestejä
77
Ktp hengetön ja haluton, Ura halusi voittaa. Näyttää uran peli jo ihan eriltä verrattuna siihen, kun Branch oli. Eli parempaan suuntaan ollaan menossa. Playoffs here we come!!
 
LL Cool FrankV

Noniin saatiinhan kissa nostettua pyödälle ja keskustelua aikaiseksi tästä hieman varjossa olleesta kuumasta perunasta. Osa asiatontakin, mutta se kuuluu asiaan. Sattuneista syistä Aden rahallista arvoa on vaikea määrittää, mutta sillä ei oikeastaan ole niin väliä. Nyt kuitenkin ns. kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa millään lailla. Rajuissa talousvaikeuksissa ja pienellä budjetilla operoiva seura ei vain voi maksaa pelaajasta, joka ei pelaa kuin joka toisessa pelissä ja niissäkin vain yhden vaihdon, noin suuria summia kuin nyt maksaa. Varsinkin kun nuo kalliit minuutit pystyisi Kaarinassa helposti antamaan omille junioreille ilman että pelin taso laskisi. Sama pätee myös valmentaja Johnstoniin, perheellinen kaveri Amerikan rikkailta kentiltä maksaa varmasti kovia summia, ja nyt kun isot kommunikaatio-ongelmat ja näkemyserot päävalmentajan kanssa tulivat karmealla tavalla KTP-pelin aikalisällä esiin, niin olisi korkea aika myös lopettaa maksaminen tällaisesta turhantoimittamisesta. Urheiluseuraa ei voi johtaa kuin mitä tahansa osakeyhtiötä, että otetaan riskejä niin kauan kunnes mennään konkkaan. Vaan tulisi toimia siten, että toiminta vaan vedättäisiin alas ilman velkaa, ettei seuran koko kunnia ja maine mene siinä samalla. Ja voi hyvin olla, että kun keväällä käännetään kaikki kivet ja kannot, ja jäädään se 50-100 tonnia vajaaksi, niin säästöt Pertun ja Johnstonin lihoiksi laittamisesta voi nousta arvoon arvaamattomaan.

Taloudellisen aspektin lisäksi Aden tilanteeseen liittyy vahvasti urheilullinen näkökulma. Ade tuli Kaarinaan hakemaan urallensa nostetta, mutta nyt on käynyt oikeastaan täysin päinvastaisesti. Rooli on vain pienentynyt jo valmiiksi pienestä roolistä mitä Adella Katajassa oli. Aden tilanne kertoo hyvän ja huonon organisaation eroista. Viime kaudella Vilpas uskalsi päästää Luosmaan Uraan isomman roolin perässä, mutta Ura ei päästä Adea pois, vaikkakin hänellä on paljon pienempi rooli kuin mitä Miikalla oli viime kaudella Vilppaassa. Ja kun Aden olemusta katsoo lämmittelyssä ja penkillä, niin ei näytä paljon kovan luokan pelaajaa kiinnostavan. Kenties palkat maksamat tai kommunikaatio-ongelmat taustalla ja varmasti Ade onkin pyytänyt sopimuksen purkamista, mutta jostain syystä seura ei tähän suostu. Onkohan syynä se, että seura haluaa siirtokorvausta tai ei halua Adea kilpailevaan joukkueeseen? Seura ei alun alkaenkaan halunnut Adea ja nyt kun taloudellinen tilannekin on kauniisti sanottuna hieman kehno, niin kyllä ihmetyttää koko touhu. Ainoa järkevä vaihtoehto onkin, että päävalmentaja ei halua Perttua laitettavan lihoiksi.

Tänään on kuitenkin Aden tuomiopäivä. Kauhajoen Karhu vastassa, ja Wisseh sekä Thomas sivussa, niin luulisi vastuuta riittävän, varsinkin kuin Kauhajoen Karhulta löytyy hyviä match-uppeja kuten Laihonen, Thompson, Givens ja Davis. Jos taas nöyryyttävä penkittäminen sen sijaan taas jatkuu, niin olisi aika Palotien sanoin sanoa "Best of Luck" Adelle ja jatkaa eri suuntiin.

Toinen asia mikä nousi esiin oli naurettava väite siitä, että Sahlberg olisi pelkkä heittäjä. Tuollainen väite kyllä osoittaa täyttä asiantuntemattomuutta ja idiotismia. Sahlbergin tärkeyttä ei pysty aina tilastoista katsomaan, sillä Sahlberg tekee paljon asioita mitä ei tilastoista huomaa, kuten joukkueen sytyttämistä, kovaa tsemppausta sekä viisaiden neuvojen antamista muille. Näitä ominaisuuksia ei ole syytä millään tavalla aliarvioida.

Ja mitä tulee päävalmentaja Palotiehen niin olisi korkea aika lopettaa loskan heittäminen hänen päällensä ja aika katsoa hieman pinnan alle. Yksikään muu valmentaja ei edes lähtisi noin pienellä budjetilla operoivaa joukkuetta valmentamaan saatika onnistuisi saada sitä menestymään edes kelvollisesti. Palotie on tehnyt loistavaa tulosta pienillä pelimerkeillä, ja saa palkinnoksi siitä vain kuraa päällensä. Yksikään muu valmentaja Suomessa ei olisi saanut noin pienellä budjetilla kasaan noin hyvin pelaavaa joukkuetta kuin Palotie on nyt saanut, ja vielä ilman merkittävää korvausta. Kun katsoo niin amerikkalaisten ja suomalaisten palkkoja, niin reilusti ovat alle Korisliigan mediaanipalkkojen ja tämä on täysin Palotien ansiota. Vertauskuvauksellisesti Palotie on saanut yksin, pelkällä puutarhaletkulla ja vasaralla, palavan Chernobylin näyttämään Shangri Lalta, ja palkinnoksi hän saa vain kasan sitä kuuluisaa päällensä. Uran pudotuspeleihin vieminen olisi Palotieltä 22 kertaa kovempi saavutus kuin Laaksolta mestaruuden voittaminen, ja tämä olisi korisväen korkea aika jo tajuta.

On pelkästään seuran häikälemättömän peittelyn, laiskan paikallismedian ja Palotien kovan työn ansiota, että seuran ongelmat eivät ole tulleet enempi esille. Tällainen ei olisi missään tapauksessa mahdollista esimerkiksi Salossa tai Joensuussa. Laivan upotessa Palotie kyllä on valmis puukottamaan ketä tahansa selkään, että itse pääsee kuivalle maalle. Palotie vastaa nyt Urassa käytönnössä lähes kaikesta; valmentamisesta, pelaajien hankinnasta, sopimuksien teosta, sponsoreiden hankkimisesta, junioritoiminnan johtamisesta, farmijoukkueen asioista sekä paljosta kaikesta muusta valmentajan perinteisen toimikuvan liittymättömästä, ja tekee tämän kaiken vielä puoli-ilmaiseksi. Tämän lisäksi hän selostaa monta kertaa viikossa pelejä, pitää omaa podcastia, vierailee ulkomaalaisissa podcasteissa ja artikkeleissa, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, opiskelee aktiivisesti korkeakoulussa, pyörittää omaa yritystä ja perustaa perhettä samaan aikaan. Salossa aikoinaan Tupamäkeä puolusteltiin sillä, että hän operoi pienillä pelimerkeillä, miksei Palotien kohdalla tätä asiaa tuoda mitenkään esille?

Palotiestä ei tietenkään persoonana tarvitse pitää, onhan hän rajoja rikkova oman tiensä kulkija, mutta valmentajana häntä täytyy kyllä arvostaa. Kyllä Palotie on yksi maan parhaista, ellei jopa se paras.
 
Viestejä
3 094

Edelleen pakko sanoa, että en tiedä onko tää sarkasmia vai ei
 
Viestejä
1 187
Tänään olisi Ura pystynyt haastamaan ihan tosissaan jos olisi vapaat kolmoset laitettu sisään edes vähän paremmin. 19 prosentilla harvoin kuitenkaan voittaa pelejä. Ja tietysti jos Thomas olisi ollut, Luosmaa ei pysty millään täyttämään Thomasin jättämää aukkoa
 
Viestejä
16
Onko joskus ollut esimerkkejä, että kun joulukuussa lähetetään pari pelaaja kotiin ja ostetaan pari uutta tilalle, silloin joukkue näyttäisi erinomaista peliä keväällä?
Miksi jalkapallossa, jääkiekossa, lentopallossa kukaan ei uskoo semmoiseen hokuspokukseen pelikauden keskellä.
Käsittääkseni se on uhkapeliä. Kaikki tai ei mitään. Sillä ei ole mitään tekemistä kauniin, viihteellisen koripallon kanssa, pelaajien kehittymisen kanssa, luovuuden ja taktiikan hienosäädön kanssa jne.
Tietenkin, jos seuralle on semmoiseen menoon raha ja uhkapeliriippuvuutta, silloin kasinon vaan...
Minusta kannattaisi enemmän mainostaa ja katsoa vaikka URAn junioripelejä. Siellä on paljon enemmän todellista koripalloa kuin mestaruussarjassa nykyään...
 
Viestejä
4 055
Itse tykkään Palotien ja Calle Linbohmin tyyppisistä, arroganteista kavereista. Niitä ei ole liikaa, Suomessakaan. ;) Tai ehkäpä varsinkaan juuri ei Suomessa. En ole Uran matseja juuri seuraillut, enkä Callen matsejakaan ulkomailla, mutta tuollainen tietty itsetietoisuus on aika hienoa. Tietysti omaa napaansa kaiveleville "kyllä-minäkin-mutta" ja "voi-vittu-ku-naapuri-on-leuhka" -junteille saattavat olla liian vaikeita ymmärtää. (enkä viittaa kaupunkien kokoihin nyt tällä juntteudella. :) )

Ja ennen kuin joku älykkö tulee kertomaan sarkamista mitään, niin toistan, ihan varmuuden vuoksi... vielä: En tiedä mitään Uran taustoista, enkä ole nähnyt livenäkään ko. jannuja, mitä nyt Callen joskus kentällä Susijengi-paidassa.

Onhan tietysti olemassa myös tämä zlatanistinen itsetunto, joka on kääntynyt heikosta maahanmuuttajan itsetunnosta huumoriksi. Loistava jalkapalloilija tietysti, ei kannata sekoittaa satanismiin. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
58
Tänään BC Nokia tulee mittaamaan Uran tasoa. Hauska nähdä Uran uusi jenkki livenä tositoimissa. Salossa hiukan pallot karkailivat, toivottavasti jet lagin vuoksi. Muuten oli kyllä lupaava esitys. Nyt on sitten neljä (kelpo) jenkkiä rosterissa, onkohan jollakin pamahtanut lottonumerot kohilleen, kun eivät nämä mitään vaihto-oppilaita liene.
Olin muuten hallilla kuulevinani, että Präntsin lähtö ei tuonut Uralle killinkiäkään. Pikemminkin kai pelättiin, että joudutaan maksamaan.
 
Viestejä
1 187
Ura onnistui toisen erän huonolla puolustuksella päästämään Gullsin vierelle. Ekan erän puolustus näytti aivan erilaiselta kuin toisessa erässä. Hieman paremmalla puolustamisella johto voisi olla 10 pistettä kolmanteen erään mennessä, joka olisi ollut todella tärkeää. Hieman sellainen olo että Seagulls aloittaa toisen puoliajan samalla tavalla kuin Vilpasta vastaan. No, hyvä suoritus tämäkin että edes 1 pisteen johdossa puoliajalle.
 
Viestejä
1 187
Tärkeä voitto olisi ollut tarjolla tänään. Styyvartti päätti sanoa ei. Seuraavista peleistä Pyrintöä, Korihaita, Kobria, Kouvoja ja Katajaa vastaan pitäisi vähintään 3 voittoa saada kasaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös