Koripallo.com

Cleveland Cavaliers

Viestejä
1 162
Lauri Markkanen siis siirtyi Bullsista Clevelandiin ja varmaan myös iso osa suomalaisfaneista. Ajatuksia tulevista kausista tänne, jälleenrakennusvaiheessa Cavs on tällä hetkellä mutta potentiaalia voi olla.
 
Viestejä
2 227
Tämän ketjun syntymä oli vääjäämätöntä.

Go Cleveland! :oops:o_O

(Eikä siinä siis ole mitään vikaa... vai olisiko jossakin arkiston uumenissa ollut vanhakin?)

Cleveland-Cavaliers-Cavs-1-1000x600.jpg
 
Viestejä
1 171
Heitän ennustuksen, että Ricky & Lauri kombo toimii yhtä hyvin kuin Tomas & Lauri.
 
Viestejä
2 086
Heitän ennustuksen, että Ricky & Lauri kombo toimii yhtä hyvin kuin Tomas & Lauri.
Se on ihan Markkasen oma vika, jos se ei toimi. Rubio ei ole se osapuoli, joka sopeutuu yhtään mihinkään. Markkanen on se, jonka pitää hypätä mukaan liikkuvaan junaan. Rubio on maailman kaikkien aikojen paras syöttökone. Markkasen pitäisi vain lukea speksit, mutta jos ei nappaa niin hän voi jo luovuttaa tässä vaiheessa. Rubio, kyllä syöttää toistuvasti Markkaselle, mutta Markkasen pitää itse tehdä päätös onko hän loppu-uransa "lounaalla" vai juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se pallo tulee yllättävistä tilanteista kohti Markkasta. Se pallo joko osuu Markkasen vastaanottaviin käsiin tai hänen takaraivoon. Toivottavasti Markkanen kävisi ostamassa kynän ja muistilehtiön ja alkaa opettelemisen heti!
 
Viestejä
2 929
Itse kun en ole Cavsin pelejä katsonut, niin millainen pelimies tämä Garland on? Käsitys oli, että olisi ihan kehityskelpoinen pointti toisin kuin esim. Coby White, mutta nyt joku Palotie ainakin väitti, että pallo jää helposti omiin käsiin molemmilla Sexlandin pelureilla.

Rubiostahan ei voi kuin tykätä, mutta onkohan miestä tarkoitus peluuttaa kuinka isoilla minuuteilla näiden nuorten kollien sijaan... Veikkaan, että siellä pitää näitä projekteja pääasiassa päästää touhuamaan ja Rickyn rooli on enemmän olla se kannustava ja opastava veteraani. Ei siis tarkoita etteikö pelaisi ihan merkittäviä minuutteja silti, mutta ehkä tulee penkiltä?
 
Viestejä
7 380

Mitä tarkoitat "Rubio ei ole se osapuoli, joka sopeutuu yhtään mihinkään"? Ei pelaajasta tule sopeutumatta maailman luokan syöttökonetta. Pointtihan nimenomaan sopeutuu, jos haluaa olle syöttökone, sopeutuu siihen mihin ja miten kukin pelaajan haluaa pallon onnistuakseen, miten kenenkin ominainen liike tapahtuu jne. Pointit sopeutuu, jos ei sopeudu niin pallo jää käsiin.

Yleisesti en tiedä Clevelandista todellisuudessa yhtään mitään, kuten en tiennyt Bullsistakaan. Jännittävää päästä tutustumaan uuteen joukkueeseen ja kiva päästä tosta Chicagon myrkyllisestä ilmapiiristä eroon.
 
Viestejä
2 086
Mitä tarkoitat "Rubio ei ole se osapuoli, joka sopeutuu yhtään mihinkään"? Ei pelaajasta tule sopeutumatta maailman luokan syöttökonetta. Pointtihan nimenomaan sopeutuu, jos haluaa olle syöttökone, sopeutuu siihen mihin ja miten kukin pelaajan haluaa pallon onnistuakseen, miten kenenkin ominainen liike tapahtuu jne. Pointit sopeutuu, jos ei sopeudu niin pallo jää käsiin.....
Kiitos hienosta viestistä! Olet juuri asian ytimessä. Tämä "pointit sopeutuu" on yleinen ajattelutapa. Se ei ole espanjalainen tapa pelata. Mikäli Markkanen ymmärtää tämän asian hänellä on lyömätön etulyöntiasema muihin joukkuetovereihin.

Espanjalaisessa pelitavassa pelinrakentaja johtaa pelejä. Ne eivät ole millään muotoa samanlaisia kuin muilla mailla. Pelattava peli voi muuttua kesken kaiken lennosta ja muiden pelaajien on myös luettava lennosta mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toki se NBA-valmentaja voi olla Rubion kanssa eri mieltä mitä milloinkin tulisi pelata, mutta Rubio on kuitenkin määräävässä asemassa, koska hänellä on hallussaan se pallo.
 
Viestejä
119
Eri keskustelupalstoilla ja toimittajien arvioinneissa on ollut arvailua – puolesta ja vastaan – siitä kuinka hyvin Markkanen mahtuu Clevelandin muiden pitkän pään pelaajien joukkoon. Ihmeen olemattomasti on kommentoitu sitä, mitä puutetta paikkaamaan Markkanen nyt Clevelandiin tietenkin hankittiin!

kaikista joukkueista viime kaudella
Paras 3-prosentti – Clippers – 41,1% (sinällään ihan käsittämätön lukema)
Eniten 3-yrityksiä – Jazz – 43 per matsi
------- kun taas--------
Cleveland Cavaliers
3-prosentti – 33,6% – koko liigan huonoin!
3-yrityksiä – 29,7 per matsi – liigan 3. huonoin Wizardsin ja Spursin jälkeen

Muutaman prosentin kymmeksen eroavaisuudet tilastoissa eivät välttämättä kovin paljoa kerro joukkueen pelistä tai ilmeisimmästä puutteista, mutta esimerkiksi 13 kolmosyritystä vähemmän per matsi kuin tilastokärjellä, ja liigan jumbosija 3-prosentissa näyttäisivät aika ilmeiseltä selitykseltä sille, miksi Cavaliers on alisuoriutunut niin pahoin suhteessa rosteriinsa, joka ei sinällään vaikuta mitenkään katastrofaalisen huonolta, tai muutoin epätasapainoiselta.

Vaikka toivon, että Markkanen pääsee uudessa seurassaan tekemään muutakin kuin nakkelemaan kolmosia, niin kyllä Markkasen hankkimisen takana näyttäisi olevan aika selvä suunnitelma; joukkueen kaukoheittopeli on nyt saatava siedettävälle tasolle, sehän aukaisee peliä myös korin lähellä.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin Markkasella 'luonnostaan' klikkaa Clevelandin takamieskaartin kanssa (toivottavasti Henke on väärässä Rubion suhteen!), mutta kyllä seurajohdolta varmaan tulee koko joukkueelle myös ultimatum, että tulevalla kaudella meidän on pakko oppia pommittamaan myös kaukaa. Eli Markkasta ei sovi koskaan jättää kaaren taakse tyhjin käsin seisoskelemaan. Mobleysta en tiedä mitään, mutta Allenin repertuaariin kolmoset eivät kuulu, yhtään, toisin kuin esim. Vucevicilla, ja Cedi Osman ei ole hääppöinen heittäjä. Joten esimerkiksi perus pick&pop-pelikavereiksi ei jää paljon muita vaihtoehtoja kuin juuri Lauri. Ja pick&pop/roll-pelejä Rubio osaa varmasti pelata paremmin kuin yksikään takamies, jonka kanssa Markkanen on NBA:ssa aiemmin pelannut.

Ensi kauden mittaan, näemme kuinka hyvin kaikki Clevelandissa klikkaa, mutta ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaa nyt näyttää siltä, että Markkasen tulevaisuus on oikeasti hänen omissa käsissäään. Toivottavasti ne pysyvät ehjinä.
 
Viestejä
2 086
.....
Nähtäväksi jää, kuinka hyvin Markkasella 'luonnostaan' klikkaa Clevelandin takamieskaartin kanssa (toivottavasti Henke on väärässä Rubion suhteen!), mutta kyllä seurajohdolta varmaan tulee koko joukkueelle myös ultimatum, että tulevalla kaudella meidän on pakko oppia pommittamaan myös kaukaa. Eli Markkasta ei sovi koskaan jättää kaaren taakse tyhjin käsin seisoskelemaan. Mobleysta en tiedä mitään, mutta Allenin repertuaariin kolmoset eivät kuulu, yhtään, toisin kuin esim. Vucevicilla, ja Cedi Osman ei ole hääppöinen heittäjä. Joten esimerkiksi perus pick&pop-pelikavereiksi ei jää paljon muita vaihtoehtoja kuin juuri Lauri. Ja pick&pop/roll-pelejä Rubio osaa varmasti pelata paremmin kuin yksikään takamies, jonka kanssa Markkanen on NBA:ssa aiemmin pelannut....
Pick&roll-pelit ovat yleensä kahden hyökkääjän välisiä pelejä, mutta tämä Rubio näkee muita pointteja paremmin kaikki neljä muuta hyökkääjä. Rubio lähettää hyvinkin erikoisia syöttöjä hyvin yllättävistä tilanteista. Markkanen tulee saamaan hyvin paljon avopaikkoja, mutta se pallo saattaa tulla Markkasen käsiin hyvin yllättäen ja täysin odottamatta. Mikäli Markkanen osaa odottaa odottamatonta hän tulee loistamaan, mutta jos syötöt osuu Markkasta selkään tai takaraivoon niin silloin homma ei toimi.

Suomessa on ollut ongelmana maajoukkuepelaajat (miehiä ja naisia), jotka valittavat kun syöttö osuu heitä selkään ymmärtämättä, että syötön vastaanottajana he ovat suoriutuneet huonosti. Mikäli Markkanen jää odottelemaan sitä syöttöä väärään paikkaan niin hän joutuu odottelemaan sitä todella pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
119
Jännittävää päästä tutustumaan uuteen joukkueeseen ja kiva päästä tosta Chicagon myrkyllisestä ilmapiiristä eroon.
Kyllä. Se, millaista myrkkyä Clevelandissa tihkuu/roiskuu kenenkin niskaan, riippuu tietysti kovasti siitä, miten kausi lähtee kaikilla sujumaan. Mutta Chicagon vanhaa haisevaa myrkkyallasta ei missään nimessä tule ikävä.

Ei organisaatiota, ei harvoja jäljellä olevia Markkasen vanhoja joukkuetovereita ja erityisesti – ei chicagolaisia/kansainvälisiä faneja.

Jopa Markkasen appreciation-ketjut (realgm ja reddit), jotka hyvän tavan (ja nimensä) mukaan on tarkoitettu hyvästien heittoon vanhalle pelaajalle, olivat puolillaan haistatteluja ja pahan onnen toivotuksia. Tämä siis pelaajalle, joka on tehnyt mukisematta työnsä, ei koskaan ole ollut riidoissa fanien kanssa eikä itse ole sanonut kenestäkään pahaa sanaa (no, Boylenista vähän rivien välistä, mutta Boylenia inhosivat kaikki). Ihme porukkaa.
 
Viestejä
7 380
Kiitos hienosta viestistä! Olet juuri asian ytimessä. Tämä "pointit sopeutuu" on yleinen ajattelutapa. Se ei ole espanjalainen tapa pelata. Mikäli Markkanen ymmärtää tämän asian hänellä on lyömätön etulyöntiasema muihin joukkuetovereihin.

Espanjalaisessa pelitavassa pelinrakentaja johtaa pelejä. Ne eivät ole millään muotoa samanlaisia kuin muilla mailla. Pelattava peli voi muuttua kesken kaiken lennosta ja muiden pelaajien on myös luettava lennosta mitä tapahtuu seuraavaksi.

Toki se NBA-valmentaja voi olla Rubion kanssa eri mieltä mitä milloinkin tulisi pelata, mutta Rubio on kuitenkin määräävässä asemassa, koska hänellä on hallussaan se pallo.
Nyt saatan ymmärtää mitä tarkoitit. Meillä ehkä oli vaan erilainen käsitys tuosta "sopeutuu" termistä. Minä ajattelin termiä niin, että pointti sopeuttaa peliään nimenomaan muuttuvaan tilanteeseen ja pelaajien vahvuuksiin ja tarvittaessa ns rikkoo sovittua peliä tai vaihtaa lennosta settiä ja sinä ilmeisesti tarkoitit, että sopeutuminen tiettyihin valmentajan määrittämiin setteihin ja niiden toteuttamiseen? Mutta jos tilanne on näin, niin sitten ollaan kyllä ihan samaa mieltä asiasta. Luulen, että Laurilla on ihan hyvä tilanne oppia sopeutumaan tällasiin yllättäviin tilanteisiin. Monesti sitä miettii tilanteita, missä Lauri ei ole Bullsissa saanut syöttöä haltuun, mutta todella usein ne on sellasia hätäsiä ajojen kääntöjä metrin syöttö, mikä on puoli metriä maalista huti. Epäilisin, että Rubiolla ne on hallitumpia tilanteita ja syöttö hallitumpi.

Toisaalta kun miettii Bulls aikaa (en todellakaan katsonut kaikkia tai edes lähes kaikkia pelejä, mutta silti...), niin muistan todella usein sisäisesti huutaneeni milloin kenellekin pelaajalle, että SYÖTÄ, kun näkee Laurin vapaassa tai puolivapaassa tilanteessa, mutta kun on ollut sen kahden pelaajan pick&rollin tms pelin ulkopuolella, niin syöttö ei ikinä sinne ole tullut, kun pallollisen näkemys/syöttötaito ei riitä. Tämä todennäköisesti muuttuu Rubion kanssa.

Oli jopa aika Bulls aikakaudella, kun Bullsista Lauri oli itseasiassa paras syöttäjä postiin. Kukaan muu ei tuntunut pystynyt pelaamaan palloa isolle pelaajalle kaarelta postiin. Aina välillä unohtuu kuinka todellisuudessa huonoja syöttäjiä Bullsissa oli (ja erityisesti kuin puhutaan enemmän peliä rakentavista syötöistä, eikä niinkään siitä viimeisestä syötöstä). Nyt viimeiseen kauteen en isommin tässä nyt viittaa, kun se nyt meni miten meni Laurin osalta ja kiinnostus itsellä seurata oli aika minimissä.
Mutta kuten sanottua, itse odotan uutta kautta mielenkiinnolla. Ilmeisesti nuori kehityskelpoinen joukkue, mutta on alettava osaltaan myös miettiä Lauriakin NBA-pelaajana sellaisella statuksella, että hänen pelaamisensa pitää alkaa näkyä positiivisena joukkueen voittotilissä. Nyt mies ei ole enää rookie-sopparilla ja pitäisi pystyä toimimaan runkopelaajana muiden nuorten (ja vanhempien) lupausten rinnalla ja yhdessä nostaa joukkuetta voittavampaan peliin.
 
Viestejä
2 132
Kyllä. Se, millaista myrkkyä Clevelandissa tihkuu/roiskuu kenenkin niskaan, riippuu tietysti kovasti siitä, miten kausi lähtee kaikilla sujumaan. Mutta Chicagon vanhaa haisevaa myrkkyallasta ei missään nimessä tule ikävä.

Ei organisaatiota, ei harvoja jäljellä olevia Markkasen vanhoja joukkuetovereita ja erityisesti – ei chicagolaisia/kansainvälisiä faneja.

Jopa Markkasen appreciation-ketjut (realgm ja reddit), jotka hyvän tavan (ja nimensä) mukaan on tarkoitettu hyvästien heittoon vanhalle pelaajalle, olivat puolillaan haistatteluja ja pahan onnen toivotuksia. Tämä siis pelaajalle, joka on tehnyt mukisematta työnsä, ei koskaan ole ollut riidoissa fanien kanssa eikä itse ole sanonut kenestäkään pahaa sanaa (no, Boylenista vähän rivien välistä, mutta Boylenia inhosivat kaikki). Ihme porukkaa.
Taitaa kuusi vuosilukua ja yksi pelaaja vähän vaikuttaa liikaa seuran ns. legendaarisuuden yliarvostamiseen.
 
Viestejä
2 086
Itse kun en ole Cavsin pelejä katsonut, niin millainen pelimies tämä Garland on? Käsitys oli, että olisi ihan kehityskelpoinen pointti toisin kuin esim. Coby White, mutta nyt joku Palotie ainakin väitti, että pallo jää helposti omiin käsiin molemmilla Sexlandin pelureilla.

Rubiostahan ei voi kuin tykätä, mutta onkohan miestä tarkoitus peluuttaa kuinka isoilla minuuteilla näiden nuorten kollien sijaan... Veikkaan, että siellä pitää näitä projekteja pääasiassa päästää touhuamaan ja Rickyn rooli on enemmän olla se kannustava ja opastava veteraani. Ei siis tarkoita etteikö pelaisi ihan merkittäviä minuutteja silti, mutta ehkä tulee penkiltä?
TOP50 parhaiten palkattua ansaitsee yli 20 miljoonaa kaudessa. Rubio ja Markkanen molemmat ansaitsevat alle tuo summan. Se voi tosiaankin olla mahdollista, että Cleveland osti penkille laadukkaita vahvistuksia.

Minua vähän hämäsi nuo olympialaiset missä Rubio pelasi ihan pirteästi. Tosiasia tietenkin on, että hän on jo varsin iäkäs. Ketä muita olikaan niitä hyvä palkkaisia pointteja NBA:ssa?

Stephen Curry 45 miljoonaa
John Wall 44 miljoonaa
Russell Westbrook 44 miljoonaa
Damian Lillard 39 miljoonaa
Kemba Walker 36 miljoonaa
Kyrie Irving 35 miljoonaa
Ben Simmons 33 miljoonaa
Jrue Holiday 32 miljoonaa
....
Kyle Lowry 26 miljoonaa
 
Viestejä
7 380
Jos tässä innostuu tekemään taustatutkimusta cavseista, niin osaako joku sanoa matsia viime kaudelta, mikä kannattaisi katsoa? Kuka on tämä Nance kenen perään jotkut cavsin fanit haikailee?
 
Viestejä
2 227
Kuuntelin tuossa uteliaisuuttani kauppareissulla kahta Cavsin podcastia. Olipa mielenkiintoinen kokemus.

Locked on Cavs:in juontajat itkivät Larry Nancen perään ja ihmettelivät, miten monipuolinen huippupelaaja vaihdettiin täysin yksiulotteiseen kaukoheittäjään. Myös kuulin, että Cavs on nyt selvästi heikompi kuin viime kaudella ja Laurin liksa on ihan liian suuri, koska aloittaa joka tapauksessa penkiltä.

Fear the Fro':n lyhyt uutis-pod oli sitten jotakuinkin päinvastaista mieltä ja tuumi, että nyt saatiin juuri sitä mitä tarvittiin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös