Koripallo.com

Elisa Viihde & koristelevisiointi

Viestejä
614
Karhu - Kataja Kauhajoelta. ElisaViihdeSport näyttää huonoimpia puoliaan. Onko muilla samaa?
Kuva rakeinen, zoomaukset melko kaukaa. Kuva jämähtelee muutamaksi sekunniksi paikalleen epäsäännöllisen satunnaisesti. Jo kolme kertaa ääni on hypännyt epäsynkkaan kuvan kanssa niin, että yht'äkkiä tulee uudelleen selostusta puolisen minuuttia aikaisemmin tapahtuneesta suorituksesta. En ole keksinyt muuta hoitoa kuin päivittää ikkuna. Olen sen tehnyt laittamalla kokoruudun ikkunan pieneksi ja sitten päivittämällä ikkunan. Pitänee kokeilla onnistuuko näppäimistä suoraan sillä tuo kokoruudun tilasta poistuminen kestää turhan kauan.
 
Viestejä
2 238

Ei ole täällä vastaavaa tapahtunut tässä matsissa. Paitsi tietty toi kameran vaeltelu hiukan häiritsee.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 238
Kiitos! Nämä ilmiöt tuntuvat satunnaislta, ikäänkuin olisi kiinni siitä mihin resveriin sattuu striimiä varten kiinnttymään.

Tokalla puoliajalla hieman pykimistä.. liekö sitten "vika" lähettävässä serverissä vaiko siinä että poika kattelee viaplayltä leffaa ja oma kaista ahistaa.
 
Viestejä
614
Kaksi kertaa täytynyt Pyrintö - Kataja matsin ekalla puoliajalla päivittää EVS:ia näyttävä sivu, kun selostus on mennyt itseään toistavaan luuppiin. Mikähän siellä nyt on. Omaan koneeseen luotan kyllä.
 
Kobrat-Vilpas ei mitään.. ei edes kertaakaan tippunu resoluutio
 
Viestejä
1 734
Sporttibaarissa katsoin kun lähetys vaihdettiin Jokerit-pelistä Pyrintö-Kataja-matsiin. Kyllä jälkimmäinen oli suhteessa järkyttävää pikselimössöpaskaa. Maksakaa vain sille belgialaisfirmalle jatkossakin isoja lisenssimaksuja vuosittain go-pro:ta paskemmasta laadusta.
 
Viestejä
216
Mihinkäs nuo haastattelut on hävinnyt lähetyksistä? Ennen maajoukkuetaukoa taisi joka kylällä olla ainakin kertaalleen.
 
Viestejä
237
Sporttibaarissa katsoin kun lähetys vaihdettiin Jokerit-pelistä Pyrintö-Kataja-matsiin. Kyllä jälkimmäinen oli suhteessa järkyttävää pikselimössöpaskaa.
Voi kauheeta, mihin paskalafkaan olet mennyt iltaa istumaan? Ite katoin Kouvot-Karhubasket -pelin eikä mulla ole kyllä mitään negatiivista sanottavaa, paitsi Karhubasket hävisi pelin.
 
Viestejä
2 238
Jaaha.. jännä tasainen Ura-KTP ottelun kolmas erä ja yhteydet poikki. Tällä välin sitten ottelu mennyt KTPlle +15 (5pts kotijohto vaihtunut 10pts vierasjohtoon) olisihan se ollut kiva katsoa tuo ottelun käännekohtakin :/
 
Viestejä
1 105
Chromecast-tukea kaivattaisiin edelleen. Ei kai voi olla teknisistä valmiuksista kiinni, kun muu Elisa Viihteen sisältö näyttäisi kuitenkin olevan Chromecastin kautta katsottavissa.

Jos katsoo Chrome-selaimella, onnistuu myös Chromecastin käyttö, mutta sitten ei voi kelata eteen- taikka taaksepäin. Kun aloin katsoa jotain matsia vasta puoliajalta, en pystynyt kelaamaan vaan katsominen olisi pitänyt aloittaa alusta -10 minuutin kohdalta.
 
Viestejä
340
Mikäs kaimallani lähes eli Elisalla on kun ilmoittaa klassista ”Sisältöä ei voitu hakea. Palvelimella tapahtui odottamaton virhe.” klausuulia.....tulee ihan hyvät vanhat ajat mieleen Windowsista.... Eli tarkoitus oli selailla oisko tallenteista jotain kateltavaa. Muilla sama problem?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös