- Viestejä
- 3 280
Rööriroope Basketball Tales vol. 1
”Palaan muistoissaini kauas taaksepäin…”
Näillä lyriikoilla etenee kansakuntamme epäviihdyttävimmän solistin kappale ”Istun ullakolla yksinäin”. En tiedä, miksi valitsin Olli Lindholmin ingressiini. Ehkäpä se kuvastaa sitä tragikoomista melankoliaa, jonka Euroliiga on minuun synnyttänyt tässä kesän aikana. Tältä varmaan tuntuu, kun oma viaton tytär on menettänyt impeytensä ja parhaassa tapauksessa tehnyt jotain korjaamatonta, joka näkyy yhdeksän kuukauden päästä. Lähdetääs avaamaan tätä lehtolapsen saastaista lankakerää.
Takana on erityisen mielenkiintoinen kesä. Euroliigan sekä FIBA Europen väliset rippikoulupoikamaiset kinastelut sekä kansallisten lajiliittojen ja seurojen kamppailut ovat olleet mielenkiintoista seurattavaa. Jotta ymmärrettäisiin järkevästi kausaliteetti kinastelun taustalla, on palattava vuosituhannen vaihteeseen, jolloin nykyinen Euroliiga sai alkunsa. Tuolloin tosiaan pelattiin samanaikaisesti kaksi huipputason kansainvälistä eurosarjaa: Euroliiga sekä Suproleague.
FIBA Europen pyörittämä Suproleague kuopattiin tuolloin vähin äänin yhden kauden jälkeen ja kattojärjestölle annettiin natsat neppailla legendaarista Saporta cupia Euroopan kakkoskilpailuna. Pian ULEB, joka siis pyöritti vuosituhannen vaiheessa syntynyttä Euroliigaa, päätti suorittaa FIBAlle perseennäytön ja otti maanosan kakkostason seurajoukkuekilpailut haltuun ULEB Cupin muodossa. Koulun leikkipaikalla lyhimmän tikun sai jälleen FIBA, joka aloitti tämän jälkeen oman kolmoskilpailunsa.
Ja jotta FIBAn kuviot eivät avautuisi tavalliselle Rapa-Reijolle liian helposti, niin Euroopassahan oli muutaman kauden ajan myös neljänneksi korkein seurajoukkuekilpailu, jonka nimeä en raaski edes tuoda lukijaa sekoittamaan. Lappeenrannan NMKY oli tässä sarjassa kuitenkin parhaimmillaan välierissä, kun se voitti alkulohkossaan mediaseksikkäät Keflavikin sekä BK Riikan. Jatkopeleissä helpot päänahat vielä Tulip EBBC:stä sekä Debreceni Vadkakasok. Tässä kohtaa en pahastu, jos googletit kyseiset joukkueet. Mika Turusen mielestä kyseessä oli kuitenkin luultavasti eurooppalaiset huippujoukkueet.
Syväleikkaus Mestarien liigaan sekä Euroliigaan
Miten tämän pseudotieteilyni sitten liittyy yhtään mitenkään nykytilanteeseen? Noh, opetuslapseni, antaa sedän purkaa teille tätä Rosettan kiveä.
Koripallon Mestarien liiga ei ole mikään kiekkoliiton saunaillassa kännipäissään keksitty päähänpisto, vaan taustalla on useamman vuoden määräpäinen suolamarssi. Selväpäinen päähänpisto alkoi realisoitua kesien 2014 sekä 2015 aikana ja tämän vuoden alusta visio on ollut yhtä selvä Jari Porttilan krooninen viha joukkuelajeja sekä norjalaisia kohtaan.
Kaudella 2016-2017 pelataan täten viidentoista vuoden tauon jälkeen kahta rinnakkaista koripallon eurooppalaista pääsarjaa: Euroliigaa sekä koripallon Mestarien liigaa. Ongelmatonta siirtyminen ei ole ollut, sillä parhaita seurajoukkueita ei ole saatu FIBA:n kelkkaan edes sanktioilla uhkaamalla. Taustalla on marxilaisen filosofian Brutus: pääoma.
Nyt kun saimme nostettua pöydälle punapäällysteisen sosialismi-kortin, niin jatketaan tällä linjalla. Käytännössähän Euroliiga on koripalloseurojen osuuskunta, jossa valta on seuroilla sekä kansallisilla sarjoilla ULEB:n kautta. Euroliiga on samalla yritys, jonka tarkoituksena on primaaristi tehdä omistajilleen urheilun avulla pääomaa.
Se, jolla on pääomaa, saa myös urheiluseurat mukaansa. Tämä nähtiin kesällä, kun FIBA alkoi lyödä Euroliigan kanssa pylväsdiagrammeja seuroille myönnettävistä voittorahoista. FIBA sanoi tekevänsä tulonsiirtoa pääoman muodossa jokaiselle lohkovaiheeseen selviävälle joukkueelle 100 000 euroa ja kauden voittaja saisi 0,5 miljoonaa euroa.
Jokainen voi laskea omassa päässään, etteivät tuollaiset rippikoulurahat paljon tunnu Barcelonan kokoisessa seurassa, jossa kulurakenne on sitä luokkaa, että Petteri Koposesta ollaan valmiita maksamaan 0,3 miljoonan euron buy outia. Pääomaa, joka siis siirretään Venäjälle ennen kuin Koponen on edes pieraissut Palau Blaugranalla.
Euroliigan komissaarin, Jordi Bertomeun, päiväunien märkä utopia on luoda Euroliigasta NBA:n tapainen suljettu sarja, jossa keskiössä ovat viihde sekä pääoma. Ei urheilu, eivät pelaajat, ei kulttuuri, eivätkä kannattajat. Kapitalistisessa urheilumaailmassa tämä voi toimia, mutta eurooppalaiseen urheilukehykseen tämä ei tule istumaan. Eikä sen pitäisikään.
Lajiliitot, FIBA, seurat sekä sarjat tukkanuottasilla
Kuten aiemmin kirjoitin, tänä kesänä tapetille nousivat lajiliittojen sekä seurojen väliset kinat. Moni lajiliitto halusi manifestoida uskollisuuttaan FIBAa sekä avointa sarjaa kohtaan, minkä seurauksena muun muassa Andrei Kirilenko antoi venäläisseuroille ukaasin pysyä poissa Eurocupista. Kirilenko ilmoitti, että sarjaan osallistuvat seurat saisivat sanktion ja potkut liiton järjestämistä tapahtumista. No, eihän VTB-liigalla ole mitään tekemistä Venäjän koripalloliiton kanssa, joten ensi kauden Eurocupissa on mukana peräti viisi joukkuetta Venäjältä. Mestarien liigassa ainoastaan Saratov on haistelemassa tunnelmia.
Ranskan liiton johtaja Jean-Pierre Siutat on puhunut vahvasti Mestarien liigan puolesta ja ensi kaudella kaikki ranskalaisjoukkueet pelaavatkin ainoastaan Mestarien liigassa. Puheissaan Siutat ei ole antanut Bertomeusta positiivista kuvaa, vaan tuntuu halveksuvan koko Bertomeun projektia, joka on itse Saatanan kehittämä.
Saksan BBL:n johtaja Stefan Holz ei ole ottanut asiaan suuremmin kantaa ja maan joukkueet pelaavatkin kolmessa eurosarjasssa ensi kaudella. Italiassa koripalloliitto painosti seurojaan sen verran, että ne joutuivat vetäytymään Eurocupista ja liittymään Mestarien liigaan. Myöhemmin vielä Serbian, Kreikan sekä Puolan lajiliitot älähtivät omille seuroilleen, jolloin Partizan, Aris sekä Zielona Gora jättivät Eurocupin taakseen.
Kolikon ruskealla kääntöpuolella on mielenkiintoisia detaljeita. Kreikan lajiliiton uskollisuus aatteelle kiinnostaa Panathinaikosia sekä Olympiakosia yhtä paljon kuin Kreikan valtion lainaohjelma Alexis Tsiprasia. Oikeastaan ketään kauden 2016-2017 Euroliiga-joukkuetta ei liikuta oman lajiliiton ärähtelyt. Etenkään Espanjassa, jossa ACB on ajanut omien Euroliiga-seurojensa etuja äänekkäästi. Varmaankaan ketään ei yllätä huomata, missä päin Vanhaa mannerta ULEB:n päämaja sijaitsee. Tai vaikkapa sitten Euroliigan pääkonttori.
Kaiken keskuksessa on tällä hetkellä raha, mitä FIBA lähtisi mielellään purkamaan Mestarien liigan muodossa. Yhdistyminen ei tule kuitenkaan onnistumaan niin kauan, kun lajiliitot eivät ole seuroja myöten projektissa mukana. Asiaa ei myöskään auta se, että Euroliiga teki IMG:n kanssa kymmenen vuoden yhteistyösopimuksen, joka tuo Katalonian toimistoon koko sopimuskaudelta 630 miljoonaa euroa. Tässä kontrastissa FIBA:n lupailema 100 000 euroa tuntuu vyötiäisen pierulta.
Bertomeu on täysin saatanasta
No mikä helvetti Rööriroopea ja hänen peppukavereitaan sitten hiertää tässä Bertomeun suunnitelmasta rakentaa Euroliigasta NBA:n vastine? Rahaa tulee ja voidaan tarjota ihmisille sirkushuveja? Voja voja?
Itse näen Euroliigan tämän kauden muutosten suurimpana ongelmana sen, että sarja haluaa muodostaa itsestään yhä vahvemmin suljetun sarjan, jossa se on onnistunut. Esikuvana on Bertomeun märkä rippikoulupojan unelma eli NBA. Tällä kaudella sarjaa pelataan kuudentoista joukkueen sarjana, jossa ei nähdä tosiaan yhtäkään joukkuetta esimerkiksi Ranskasta. Maanosan koripallon kehdosta eli Jugoslavian vanhalta alueelta mukana on ainoastaan Crvena Zvezda. Itselleni nousi ruokatorveen hieman oksennusta ja Kresimir Cosic sekä Drazen Petrovic kääntyivät sankarihaudoissaan.
Tästä seuraa väkisinkin se, ettei sarja halua laajentua. Pitkään on puhuttu siitä, että Bertomeu haluaisi laajentaa sarjaa myös pohjoisen suuntaan, mutta nämä toimenpiteet antavat kyllä täysin toisenlaisen kuvan katalonialaisen klikin intresseistä.
Kolmas suuri epäkohta on se, ettei sarjaan oteta seuroja mukaan urheilullisten suoritusten perusteella, vaan taustalla on ainoastaan taloudellinen aspekti. Viime kaudella Maccabi Tel Avivin koivuhalon ottamista hanuriin oli ajoittain jopa kivuliasta seurailla ja lopputulemana olikin putoaminen välieristä. Mestaruuden vei Rishon LeZion, joka pelaa ensi kauden Mestarien liigassa. Loogista, eikö?
Myös villin kortin jakaminen herätti laji-ihmisissä melankolista hilpeyttä. Kaiken järjen mukaan viime kauden pronssimitalisti, Lokomotiv Kuban, olisi päässyt mukaan Euroliigaan myös tälle kaudella. Tämä ei mennyt kuitenkaan yhteen Bertomeun suunnitelmien kanssa, vaan villi kortti jaettiin Turkkiin. Henkilökohtaisesti olen yllättynyt, ettei sarjan ruskeakielisimmälle seuralle, Unicaja Malagalle, onnistuttu junailemaan villiä korttia.
Seuraavassa kirjoituksessa sitten ensi kaudesta, pelaajista sekä joukkueista. Tosin onko millään enää mitään väliä, kun Diamantidis lopetti…
”Palaan muistoissaini kauas taaksepäin…”
Näillä lyriikoilla etenee kansakuntamme epäviihdyttävimmän solistin kappale ”Istun ullakolla yksinäin”. En tiedä, miksi valitsin Olli Lindholmin ingressiini. Ehkäpä se kuvastaa sitä tragikoomista melankoliaa, jonka Euroliiga on minuun synnyttänyt tässä kesän aikana. Tältä varmaan tuntuu, kun oma viaton tytär on menettänyt impeytensä ja parhaassa tapauksessa tehnyt jotain korjaamatonta, joka näkyy yhdeksän kuukauden päästä. Lähdetääs avaamaan tätä lehtolapsen saastaista lankakerää.
Takana on erityisen mielenkiintoinen kesä. Euroliigan sekä FIBA Europen väliset rippikoulupoikamaiset kinastelut sekä kansallisten lajiliittojen ja seurojen kamppailut ovat olleet mielenkiintoista seurattavaa. Jotta ymmärrettäisiin järkevästi kausaliteetti kinastelun taustalla, on palattava vuosituhannen vaihteeseen, jolloin nykyinen Euroliiga sai alkunsa. Tuolloin tosiaan pelattiin samanaikaisesti kaksi huipputason kansainvälistä eurosarjaa: Euroliiga sekä Suproleague.
FIBA Europen pyörittämä Suproleague kuopattiin tuolloin vähin äänin yhden kauden jälkeen ja kattojärjestölle annettiin natsat neppailla legendaarista Saporta cupia Euroopan kakkoskilpailuna. Pian ULEB, joka siis pyöritti vuosituhannen vaiheessa syntynyttä Euroliigaa, päätti suorittaa FIBAlle perseennäytön ja otti maanosan kakkostason seurajoukkuekilpailut haltuun ULEB Cupin muodossa. Koulun leikkipaikalla lyhimmän tikun sai jälleen FIBA, joka aloitti tämän jälkeen oman kolmoskilpailunsa.
Ja jotta FIBAn kuviot eivät avautuisi tavalliselle Rapa-Reijolle liian helposti, niin Euroopassahan oli muutaman kauden ajan myös neljänneksi korkein seurajoukkuekilpailu, jonka nimeä en raaski edes tuoda lukijaa sekoittamaan. Lappeenrannan NMKY oli tässä sarjassa kuitenkin parhaimmillaan välierissä, kun se voitti alkulohkossaan mediaseksikkäät Keflavikin sekä BK Riikan. Jatkopeleissä helpot päänahat vielä Tulip EBBC:stä sekä Debreceni Vadkakasok. Tässä kohtaa en pahastu, jos googletit kyseiset joukkueet. Mika Turusen mielestä kyseessä oli kuitenkin luultavasti eurooppalaiset huippujoukkueet.
Syväleikkaus Mestarien liigaan sekä Euroliigaan
Miten tämän pseudotieteilyni sitten liittyy yhtään mitenkään nykytilanteeseen? Noh, opetuslapseni, antaa sedän purkaa teille tätä Rosettan kiveä.
Koripallon Mestarien liiga ei ole mikään kiekkoliiton saunaillassa kännipäissään keksitty päähänpisto, vaan taustalla on useamman vuoden määräpäinen suolamarssi. Selväpäinen päähänpisto alkoi realisoitua kesien 2014 sekä 2015 aikana ja tämän vuoden alusta visio on ollut yhtä selvä Jari Porttilan krooninen viha joukkuelajeja sekä norjalaisia kohtaan.
Kaudella 2016-2017 pelataan täten viidentoista vuoden tauon jälkeen kahta rinnakkaista koripallon eurooppalaista pääsarjaa: Euroliigaa sekä koripallon Mestarien liigaa. Ongelmatonta siirtyminen ei ole ollut, sillä parhaita seurajoukkueita ei ole saatu FIBA:n kelkkaan edes sanktioilla uhkaamalla. Taustalla on marxilaisen filosofian Brutus: pääoma.
Nyt kun saimme nostettua pöydälle punapäällysteisen sosialismi-kortin, niin jatketaan tällä linjalla. Käytännössähän Euroliiga on koripalloseurojen osuuskunta, jossa valta on seuroilla sekä kansallisilla sarjoilla ULEB:n kautta. Euroliiga on samalla yritys, jonka tarkoituksena on primaaristi tehdä omistajilleen urheilun avulla pääomaa.
Se, jolla on pääomaa, saa myös urheiluseurat mukaansa. Tämä nähtiin kesällä, kun FIBA alkoi lyödä Euroliigan kanssa pylväsdiagrammeja seuroille myönnettävistä voittorahoista. FIBA sanoi tekevänsä tulonsiirtoa pääoman muodossa jokaiselle lohkovaiheeseen selviävälle joukkueelle 100 000 euroa ja kauden voittaja saisi 0,5 miljoonaa euroa.
Jokainen voi laskea omassa päässään, etteivät tuollaiset rippikoulurahat paljon tunnu Barcelonan kokoisessa seurassa, jossa kulurakenne on sitä luokkaa, että Petteri Koposesta ollaan valmiita maksamaan 0,3 miljoonan euron buy outia. Pääomaa, joka siis siirretään Venäjälle ennen kuin Koponen on edes pieraissut Palau Blaugranalla.
Euroliigan komissaarin, Jordi Bertomeun, päiväunien märkä utopia on luoda Euroliigasta NBA:n tapainen suljettu sarja, jossa keskiössä ovat viihde sekä pääoma. Ei urheilu, eivät pelaajat, ei kulttuuri, eivätkä kannattajat. Kapitalistisessa urheilumaailmassa tämä voi toimia, mutta eurooppalaiseen urheilukehykseen tämä ei tule istumaan. Eikä sen pitäisikään.
Lajiliitot, FIBA, seurat sekä sarjat tukkanuottasilla
Kuten aiemmin kirjoitin, tänä kesänä tapetille nousivat lajiliittojen sekä seurojen väliset kinat. Moni lajiliitto halusi manifestoida uskollisuuttaan FIBAa sekä avointa sarjaa kohtaan, minkä seurauksena muun muassa Andrei Kirilenko antoi venäläisseuroille ukaasin pysyä poissa Eurocupista. Kirilenko ilmoitti, että sarjaan osallistuvat seurat saisivat sanktion ja potkut liiton järjestämistä tapahtumista. No, eihän VTB-liigalla ole mitään tekemistä Venäjän koripalloliiton kanssa, joten ensi kauden Eurocupissa on mukana peräti viisi joukkuetta Venäjältä. Mestarien liigassa ainoastaan Saratov on haistelemassa tunnelmia.
Ranskan liiton johtaja Jean-Pierre Siutat on puhunut vahvasti Mestarien liigan puolesta ja ensi kaudella kaikki ranskalaisjoukkueet pelaavatkin ainoastaan Mestarien liigassa. Puheissaan Siutat ei ole antanut Bertomeusta positiivista kuvaa, vaan tuntuu halveksuvan koko Bertomeun projektia, joka on itse Saatanan kehittämä.
Saksan BBL:n johtaja Stefan Holz ei ole ottanut asiaan suuremmin kantaa ja maan joukkueet pelaavatkin kolmessa eurosarjasssa ensi kaudella. Italiassa koripalloliitto painosti seurojaan sen verran, että ne joutuivat vetäytymään Eurocupista ja liittymään Mestarien liigaan. Myöhemmin vielä Serbian, Kreikan sekä Puolan lajiliitot älähtivät omille seuroilleen, jolloin Partizan, Aris sekä Zielona Gora jättivät Eurocupin taakseen.
Kolikon ruskealla kääntöpuolella on mielenkiintoisia detaljeita. Kreikan lajiliiton uskollisuus aatteelle kiinnostaa Panathinaikosia sekä Olympiakosia yhtä paljon kuin Kreikan valtion lainaohjelma Alexis Tsiprasia. Oikeastaan ketään kauden 2016-2017 Euroliiga-joukkuetta ei liikuta oman lajiliiton ärähtelyt. Etenkään Espanjassa, jossa ACB on ajanut omien Euroliiga-seurojensa etuja äänekkäästi. Varmaankaan ketään ei yllätä huomata, missä päin Vanhaa mannerta ULEB:n päämaja sijaitsee. Tai vaikkapa sitten Euroliigan pääkonttori.
Kaiken keskuksessa on tällä hetkellä raha, mitä FIBA lähtisi mielellään purkamaan Mestarien liigan muodossa. Yhdistyminen ei tule kuitenkaan onnistumaan niin kauan, kun lajiliitot eivät ole seuroja myöten projektissa mukana. Asiaa ei myöskään auta se, että Euroliiga teki IMG:n kanssa kymmenen vuoden yhteistyösopimuksen, joka tuo Katalonian toimistoon koko sopimuskaudelta 630 miljoonaa euroa. Tässä kontrastissa FIBA:n lupailema 100 000 euroa tuntuu vyötiäisen pierulta.
Bertomeu on täysin saatanasta
No mikä helvetti Rööriroopea ja hänen peppukavereitaan sitten hiertää tässä Bertomeun suunnitelmasta rakentaa Euroliigasta NBA:n vastine? Rahaa tulee ja voidaan tarjota ihmisille sirkushuveja? Voja voja?
Itse näen Euroliigan tämän kauden muutosten suurimpana ongelmana sen, että sarja haluaa muodostaa itsestään yhä vahvemmin suljetun sarjan, jossa se on onnistunut. Esikuvana on Bertomeun märkä rippikoulupojan unelma eli NBA. Tällä kaudella sarjaa pelataan kuudentoista joukkueen sarjana, jossa ei nähdä tosiaan yhtäkään joukkuetta esimerkiksi Ranskasta. Maanosan koripallon kehdosta eli Jugoslavian vanhalta alueelta mukana on ainoastaan Crvena Zvezda. Itselleni nousi ruokatorveen hieman oksennusta ja Kresimir Cosic sekä Drazen Petrovic kääntyivät sankarihaudoissaan.
Tästä seuraa väkisinkin se, ettei sarja halua laajentua. Pitkään on puhuttu siitä, että Bertomeu haluaisi laajentaa sarjaa myös pohjoisen suuntaan, mutta nämä toimenpiteet antavat kyllä täysin toisenlaisen kuvan katalonialaisen klikin intresseistä.
Kolmas suuri epäkohta on se, ettei sarjaan oteta seuroja mukaan urheilullisten suoritusten perusteella, vaan taustalla on ainoastaan taloudellinen aspekti. Viime kaudella Maccabi Tel Avivin koivuhalon ottamista hanuriin oli ajoittain jopa kivuliasta seurailla ja lopputulemana olikin putoaminen välieristä. Mestaruuden vei Rishon LeZion, joka pelaa ensi kauden Mestarien liigassa. Loogista, eikö?
Myös villin kortin jakaminen herätti laji-ihmisissä melankolista hilpeyttä. Kaiken järjen mukaan viime kauden pronssimitalisti, Lokomotiv Kuban, olisi päässyt mukaan Euroliigaan myös tälle kaudella. Tämä ei mennyt kuitenkaan yhteen Bertomeun suunnitelmien kanssa, vaan villi kortti jaettiin Turkkiin. Henkilökohtaisesti olen yllättynyt, ettei sarjan ruskeakielisimmälle seuralle, Unicaja Malagalle, onnistuttu junailemaan villiä korttia.
Seuraavassa kirjoituksessa sitten ensi kaudesta, pelaajista sekä joukkueista. Tosin onko millään enää mitään väliä, kun Diamantidis lopetti…