Koripallo.com

Valavuori ja Suomi-koris

Viestejä
584
Terve pässit... ;D Tässä kun on maailmankuva hieman avartunut viime vuosina ja saanut lukea palautetta ihan oikeasti isolta yleisöltä, niin kirjoitan mielihyvin tänne. Olisi itse asiassa pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten. Rakastan korista. Suomi-koriksen isoimmat ongelmat heijastuvat tällä palstalla väistämättä. Kukaan ei ole kiinnostunut omasta tekemisestään, kaikkia kiinnostaa muiden tekeminen. Silloin ollaan yleensä umpikujassa, kehitys ei kehity.. :-\ Lukekaa, jos kiinnostaa. Kehukaa, haukkukaa, ihan miten vaan. Kaikki käy.

Aivan alkuun on pakko myöntää, että on ollut hienoa seurata rakasta lajia sivusta muutaman vuoden. On tullut käytyä katsomoissa ympäri Suomen ja seurattua sivusta. Silti, vaikka kuinka paljon on hommat muuttuneet, kipinä ja sydän korikseen on ja pysyy. Hauskaa on myös ollut lukea lokaa, joka on osin tullut aiheesta ja osin aiheetta. Jotkut tekevät, toiset puhuvat. Mennään siis asiaan ja avataan story.

Oma korisurani lähti käyntiin noin 5-vuotiaana Hongassa. Isä oli puheenjohtaja, minä pelasin ja luuttusin lattioita. Pääsin mukaan miesten joukkueen matkoille, jotka isäni rahoitti silloin omasta pussistaan. Tämän voivat vahvistaa muuan Sajantila, Suhonen ja co. Hiukan ikää lisää saaneena pääsin kameran varteen. Muistan ikuisesti, kun kuvasin Forssan jo edesmenneessä hiiri-hallissa. Tämän nimen hallille antoi Dettmann, joka väitti kivenkovaa lehdistötilaisuudessa nähneensä hiiren juosseen kentän poikki kesken pelin.

Aika vieri ja myös oma peli sujui. Voitimme C- ja A-junnujen SM-kultaa ja pari Scaniaa. Itse en ollut koskaan kentän paras, ihan ok pelaaja. Etenkin pukukopissa. Tajusin jossain vaiheessa, ettei kukaan maksa mulle koskaan palkkaa pelaamisesta. Lähdin opiskelemaan kauppatieteitä Englantiin. Löysin itseni muutaman vuoden päästä Hongan joukkueenjohtajana ja markkinointipäällikkönä. Jätin koulun kesken ja äiti kävi kuumana. Sohlberg halusi mut hommiin ja minä menin. Tästä olen Mikalle ikuisesti kiitollinen. Isäni oli jo kuollut, mutta olisi varmasti ollut iloinen.

Seuraavana kautena voitimme Suomen mestaruuden ja kohotin Pantteri-patsaan kohti taivasta, isälleni. Se on, ja tulee aina olemaan elämäni paras hetki. Honka voitti isäni aikana hopeaa Scotch Team -nimellä. Nimen takana oli muuan Anssi Vanjoki. Se neliskanttinen hopea on palkintokaapissani yhä.

Tein muutaman vuoden hommia Hongassa, kunnes ToPo kutsui nuorta poikaa. Lähdin ToPon manageriksi 25-vuotiaana pojankloppina. Soitin Rauramolle ja Klingalle. Kumpikaan ei reagoinut mitenkään. Jaaha, omilla mentiin. Nostimme ToPon takaisin parrasvaloihin. Anssi kutsui kahville ja Peren kanssa pelasin samassa divarijengissä. Molemmat ovat nykyään hyviä ystäviäni.

On täysin totta, että ToPo teki minun managerointi aikoinani miinusta. Tämän ei pitäisi yllättää ketään suomalaista urheilua seuraavaa ja jotain siitä tajuavaa. Välitön nousu divarista liigaan tarkoitti budjetin triplaamista. Siinä ei onnistuttu, paitsi menopuolessa. Rodman-peli tuotti jonkin verran. Ennen kaikkea se tuotti ennennäkemättömän julkisuuden, juuri sitä mitä olimme hakeneet. ToPo oli kuukauden verran enemmän mediassa kuin yksikään SM-liigan lätkäjoukkue. Ja se on paljon tässä maassa. Vaikka Saksassa onkin enemmän käsipalloilijoita kuin maailmassa jääkiekkoilijoita. No joo, se on toinen aihe se. Se ei riittänyt.

Meillä oli iso ja vaikutusvaltainen? munkkalaisporukka sitoutunut mukaan tietyllä sponssidiilillä per ukko. Kun tuli maksun aika, näkyi perävalot. ToPon silloinen pj. Raimo Saarnia kantoi kortensa enemmän kuin kekoon ja hoiti kanssani lisää rahaa. Myös muutama munkkalaistaho osallistui talkoisiin. Ennen kaikkea, Kari & Leena Niemistö pelastivat silloisen ToPon.

Olimme palkanneet Pekka Salmisen päävalmentajaksi. Minun tahdosta. Pekka valmensi minut C-poikien SM-kultaan Hesan Namikassa, kun en enää mahtunut Honkaan. Isäni soitti Pekalle, menin treeneihin ja Pekka valitsi minut joukkueeseen. Saatoin heittää pari kolkkia kauden aikana, ehkä jopa hieman enemmän. Luultavasti pääsin kentälle siksi usein, koska Pekalla oli tapana huudella kertolaskuja (9x7) ja ensimmäinen oikein vastannut pääsi kentälle. Siinä espoolainen yleensä biittasi itä-helsinkiläisen.

Meillä tuli ToPossa kriisi 2007 keväällä. Halusin erottaa Pekan. Jokainen voi vain kuvitella, kuinka vaikee on erottaa oma junnukoutsi. Meitä oli paikalla Saarnia, Pekka ja minä. Olin jo sopinut, että ToPo-ikoni Pere Klinga tulee päävalmentajaksi ja palauttaa ToPo-hengen. Tämä ei sopinut hallitukselle. Tässä kolminkeskeissä palaverissa minä itkin, samoin tekivät muut. Ja Pekka lähti vetämään treenejä. Tipuimme Lahdelle pleijareissa. Pekka on tästä kaikesta huolimatta paras valmentaja, jonka valmennuksessa olen ikinä saanut olla. Ystäväni ja ihan helvetin hyvä jätkä.

Pippenin vierailun lupasin hoitaa loppuun asti. Se meni aika lailla kivasti. Kovasti arvostamieni Kamisen Tompan ja Pehkosten perheen ilme kertoi kaiken. Nyt oltiin saatu jotain, jonka kaikki muistaa. Aina.


No joo, mun aika ToPossa alkoi käydä umpeen. Oli liikaa ristiriitoja ja etuvääntöjä. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, että jenkki saattaa oikeasti soittaa yöllä ja sanoa, että sen vessapaperi on loppu. Olin aika yksin ja liian menestyshakuinen. Tiet erkanivat. Ja kyllä, ToPo teki mun aikana miinusta. Suurimman osan otan omaan piikkiini. Mutta en muistaakseni ollut yksinvaltias. Yleensä ry-pohjaisilla seuroilla on hallitus, joka valvoo toimintaa. Silti, mulla lähti mopo lapasesta.

Siksi, muutaman vuoden sivusta seuranneena ja kovaakin, maanlaajuista kritiikkiä vastaanottaneena koen olevani kypsä kirjoittamaan tämän. Onnekseni valtaosa palautteesta on ollut positiivista viime vuosina. Oli miten oli, mä olen korisjätkä. Ystävääni Henkka Dettmannia lainatakseni, mä olen korisfani.

Siksi lähdin mukaan Hongan operaatioon. Honka on mulle sydämen asia ja verenperintö, kuten ylhäältä voi lukea. En ole tässäkään operaatiossa mikään merkittävä tekijä. Teen sen minkä voin. Mika Sohlberg on tehnyt espoolaiselle ja suomalaiselle korikselle helvetisti hyvää, muistakaa aina se. Paljon on jäänyt asioita tekemättä, mutta meitä kaikkia yhdistää rakkaus lajiin. Itse pystyn nykytilanteessa vaikuttamaan korikseen paljonkin. Ja sen olen myös päättänyt tehdä. Oli sitten kyse Hongasta, Korisliigasta tai maajoukkueesta. Laji on antanut mulle enemmän kuin mikään ja nyt on takaisinmaksun aika.

Viestini on selkeä niille, jotka aidosti välittävät. Lopettakaa kuppikunnat ja keskittykää koriksen kehittämiseen. Se, että kaikki vittuilevat tahoillensa, ei muuta kuin tuhoa lajia.

Ja on perkeleen helppo kirjoitella nimimerkkien takaa. Laittakaa omat persoonanne peliin, astukaa esiin ja laittakaa kädet saveen. Sillä tää homma, yhteinen agenda, liikahtaa. Ei nimettömillä paskanjauhajilla. Persoonia kaivataan ja kaikki tekee virheitä. Mulla on ainakin hemmetin paljon helpompaa höpötellä kiikkustuolissa, kun ei tartte jossitella. Tein sen minkä voin, tahdoin ja osasin. Omalla nimellä on paljon raikkaampaa tehdä ja vittuilla. Ja vittuilu kuuluu urheiluun, tietenkin. Täts it.

Rikasta koriskevättä kaikille,
Aleksi
 
Viestejä
19 536
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Hieno avautuminen Aleksi. Tosin suurin osa elämänvaiheistasi onkin varmaan jo kaikkien tiedossa? Uskoakseni lähes kaikki täällä kpcomissa sen sijaan haluaisi tietää, mikä oli se Hongan " ihmeparantuminen " parissa viikossa ja miten olit osallisena siihen? Sehän täällä tuntuu kaikkia kiinnostavan. Hongan oma tiedotus kun tuntuu ottavan asiat kovin suurpiirteisesti.

No nyt varmasti on odotettavissa myöskin Hongan sivuilla uusi avoimuuden linja, kun kerran puikoissa olet ja näillekin sivuille olet tullut?

Menestystä elämääsi ja tietty myös Hongalle toivoo.

Matti-pässi Leminen
 

Satu

Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Hienoa nähdä, että saamme takaisin väriä ummehtuneeseen koripallokenttään. Rohkeasti vaan uusia ideoita, eivät ne kaikki aina onnistu, mutta yrittämättä/ideoimatta ei mennä eteenpäin.

Onnea ja menestystä täältä enemmänkin naiskoripalloilun piiristä

Satu
 
Viestejä
3 280
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=klWpbu9Mfns[/youtube]
Jaksoin vähän alusta, keskeltä ja lopusta.
 
Viestejä
1 607
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Kunnioitettavan henkilökohtainen ja suora avautuminen ystävältäni Valavuorelta. Voi vain täydestä sydämestä kannattaa hänen vetoomustaan. 8]
 
Viestejä
19 536
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Ja kunnioittavaa sekin, että moniko meistä olisi pannut herätyskellon soimaan jo kahdelta yöllä ja kirjoittanut pari tuntia historiaansa ja lähettänyt sen jo aamulla heti neljän jälkeen. Se jos mikä on sitä uhrautumista ja käsien saveen laittamista.
 
Viestejä
507
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

JOEN SUU sanoi:
Ja kunnioittavaa sekin, että moniko meistä olisi pannut herätyskellon soimaan jo kahdelta yöllä ja kirjoittanut pari tuntia historiaansa ja lähettänyt sen jo aamulla heti neljän jälkeen. Se jos mikä on sitä uhrautumista ja käsien saveen laittamista.

Ja ennen kaikkea: VARMASTI täysin selvin päin.
 
Viestejä
584
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

No-pass-look sanoi:
Ja ennen kaikkea: VARMASTI täysin selvin päin.
Itse asiassa kyllä. Meikäläinen heräilee kun huvittaa ja valvoo jos valvottaa. Aamulenkki on tosin jo takana.
Lemisen Matille : Honka varmasti tiedottaa asiasta jossain vaiheessa. Tsempit myös Jojensuuhun.
 
Viestejä
4 016
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Hieno kirjoitus Aleksi! Eipä tässä muuta.
 
Viestejä
2 532
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Heh! Tuo käsien saveen laittaminen tietysti vähän hymyilytti nimenomaan ajankohdallaan. Samoihin aikoihin nimittäin pidin yövuoron ensimmäistä mahdollista tauon pätkää ja desinfioin itseäni ylimääräisistä veriroiskeista. Kontrasti oli sen verran karkea, etten voinut kuin hysteerisenä ulvoa.

Tuosta nimimerkillä kirjoittamisesta olen kyllä Aleksin kanssa eri mieltä. Tällainen keskustelupalsta on kuin yleinen sauna, jonne tullaan tasa-arvoisena ilman titteleitä ja ennakko-asenteita. Herrat ja narrit, nuoret ja vanhat voivat keskustella ilman muuta, kuin nimimerkin tuomaa tuntemusta toisesta.
Jos nimellään haluaa keskustella, niin siitä vaan, mutta tänä päivänä löytyy tarpeen mukaan muitakin sosialistisia meedioita, jonne kirjoittaa.

Vestigia terrent; sanoi kettu, kun seurasi eläinten jälkiä, jotka johtivat jellonan luolaan, mutta poispäin ei jälkiä ollut. Muodonmuutos kerjäläisestä kuninkaaksi on ollut Hongan kohdalla sen verran nopeaa, että ilman faktoja hieman epäilyttää, mutta vakuuttakaa meidät fanit, niin uskallamme rohkeammin luottaa tulevaan.
Joka tapauksessa annan täältä landelta täyden tuen pyrkimyksille parempaan.

Uskossaan heikko Jiiri.
 
Viestejä
16 284
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Valavuori sanoi:
Viestini on selkeä niille, jotka aidosti välittävät. Lopettakaa kuppikunnat ja keskittykää koriksen kehittämiseen. Se, että kaikki vittuilevat tahoillensa, ei muuta kuin tuhoa lajia.

Ensiksi on sanottava, että hienoa, että Aleksi olet nyt osa meidän kp.com-korisyhteisöä. Tervetuloa!

Samaa mieltä Jiirin kanssa nimimerkeistä.

Minä en perusta kuppikunnista. Kivahan se maalaisseuran kannattajana kyykyttää pääkaupunkiseudun isoja seuroja. Kuppikunnista voin puhua vaan siinä mielessä, että miten vuodesta toiseen pääkaupunkiseudun talousvaikeuksissa olevat seurat pääsevät kuin koira veräjästä Liiton lisenssisyynistä. Tähän lisäisin myös Turusen aikojen Namikan, mutta Namikan toipumisprosessi on ollut selkeästi realistisempaa (vieläkin edetään hitaasti säästöliekillä) kuin ToPon (kauden 08/09 jälkeinen) ja Hongan (tämän kesäinen) "ihmeparantuminen". Voisiko tähän syynä Liiton johdossa viime vuosina olleet henkilöt, joilla on enemmän tai vähemmän tekemistä jomman kumman suurseuran kanssa? On toki Suomi-korikselle tärkeää, että pääkaupunkiseudulla, nimenomaan Hesassa, on oma korisjoukkue. Tällaista tavoitetta on pidettävä suotavana, muttei pakonomaisena. Jos on eletty yli varojen, niin surutta divariin. Keinolla, millä hyvänsä ei saa toimia. Olen edelleen samaa Jarkko Miininin kanssa siitä, mitä hän tästä asiasta sanoi syksyisen Janne Kinnusen lisenssisotkun aikanaan.


Aleksi, minua kiinnostaa todella, kaatuiko Jordan Suomeen-projekti pelkästään taloudellisiin seikkoihin? En pitänyt Rodman-showsta. Pippenin vierailu oli hieno, sitä en unohda.

Toinenkin seikka kiinnostaa... ToPo-aikanasi moni jenkki sai lähteä Torpasta. Oliko nämä sinun impulsiivisia päätöksiäsi vaiko Pekan? Viime kauden perusteella arvostan Pekkaa suuresti valmentajana ja ihmisenä, mutten niinkään jenkkiscouttaajana. Mielestäni muutaman lupaavan jenkin ura päättyi ToPo-visiittiin. Joillekin heistä olisin ainakin itse antanut enemmän aikaa (en tiedä tietenkään, mitä kulisseissa tapahtui) näyttää kykynsä, mainiten nimet Jordan Harris, JD Collins ja itselleni huipputyyppinä mieleen jäänyt Todd Okeson.


Kuten näkyy, nimi Valavuori herättää paljon mielipiteitä ja mielenkiintoa, vaikken sitä aluksi uskonutkaan... :)


Kämöön!
 
Viestejä
19 536
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

En minäkään ole sitä mieltä, että jokaisen olisi kirjoitettava omalla nimellään tai oltava tunnistettavissa. Minulle se ei ole koskaan ollut mikään painajainen tai peikko. Pitää vain olla rehellinen ja sinut kirjoittamansa kanssa. Omaatuntoa ei saa koskaan kolkuttaa.

Eipä sekään kyllä ole kivaa, että vaihdetaan nimimerkkejä tai pidetään useampia. Ja vielä piilotetaan joku ja sitten vaihdetaan toiseen nikkiin ja kuitenkin luetaan kyseisen piilotetun kirjoituksia. Perskuta sentään!

Mutta Aleksi teki ihan oikein, että kirjoittaa omalla nimellään. Olisihan se kovin outoa, jos hän avautuisi itsestään jollain nimimerkillä?
 
Viestejä
1 072
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Lyönpä minäkin lusikkani soppaan, joka ei minulle kuulu.

JoKaFan sanoi:
Ensiksi on sanottava, että hienoa, että Aleksi olet nyt osa meidän kp.com-korisyhteisöä. Tervetuloa!

Samaa mieltä Jiirin kanssa nimimerkeistä.

Pseudonyymit ovat joskus tärkeitä, kun pitää puhua asioista jotka henkilökohtaistuvat helposti. Jos haluaa puhua jostakin isosta juniorikoripalloa koskevasta asiasta, haluan että asia käsitellään faktapohjalta eikä tartuta siihen kuka sen esittää tai oteta kritiikkiä henkilökohtaisella tasolla.

Minä en perusta kuppikunnista. Kivahan se maalaisseuran kannattajana kyykyttää pääkaupunkiseudun isoja seuroja. Kuppikunnista voin puhua vaan siinä mielessä, että miten vuodesta toiseen pääkaupunkiseudun talousvaikeuksissa olevat seurat pääsevät kuin koira veräjästä Liiton lisenssisyynistä.

Ymmärtääkseni tässä kritisoidaan sitä kuinka isoja seuroja on päässyt huonossa taloustilanteessa jatkamaan kun ne ovat toteuttaneet säännön kirjainta mutta eivät henkeä. Jos säännöt ovat huonot, niitä pitää parantaa eikä kritisoida seuroja, jotka elävät säännön mukaisesti.

Muistan eräät EM-kisat, joissa 4 pistettä tappiolla oleva joukkue teki helpon lay-upin kun 5 sekuntia oli jäljellä ja korintekijä otti pallon ja potkaisi sen katsomoon. Normaalisti peliaika olisi silloisilla säännöillä juossut loppuun, mutta nyt tekninen virhe katkaisi pelin ja seurauksena oli kaksi vapaaheittoa. No, se ei auttanut joukkuetta, mutta seuraavaksi säädettiin että teknisestä virheestä tulee aina kaksi vapaaheittoa ja sivuraja ja pelin viimeiset kaksi minuuttia ovat tehokasta aikaa -- molempiin sääntöpuutteisiin puututtiin.

Jos on eletty yli varojen, niin surutta divariin. Keinolla, millä hyvänsä ei saa toimia. Olen edelleen samaa Jarkko Miininin kanssa siitä, mitä hän tästä asiasta sanoi syksyisen Janne Kinnusen lisenssisotkun aikanaan.

Mitä on yli varojen eläminen? Jos jokin kausi tuottaa tappiota niin suoraan divariin? Kymppitonnin raja? Viisikymmentä? Sata? Kolme sataa?

Periaatteessa voisi olla jokin puskurirahastovaatimus kauden alussa, vaikkapa sata tuhatta euroa, ja kauden lopussa velat verottajille, pelaajille, valmentajille ja salivuoroista saavat olla yhteensä korkeintaan tämän puskurirahaston verran. Näin palkat on turvassa. Tosin tällainen puskurirahastovaatimus suosisi varakkaita seuroja, joille satatonnia on pienempi summa.
 
Viestejä
5 495
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Se, mitä minä stadilaisjoukkueiden edesottamuksista olen ymmärtänyt, niin Topo ja Honka on toistuvasti pelastettu varakkaiden taustavaikuttajien rahoilla. Ilman niitä rahoja ei varmaan olisi Honkaa eikä Topoa. Kaikkein pahinta seurojen toiminnassa on ollut yliampuvat maailmanvalloitusoperaatiot, jotka alkoivat Jukka Suomelan Topon aikoihin. Luulisi, että niistä olisi jotain opittu.

Honka oli juuri menossa konkurssiin. Nyt joukkue lähtee vääntämään Moskovan CSKA:n kanssa. Eikö olisi ensin syytä luoda Espooseen koriskulttuuria? Hongan kotipeleissä tunnelma on kuin hautajaisissa. Suhtaudun hyvin skeptisesti ajatukseen, että CSKA ja parit maajoukkuepelaajat loisivat Espooseen kiihkeätunnelmaisen korisilmapiirin. Siihen tarvitaan pidempiaikaisia suunnitelmia. Sitten on jopa mahdollista, ettei Hongan nimeä parin vuoden päästä löydy protestilistoilta. Tämä nykyinen meininki näyttää taas siltä, että kun vanjokien ja kumppaneiden innostus pikavippien heittelyyn loppuu, niin seura mätkähtää otsa edellä asfalttiin.

Eräs yrityskonsultti antoi minulle vuosi sitten parhaan opetuksen, mitä johtotehtäviä tekevä tai niihin halajava voi koskaan saada. Hän sanoi, että porukassa on aina olemassa se, joka torpedoi kaikki hienot ideat ja lyttää maanrakoon uudet supermahtavat ehdotukset. Ja hän on se, jota pitäisi kaikkein tarkimmin kuunnella, sillä useimmiten juuri hän on oikeassa. Siinäpä mietittävää.
 
Viestejä
584
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Joen Suu, olet hauska. Ja jokainen kirjottakoon sillä nimimerkillä millä haluaa. Itse kirjoitan tällä 8]

JokaFanin kysymyksiin vastauksia.

- Jordan-projekti eli hetken, mutta ei edennyt. Ukkoa oli loppujen lopuksi kohtuu vaikea saada liikkelle. Siinä se.

- ToPossa kävi tuolla kaudella jenkkejä liikaa. Harrisin kohtaloksi koitui 3 perättäistä umpisurkeaa peliä. Takana oli myös kuuluisa laivaepisodi, jossa tuli otettua vähän yhteen. Harris tuli kyselemään ruokarahaa ja kerroin, että hänellä on palkka sitä varten. Ja muutenkin seura oli luonnollisesti hoitanut koko matkan ruokailut. Tämä ei käynyt. Käskin hänen suksia vittuun. No siitä alkoi sitten pieni karhunpaini, oli muuten vahva jätkä. Homma sovittiin seuraavana aamuna, mutta peliesitykset jäivät jatkossa laihoiks. Päädyttiin Pekan kanssa vaihtoon. Kyseisestä Ruotsin reissusta muistan parhaiten Parviaisen Timon kommentin. "Ei perkele Valavuori, Kouvoilla on mukana fyssari ja hieroja. Meillä on Dj & Mj." Meillä oli reissussa mukana Tidjan ja joku sen muusikkokaveri.

- JD Collins oli try-outilla ja siinä oli jotain agenttisotkuja mukana.

- Todd Okesonin irtisanominen oli kova paikka. Poru siinä tuli. Helvetin hyvä jätkä ja pelaaja. Me tarvittiin pointtia, Okeson ei ollut pointti. Ei vaikka miten olisi leiponut. Okesonin vaimo lenteli muuten omalla koneella. Vaimon isä omistaa casinoja Vegasissa.

- Mun mielestä meidän vaihtoruletti meni loppujen lopuks todella hyvin. Tilalle tuli mielestäni yksi kaikkien aikojen tyylikkäimmistä pelaajista, Logi "Top-gun" Gunnarsson. Siihen lisänä Mookie, Simpson ja täysin sekaisin ollut, mutta loistopelaaja Omari Westley. Me runnattiin runkosarjan loppu 10-1. Oltiin valmiita mestaruuteen. Kunnes Namika Lahti yllätti meidät ekassa kotipelissä housut nilkoissa ja siitä ei enää toivuttu.

- Jenkkiruletti oli osaksi mun impulsiivisuutta ja Pekan voitonnälkää. Molemmat oli töissä voittaakseen ja teki kaiken täysillä. Rapatessa roiskuu.

Vaikka meillä oli maksuvaikeuksia, pelaajat tulivat minulle aina ensimmäisenä. Palkanmaksu saattoi olla myöhässä, mutta kaikki hoidettiin. Uskon, että jokainen meillä ollut pelaaja pystyy vahvistamaan tämän.

Ja Jaakko, sun viimeisessä kommentissa piilee hyvä opetus. Itse olisin tarvinnut nuorena poikana tiukempaa liekaa ja kontrollia. Nyt kun on seurannut touhuja sivusta ja ottanut etäisyyttä, näkee monet asiat toisin ja oppii omista virheistään. Osan jättäisin tekemättä, suurimman osan tekisin edelleen.
 
Viestejä
16 284
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Puskajussi sanoi:
Mitä on yli varojen eläminen? Jos jokin kausi tuottaa tappiota niin suoraan divariin? Kymppitonnin raja? Viisikymmentä? Sata? Kolme sataa?

Okei... Tuli kirjoitettua varsin epäselvästi. Tarkoitin menestymisen hakuisuutta sen hinnasta ja seuran omista varoista viis. Ja aikatauluista pidettävä kiinni. Ei siinä ole mitään järkeä, että Liitto antaa lisäaikaa maksaa joku maksuerä. Tottakai se on Liiton, ei seurojen tehtävä olla näissä asioissa äärimmäisen tiukkana ja pitää olla selkeät pelisäännöt. Mutta joku etiikka pitää olla myös isoilla seurailla, ettei Suomi-koriksen kuvaa buustata keinoja kaihtamatta vaan omissa rajoissa. Hongan tapauksessa, vaikka tiedostaakin pääkaupunkiseudun talousalueen, nousu pohjamudista Itä-Euroopan joukkueiden eliittiin tapahtui epäuskottavan nopeasti. Tässä ja ToPon "parantumisessa" selkeä ja seikkaperäinen tiedottaminen helpottaisi ja selkeyttäisi asiaa eikä kuppukuntia syntyisi. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Liitossa kaivattaisiiin litmasmaista jämäkkyyttä ja nimenomaan korista pystytään Suomessa kehittämään eteenpäin sitten, kun säännöt ovat kaikille seuroille samat.

Tämä nyt sivuaa monseigneur Valavuoren käsittemiä aiheita eikä näin ollen ole off topicia. Olkoon tämä viimeinen kerta, kun höpötän Liitosta, lisensseistä & co. ennen kuin pääsen kehumaan Liiton uutta lähestymistapaa näihin asioihin. En usko, että sitä tapahtuu Walldenin ja Lindbomin aikakaudella.

Tsemiä Aleksille uusiin haasteisiin (esim. Gold Club) ja Hongalle myös menestystä Itä-Eurooppaan!
 
Viestejä
16 284
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

jaakko<3marcusfizer4eva sanoi:
Se, mitä minä stadilaisjoukkueiden edesottamuksista olen ymmärtänyt, niin Topo ja Honka on toistuvasti pelastettu varakkaiden taustavaikuttajien rahoilla. Ilman niitä rahoja ei varmaan olisi Honkaa eikä Topoa. Kaikkein pahinta seurojen toiminnassa on ollut yliampuvat maailmanvalloitusoperaatiot, jotka alkoivat Jukka Suomelan Topon aikoihin. Luulisi, että niistä olisi jotain opittu.

Honka oli juuri menossa konkurssiin. Nyt joukkue lähtee vääntämään Moskovan CSKA:n kanssa. Eikö olisi ensin syytä luoda Espooseen koriskulttuuria? Hongan kotipeleissä tunnelma on kuin hautajaisissa. Suhtaudun hyvin skeptisesti ajatukseen, että CSKA ja parit maajoukkuepelaajat loisivat Espooseen kiihkeätunnelmaisen korisilmapiirin. Siihen tarvitaan pidempiaikaisia suunnitelmia. Sitten on jopa mahdollista, ettei Hongan nimeä parin vuoden päästä löydy protestilistoilta. Tämä nykyinen meininki näyttää taas siltä, että kun vanjokien ja kumppaneiden innostus pikavippien heittelyyn loppuu, niin seura mätkähtää otsa edellä asfalttiin.

Eräs yrityskonsultti antoi minulle vuosi sitten parhaan opetuksen, mitä johtotehtäviä tekevä tai niihin halajava voi koskaan saada. Hän sanoi, että porukassa on aina olemassa se, joka torpedoi kaikki hienot ideat ja lyttää maanrakoon uudet supermahtavat ehdotukset. Ja hän on se, jota pitäisi kaikkein tarkimmin kuunnella, sillä useimmiten juuri hän on oikeassa. Siinäpä mietittävää.

Komppaan!
 
Viestejä
648
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

JOEN SUU sanoi:
Mutta Aleksi teki ihan oikein, että kirjoittaa omalla nimellään. Olisihan se kovin outoa, jos hän avautuisi itsestään jollain nimimerkillä?
Tällaisella palstalla kirjoitellaan vain nimimerkeillä ja kaikki kirjoituksia on syytä pitää vain nimimerkkien kirjoituksina. On syytä välttää yhdistämästä nimimerkkejä eläviin ihmisiin, siitäkin huolimatta että nikki tai nikin nimissä kirjoitettujen tekstien allekirjoitus antaisi vahvan viitteen jonkun nimimerkin taustalla jollain hetkellä vaikuttavasta henkilöstä.

Siispä nimimerkki "Valavuori", joka liitti viestinsä allekirjoitukseen suomalaisen miehen etunimen "Aleksi" on tänne kirjoittaessaan vain nimimerkki "Valavuori".

Suomalaisen koripallon kehittäminen tapahtuu käytännössä muualla kuin netin keskustelupalstalla. Suomalaisen koripallon keskeiset päätökset tehdään yksittäisten seurojen päätöksentekoelimien lisäksi Koripalloliiton liittokokouksessa, liittovaltuustossa ja hallituksessa. Tällä keskustelupalstalla on oma arvonsa päätöksentekijöiden toimien arvioinnissa, kun lehdistö ei nykyisellään kirjoita koripallosta juuri muuta kuin showtapahtumista ja kannabiskäryistä.
 
Viestejä
16 284
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Kiitos vastauksistasi, Aleksi! Unohdin viestistä, että en ole vieläkään täysin sulattanut Wesbyn kaappaamista... ::)
 
Viestejä
666
Vs: Valavuori ja Suomi-koris

Botevgrad sanoi:
Suomalaisen koripallon kehittäminen tapahtuu käytännössä muualla kuin netin keskustelupalstalla. Suomalaisen koripallon keskeiset päätökset tehdään yksittäisten seurojen päätöksentekoelimien lisäksi Koripalloliiton liittokokouksessa, liittovaltuustossa ja hallituksessa. Tällä keskustelupalstalla on oma arvonsa päätöksentekijöiden toimien arvioinnissa, kun lehdistö ei nykyisellään kirjoita koripallosta juuri muuta kuin showtapahtumista ja kannabiskäryistä.
Komppaan: joskun tulee ihmeteltyä, kun näitä "meidän höpinöitä" pidetään jonkun sortin "virallisena valtakunnallisena koripallokeskusteluna" ja referoidaan lehtiä myöten. TOIVOTTAVASTI se valtakunnan korkeatasoisin koripallokeskustelu käydään (ainakin tulevaisuudessa) vaikkapa jossakin liiton masinoimassa huippu-urheilun kehittämistyöryhmässä, josta sitten jalkautetaan ideat seuroihin. Jos joku toivoo sellaisen "laatutason" näiden kirjoittelujen saavuttavan, ei tunne sosiaalista mediaa tai sen toimintaperiaatteita kovin hyvin.

Mutta anyway: tervetuloa Valavuori ja toivon ehdottomasti Hongalle pitkää ikää ja menestystä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös