- Viestejä
- 689
Tuskin Laurin päätös pelkästään rahan takia tehtiin. Kyllähän se tarjottavissa oleva rooli oli paljon isompi kuin mitä olisi koskaan saanut Bulls:ssa. Jos on noita ensimmäisiä pelejä katsonut niin onhan Laurilla vapaampi rooli kuin Bulls:ssa on ollut viimeiseen kahteen vuoteen. Kyllähän tuon jo näkee PWill:nkin heittomäärissä ja kosketus määrissä, että ei siellä ole PF:lle roolia Bullsin joukkueessa. 12 hyökkäyspään kosketusta per peli ja Laurin rooli olisi ollut hänen takana eli ehkäpä puolet tuosta. Nyt kuitenkin on saanut 2.5 kertaa enemmän kosketuksia kuin PWill per ottelu eli viisi kertaa enemmän kuin mitä olisi saanut Bulls:ssa. Ilman kosketuksia et voi tehdä koreja tai antaa koriin johtavia syöttöjä, mutta sinua voi silti syyttää kaikesta mikä epäonnistuu. Kuinka monta pistettä ihmiset uskoo, että Lauri olisi tehnyt 6:lla kosketuksella per ottelu? Ymmärrän, että Bulls fanit vihaa sitä, että Lauri lähti, koska se heikensi Bulls:n mahdollisuuksia pärjätä ja menettivät myös parhaimman syntipukin epäonnistumisille, koska jotain pitää syyttää. Pelaajia jotka käsittelee palloa 99% ajasta niin eihän heitä voi syyttää jos joukkue häviää, vaikka he ovatkin 99% ajasta syypäitä joukkueen häviämiseen. Pois pääseminen Bulls:sta oli Laurille parasta mitä hänelle on käynyt NBA uran alkamisen jälkeen. Bulls todennäköisesti tänä vuonna menestyy paremmin kuin Cavs, mutta se ei olisi auttanut ollenkaan Lauria. 6 kosketusta per peli ja 3 pistettä per ottelu niin hän olisi ollut Euroopassa ensi kaudella 100% varmuudella.
Mutta Cavs:n ongelmiin, koska tämä on Cavs:sta eikä Laurista tai Bulls:sta. NBA:ssa on kaksi tapaa ylitse muiden pick&roll:ia. Toinen on drop coverage ja toinen on vaihtaminen. Drop coverage, jota Suns ja Lakers muun muassa käyttävät (ainakin kun Jordan, Howard tai Ayton ovat kentällä) erittäin paljon antaa paremman mahdollisuuden pitää kentällä iso hidas suojemaan koria. Drop coverage, jos sen pelaa hyvin, estää myös tyypilliset roll syötöt donkkia varten. Joten pelaaja kuten Allen ei saa noita helppoja donkkeja. Siinä missä Allen on ollut Cavs:n paras pelaaja kauden 5 ensimmäisessä pelissä niin on helppoa väittää, että hän on ollut joukkueen huonoin 2 viimeisessä. Tuon taktiikan heikko puoli on se, että jos tuota käyttää skoraavaa takamiestä vastaan, kuten Morant, T.Young, CP3 tai Harden, niin kyseinen pelaaja tekee 50 pistettä. Pallollinen pelaaja pelityylistää riippuen voi joko hyökätä sentteriä vastaan 'alamäkeen' tai antaa mahdollisuuden ottaa vapaan puolimatkan heiton tai floatterin, jos puhutaan Trae:sta. Tuon puolustuksen etuna on myös se, että se ei välttämättä pakota muita pelaajia auttamaan ja täten jättämään omia vapaaksi. No Rubio tai Garland kumpikaan ei minusta ole skoraava takamies, joten tuo puolustus on myrkkyä heitä vastaan, koska se käytännössä pakottaa heidät ottamaan ne ratkaisut. Vaikka Rubio onkin ollut tehokas heitoissaan tänä vuonna, niin silti näkee kuinka haluton hän on toisinaan ottamaan noita heittoja.
Mikä on sitten ratkaisu? Muuttaa peli tapahtumaan enemmän off the ball, pick&pop... vaihtoehtoja on, mutta valmennuksen olisi parempi varautua muuttamaan taktiikkaansa kesken pelin.