Koripallo.com

Utah Jazz - Voittamisen dilemma

Viestejä
446
Hardy on pakottanut täälläkin kritisoidun Sextonin syöttämään myös ajotilanteissa, niin hän on luovana ihmisenä alkanut syöttelemään eri ruumien osien välistä, alta ja päältä.

Sama koulutus Zachille ;)
 
Viestejä
4 540
Mustakasilla ihan hyviä suunnitelmia, mutta kai Jazzin takakentälle voisi jonkun muun toivoa ku Zach Lavinen? :)
 
Viestejä
2 576
Heh! "Kenttää levittävä ja syrjässä pallon liikkeestä oleva" ottaa omassa joukkueessaan eniten pelitilanneheittoja ja koko sarjassa 31. eniten,

200w.gif


No jonkun verran Laurin hyökkäyspään aktiivisuudessa näkyy tuo vitospaikalla pelaaminen. Selkeästi paistaa ulospäin, että ei ole kovin mielissään tuosta tuurausroolista. Mutta eipä Utahilla oikein ole vaihtoehtoakaan.

Että jos Markkasella nyt oli huono päivä, ja joukkueen peli oli kuitenkin parantunut

Tästä Utahin "parantuneesta pelistä" pitää tietysti huomioida se, että kahdessa viime pelissä vastustaja on ollut todella vajaamiehinen. Erityisesti tämä Portland -peli oli pitkään vähän liiankin tiukka, kun huomio millä rosterilla vastustaja oli jalkeilla.

Samaan aikaan ensi kaudella joukkueeseen on saatu ajettua jo uusi tulokas-takamies kunnolla sisään ja luultavasti vahvistettua joukkuetta muullakin tavalla. Ainakaan ei vaikeammaksi homma tule menemään.

Kyllä se kuule voi mennä vielä vaikeammaksi, kun tuosta kaikki veteraanit kaupataan trade deadlinella muualle. Sitten pelaaminen on kunnon tankkauspalloa ja omien statsien tekemistä.

Hämmästyn kyllä suuresti, jos joku näistä rebuildin jengeistä kauppaa Lavinen itselleen. Siinä ei muuta saa kuin tyytymättömän ja kiukuttelevan Lavinen riveihin. :oops: Todennäköisin osoite Lavinelle on joku veteraani -contender tai lähes-contender, joka yrittää hakea viimeistä palasta vahvistamaan joukkuetta. Tyyliin joku Lakers tai Warriors. Toki ihan mielenkiintoista, että mitä Bulls tulee saamaan Lavinesta? Tuskin sentään ihan Collins -kaupan tyylisellä ratkaisulla joudutaan menemään.
 
Viestejä
446
Vähän ohi aiheen, mutta Klutch Sport on oiva esimerkki Laurin agentille sopimusasioissa.

1) Tee paskan joukkueen kanssa 215 miljoonan dollarin max-sopimus 15% trade kickerilla
2) Kun trade kicker tulee voimaan vaadi siirtoa toiseen joukkueeseen
3) Profit & Sormus (?)

Kiltit eivät pärjää NBA:ssa.
 
Viestejä
1 718
Vähän ohi aiheen, mutta Klutch Sport on oiva esimerkki Laurin agentille sopimusasioissa.

1) Tee paskan joukkueen kanssa 215 miljoonan dollarin max-sopimus 15% trade kickerilla
2) Kun trade kicker tulee voimaan vaadi siirtoa toiseen joukkueeseen
3) Profit & Sormus (?)

Kiltit eivät pärjää NBA:ssa.

Mikään muu kuin mestaruus ei ole pärjäämistä. Terveisin suomalainen marginaalilajien erikoiskansa.
 
Heh! "Kenttää levittävä ja syrjässä pallon liikkeestä oleva" ottaa omassa joukkueessaan eniten pelitilanneheittoja ja koko sarjassa 31. eniten,
Joo. Lauri pistää tällä hetkellä palloa ilmaan heti kun saa sen, ihan sama vaikka olisi 3m viivan takana ja käsi naamalla. Kyllähän siitä niitä heittoja kertyy.

Kaipa tuo on sitten jonkun mielestä todiste siitä, että hyvin menee ja mies on mahtavasti Utahin hyökkäyksen keskipiste. Pelkkää box scorea lukemalla asiat näyttävät aina melko erilaiselta kuin todellisuus.

Unohtakaa ne heittomäärät. Pointti on se, että jos oikeasti katsoo matseja, näkee että vastustajat yrittävät pitää Lauria irti pallosta, ja Hardy selvästi tyytyy tähän. Tuohan se lisää tilaa muille. Markkanen leikkaa oma-aloitteisesti minkä pystyy, lähtee takaoviin yms yms, mutta pallo kiertää ihan muualla. Tämä on toki nähty miehen uralla lukemattomia kertoja aiemminkin muissa joukkueissa.

Jos supertehokas All Star -pelaaja tyytyy siihen että rooli omassa joukkueessa on lähinnä tilan luoja muille, mikäs siinä sitten. Onhan se kiva katsella laidalta kun Clarkson, Collins, THT ja kumppanit hääräävät keskellä ja pallo kiertää. Muissa joukkeissa yritetään saada palloa sellaisiin paikkoihin ja niille pelaajille, jotka todennäköisimmin osaavat tehdä sillä hyödyllisiä asioita. Jazzissa näin oli viime kaudella, nyt ei enää.

Markkanen itse ei ole syytön myöskään. Kun kausi lähti kaaren takaa hyvin käyntiin, mies tuntui unohtavan itsekin omasta pelistään kaiken muun. Kun katsoo vuoden takaisia pelejä ja vertaa tähän päivään, ero on kuin yöllä ja päivällä. Mutta silloin Lauri oli myös fyysisesti ihan toisenlaisessa kunnossa.

Kun pakkokolmoset vääjäämättä lakkaavat putoamasta muutamaksi viikoksi, tilastot tulevat näyttämään rumilta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
453
Pointti on se, että jos oikeasti katsoo matseja, näkee että vastustajat yrittävät pitää Lauria irti pallosta, ja Hardy selvästi tyytyy tähän. Tuohan se lisää tilaa muille. Markkanen leikkaa oma-aloitteisesti minkä pystyy, lähtee takaoviin yms yms, mutta pallo kiertää ihan muualla.

... no tästä en voisi enempää olla samaa mieltä. Jazz ei systemaattisesti pelaa Laurin kautta. Like, ollenkaan. Mikä, vaikkapa puhtaasti tilastojen valossa, tuntuu tietysti kummalta. Mikä siihen on perimmäinen syy, sitä en osaa arvioida. Takamiehet, jotka eivät osaa tai eivät halua noudattaa Hardyn pelikirjaa, vai itse pelikirja. Vai joku Laurin 'kiltteys'? Mutta eihän nyt vaikkapa tällä hetkellä Sunssien hyökkäyksessä koskaan ole täysin yhdentekevää, missä Kevin Durant luuraa? Tai haluaako se pallon. Tai Bostonilla Jason Tatum. Kyllä kaikki tietää koko ajan täsmälleen, missä joukkueen kovimmat skorauskoneet on, ja millon ne leikkaa pallon saadakseen.

Lauria on tietysti pallottomana vaikea skriinata vapaaksi, koska käytännössä siinä roikutaan koko ajan kiinni. Pallollisen tai pallottoman skriinin asettaminen itse on ehkä Laurin paras tapa päästä edes hetkeksi irti omasta takiasestaan, mutta sen jälkeen... lähinnä ehkä Keyonte George on pari kertaa löytänyt Laurin semivapaana. Muille Jazzin pallonpyörittäjille Laurin uurastus pallottomana ei näytä hyökkäyksessä merkitsevän mitään. Paitsi tietysti silloin, kun se aukaisee itselle helpon ajoväylän korille. Tätä on nähty paljon. Sextonille Laurin leikkaus on lähinnä signaali siitä, että kohta pääsee taas ajamaan korin alle blokattavaksi.
 
... no tästä en voisi enempää olla samaa mieltä. Jazz ei systemaattisesti pelaa Laurin kautta. Like, ollenkaan. Mikä, vaikkapa puhtaasti tilastojen valossa, tuntuu tietysti kummalta. Mikä siihen on perimmäinen syy, sitä en osaa arvioida. Takamiehet, jotka eivät osaa tai eivät halua noudattaa Hardyn pelikirjaa, vai itse pelikirja. Vai joku Laurin 'kiltteys'?
Sepä se. Suurin osa niistä NBA-pelaajista, jotka ovat joukkueessaan ns. ykköstykkejä, pitänevät aika suorasukaisesti huolta siitä, että jengin roolipelaajat eivät ala hautoa tai plärätä palloa liikaa staran kosketusten kustannuksella.

Se hoituu joko antamalla ns. suoraa palautetta aikalisillä tai harjoituksissa, tai sitten agentti vuotaa julkisuuteen "sources say" -henkisen nimettömän vinkin, jonka mukaan stara on tyytymätön valmentajaan.

Suomalaisesta tämä kuulostaa tietysti aivan kauhealta, koska koneiston kasvottomana jäsenenä toimiminen on suurin kuviteltavissa oleva kunnia. Mutta NBA on eri maailma ja siellä eivät kirkasotsaiset periaatteet toimi. Joko pidät huolta omasta edustasi tai katsot, kun sinut ajetaan sivuraiteelle.
 
Viestejä
2 581
Suns lähtee SLC:ssä viiden pisteen suosikkina yön otteluun. Booker palasi edelliseen matsiin ja teki heti 30. Aika selvä suosikkiasema siis Sunsilla, kun normaalisti kotijoukkue olisi 3-4 pinnan suosikki, jos joukkueet olisivat täysin tasaiset. Tämä ensimmäinen peli Sunia vastaan näitä turnausmatseja - voitto veisi Jatsin jo aika hyvään asemaan.

***

Kiltti Lauri muuten ilmaantui viime syksynä Utahiin ilman yhtään mitään odotuksia tai varsinkaan vaatimuksia. Ja seura ja valmennus totesivat, että tämä poikahan on meidän paras pelaajamme ja jatkuvasti pelataan sille palloa. Koko kauden panostettiin Markkasen pelin kehittämiseen ja vastuuta annettiin n. rajattomasti. Saatan toki muistaa väärin. Vai oliko Markkanen kulisseissa heti lyönyt nyrkkiä pöytään?
 
Viestejä
1 004
Taas aika vaisu peli markkaselta. Tuntuu että raastaa ja leikkaa mutta ei saa palloa. Toisaalta se on avannut muille paljon paikkoja. Olisko markkasen aika opetella jotain iso liikkeitä? Tai tavaramerkki heittoa? Muuta kuin catch n shoot? Ehkä stepback heittoja voisi kokeilla enemmän.
 
Viestejä
565
Riittää et siel jo clarksoni ja sextoni ottaa niit vähä vaikeempii ratkasuja, siihen viel Late ja Kid Kessleri viskoo stepbäkkejä ja vetää iso muuveja ni ainaki varataa ens keväänä korkealla numerolla. Kyllä Laurilla riittää jo nyt eväät scoraa se +20pinnaa/peli ja ei se Utahin peli nyt Laten steppäkeist ole kiinni.
 
Markkanen tekee statukseensa nähden eniten turhaa ja kuluttavaa työtä koko NBA:ssa. Sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Tuolla touhulla ei ikävä kyllä saavuteta mitään muuta kuin se, että ura todennäköisesti lyhenee vuosilla ja näin ollen tuloksettoman säntäilyn ja vääntämisen hintalappu on kymmeniä miljoonia dollareita. Karmeaa katsottavaa.

Jokin on vialla muutenkin. 40 minuutissa kaksi levypalloa? Lauri ei vaan tällä hetkellä pääse irti lattiasta yhtään. Kaikki ajot päättyvät tuskaisen oloiseen heittäytymiseen kohti hyvin edessä pysynyttä puolustajaa sekä jo tutuksi tulleeseen "HEI!" -huutoon. Veikkaan että selkä on rikki, eikä ihme, kun katsoo tuota painia ja rouhimista. Kun jo 12 pelin jälkeen tilanne on tämä, loppukausi suoraan sanoen hirvittää.

Markkanen kärsii edelleen 26-vuotiaana liian korkeasta painopisteestään. NBA-mörssärit saavat miehen korin alla välittömästi epätasapainoon työntämällä yläkropasta, ja siksi Lauri häviää säännöllisesti nämä taistelut asemasta korin alla. Tuo on myös vaarallista selälle.

Ai niin, 40 minuutissa myös kokonaista 12 pelitilanneheittoa. Lauri pelaa itseään tällä hetkellä ulos maksimisopparista. Toivottavasti siinä vaiheessa lohduttaa, että Will Hardyltä on tullut päänsilityksiä kovasta tsemppaamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 613
Taas aika vaisu peli markkaselta. Tuntuu että raastaa ja leikkaa mutta ei saa palloa. Toisaalta se on avannut muille paljon paikkoja. Olisko markkasen aika opetella jotain iso liikkeitä? Tai tavaramerkki heittoa? Muuta kuin catch n shoot? Ehkä stepback heittoja voisi kokeilla enemmän.
Ei ole ihan helpoimmasta päästä olla enin aika Durantin paimentamana, mutta joo, vaisumpaa on nyt Laurilla. Sinällään hyvinhän Jazz roikkui mukana tyrmäysalusta huolimatta. Minkäs tuolle Durantille teet pakissakaan. Moni yritti, laihoin tuloksin.
 
Viestejä
618
Joukkue heitti kaiken sisään, pallon menetyksiä alle 10 ja silti hävisivät. "Hyvä" taistelu? Huonoa puolustusta, mutta kyllä Sun:s oli joukkueenakin ihan superliekeissä. Suns heitti kolmoset joukkueena yli 50% ja hyvä jos siihen pystyy edes heittoharjoituksissa saatikka ottelussa. Joten kumpikin joukkue heitti paljon paremmin kuin mihin normaalisti pystyvät.

Lauri oli huono ja ei pelkästään sen takia, etteivät joukkuetoverit löytäneet. Lauri puolusti KD:tä ja ei saanut mitään kiinni. Teki KD:n homman itseasiassa helpommaksi. Turhia apuun menoja, liiallista yli puolustamista ja niiden ansiosta helppoja koreja KD:lle. KD osaa tehdä koreja ilman, että puolustus auttaa. Mutta se viimeinen ISO yritys oli vielä merkki siitä, että voidaan unohtaa ne top20 pelaaja puheet. Jos Lauri pelaa 1-vs-1 tilanteen ja vastustaja torjuu hänen heiton niin ei se hyvältä näytä. Catch&shoot sekä leikkaukset on helppoa ottaa yhdeltä pelaajalta pois, jos muita pelaajia ei tarvitse pelätä. Ja Utah:ssa ei muita tarvitse pelätä, joten joukkueet ottavat Laurilta pois catch&shoot sekä leikkaukset. Kun joukkueet ottavat pois catch&shoot tilanteet niin se samalla aiheuttaa sen, että Laurille ei tule montakaan tilannetta missä pääsisi ajamaan helposti ohi pelaajasta, joka on juoksemassa kohti estääkseen heittoa. Näistähän viime kaudella Lauri teki paljon pisteitä, joista ehkäpä parhaiten muistetaan donkki Vucevic:n yli. Joten jos haluaa tehdä koreja niin pitää pystyä luomaan ne itse ja siinä Lauri on heikko tai pitää mennä joukkueeseen, jossa muitakin pelaajia pelätään ja et ole se pelottavin pelaaja. Stepback:iä Lauri on jo joskus viljellyt, mutta enimmäkseen tilanteissa, jossa kello on tikittämässä viimeisiä sekuntteja. Mutta juuri tämän ottelun päättäviä tilanteita varten Lauri voisi ottaa tehtäväkseen katsoa Dirk:n videoita. Varsinkin se Dirkin taaksepäin nojautuva heitto (kutsutaan sitä nyt fadeway:ksi) olisi Laurin taidoille todella hyvin sopiva heitto. Kun sen tekee oikein niin kuka sen Laurin toimittamalla torjuu?

Eurooppalaiset helposti sanoo, ettei 1-vs-1 peliä tarvitse oppia menestyäkseen. Tuo on totta, jos pelaat Euroopassa, mutta NBA:ssa arvostetaan ISO pelaamista paljon korkeammalle kuin Euroopassa. Toki voit luoda nimeä catch&shoot pelaajanakin. Klay Thompson on hyvä esimerkki, mutta tuleeko kenellekään mieleen ketään muuta? No periaattessa Gobert, mutta hän nyt ansaitsee rahansa muista syistä.

Ei nyt Laurista mitään ISO kuningasta tarvii tulla. Omasta mielestäni tuo peli tyyli mitä Utah pelaa sopii Laurille todella hyvin, mutta olisi kiva, että siellä olisi joku muukin jota tarvitsisi puolustaa noin paljon ja se ehkäpä toisi vähän enemmän tilaa Laurillekin. Joku GSW nyt ehkäpä sopisi paremmin, mutta nuorempi versio. Nyky GSW alkaa tulemaan tiensä päähän. Mieluummin Utah:n tyyli kuin joku joukkue, jossa yksi pelaaja takoo palloa lattiaan 6 kertaa enemmän kuin muut (Indiana, Dallas) vaikka noissa joukkueissa saisikin enemmän vapaita heittoja. Kuitekin Utah:ssa Lauri on enemmän hyökkäyksessä mukana muulloinkin kuin pelkästään viimeistelijänä ja saa jopa joukkueesta eniten kosketuksia palloon. Saisihan noita olla vähän enemmän. Kuitenkin yksi NBA:n tehokkaimmista pisteiden tekijöistä, joten miksi ei käyttää sitä eduksi.
 
Jos tällaiset vaisut pelit jatkuvat ja Utahin valokeilassa alkaa Laurin sijaan olla liekehtivä Clarkson (taas 26 heittoa!!!) ja nouseva Keyonte, on ihan selvä että kuiskailut alkavat jo ennen joulua. Oliko Markkanen sittenkin hieman overrated? Onko hän sittenkään palkankorotuksen ja maksimi-jatkopaperin arvoinen?

Ikävä kyllä tämä tuo hiukan mieleen Chicagon, missä Markkasen markkina-arvo putosi juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä kuin lehmän häntä. Utahillehan tämä olisi oikein loistava uutinen, jos saisivat pidettyä Laurin seuraavat viisi vuotta roolipelaajana tukevalla hometown discountilla. Pöydälle jääneellä rahalla on kyllä muitakin ottajia.
 
Viestejä
264
Mielenkiintoista nähdä 2024-2025 sopimustilanteessa, pyrkiikö Markkanen menestykseen NBA:ssa vai riittääkö ura heikkoissa joukkueissa hyvällä liksalla ja perhe viihtyy paikkakunnalla. Kesälomakin alkaa aina huhtikuun puolessavälissä. Utahissa Clarkson hakee aina ensin omaa ratkaisua ja syöttää vain , jos on pakko. Ei kovin viihdyttävää. Samaa touhuaa myös Sexton ja näillä eväillä ilman joukkuepeliä Utah on varmasti play inienkin ulkopuolella. Toivottavasti tilanne ei mene takaisin Chicagon suuntaan ja Kesslerin paluu muuttaa Markkasen roolia taas positiivisempaan suuntaan. Saattaahan se olla, että Utah ei edes rakenna joukkuetta ollenkaan Markkasen ympärille. Kuinkahan kauan porukka jaksaa seurata Utahin pelejä, koska joukkue häviää vanhaan Chicagon tyyliin ja joukkepelaamisesta ei paljon ole. Mielummin otetaan heitto omasta huonosta paikasta kuin syötetään avoimemmessa tilanteessa olevalle kaverille. Ainakin itse toivoisin Makkaselle menestystä jossain menestyvässä playoffjoukkueessa kuin näissä NBA: n huonoimmissa porukoissa, vaikka rooli olisinkin nykyistä pienempi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös