Koripallo.com

Susijengi 2017

Viestejä
214
Vs: Susijengi 2017

Fiiliksiä, kommentteja ja jatkospekulaatioita:

Italia-tappio potuttaa - siitä ei ole vielä päässyt yli edes täällä kotikatsomossa. Huono matsi. Siitä huolimatta, isossa kuvassa on taas mielestäni menty eteenpäin. Kotialkulohko oli joka suhteessa menestys. Ilman muuta se, että koris on nyt myös tavallisen kansan huulilla, mukaanlukien naistenlehdissä, on hyvä asia korikselle. En ymmärrä miksi tällaisia asioita karsastetaan ja väheksytään. Tunnettuus tuo lisää resursseja ja harrastajia, jos osataan hyödyntää oikein. Resurssit ja lisäharrastajat tuovat lisää menestystä. Kotialkulohko tarjosi myös ikimuistoisia elämyksiä kaikille mukanaolleille.

Myös urheilullisesti oli erittäinkin hyvää suorittamista, niin koko joukkueena kuin yksilöiltäkin. Markkanen oli tietysti loistava. Koponen vertyi lähes omaksi itsekseen. Salin on uskomaton molemmissa päissä kenttää. Murphyn heitot eivät osuneet, mutta kyllä hän silti oli tärkeä palanen. Kottia ja Koivistoa kritisoitiin ennen kisoja - molemmat enemmän kuin täyttivät paikkansa. Wilson oli myös erittäin tärkeä palanen ja 'spark plug'. Rannikkokin oli osoitti tarpeellisuutensa - vastoin joidenkin koiranleukojen odotuksia.

Italia on kova joukkue, ja on ollut aina Suomelle paha vastus. Messina vielä valmentajavelhona sai kaiken optimoitua tärkeimpään peliin. Rivien välistä voisi lukea, että Suomen avainpelaajat (Markkanen?, muitakin) ei välttämättä ollut parhaassa iskussa. Toki Italialtakin puuttui kokoonpanosta pari kovaa.

Oli miten oli, Suomi on mielestäni selvästi siellä Euroopan 10-15 parhaan joukkueen paikkeilla. Hyvänä päivänä voi kaatua kaikki muut kuin Espanja - senkin kaataminen jatkossa ihan mahdollista, kunhan Gasolit jäävät pois maajoukkueesta. Eli ihan hyvällä iskuetäisyydellä ollaan menossa seuraaviin kinkereihin. Pitkässä juoksussa mitali on tietysti hyvä tavoite ja unelma, mutta seuraavalla kerralla pitäisi edetä jo sinne 8 joukkoon. Sääli, että kisoja on jatkossa niin harvoin.

Jos MM-kisoihin etenee 12 Euroopan maata, niin Suomella pitäisi olla ihan realistiset mahdollisuudet pelata itsensä kisoihin.

Suomi on toki MM-karsinoissa täysin eri joukkue, kun 3 selvästi parasta pelaajaa, Koponen, Salin, Markkanen otetaan pois rosterista. Mutta niin on moni muukin joukkue. Esimerkiksi Kreikan Eurobasket-joukkueesta ei kukaan pääse näillä näkymin MM-karsintoihin. Myös Ranskan rosteri menee lähes uusiksi. Nämä vain pari esimerkkiä.

Suomen MM-karsintavastuksista:
Tsekki oli edellisessä Eurobasket-turnauksessa kahden miehen joukkue: Satoransky ja Vesely. Kumpikaan ei pääse MM-karsintaan. Ilman Veselytä ja Satoranskyn kanssa näissä kisoissa Tsekki jäi alkulohkoon. Ei siis mikään mahdoton vastus karsintoja ajatellen.

Bulgaria ei ollut nyt kisoissa ja lisäksi joukkueen rosterista jää pois MM-karsinnasta 2 Euroliiga-peluria, jos oikein olen ymmärtänyt.

Islantia vastaan pelattiin turhan tiukka matsi Hartwall Areenalla. Islannin tyyppiset maajoukkueet, jotka lähtevät MM-karsintoihin lähes samalla miehityksellä millä muutenkin pelaavat, voivat aiheuttaa yllätyksiä.

Ei ole kuitenkaan mitään perusteltua syytä, miksei Suomi voisi voittaa MM-karsintalohkoaan myös ilman Markkasta, Koposta ja Salinia.
 
Viestejä
2 333
Vs: Susijengi 2017

KeegoMesh sanoi:
Onko Suomella mahdollisuuksia selvitä MM-kisoihin (Euroopalla on 12kpl paikkoja)?
Onneksi kisoihin ei pääse "objektiivisesti" Euroopan 12 parasta, vaan maat on jaettu lohkoihin. Ja päällepäinhän nuo lohkot näyttää ihan pelattavilta Suomen kannalta.

Suomen lohkossahan on siis Tsekki, Islanti ja Bulgaria. Tuostahan Suomen pitäisi mennä jatkoon (olla jäämättä viimeiseksi) ja Islannin tai Bulgarian jäädä rannalle.

Jatkolohkossa vastaa tulisi sitten Ranska, Venäjä sekä Belgia tai Bosnia. Ja kolme parasta kuudesta menee kisoihin.

Ranskaa ja Venäjää voinee pitää lohkon ykkössuosikkeina jolloin Suomi kilpailisi kolmannesta paikasta lähinnä Tsekin ja Belgian (ja Islannin?) kanssa. Kaksi voittoa noista maista periaatteessa takaa lipun MM-kisoihin.
 
Viestejä
4 085
Vs: Susijengi 2017

Suomella on täydet saumat päästä MM-kisoihin, katsotaan nyt ketä päästetään pelaamaan ja parsitaan kasaan. Ja kyllä Pyynikin Toivoton vaa puhuu täyttä asiaa liittyen korisliigaan. Mutta silti, millä porukkaa sais enemmän katsomoihin ku tämmöisellä lajiintutustumisella mikä oli viikon ajan??
 
Viestejä
2 333
Vs: Susijengi 2017

Pyynikin Toivoton sanoi:
Mulla on tapana kunnioittaa vastustajaa, ei kannattaa sitä. Siinä on pieni mutta ratkaiseva ero.

Suomikoriksen kannatuskulttuuria ei muuten ole se, että istutaan viikon verran sinivalkoinen festarihattu päässä huutamassa HU
Tän täytyy olla kyllä tikusta asiaa tekemisen Suomenennätys ja olkiukkonakin melkoinen suoritus.

Hartwall-Areenalla kannatettiin kuuluvasti ja tunteella Suomea kaikissa viidessä pelissä alusta loppuun ja ylikin. Viimeisessä pelissä sitten yhdyttiin puoliajalla yhden kerran yhteiseksi iloksi - ja joidenkin Susijengin pelaajien toiveesta - Islantilaisten mailmallakin kuuluisaksi tekemään, alunperin skotlantilaisen pikkufutisseuran huutojuttuun joka taisi jättää kaikille hymyn huulille.
 
Viestejä
4 085
Vs: Susijengi 2017

Juu, en itsekään näe tuosta HU-menosta mitään muuta ku hyvää. Jännä muuten huomata, että lätkäpiireissä Susijengin menestystä hehkutetaan ja arvostetaan, mutta suomifutis-porukat osittain etsivät vaa huonoa ko. ilmiöstä.
 
Viestejä
3 518
Vs: Susijengi 2017

koris.com sanoi:
Suomi lienee ollut top 10 Euroopassa silloin, ku oli vielä Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Tsekkoslovakia, pelattiin myös Tokiossa 1964. Nykyinen taso lienee juuri tuo mainittu 10-15.

Suomi oli tosiaan EM kisoissa 10 parhaan joukossa 67 ja 77. ja kuten mainitsit, Euroopan kartta on pantu uusiksi sen jälkeen. Tshekkoslovakian hajoaminen ei juuri uusia huippumaita tuonut. aikaisemman yhden huipun tilalle on tullut yksi keskitason (Tshekki) ja yksi heikko (Slovakia) joukkue.
Mutta Neuvostoliiton ja Jugoslavian tilalla on jo nykyisissä 24 joukkueen kekkereissä lähes 10 joukkuetta. Eli kyllä nykyinen sijoittuminen 16 parhaan joukkoon on lähes yhtä kova kuin 67 menestys ja yhtä kova kuin 77 menestys.
Nykyinen erottaa aikaisemmat siitä että tuntuu että nykyinen meno on jo trendi. Aikaisemmat yksittäiset menestykset on nyt korvattu jatkuvalla menestyksellä.
Hiukan kuvaavaa on myös pelaajien kehitys ja lajin ammattimaistuminen. Hiukan meinasi hymy nousta huulille kun luin Hall of Fameen nimetyn Veikko Vainion historiasta. Mies oli EM-kisojen paras levypallopelaaja ja valittiin kai jopa All Europe joukkueeseenkin. Miehen maajoukkueura oli kuitenkin aika vaatimaton. N 10 nuorten maaottelua, 60 miesten maaottelua ja SM sarjaa 90 ottelua jollain 7 ppg.
Nykypelaajille tuollainen 10 nuorten maaottelua tulee kevyesti yhdessä kaudessa, ja Korisliigapelit saadaan täyteen kahdessa kaudessa.
Laji on muuttunut melkoisesti noista 67-kisoista. Ja miehet siinä mukana.
 
Viestejä
2 534
Vs: Susijengi 2017

PikkuMikko sanoi:
Suomi oli tosiaan EM kisoissa 10 parhaan joukossa 67 ja 77. ja kuten mainitsit, Euroopan kartta on pantu uusiksi sen jälkeen. Tshekkoslovakian hajoaminen ei juuri uusia huippumaita tuonut. aikaisemman yhden huipun tilalle on tullut yksi keskitason (Tshekki) ja yksi heikko (Slovakia) joukkue.
Mutta Neuvostoliiton ja Jugoslavian tilalla on jo nykyisissä 24 joukkueen kekkereissä lähes 10 joukkuetta. Eli kyllä nykyinen sijoittuminen 16 parhaan joukkoon on lähes yhtä kova kuin 67 menestys ja yhtä kova kuin 77 menestys....
Hiukan kuvaavaa on myös pelaajien kehitys ja lajin ammattimaistuminen.......
Laji on muuttunut melkoisesti noista 67-kisoista. Ja miehet siinä mukana.
Ovatko sääntömuutokset muuttaneet lajia olennaisesti?
n. 100v kuljetussääntö
n. 80v keskiviiva (milloin tuli vapaaheitot?)
n. 60v hyökkäysaika (eikö suomalaiset juosseet vastustajaa karkuun pitääkseen korieron pienenä?)
n. 45v joukkuevirheet
n. 30v kolmosen viiva (FIBA/NBA)
Onko viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia? Minulle tulee mieleen "handchecking" ja törmäyskaarisäännöt?
 
Viestejä
70
Vs: Susijengi 2017

Pyynikin Toivoton sanoi:
Mulla on tapana kunnioittaa vastustajaa, ei kannattaa sitä. Siinä on pieni mutta ratkaiseva ero.

Ja juuri kunnioittamisesta, ei kannattamisesta oli myös Hartwall Areenalla kyse. Ei ainoastaan vastustajan pelaajien, vaan ehkä jopa ennen kaikkea Islannin loistofanien kunnioittamisesta. Mikä siinä on niin pirun vaikea ymmärtää?
 
Viestejä
403
Vs: Susijengi 2017

Täysin samaa mieltä carrbonin kanssa. Kuka saatana luulee, että Islantia kannatettiin tuossa Suomen fanien toimesta? Islannin pelaajat? Suomen pelaajat? En usko...Kyllä ne on nämä spedet jotka haluaa päästä pätemään väärällä tavalla kannattamisesta.
 
Viestejä
2 534
Vs: Susijengi 2017

Kai vastustajaa saa kannustaa? Pelaajatkin tekee sitä koko ajan...."Onpa sinulla hyvä heittopäivä" tai vapaaheitoissa "seuraava menee"....Mitä pahaa on kannustaa huonoa heittäjää yrittämään "ahkerammin"? ;)
 
Viestejä
105
Vs: Susijengi 2017

Eiköhän tämä "Hu!" -huudoista loukkaantuminen ole pääasiassa Suomen katkerampien urheiluihmisten, eli futisfanien agendaa. Eihän siinä nyt ollut mistään vastustajan kannustamisesta kyse, mutta aina voi tahallaan väärin ymmärtää ja massaloukkaantua. Kyllähän koriksen saama huomio sitten lopulta kuitenkin on jalkapallolta pois, eikä Huuhkajat tällä menolla ole ikinä kisoissa.

Kisathan meni hienosti. Pallo olisi voinut pomppia toiseen suuntaan ja olisi hävitty kaikki alkulohkon pelit, mutta pallo olisi voinut pomppia myös toiseen suuntaan ja olisi voitu voittaa kaikki alkulohkon pelit. Ja tämä jälkimmäinen oli kuitenkin lopulta lähempänä, joten Pyynikin Toivotonkin voisi ensi terapiakäynnillään koittaa katsoa asiaa vähän eri kantilta.

Paitsi että pelit meni hyvin, niin meidän kruununjalokivi Markkanen pelasi ihan uskomattoman hyvät kisat 20-vuotiaaksi pelimieheksi. Kyllähän NBA-mies on NBA-mies, mutta vaikka Italia-peli meni huonosti, niin kokonaisuutena melkein kympin suoritus. Ja vaikka itse en haihattele näillä hetkellisillä median innostumisilla, koska on vaikea nähdä hypen siirtyvän korisliigakatsomoihin, niin eipä tuo nyt huonoltakaan tunnu, kun meidän laji komeilee lehtien etusivuilla päivästä toiseen.
 
Viestejä
1 358
Vs: Susijengi 2017

Olen tästä aika monen futisfoorumilaisen kaverin kanssa keskustellut, ja heille tämä Suomen ja Islannin fanien yhteinen kannatuschantti oli mahdotonta ymmärtää. Itseäni ei juurikaan tuo haitannut, sillä peli oli merkityksetön kummallekin joukkueelle ja kumpikaan joukkueista ei varmasti ottanut tuota kannattamisena. Jalkapallossa kannattajakulttuuri on erilainen, ja sen huomasi Kreikka-Liettua -pelissä, kun kreikkalaiset ottelun lopussa chanttasivat "Lietuva"!

Sinänsä koripallon ja jalkapallon vastakkainasettelu, etenkin Susijengin ja Huuhkajien välillä, on aika turhaa. Toinen on talvilaji ja toinen on kesälaji. Vaikka varmasti taistellaan samojen ihmisten huomiosta, kuten allekirjoittaneen tapauksessa, en näe tässä koripallon huomion vievän jalkapallolta pois mitään tai päinvastoin.

Jossain asioissa jalkapallon kannattajakulttuuri tosi hienoa, ja siellä paljon juttuja mitä toivoisin koripalloonkin rantautuvan mutta tässä asiassa näen koripallon olevan edellä. Parempi tämä "HU!"-huuto oli kuin ne läpsyttimet...
 
Viestejä
7 517
Vs: Susijengi 2017

Espoon Nash sanoi:
Sinänsä koripallon ja jalkapallon vastakkainasettelu, etenkin Susijengin ja Huuhkajien välillä, on aika turhaa. Toinen on talvilaji ja toinen on kesälaji. Vaikka varmasti taistellaan samojen ihmisten huomiosta, kuten allekirjoittaneen tapauksessa, en näe tässä koripallon huomion vievän jalkapallolta pois mitään tai päinvastoin.

Tää on just asia mitä en ymmärrä. Miksi se on aina jalkapallo vastaan muut? Johtuuko se jalkapallon valta-asemasta muussa euroopassa, että koetaan olevan parempia vai mitä? Minusta ollut tosi makeeta nähdä, miten lentopallo ja koris vetää vähän yhdestä köydestä hyvässä hengessä vaikka nimenomaan jos puhutaan junioreista tms niin nämä kaksi lajiahan pitäisi olla toistensa veriviholliset? Silti parempi tämä nykyinen tilanne.
 
Viestejä
1 656
Vs: Susijengi 2017

raappa sanoi:
Tää on just asia mitä en ymmärrä. Miksi se on aina jalkapallo vastaan muut?

Koska jalkapallon kannattajakulttuurin tämä "me vastaan muut" ideologia kuuluu miltei sisäärakennettuna. Oli se sitten oma jengi vastaa naapurijengi, vastaan naapurimaa tai vastaa toinen laji.
 
Viestejä
2 333
Vs: Susijengi 2017

Dr. Tobias Fünke sanoi:
Ja vaikka itse en haihattele näillä hetkellisillä median innostumisilla, koska on vaikea nähdä hypen siirtyvän korisliigakatsomoihin, niin eipä tuo nyt huonoltakaan tunnu, kun meidän laji komeilee lehtien etusivuilla päivästä toiseen.
Vaikka ei uskoisikaan minkään hypen nyt jotenkin täysimääräisesti siirtyvän Korisliigaan, niin voinee sanoa, ettei tästä nyt Korisliigalle suoranaisesti haittaakaan ole... ;D

Hieno esimerkki koriksen tän hetken profiilinnostosta: YLE tuottaa tänä iltana "Koripalloillan" eli YLE Puheen pitkä iltaohjelma on tänään pyhitetty Korikselle - kisojen jälkipuinnille ja myös Korisliigalle!

Vieraina Ipe Rantanen, Joonas Iisalo ja Ari Tammivaara.

YLE Puheessa siis tänään 18.03 ja Areenassa myöhemminkin.

https://yle.fi/urheilu/3-9825589?origin=rss
 
Viestejä
1 060
Vs: Susijengi 2017

Tämä keskustelu ns oikeanlaisesta kannattamisesta saa omasta mielestäni unohtaa saman tien. Ihan turhaa. Ihmiset reagoi ja kannattaa matseissa ihan miten haluaa... Ja jos haluaa käydä vain maajoukkueen matseissa eikö löydä tietänsä sinne mystiseen liikuntasaliin, jossa oman kylän Liigajoukkue pelaa, niin siinä ei ole mitään vikaa. Jos jotkut fanaatikot yrittää viisastella ja kertoa, että väärin tehty tai kannatettu, niin se on vain ja ainoastaan heidän ongelmansa. Menkööt itseensä.

Kisat oli anyway hieno tapahtuma ja menestys. Matseissa oli upea tunnelma, myös niiden HU-huutojen aikana.
 
Viestejä
105
Vs: Susijengi 2017

koris.com sanoi:
Jännä muuten huomata, että lätkäpiireissä Susijengin menestystä hehkutetaan ja arvostetaan, mutta suomifutis-porukat osittain etsivät vaa huonoa ko. ilmiöstä.
Johtuu siitä, että lätkäfanit eivät pidä korishuuman olevan itselleen uhka, mutta fudis-piirit pitävät. Ja syystä, kun katsoo lauantain 2.9. TV-lähetysten katsojamäärieä, joissa Susijengiä seurasi 3x se mitä Huuhkajia. Vaikka Yle mokasi näyttämällä Huuhkajat suorana ja Suet nauhoitettuna.
 
Viestejä
105
Vs: Susijengi 2017

KeegoMesh sanoi:
Ovatko sääntömuutokset muuttaneet lajia olennaisesti?
n. 100v kuljetussääntö
n. 80v keskiviiva (milloin tuli vapaaheitot?)
n. 60v hyökkäysaika (eikö suomalaiset juosseet vastustajaa karkuun pitääkseen korieron pienenä?)
n. 45v joukkuevirheet
n. 30v kolmosen viiva (FIBA/NBA)
Onko viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia? Minulle tulee mieleen "handchecking" ja törmäyskaarisäännöt?
Tässä peliä 45 vuoden takaa ilman kolmosia, hyökkäysaikaa ja puolirajan palautuksia. Muistaakseni myös ilman joukkuevirheitä:
https://www.youtube.com/watch?v=NuBm0PRt23I
 
Viestejä
214
Vs: Susijengi 2017

Espoon Nash sanoi:
Olen tästä aika monen futisfoorumilaisen kaverin kanssa keskustellut, ja heille tämä Suomen ja Islannin fanien yhteinen kannatuschantti oli mahdotonta ymmärtää. Itseäni ei juurikaan tuo haitannut, sillä peli oli merkityksetön kummallekin joukkueelle ja kumpikaan joukkueista ei varmasti ottanut tuota kannattamisena. Jalkapallossa kannattajakulttuuri on erilainen, ja sen huomasi Kreikka-Liettua -pelissä, kun kreikkalaiset ottelun lopussa chanttasivat "Lietuva"!

Sinänsä koripallon ja jalkapallon vastakkainasettelu, etenkin Susijengin ja Huuhkajien välillä, on aika turhaa. Toinen on talvilaji ja toinen on kesälaji. Vaikka varmasti taistellaan samojen ihmisten huomiosta, kuten allekirjoittaneen tapauksessa, en näe tässä koripallon huomion vievän jalkapallolta pois mitään tai päinvastoin.

Jossain asioissa jalkapallon kannattajakulttuuri tosi hienoa, ja siellä paljon juttuja mitä toivoisin koripalloonkin rantautuvan mutta tässä asiassa näen koripallon olevan edellä. Parempi tämä "HU!"-huuto oli kuin ne läpsyttimet...

Näin. Otetaan futiksesta hyvät asiat, mutta yritetään olla matkimatta niitä huonoja.

Hyvää on tietysti isot yleisöt ja kannatuslaulut, sekä jalkapallokulttuurin syvyys ylipäätään. Huonoa futiksessa on ehdottomasti katsomoväkivalta ja siihen liittyvät lieveilmiöt.

Susijengi-fanit ovat tulleet tunnetuksi yhteisöllisyydestään ja positiivisuudestaan. Asuistaan. Kannattamisesta jopa rökäletappion hetkellä. Poseeraamisesta valokuvissa yhdessä muiden fanien kanssa. Siitä, ettei isoissakaan tapahtumissa ole juuri ollenkaan järjestyshäiriöitä tai muuta orveltämistä. Siitä, että katsomossa on perheita vaarista vauvaan. Iso osa faneista nuoria tyttöjä - jotka eivät yleensä ole tyypillisin urheilufaniporukka. Ja nyt yhtymisestä Islantilaisfanien huutoon.

On tuossa aika hieno konsepti, jota on turha muuttaa ainakaan liikaa futiskatsomokulttuurin tai muuhunkaan suuntaan.
 
Viestejä
214
Vs: Susijengi 2017

Pettymys oli ja on edelleen kova, mutta vähän lisäperspektiiviä aiheeseen:

8 joukkuetta jäi alkulohkoihin. Suomi meni komeasti jatkoon.

8 joukkuetta karsiutui ensimmäisellä kierroksella.

Suomi ei siis ole yksin pettymyksineen. Moni muu joukkue on myös pettynyt. Vain 8 jatkaa.

Suomi kuitenkin taisteli loppuun asti. Italia teki vain 22 pistettä toisella puoliajalla! Käytännössä ottelu siis ratkesi Italian hurmosmaiseen 1. jaksoon yhdistettynä siihen, että Suomi tuli ko. jaksolle syystä tai toisesta huonolla jalalla.

Vielä pettyneempiä ovat todennäköisesti ainakin seuraavat joukkueet - enkä nyt listaa edes niitä alkulohkoon jääneitä:

Liettua - turnausten kestomenestyjä ja tässäkin turnauksessa lohkoykkönen, joka kuitenkin putosi jatkosta.

Kroatia, joka huolimatta siitä, että oli paremmin sijoitettu, häivisi Venäjälle 23 pistettä. Suomi hävisi kernaaliharjoituksessaan samalle Venäjän joukkueelle selvästi vähemmän.

Montenegro, joka hävisi Latvialle murskaavasti 32 pisteellä huolmatta NBA-tähdestään.

Ranska, joka hävisi Saksan joukkueelle, huolimatta NBA- ja Euroliiga-pelaajia vilisevästä joukkueestaan.

Leukaa pystyyn ja onnea kaikille pelureille tulevaan kauteen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös