Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 415
Vaikka Bulls tekisi nyt isojakin muutoksia hyökkäyspeliinsä, se ei kovin paljoa parane. Heittoprossat erinomaiset ja peli jouheaa.
Voittojen saaminen on lähes kokonaan kiinni puolustuspään paranemisesta. Siellä se työ ja mahdolliset muutokset on tehtävä.

Hyökkäyspään yhtenä ongelmana on kuitenkin ollut menetykset. Clippers pelissä tuli menetyksiä 22 kpl, minkä takia Bulls pitkälti pelin hävisi. Eihän tuolla heittopelillä oikein muuten häviä. Monet menetykset olivat vieläpä ihan omia kämmejä, eikä puolustuksesta johtuvia.

Bullsilla on sarjan eniten menetyksiä eli 17,8 per peli.

Puolustuspelikin on muuten mennyt eteenpäin koko ajan, mutta pick and rollin kanssa on edelleen suuria ongelmia. Siinä kohtaa ei joukkuepeli vielä toimi. Vastustaja saa pick and rollista helppoja flowtereita tai sitten aukeaa liian vapaita kolkkeja reunoilta.
 
Viestejä
1 342
No sekä Kings- että etenkin Clippers-peli kaatuivat järkyttävään määrään pallon menetyksiä, joista 30 pinnaa takkiin. On melkko helppo laskea mitä keskimääräisillä prosenteilla noista olisi syntynyt ja jäänyt vastustajilta syntymättä, jos edes puolista menetyksissä olisi päästy yrittämään koria. Donovanin Clippers-pressi on aika hyvä analyysi, missä pitää parantaa.

E: en huomannut @shaqtin a fool :n postausta samasta asiasta, joten toistoa. No hyvä että ollaan samaa mieltä joskus :) . Tuohon puolustukseen: Carter putoaa aivan liikaa noissa p&r puolustuksissa. Sitä selostajatkin ihmettelivät että miksi nimenomaan hän vs esim Gafford.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7 517
Vaikka Bulls tekisi nyt isojakin muutoksia hyökkäyspeliinsä, se ei kovin paljoa parane. Heittoprossat erinomaiset ja peli jouheaa.
Voittojen saaminen on lähes kokonaan kiinni puolustuspään paranemisesta. Siellä se työ ja mahdolliset muutokset on tehtävä.

En ole kaikkia pelejä nähnyt, mutta niissä hyvän hyökkäyspelin peleissä kaava tuntuu olevan se, että pallo liikkuu jossain kohden peliä (mututuntuma, että usein pelin alussa) todellä hyvin ja päästään hyviin luontaisiin ja harjoiteltuihin heittopaikkoihin. Näistä itseluottamus on Lavinella erityisesti kasvanut ja sitte menee vähän vaikeampikin ratkaisu silloin, kun pallo ei enää liiku.

Mutta ajatus, mitä Palotie on nostanut selostuksissaan, tuntuu järkevältä. Hyvä joukkuehyökkäys tuppaa heijastumaan puolustuspäähän hyvänä energiana. Jos pallo liikkuu hyvin ja kaikki pääsee hyökkäykseen osalliseksi, ratkaisut tulee luontaisista paikoista, niin puolustuspäähän saadaan etua ensinnäkin hyvänä puolustukseenpaluuna ja transitionpuolustuksena sekä hyvänä puolustusenergiana. Energia tulee usein aika luontasesti näistä ja ei ole semmosta pakotettua yliyrittämistä. Menee vähän sinne mentaalipuolelle, mutta todennäköisesti ihan faktaa.
 
Viestejä
411
Menetyksiä on koko kauden ollut lohduton määrä, ja pari viime matsia on selvästi ratkennut niihin. Suurimmat syyt menetyksiin ovat tietenkin Whiten kokemattomuus pelintekijänä ja Satoranskyn poissaolo, jälkimmäinen on päässyt pelaamaan vain 3 matsissa 11:sta.

Pakko kuitenkin sanoa, että niin paljon kuin minua järkytti se, että Bulls ei offseasonilla halunnut/onnistunut hankkimaan riveihinsä kunnon pelintekijää niiden joukosta, jotka olivat mahdollisuuksien rajoissa, JA NIIN VÄHÄN kuin olen Coby Whitesta koskaan pitänyt pelaajana – niin arvostan kyllä paljon sitä miten tosissaan White yrittää nyt muuttaa peliään. Hän ei ole koskaan pelannut varsinaisen pelintekijän roolissa, hän on aina näyttänyt olevan puhdas score-first-tyyppinen pelaaja, mutta nyt hän yrittää ihan vakavissaan, koko maailman silmien edessä, oppia jotain mitä ei vielä ihan osaa. Se ei saa häntä näyttämään hyvältä, mutta se on rohkeeta. Ja siksi aika makeeta. En osaa arvioida, kuinka häikäisevän taitava pointti hänestä koskaan kehittyy, mutta uskon että tuolla asenteella ja kokemuksen karttuessa, ratkaisut hyökkäyspäässä tulevat väkisinkin paranemaan, ja menetysten määrää putoaa.
 
Viestejä
1 342
Oli sellainen sulaminen ettei paremmasta väliä, eikä hyvin pelannut Laurikaan. Alussa joukueen syöttöpeli kulki ja Laurilla aivan vapaita kolmosia, muttei kulkenut. Sitten enemmän ja enemmän jäi pelin ulkopuolelle vaikka muutaman kolmosen saikin sisään. Kaiken kaikkiaan yksi Bullsin heikoimmista peleistä koko kaudella ja teema jatkuu: 24 menetystä vs OKC 11. Osa aivan silkkaa huolimattomuutta ja laiskuutta. Teema on sama myös siltä osin että kunnon pelintekijää tämä joukkue huutaa. Ihan kuin paluu viime kaudelle pirteän jakson jälkeen. Toivottavasti lyhyt sellainen.
 
Viestejä
1 060
Pelkään edelleen, että Laten pelit ja tehot jäävät vähiin koronakaudella vielä sopimusvuotena. Voi tulla karu kesä.
 
Viestejä
557
Oli tuo Laurin surkein peli tällä kaudella, mutta mikäli hän ei loppu kautta pelaa tuolla tasolla niin kyllä Laurille joku sopimusta tarjoaa. Voihan olla niin, että Bulls päättää olla tarjoamatta qualifying offeria, jolloin Laurista tulisi rajoittamaton vapaa agentti. Uskon myös, että Lauri on näyttänyt tarpeeksi, että joku valmentaja / joukkue uskoo saavansa hänestä enemmän irti. Jos Lauri pystyy pitämään edes nykyiset luvut kauden loppuun saakka (joka on epätodennäköistä) niin kyllä hän rahaa saa. Tässä pelissä kuitenkin Lauria työnnettiin aivan liian helposti ajoissa pois pallollisen edestä. Neljännellä jaksolla hän vähän alkoi laittamaan vastaan ja vastustajat heittivätkin huonommin häntä vastaan, mutta miksi ei pelannut noin jo ottelun alusta saakka? Toki olisi varmaankin saanut sen 6 virheen, mutta parempi kuolla taistellen kuin luovuttaa. Laurin puolustus muutenkin on vähän sellaista, että luotetaan pituuteen sen sijaan, että haastettaisiin hyökkääjää. Tämä toimii Suomen juniori sarjoissa, mutta ei NBA:ssa. Toivottavasti Lauri jossain vaiheessa kuluttaa aikaa myös korjaamaan noita puolustuksellisia asioita, vaikka ei siitä kenellekkään palkkaa maksetakkaan NBA:ssa, jos Jabari Parkeria on uskominen. Mutta jos haluaa olla tärkeä pelaaja voittavassa joukkueessa niin pitää osata myös puolustaa tai olla top 5 hyökkäyspään pelaaja NBA:ssa. Kumpi on Laurille helpompi tavoittaa?

Joukkueena kuitenkin suurempi ongelma on Coby White. Bulls kulutti jo 2 vuotta koittaakseen saada Dunn:sta jotain ja tämä ei päättynyt hyvin, ja nyt toistavat tuon virheen White:n kanssa. White on parempi hyökkäyspään pelaaja kuin Dunn, mutta hän on ehkäpä NBA:n surkein puolustaja, kun puhutaan takamiehistä. Kaikki se aika mitä Bulls kuluttaa White:n kehittämiseen heikentää muiden pelaajien kehitystä.

Lavine pelaa hyvin, paitsi tiukoissa pelien loppuminuutit. Hän on niin anti-clutch kuin vain kukaan voi olla. Ollut koko uransa, joten hän tarvitsee jonkun toisen käsittelemään palloa loppuminuuteilla tekemään ne oikeat pelilliset valinnat. Tämä joku toinen ei ole White.

Bulls:n hyökkäys toimii tosi hyvin kun vastustaja ei pistä pallolliseen painetta. Pallo liikkuu ja pelaajat saavat vapaita heittopaikkoja. Tässäin pelissä ensimmäisellä puoliajalla 68 pistettä. Kun vastustaja alkaa laittamaan painetta pallon ylös tuojaan niin pallo ei enää liikukkaan. Onko tämä sen takia, että Lavine ja White eivät osaa syöttää paineen alla, vai sen takia, että muut pelaajat lopettavat liikkeen. Siitä varmaankin on monta mielipidettä. Mutta tuo johtaa automaattisesti siihen, että kaikki muut Bulls:n pelaajat katoavat systemaattisesti aina toisella puoliajalla hyvin puolustavia joukkueita vastaan ja Bulls ainoa toivo voittamisesta on se, että Lavine tai White syttyvät liekkeihin. Tätä harvemmin tapahtuu. Ei siis mikään ihme, että Bulls ainoat voitot on huonosti puolustavia joukkueita vastaan (+ dallas, jolta puuttui Doncic), jotka eivät pysty laittamaan pallolliseen pelaajaan painetta.
 
Viestejä
2 415
Bulls ainoa toivo voittamisesta on se, että Lavine tai White syttyvät liekkeihin. Tätä harvemmin tapahtuu.

Lavine on heittänyt kolmessa viime pelissä seuraavasti.

Lakers FG-% 63,6%, 3P-% 57,1%
Clippers FG-% 57,7%, 3P-% 62,5%
Thunder FG-% 57,9%, 3P-% 57,1%

Kuinka hyvillä prosenteilla Lavinen oikein pitäisi heittää, että hän olisi sinun mielestäsi "liekeissä" jos sitä ei muka näissä peleissä ole ollut? :rolleyes:

Kyllä tämä alkaa nyt näyttää huonolta, kun pelejä ei pystytä voittamaan edes näin hyvillä heittopäivillä. Sitten kun palataan sellaiseen normaaliin tasoon eli ajoittain tulee 40-45% heittopäiviä, niin ei kovin hyvältä näytä. Nytkin kun Bulls heitti toisella puoliajalla pelitilanneheitot 43,2% (suht normitaso), niin toisella puoliajalla Bulls hävisi -18pts. Toki suuri menetysten määrä tavallaan kompensoi pois tuon hyvän heittoprosentin. Onhan 24 menetystä peliin ihan älytön määrä, mutta kun "pelinrakentajien" taso on mikä on.

Tällä hetkellä esim. Patrick Williamsin kolkkiprosentti on 48,1%. Hyvin vaikea kuvitella, että kauden päätyttyä Williams olisi yli 40% kolmen pisteen heittäjä.

Joukkueena kuitenkin suurempi ongelma on Coby White. Bulls kulutti jo 2 vuotta koittaakseen saada Dunn:sta jotain ja tämä ei päättynyt hyvin, ja nyt toistavat tuon virheen White:n kanssa. White on parempi hyökkäyspään pelaaja kuin Dunn, mutta hän on ehkäpä NBA:n surkein puolustaja, kun puhutaan takamiehistä.

Coby White on vaan kerta kaikkiaan ihan kauhea pelaaja. Tässä Thunder -pelissäkin tuli monta ihan päätöntä ratkaisua. Jos Whitella ei ole kuuma päivä, niin pelaaminen on ihan pöhköä.

Mutta kuten kirjoitin viime pelin jälkeen, niin puolustuksellisesti Bullsin suurimmat ongelmat ovat pick-and-rollin puolustamisessa. Eli sikäli Thunder oli ikävä vastustaja, kun he jauhavat tuota P&R:ää lähes koko ajan ja takamiehet pyrkivät menemään korille eikä tyydy kaukoheittoihin.
 
Viestejä
1 390
Sama vanha "we need to take care of the ball" mantra sopisi tähän. Eihän tossa pelissä muuta vikaa ollut kuin turnoverit ja tällä kertaa ne kostautuivat. Ihan turhahan tässä on yksityiskohtiin mennä kerran taulussa lukee 24 turnoveria.
 
Viestejä
840
Toi on kyllä käsittämätöntä, että viimiset kolme minuuttia katsotaan kun Lavine yrittää skorata. Ja usein vielä lopussa surkeilla prosenteilla. Miksi? Nytkin jotain -10 jakso loppuun, jossa Lavinee vetää heti kun on niin lähellä koria, että jaksaa heittää sinne asti.
 
Viestejä
2 415
Mavericks list Porzingis probable and Brunson and Hardaway Jr. as questionable vs. Bulls. Finney-Smith, Kleber, Powell and Richardson are out.

Jos nuo kaikki ovat ensi yönä Bulls pelistä pois, niin Bullsille kyllä taas oikein tarjotaan voittoa Mavsia vastaan.

Kyllä tämä kausi nyt näyttää menevän vähän persiilleen, kun monesta joukkueesta on jatkuvasti paljon pelaajia pois. Joku joukkue varmasti hyötyy tästä merkittävästi, jos pelit vaan sattuvat osumaan oikeisiin kohtiin kun vastustajalla poissaoloja.
 
Viestejä
7 517
En edellistä peliä nähnyt, mutta nyt ollaan vähän vastaavassa tilanteessa Dallasia vastaan. Eroa 18 pinnaa, kun toista jaksoa 3:21 jäljellä. Nähtäväksi jää kestääkö sipuli.
 
Viestejä
7 517
Laurin pelaamista on nyt erittäin mukava katsella. Itseluottamusta löytyy!

Jotenkin alun kolmoset näytti siltä, että tuli jotenkin kiire heittää (vaikka Laurin release on nykysin tosi nopea), mutta nyt päästy kivasti rytmiin. En ole nähnyt, että pakissakaan olisi ongelmia ollut, mutta Dallasin hyökkäys on nyt niin Lukan varassa muutenkin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös