Elisa Viihde & koristelevisiointi

Viestejä
524
Karhu - Kataja Kauhajoelta. ElisaViihdeSport näyttää huonoimpia puoliaan. Onko muilla samaa?
Kuva rakeinen, zoomaukset melko kaukaa. Kuva jämähtelee muutamaksi sekunniksi paikalleen epäsäännöllisen satunnaisesti. Jo kolme kertaa ääni on hypännyt epäsynkkaan kuvan kanssa niin, että yht'äkkiä tulee uudelleen selostusta puolisen minuuttia aikaisemmin tapahtuneesta suorituksesta. En ole keksinyt muuta hoitoa kuin päivittää ikkuna. Olen sen tehnyt laittamalla kokoruudun ikkunan pieneksi ja sitten päivittämällä ikkunan. Pitänee kokeilla onnistuuko näppäimistä suoraan sillä tuo kokoruudun tilasta poistuminen kestää turhan kauan.
 
Ei ole täällä vastaavaa tapahtunut tässä matsissa. Paitsi tietty toi kameran vaeltelu hiukan häiritsee.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
524
Kaksi kertaa täytynyt Pyrintö - Kataja matsin ekalla puoliajalla päivittää EVS:ia näyttävä sivu, kun selostus on mennyt itseään toistavaan luuppiin. Mikähän siellä nyt on. Omaan koneeseen luotan kyllä.
 
Sporttibaarissa katsoin kun lähetys vaihdettiin Jokerit-pelistä Pyrintö-Kataja-matsiin. Kyllä jälkimmäinen oli suhteessa järkyttävää pikselimössöpaskaa. Maksakaa vain sille belgialaisfirmalle jatkossakin isoja lisenssimaksuja vuosittain go-pro:ta paskemmasta laadusta.
 
Viestejä
223
Sporttibaarissa katsoin kun lähetys vaihdettiin Jokerit-pelistä Pyrintö-Kataja-matsiin. Kyllä jälkimmäinen oli suhteessa järkyttävää pikselimössöpaskaa.
Voi kauheeta, mihin paskalafkaan olet mennyt iltaa istumaan? Ite katoin Kouvot-Karhubasket -pelin eikä mulla ole kyllä mitään negatiivista sanottavaa, paitsi Karhubasket hävisi pelin.
 
Jaaha.. jännä tasainen Ura-KTP ottelun kolmas erä ja yhteydet poikki. Tällä välin sitten ottelu mennyt KTPlle +15 (5pts kotijohto vaihtunut 10pts vierasjohtoon) olisihan se ollut kiva katsoa tuo ottelun käännekohtakin :/
 
Ylös