Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 333
Dunnilla alkaa olla kova paikka kilpailtaessa edes kakkospointin paikasta. Ryan Arcidiacono on petrannut peliään kuin sika juoksuaan talven aikana. Arci ei ole yhtä ulottuva puolustaja kuin Dunn, mutta sen minkä jää fyysisissä ulottuvuuksissa jälkeen Arcidiacono korvaa terrierimäisellä tsempillä ja energialla. Heittäjänä kumpikaan ei ole kaksinen, mutta Arcidiacono on näyttänyt viime aikoina, että kolmosiakin tippuu aina joskus. Pelinrakentajana ja tekijänä Arcidiacono on näistä kahdesta musta ylivoimainen.

Mielenkintoista oli esim. se, että tuossa tiukassa Celtics-matsissa Dunnia ei nähty enää lopussa kentällä, vaan Arcidiacono pelasi viimeisen kympin Bullsin lopetusviisikossa. Eli myös Boylen näyttää tässä vaiheessa luottavan Arcidiaconoon enemmän kuin Dunniin.

Jos Bulls sekä hankkii kesän markkinoilta jonkun keskihintaisen / halvan veteraanipointin ja draftaa tuoreen pelinrakentajan (mikä olisi mielestäni järkevää, olettaen, että hyvä pointti on draftissa Bullsin vuorolla tarjolla), Dunnin aika Bullsissa saattaa ihan oikeasti olla ohi. Jos Bulls sen sijaan draftaa jonkun muun kuin pointin ykkösvarauksellaan, voisi kuvitella Dunnille tarjottavan mahdollisuutta kilpailla kakkospointin paikasta Arcidiaconon kanssa jonkun veteraani-ykköspointin ohjauksessa.

tulee mieleen tuoko tämä pelon omistajalle, että pitäisi ensi kaudella playoffeihin päästä.
Luulen, että ilman tätä pelkoakin Bulls tulee tähtäämään pleijareihin jo ensi vuonna - eli ensi kaudella ei ole enää ainakaan tarkoitus tankata vaan kilpailla tosissaan. Riittääkö nykyinen / kesän jälkeinen Bullsin rosteri siihen, on toki toinen juttu.

Tuota Boylenia olen miettinyt tässä viime aikoina. Tai siis on tullut mieleen hurja ajatus (en ole siitä itsekään kovin vakuuttunut, mutta ajattelin kuitenkin ähkäistä sen ääneen ihan piruuttani). Entä jos se onkin oikeasti skarppi kaveri joka on tehnyt jotakuinkin kaiken aivan oikein päävalmentajaksi valintansa jälkeen?

Ehkä se Bullsin toimintakulttuuri oli todella niin pielessä, että tarvittiin viivojen juoksemista treeneissä ja koirankoppia jopa joukkueen ykköspelaajille, että saatiin porukka ruotuun ja kuntoon & ottamaan homman tosissaan? Intissäkin luodaan yhteishenkeä asettamalla eteen vaikeuksia ja kollektiivisia rangaistuksia. Entä jos se toimi tohon nuoreen porukkaan?

Seisova / kävelevä peli valmentajanvaihdoksen jälkeen on saanut paljon kritiikkiä - mutta entä jos se oli hyvä muistutus / huomautus pelaajille fundamenttien muistamisesta ("you shouldn't try to run before you can walk")? Olipa Bulls tuolloin viikon tai kaksi sarjan parhaita puolustusjoukkueita statsien perusteella!

Ei Bulls ole sen jälkeen muuttunut taikaiskusta miksikään hyvin puolustavaksi joukkueeksi, mutta jopa LaVinella on nykyisin efforttia (vrt. Parker joka sai mennä kun sitä efforttia ei löytynyt). Kun tuo pelityylillinen kurinpalautus ja perusjuttujen mieleenpalautus oli tehty, Boylen on siirtynyt peluuttamaan jengillä merkittävästi liikkuvampaa ja nopeampaa peliä, nähdyin tuloksin. Oliko tämä koko ajan jo ajatuksena?

Myös on kaiketi niin, että Boylen on (lopultakin) antanut pelaajille selkeä paikan ja roolin kokoonpanossa - Hoiberghan ilmeisesti oli sitä mieltä, että pelaajat ihan keskenään luontevasti kentällä löytää "nokkimisjärjestyksensä". Esim. hyökkäyksessä LaVine ja Markkanen on nyt ihan selvät GoTo-pelaajat ja Porter on kolmonen. Markkanen on pelannut hurjilla statseilla viime viikot - mutta niin on Markkasella heittoyrityksiäkin joka matsissa nykyisin se parikymmentä. Johtuuko tämä siitä, että Boylen on sanonut, että palloa pitää laittaa Laurille käteen ja Laurin tehtävä on laittaa palloa ilmaan?

Tuossa hommassa Boylenia on toki auttanut se, että Holiday, Parker ja Portis on kaikki poistuneet kokoonpanosta. Ja aina voidaan sanoa, että Boylen on vain pomppinut hätäratkaisusta toiseen ja, kuten HugiM ehdotti, sokea kanakin on lopulta löytänyt jyvän.

Jotkin Boylenin kommentit julkisuudessa on toki olleet aika erikoisia ja ovat omiaan tekemään edellä esittämästäni Boylenin sankaritarinasta epäuskottavan. Toisaalta voi aina ajatella, että nekin ovat vain osa isompaa julkisuuspeliä jossa rakennetaan joukkueen tarinaa ihan tarkoituksellisesti. Who knows?

Itse en ihan saa tuosta miehestä kiinni, että onko se lintu vai kala. Mutta riippumatta siitä, onko viimeaikainen kehitys tapahtunut Boylenin ansiosta vaiko Boylenista huolimatta, niin Bullsin pelikunto on kyllä ollut erittäin lupaava viime aikoina.

Kiinnostavaa on ollut myöskin se, että Boylen on julkisuudessa sanonut, että Bulls pyrkii nyt vain voittamaan. Niinhän valmentajan tietty pitääkin sanoa. Mutta ollaanko Bullsin johtoportaassa samaa mieltä loppukauden tavoitteesta ja aiotaanko asiaan puuttua, mikäli joukkue alkaa voittaa liikaa "vääriä pelejä" (esim. seuraavat Hawks-matsit)?

Sehän nähdään. Hyvinkin pian.
 
Korbat

Boulen ei ole kait ihan rookie.

Peli hidastettiin, kolkit pois ja annettiin vuoronperään muutamille mahdollisuus pelata heroballia... ei voittoja ja pelaajille ymmärrystä että yksin ei pärjää. Nyt ollaan rakentamassa joukkuepeliä.

Lauri pelaa paremmin RoLon kun sen JRn kanssa. Samoin peli LaVinen kanssa paranee, jopa rolleja ja tulosta niistä, kun Porter on levittämässä peliä.

Tarviiko Bulls pointtia? Ajamaan pystyvä heittäjä voisi olla kova lisä.
Neljä pystyisi ajamaan ja heittämään.
 
Viestejä
608
Bulls tappiolla 60-57 Atlantaa vastaan 2 erän jälkeen.
Bullsilta eniten pisteitä ovat tehneet Lavine ( 17) Porter ( 12 ) Dunn ( 11).
Lauri on jätetty jämäpisteille tässä pelissä Laurin saldo tällähetkellä vain 4 pinnaa ( 2 per erä).

Varsinkin 2 erä oli silkkaa nöyryytystä Laurille ensin Lauri pelasi tankkausviisikossa noin 7- 7,5 min ja sitten vaihtoon ja loppuun 2,5min stintti Lauri teki siis tuon toisen korinsa aivan 2 erän loppusekunneilla.
Bullsin pelaamisesta näkyy se että ainakin 2 erä oli silkkaa tankkausta kun Laurille ei viitsitty edes syöttää saati antaa edes yhtä heittoa ennen 2 erän lopussa tullutta koria ja ihme että Lauri sai edes muutaman levypallon otettua sen verran paskaa kohtelua Lauri kentällä sai.

Joojoojoojoo Bulls ja Atlanta tappelee ( lue kisaa) samoista draftisijoituksista mutta silti tuosta tankkauspaskasta huolimatta pitäisi olla edes jonkinlaista tasapuolisuutta pelaajien kohtelussa sillä Laurin ilmeestä näkyi aika-ajoin aikamoinen vittuuntuneisuus.

Joo on Markkaslasit ja suomilasit päässä tässäkin pelissä mutta ihan oikeesti tämä Bullsin tankkauspaska alkaa käymään hermoille jo siinäkin mielessä että onko tässä kohta enää järkeä katsoa koko loppukauden pelejä ollenkaan.

Toki sekin on myönnettävä että Atlantan puolustuksella on Lauri erikoisvartioinnissa joten ei se kaikki Boylenin niskaan kaadu vaikka tuo peluutus näyttää paskalta (ja onkin sitä).
 
Viestejä
608
Bulls voittaa neljän jatkoajan megatrilleriksi menneen pelin Atlantaa vastaan lukemin 161-168.
Pitkään näytti siltä että Atlanta tulisi ottamaan voiton pelistä Trae Youngin kuritettua Bullsia 49 pinnan edestä joka on Atlantan uusi tulokkaiden seuraennätys.

Bullsin tehopelaaja oli taas kerran Lavine 47 pinnalla paremmalla tuurilla olisi tullut triplatupla sillä Lavine jäi yhden levypallon ja yhden syötön päähän kyseisestä suorituksesta. Lavine on taas vanha oma itsensä mitä tulee Laurin huomioimiseen syöttötyöskentelyssä sillä siitä kemiasta ( oli sittenkin liian hyvää ollakseen totta) joka Lavinella ja Laurilla oli hiljattain ei ole enää kuin rippeet jäljellä Lavine taisi antaa koko pelissä vain yhden syötön Laurille josta Lauri pamautti komean donkin.

Lauri sai kuin saikin kasaan viidennen peräkkäisen tuplatuplan tehden 31 pinnaa ja ottaen 17 levypalloa.
Kaikki jatkoajat olivat lähes pelkästään kentällä haahuilua Laurille kun pelitilanneheittoja ei tullut juuri ollenkaan eli Lauri teki loput pisteensä lähinnä vapaaheitoista jotka onnistuivat 83,3 prosenttisesti ( 10 / 12).

Bullsilta tuplatuplaan ylsivät myös Otto Porter Jr ( 31 pinnaa 10 levypalloa) ja Robin Lopez ( 11 pinnaa 11 levypalloa). Muut kaksinumeroisiin pistelukemiin yltäneet Bulls pelaajat olivat Kris Dunn 14 pinnaa Shaquille Harrison 13 pinnaa ja Ryan Arcidiacono 10 pinnaa.

Muut Bullsin pistemiet.
Selden 5
Luwawu- Cabarrot 4
Felicio 2
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
557
Lavine kyllä muuttaa omaa peliään aika paljon. Toisinaan ei edes katso omia ratkaisuja, mutta sitten toisessa ääripäässä pelaa kuin Atlanta pelin jatkoerissä eli ei paljoa muita huomaa. Tuosta kyllä iso syy pitänee laittaa valmennukselle. Parissa ensimmäisessä jatkoerässä, kun Bulls:ien hyökkäys oli rakennettu Lavine:n ratkaisuun. Kaikki pelin olivat Lavine:n laidassa pelattavia handover:ita. Joten vähän voi tässä pelissä antaa Lavine:lle anteeksi. Jos valmennus sanoo, että sinä heität niin sitten sinä heität. Lauri oli kyllä aika väsynyt jatkoerissä, kuten oli moni muukin. Muun muassa Young ei tainnut tehdä kuin 2 pistettä viimeisessä kahdessa jatkoerässä.

No nyt sitten sunnuntaina sama uudestaan. Collins lienee ainoa tuoreilla jaloilla oleva pelaaja kyseisessä pelissä.
 
Viestejä
168
Pelitilanneheitot:
Lauri 9/18
Lavine 17/35

Siinä voi koittaa vastailla kysymykseen "whos your franchise player?" tai ennemmin "why do you treat your franchise player like that?". Olisivat antaneet Laurille palloa, niin ei olisi tarvinnut pelata noin monta jatkoaikaa. Lavine, vaikka tekikin niitä pisteitä, niin kusi kyllä 4/5 erän loppua.

Kyllä v***tti kattoa oikeasti taas jatkoajalla tuo Lavinen isopaskaa, Lauri otti yhden heiton 4. erän n. 5 viimeisen minuutin (sen jälkeen kun Lavine tuli takasin) ja 3. ensimmäisen jatkoajan välissä. Sekin blokattiin. Kuten Tarmofani sanoikin, niin Bullsin peli näyttikin liian mukavalta viimeiset n. 10 matsia...

Jostain syystä viimeiset kaksi peliä Lauri on näyttänyt enemmän alkukauden "passiiviselta Laurilta". Kahden edellisen pelin 1. puoliajan pisteet Laurille 2 ja 4. Tämä nyt on tällainen tunnepitoinen avautuminen ja eihän tuota voi tietää mitä on taustalla. Toki on muistetteva, että jos vedät putkeen 20/9 pelejä 10 perättäin (nyt 11), niin alkaa siinä olemaan kroppa varmaan aika kovilla..
 
Viestejä
129

- Väsymys mahdollista. Ekaa kertaa urallaan Lauri on pelannut nyt NBA:ssa 12 minuutin neljänneksiä helmikuussa useammin, ja aiemmin ei liki koskaan. Tämä, koska treidissä Porter jr:iin lähti Portis ja Parker (ja HYVÄ niin!) eikä rosterissa ole terveenä kunnon stuntteja. Mitä nyt Porter jr. voi hieman pelata sitä ja Laurin välillä hetkittäin sentteriä pelatessa on ollutkin ihan ok kombinaatio.

- Dunn. Niin epätasiasen huono pelintekijä, että se nyt mitä kaikki näkeekin aina että heitto ei suju, se pelinteko on joskus kelvollista hetkittäin, usein ei sinne päinkään. Olen myös edelleen vakaasti sitä mieltä, että Dunn ja LaVine ei koskaan voi toimia takakenttänä. Molemmat haluaisi olla paljon pallossa, ja Dunnin ei kannata paljon korintekoa harrastaa osaamisellaan. Samalla tuntuu, että mitä vahvempaa preesensiä Dunn välillä yrittää ottaa kentällä, se tuo Lavinen heikkouksia esiin lähteä "hero ball" -tyylisiin otteisiin. Dunnista kannattaisi hankkiutua vain eroon ja nopeasti.
 
Viestejä
529
Pelitilanneheitot:
Lauri 9/18
Lavine 17/35

Siinä voi koittaa vastailla kysymykseen "whos your franchise player?" tai ennemmin "why do you treat your franchise player like that?". Olisivat antaneet Laurille palloa, niin ei olisi tarvinnut pelata noin monta jatkoaikaa. Lavine, vaikka tekikin niitä pisteitä, niin kusi kyllä 4/5 erän loppua.

Kyllä v***tti kattoa oikeasti taas jatkoajalla tuo Lavinen isopaskaa, Lauri otti yhden heiton 4. erän n. 5 viimeisen minuutin (sen jälkeen kun Lavine tuli takasin) ja 3. ensimmäisen jatkoajan välissä. Sekin blokattiin. Kuten Tarmofani sanoikin, niin Bullsin peli näyttikin liian mukavalta viimeiset n. 10 matsia...
Nyt vähän niitä Suomilaseja pois päältä. Noissa Markkasen ja Lavinen heitoissa on 1,4% eroa tarkkuudessa. Lavine saa heittää vaikka prosentit tippuisivat tuonne 45% tuntumaan. Lavine osaa luoda itselleen korintekotilanteen niin hyvin, että saa minun puolestani heittää noin, mikäli tarkkuudet ovat kunnossa.
 
Niin, Lavinen ongelma on ollut se, että hän ottaa liikaa ratkaisuja (=pakottaa), jolloin heittoprosentit myös tippuvat. Viimeaikoina hänen heittoprosenttinsa ovat nousseet, kun Lauri ja Porter ovat pelanneet hyvin eikä hän ole ottanut liikaa ratkaisuja.

Tarkkuushan oli toki eilen hyvää luokkaa, mutta jos tähän lisätään hänen 8 pallonmenetystä, niin heittoprosentti on 39%. (17 / (35+8)). Ja jos katsoit peliä, niin mielestäni (joojoo tiedetään suomilasien lävitse katsottuna) tosiasia oli että juurikin ratkaisevilla hetkillä Lavine oli kusemassa peliä pallonmenetyksillään/epäonnistuneilla ratkaisuillaan. Oletko eri mieltä? Toki, hän myös pisti erittäin kovia koreja sisään, en sitä kiellä! Mutta kokonaisuutena peli olisi tullut nopeammin Chicagolle, ellei mr Lavine olisi ollut eilen iso-moodissa.
 
Viestejä
168
lauri2010.jpg

Update Laurin 20/10 kausikeskiarvolaskuriin... Eli loppukausi (19 peliä) pitäisi painaa keskiarvolla 20,7 pistettä / 11,5 levaria.
 
Viestejä
608
- Väsymys mahdollista. Ekaa kertaa urallaan Lauri on pelannut nyt NBA:ssa 12 minuutin neljänneksiä helmikuussa useammin, ja aiemmin ei liki koskaan. Tämä, koska treidissä Porter jr:iin lähti Portis ja Parker (ja HYVÄ niin!) eikä rosterissa ole terveenä kunnon stuntteja. Mitä nyt Porter jr. voi hieman pelata sitä ja Laurin välillä hetkittäin sentteriä pelatessa on ollutkin ihan ok kombinaatio.

- Dunn. Niin epätasiasen huono pelintekijä, että se nyt mitä kaikki näkeekin aina että heitto ei suju, se pelinteko on joskus kelvollista hetkittäin, usein ei sinne päinkään. Olen myös edelleen vakaasti sitä mieltä, että Dunn ja LaVine ei koskaan voi toimia takakenttänä. Molemmat haluaisi olla paljon pallossa, ja Dunnin ei kannata paljon korintekoa harrastaa osaamisellaan. Samalla tuntuu, että mitä vahvempaa preesensiä Dunn välillä yrittää ottaa kentällä, se tuo Lavinen heikkouksia esiin lähteä "hero ball" -tyylisiin otteisiin. Dunnista kannattaisi hankkiutua vain eroon ja nopeasti.

Ei tarvitse olla mikään selvännäkijä nähdäkseen sen että Dunnin aika Bullsissa on lopussa.
Mutta paljon riippuu siitä saako Bulls varattua draftissa Ja Morantin nimittäin Morant on aika varma TOP3 varaus ja jos / kun Bullsilla ei taaskaan ole lottery onnea niin Morant päätyy akselille Phoenix, Cleveland, New York ( riippuu tietysti siitä että mitkä joukkueet saavat 2 ekaa varausta) Myös Atlanta saattaa napata Morantin jos onnistuvat kiilaamaan itsensä Bullsin edelle draftissa mutta koska Atlantalla on jo Trae Young niin tarve Morantille ei välttämättä ole kovin iso.

Toki Bulls voi päätyä treidaamaan Dunnin draftin aikana jos sopiva diili löytyy.
Mutta mitään isoa hyvitystä Bulls tuskin Dunnista saa toki GarPax voisi harkita sitäkin että treidataan Dunn Lonzo Balliin. Ball ei ole myöskään häävi heittäjä mutta syöttötaito ja peliäly huomattavasti paremmat kuin Dunnilla.

Mutta kaikkein todennäköisimmin käy niin että Dunn jää Bullsiin kakkospointiksi ja aloittavan pointin paikalle palkataan veteraani PG jos Morantia ei draftissa saada.
Lavine on kyllä pahimmillaan todella ärsyttävä sillä jätkällä on melkein aina tarve alkaa leikkiä jotain Kobe Bryantia / Michael Jordania kun minäminä vaihde hirttää kiinni.

En kyllä ihmettele sitäkään että GarPax on julkisesti sanonut kuuntelevansa tarjouksia kaikista muista pelaajista mutta ei Markkasesta ja Carterista. Mutta Lavine tuskin lähtee Bullsista vielä muutamaan vuoteen joten kärsitään nyt kun kerran on pakko.
 
Viestejä
278
Niin, Lavinen ongelma on ollut se, että hän ottaa liikaa ratkaisuja (=pakottaa), jolloin heittoprosentit myös tippuvat. Viimeaikoina hänen heittoprosenttinsa ovat nousseet, kun Lauri ja Porter ovat pelanneet hyvin eikä hän ole ottanut liikaa ratkaisuja.

Tarkkuushan oli toki eilen hyvää luokkaa, mutta jos tähän lisätään hänen 8 pallonmenetystä, niin heittoprosentti on 39%. (17 / (35+8)). Ja jos katsoit peliä, niin mielestäni (joojoo tiedetään suomilasien lävitse katsottuna) tosiasia oli että juurikin ratkaisevilla hetkillä Lavine oli kusemassa peliä pallonmenetyksillään/epäonnistuneilla ratkaisuillaan. Oletko eri mieltä? Toki, hän myös pisti erittäin kovia koreja sisään, en sitä kiellä! Mutta kokonaisuutena peli olisi tullut nopeammin Chicagolle, ellei mr Lavine olisi ollut eilen iso-moodissa.
Älä nyt jaksa. Tuolla logiikalla sun pitää ottaa myös mukaan LaVinen 9 syöttöä ja vaparit, jolloin "heittoprosentti" nousee.. :rolleyes:

Itse katselin viimeisen neljänneksen sekä jatkoajat ja musta oli ihan päivänselvä valinta viedä kaikki hyökkäykset LaVinen kautta. Markkanen näytti 4. jakson lopusta asti ihan rättiväsyneeltä (varsinkin kun piti ihan käsittämättömästä syystä yrittää pysyä Youngin edessä Bullsin vaihtaessa skriinit) eikä hyökkäyksen luominen oikein ole Porterin ja Dunnin juttu. Samalla tavalla muutkin jengit juoksee neljännen lopussa ja jatkoajoilla kaiken tähtipelaajan kautta, esimerkiksi Atlanta teki ihan saman Youngin kanssa. Toki LaVinen menetystilasto näyttää rumalta, mutta pitää ottaa huomioon että pelissä pelattiin 4 jatkoaikaa, jolloin tilastot tuppaa yleensä paisumaan.

Itse olen samaa mieltä Nlkken kanssa. Tämä oli taas yksi niistä peleistä joissa LaVinen sättiminen muutamaa yksittäistä ratkaisua lukuunottamatta on järjetöntä.
 
Viestejä
2 567
Tää oli hieno. Ei kyllä tällaista pallon siirtelyä nähty alkukaudella puhumattakaan viime kaudesta, kun rosterissa olla Jerian Grantin ja Justin Holidayn kaltaisia veijareita.
Check out @chicagobulls’s Tweet:
 
Viestejä
529
Nyt vähän jälkiviisautta peliin. Eikös toistaiseksi näytä siltä, että Lavinelle kesällä tarjottu 4v/78milj $ sopimus oli hyvä myös Bullsin kannalta. Miten muuten realistisesti tämä raha olisi voitu käyttää?

34,5min 23,6p 4,7l, 4,6s ja FG 46,7% (3p 37,1%). Nämä ovat vahvoja lukemia joukkueessa, jossa ei paljon tukea tule muutoin avausviisikon osalta. Puolustus mielestäni parantunut selvästi tämän kauden osalta. Loukkaantumiset on kysymysmerkki tulevaisuutta ajatellen, mutta niin se kai on aina 4-vuoden diileissä?
 
Viestejä
7 517
Alkins jo kokeiluun vs. Dunn

Alkins ei kyllä muistaakseni mikään häävi pointti ole, mutta edelleen tarvitseeko Bulls millaisen pointin? Alkins puolestaan oli muistaakseni tosi terävä puolustaja ja toisaalta epäitsekäs peluri. Voisi toimia oikein hyvin Lavinen rinnalla. Haluaisin nähdä Alkinsin saavan ihan oikean mahdollisuuden vaikka puolustusorientoituneessa "kakkoskentällisessä"

Kuitenkin tuskin Alkins olisi avausviisikon ratkaisu ikinä. Bulls kaipaa Lavineä täydentävän takurin. Semmosen kaverin mitä Dunnin ajateltiin olevan, eli puolustusorientoituneen (kaveri joka voi ottaa vastustajan ykköstakurin on se sitten 1 tai 2) peliä lähinnä organisoivan takurin. Minusta heittotaito kaaren takaa pitäisi olla itsestäänselvyys ja toisaalta myös pallovarmuus. En tiedä tarvitseeko olla niinkään viimehetkien ratkaisija, minusta Laurista ja Lavinesta voi hyvin kehittyä tällaiset, vaikka tällä kaudella Lavine ei loppuratkaisuissa ole hirvittävän vahvasti onnistunutkaan, mutta mikäli Lavine-Markkanen palloskriinipeli jatkaa kehittymistään, niin eiköhän tuolla peruspelillä saada ihan hyviä loppuhetkien ratkaisuja aikaiseksi...
 
Viestejä
7 517
Nyt vähän jälkiviisautta peliin. Eikös toistaiseksi näytä siltä, että Lavinelle kesällä tarjottu 4v/78milj $ sopimus oli hyvä myös Bullsin kannalta. Miten muuten realistisesti tämä raha olisi voitu käyttää?

34,5min 23,6p 4,7l, 4,6s ja FG 46,7% (3p 37,1%). Nämä ovat vahvoja lukemia joukkueessa, jossa ei paljon tukea tule muutoin avausviisikon osalta. Puolustus mielestäni parantunut selvästi tämän kauden osalta. Loukkaantumiset on kysymysmerkki tulevaisuutta ajatellen, mutta niin se kai on aina 4-vuoden diileissä?

Tässä vaiheessa kaikki varmaan pitää myös ihan hyvänä juttuna, että Bobby Portis ei tarttunut tarjottuun jatkodiiliin viime kesänä.
 
Viestejä
2 333
Itse katselin viimeisen neljänneksen sekä jatkoajat ja musta oli ihan päivänselvä valinta viedä kaikki hyökkäykset LaVinen kautta. Markkanen näytti 4. jakson lopusta asti ihan rättiväsyneeltä (varsinkin kun piti ihan käsittämättömästä syystä yrittää pysyä Youngin edessä Bullsin vaihtaessa skriinit) eikä hyökkäyksen luominen oikein ole Porterin ja Dunnin juttu.
Samaa mieltä tästä. Ja lisätään vielä tämä.
Nyt vähän jälkiviisautta peliin. Eikös toistaiseksi näytä siltä, että Lavinelle kesällä tarjottu 4v/78milj $ sopimus oli hyvä myös Bullsin kannalta. Miten muuten realistisesti tämä raha olisi voitu käyttää?
Muistan olleeni itse hiukan ärsyyntynyt siitä, että Kings hilasi LaVinen palkan noin korkealle, mutta näin jälkikäteen ajatellen Bulls olisi luultavasti saanut LaVinen ehkä sen miltsin-pari halvemmalla per vuosi ilman Sacramenton tarjousta, mutta tuolla ei pitkässä juoksussa ole paljoakaan merkitystä koska palkkakattokin nousee vuosittain. Sen sijaan oleellista lie se, että LaVine on ainakin jossakin määrin osoittautunut häneen satsatun rahan & luottamuksen arvoiseksi. Kyllä.

Kaikille niille, jotka seuraavat Bullsia nyt vain Markkas-näkökulmasta yksi inhottava tosiasia. Bulls voi sanoa että Markkanen ja Carter Jr. ovat tällä hetkellä seuran "untouchables". Tällä hetkellä se voi olla tottakin. Mutta jos onni sattuisi potkimaan Bullsia oikein täydellä voimalla ja Bulls pääsisi varamaan ensimmäisenä Zion Williamsonia, niin uutinen toki olisi hieno Bullsille, mutta luultavasti vähemmän hyvä Markkaselle.

Jos Williamson on vähänkään niin kova jätkä kuin nyt ajatellaan, niin hän päätyy avaukseen aika nopeasti NBA-totuttelun jälkeen. Millä paikalla Zion pelaa? Nelosena. Paikaton koris, juu, mutta millaisia pelaajia Zion tarvitsee vierelleen, että homma toimii? Ennemmin Carterin (tai jopa Lopezin) kuin Markkasen. Porter lienee hyvä kaveri myös Zionille.

Tarkoitan vain, että tässä (sinänsä epätodennäköisessä Zion-skenaariossa) on ihan mahdollista, että Markkanen onkin se "odd man out".

Toisaalta voi toki ajatella, että jos Bullls joutuisi myymään Markkasen, se ei välttämättä olisi Markkasen uran kannalta huono asia. Itse asiassa Markkanen voisi saada itsestään paljon enemmän irti jossakin toisessa joukkueessa. Mutta kuten sanottua, tuo Zion-skenaario on kovin epätodennäköinen.
 
Unohda jo nuo Williamson haaveet.
Zion EI TULE PÄÄTYMÄÄN BULLSIIN EIKÄ BULLS HÄNTÄ MYÖSKÄÄN TARVITSE ( Lauri on Bullsin aloittava PF ja sellaisena pysyy kunnes GarPax toisin päättää.)
Bullsin kriittisin tarve on yhä ja tulee olemaan aina draft yöhön asti aloittava PG ( Ja Morant, Darius Garland,Jared Culver tms). Tuo tosiasia ei muutu miksikään vaikka kuinka toivoisi Zionia Bullsiin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös