Koripallo.com

Koripallo.Com NBA Fantasy 2019-2020: Omistettu Koben Muistolle

Viestejä
9 123
Kompensaatiodrafti on ns. mintissä ja waiverit on laitettu ajan tasalle.

Excel on valmis koitokseen, toivottavasti myös managerit.

Nyt voi alkaa kokoonpanoja laittamaan, Kikkerin joukkueesta voi ottaa mallia. Sinne tulee pelaaja oikealle pelipaikalle, ketä vs pelaa, jonka jälkeen sitten pisteille myös jätetty tilaa seuraavan päivän laskentaa. Vastustaja laskee pisteet SEURAAVAN päivän aikana, mutta itse kannattaa myös omat pisteet tarkistaa virhelaskennan poissulkemiseksi.

Kokoonpanot pitää olla laitettuna ennen päivän ensimmäisten otteluiden alkua. Nythän suuri osa päivistä alkaa jopa klo 20 mennessä, joskus 19.30 alkaenkin eli tarkkana saa kokoonpanojen kanssa olla.

Waivereista on ohjetta infosivulla. Ensimmäiset waiverit ovat lauantaina. Sen jälkeen mennään aina viikon alussa ja viikon puolivälissä tahdilla, max. 3 nostoa per viikko.

May the best manager win!
 
Viestejä
9 123
Potentiaalisesti hyviä uutisia!

Fantrax ei ole täysin kuopattu kuitenkaan. Tuoreeltaan on tullut mahdollisuus jatkaa kauden pituutta softassa bubble-pelien yli.

Harmillisesti pudotuspeliviikkojen kestoa ei voi tuolla manuaalisesti fixata, vaan se on maksullinen lisäoptio. Tästä johtuen joudumme edelleen turvautumaan Google Dociin.

MUTTA...

Tästä voi tulla kaksi hyötyä.

a) Softa laskee mahdollisesti pisteet pelaajille. Teen päättymättömät pudotuspelit, jossa jokaisella jengillä on oma sivu. Jos pisteet kertyvät joukkueelle sinne päivittäin, voimme vain siirtää pelaajien pisteet softasta suoraan Google Dociin. Jos tämä on mahdollista, mennään tietenkin alkuperäisellä monimutkaisemmalla pisteytyksellä. Asian näkee ensimmäisen yön jälkeen. Ilmoitan aamulla miten kävi. Jos pisteet eivät päivity tyydyttävällä tavalla niin menemme jo sovitulla käsinlaskusysteemillä.

b) Voimme tehdä waiverit myös softaan, joten emme tarvitse monimutkaista yksityisviestiprosessia. Waivereiden ajankohta on Klo 17, jonka jälkeen siirrän waiverit google dociin asianmukaisin menoin. Sovitaan myös, että jos pelaajalla on ko. päivänä peli, se tarkoittaa hänen menevän kokoonpanoon ELLEI toisin ilmoiteta. Eli ehdit laittaa ko. kaverin kehiin tai ei, niin oletus on hänen pelaavan. Jos näin ei ole, pitää se ilmoittaa ennen päivän pelien alkamista.

Edelleen kokoonpanot pitää päivittää google dociin ja lisätä sinne pisteet, mutta nyt tästä tuli yksinkertaisempaa.

Kaikkien joukkueiden rosterit on päivitetty Fantraxissa ajantasalle, jonka lisäksi waiverilta on siivottu pois ylimääräisiä ukkoja. Waiverilta poimittavissa olevat pelaajat ja kieltolistalla olevat pelaajat voi edelleen tarkistaa Google Docista.

Pejtonille on siirretty omaan FanTrax-jengiin Vitalin pelaajat.

Rostereiden positioita päivitellessä kävi taas vanha tuttu bugi eli kaikkien pelaajien positiot menivät hänekseen. Google Docista näkee kuitenkin kaikkien waiverpelaajien oikeat positiot. Pelaajan positio muutetaan niiden mukaiseksi, kun hänet on nostettu joukkueeseen. Rostereiden pelaajien positiot ovat kuten pitää.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
9 123
Odotetut nimet etenivät välieriin. Ossi kohtaa siellä Ninton ja Kikkeri Kottiin.

Kottiin viikko oli hieman matalaliitoa. Kikkerillä myös varsinkin yksi todella synkkä yö. Aika lailla fifty sixty varmaan tämä matchup.

Nintto vs. Ossi hieman kallellaan Ossille. Harden + Doncic kaksikko jytkyttelee yksikätisesti siellä 140 fapo paikkeilla keskiarvot, johon Nintolla ei taida olla vastinetta. Ossi myös ainoa aktiivinen waiveristi, joten saa sieltä vielä pientä boostia.

Vedetään Fantraxissa tämä viikko. Ma-La välillä mennään. Waiverit on maanantaina ja torstaina. 40 ottelua maksimi.
 
Viestejä
9 123
KP.Com NBA FANTASY 2020 FINALS ENNAKKO:

Täällä sitä sitten ollaan, erittäin tapahtumarikkaan Fantasy-kauden finaaleissa. Jossain vaiheessa näytti jo siltä, että näitä kemuja ei koskaan päästä viettämäänkään. Niin vain LM:n sinnikkäällä uskolla omaan tekemiseen sekä useiden fantasymanagereiden sitoutumisella tämä kuitenkin saatiin toteutumaan. Erityiskiitokset Ossille, Kottiille, spudille, pejtonille, Nintolle ja Hompalle kilpailullisen lopetuksen aikaansaamisesta.

Vitalille, Lätkälle, hoetjelle ja Killekselle sitten hamekangasta. Ensi kaudella paremmalla asenteella. Trancey saa synninpäästön olosuhteiden pakosta.

Runkosarja meni mielestäni varsin laadukkaissa merkeissä. Ei turhaa höntyilyä, mutta pääosin aktiivisissa merkeissä. Nintto vei runkosarjan, Kikkeri teki väkevän nousun kauden jälkimmäisellä puoliskolla ja muutenkin "konkaripelaajat" miehittivät keulapaikkoja. Pudotuspelejä ei sitten ehditty kunnolla edes aloittamaan ennen koronakauden alkua.

Pudotuspelien jatkuessa jouduimme tekemään extrana töitä, jotta saimme luotua fantasykuplaan kilpailulliset olosuhteet, jotka vastasivat mahdollisimman pitkälle tilannetta kauden keskeytyessä. Lisäksi pitkään näytti siltä, että Fantrax ei tarjoa softapalveluita jatkolle, mutta tämäkin kivi kääntyi aivan kalkkiviivoilla eduksemme. Täysin kustomoitua kokemusta ei pystynyt softan kautta järjestämään, joten Google Doc tarjosi tässä hyvää tulitukea valmistautumiseen ja ekalle poffs-viikolle.

Välierissä Nintto otti selkeän niskalenkin Ossista, joka nukkui waiveronnensa ohi. Liika tuudittautuminen Hardenin ja Doncicin ylivoimaan + töiden jälkeiset iltapäivänokoset kostautuivat tällä kertaa viime kausien menestysmagneetille.

Kottiin ja Kikkerin välierästä tuli slugfest, jossa näytti jo pahalta Kik Jamsin kannalta. Niin vain sieltä kuitenkin kammettiin jatkoon Ben Simmonsin loukista huolimatta. Lopulta ratkaisevat tahdit tulivat - keneltäs muultakaan kuin Dame Dolla Lillardilta, joka naputti Torstaina 200 fapon yön. Perjantain "100 fapon keskiarvoyön" myötä Kottii oli lopullisesti lyöty.

Finaaleissa siis vastakkain juuri ne joukkueet, jotka tällä kaudella vakuuttavinta jälkeä ovat tehneet. Nintto on ollut muutamaa notkahdusta lukuun ottamatta tasaisen kova koko kauden ja Kikkerin joukkue on osoittanut suurinta potentiaalia huonon tuurin sekä ailahtelun lomassa.

Prologina tälle finaalille vedettiin Su-Ma välisenä yönä 8 peliä per jengi, jonka pohjalta lähdetään viimeiseen viiden päivän rutistukseen. Kikkeri otti varhaisen niskalenkin 890 - 653 eli 240 fapoa hyvää viimeiseen 32 peliin. Se saadaanko 40 pelin limiittiä kasaan tällä viikolla toisen tai kummankaan jengin osalta on iso kysymysmerkki. To ja Pe voivat olla kohtalokkaita lepuutuspäiviä siidinsä jo saaneille joukkueille, joka heijastuu väistämättä myös fantasyyn.

Laitetaanpa tähän pelaajakohtainen vertailu tämän viikon osalta...

TOP DOGS:

Damian Lillard vs. CP3


Ykköspointit vastakkain. CP3 tuli jengiin Elf Pejtonin tilalle. CP3 vielä kolme peliä jäljellä, Lillardilla vain 2. Toisaalta Damella hullut panokset, kun taas CP3 saattaa jopa viimeisen pelin lewähtää. Eka keskinäinen kohtaaminen meni Lillardille 131 - 122. Odotusarvo pelaajilla on CP3:lla 90 paremmalla puolella ja Lillardilla 110-200 pistettä per peli.

Rudy Gobert vs. Nikola Jokic

Jokicilla 3 peliä, Gobertilla 2. Gobert on jo yhden levännyt tähän mennessä, toivottavasti pelaa jäljellä olevat. Woodin tilalle tullut Jokic ei ole levännyt lainkaan, vaikka Malone uhkaili koko jengiä näillä. Gobert tasaisempi suorittaja, Jokic ailahtelee korkeammalla potentiaalilla.

Bam Adebayo vs. Kris Porzingis

News tulikin jo sisään - Porzi lepää maanantain pelin eli back-to-backin etummaisen osan. Tämä oli odotettua ja Ninton tiedossa jo treidiä tehdessään. Porzi pelaa siis kaksi peliä sellaisilla +120 fapon odotusarvoilla.

Bamilla on jäljellä 3 peliä, mutta riskinä viimeisen pelipäivän lepuutus. Taso ei ole ollut korvaamansa Larry Nancen lähelläkään, vaan Bam on jörninyt jossain 80 fapon kynsillä. ISO PETTYMYS tähän mennessä.

Analyysi: Ohut edge Nintolle Top dogeista pelimäärien ansiosta. Kikkeri kompensoi hieman Lillardin jytkypotenttiaalilla.

FILTHY HELPERS:

DeMarr DeRozan vs. Donovan Mitchell


Mitchell 2 peliä ja lepuutusuhka molemmissa. DeRozan 2 peliä ja pakkorako pelata Popon poffs-unelman eteen. Selkeä etu DeRotsille, joka nakutti prologissa 80 fapo. Tasainen kaksikko kauttaaltaan.

Jaylen Brown vs. Caris LeVert

Jaylen prologissa 115 fapo, Caris 120 fapo. Tasainen kaksikko, tosin Cariksella parempi rooli oman joukkueensa ykköskoirana.

Al Horford vs. Tobias Harris

Phillyn top 2 pelaajat jäljellä. Molempien arvo nousussa viimeisiin peleihin Embiidin poistumisen myötä. Tobias 81 fapo, Al 70 prologissa. Pieni etu Tobiaksella.

Marcus Smart vs. Jarrett Allen

Allen on ollut yksi kuplan suurista voittajista. Prologissa noheva 130 fapo, sitä ennen 135 ja 119 fapon pelit. Smartinen on Smartinen.

i.png


Analyysi: Tasaista on näissäkin. Pieni etu Kikkerille Caris+Tobias+Allen voittaessa odotusarvot. Lepuutukset nousevat isoon arvoon tässäkin kategoriassa.

WAIVER STARS:

Jeff Green vs. Austin Rivers


Austin pani prologissa peppuun. Niin kauan kuin Westy on sivussa, on Rivers Greeniä parempi. Westyn palatessa homma kääntyy 10 pistettä Greenille. Prologissa iso melkein 100 fapon erävoitto Riversille.

Michael Porter Jr. vs. Jösse Rikartinen

Pelit 3-3. Porter on ollut SICK kuplassa, eikä edes Jamppa Murrayn paluu muuttanut tätä. Saavatko Harris ja/tai Barton yhtään peliä alle ennen pleioffseja? Jos eivät, niin Porter nakuttaa +100 joka pelissä. Jössen arvo nousi myös jonkin verran Embiidin loukin myötä, mutta prologin kaltaista 130+ fapon suonenwetoa tuskin nähdään. Iso etu Porter.

Kelly Olynyk vs. Duncan Robinson

Olynyk aloitti kovaa kuplassa, mutta on nyt hyytynyt parin pelin ajan. Duncan on saletti peliajan kanssa, mutta usage voi tippua taas Butlerin ja Dragicin paluun myötä. Dumbcan varmempi rooli, Olynyk penkiltä tullessa ja statskumulaattorina isompi potentiaali.

Analyysi: Porterin myötä EDGE Nintto, mutta silti tasaisempi vertailu kuin pitäisi olla.

BEST OF THE REST:

Troy Brown Jr. vs. Joe Ingles


Aika tasainen kaksikko. Molemmilla vähän ailahtelee, mutta jytkyjäkin pukannut.

Cameron Johnson vs. Derrick White

Kuplan onnistujia. Cameron paukuttanut lähemmäs 40 min per peli ja ottanut Kikkerin jengissä Oubren roolin käytännössä samoilla tehoilla. Whitelta jotain neljä 100 fapon peliä ennen valitettavaa loukkaantumista viime yönä.

Buddy Hield vs. Josh Hart

Molemmat PASKAA. Walton nai Hieldiä perseeseen viimeisen kerran, trade TÄYTYY tulla kauden jälkeen. Jösse Hartinen odotetusti paskaa muuten vaan.

Jae Crowder vs. Shake Milton

Jae pelaa samat minuutit kuin aiemmin, mutta avauksessa. Eli 15 pojoa perttiin sillä. Shake Milton ollut waiverin tuntuista, mutta nyt taas samassa tilanteessa kuin ennen koronaa. Embiid ja Simmons out eli Shake ready to operete.

Analyysi: Tasainen nelikko. Tykkään enemmän omistani, mutta tilastot eivät valehtele.

Mihin fantasy siis ratkeaa? Kikkeri hankki kahden ja puolen sadan pisteen edun prologista, joka on ISO loppua kohti. Kauttaaltaan todella tasainen settihän tässä on luvassa. Lepuutukset lienevät avainroolissa. Porzingis on ensimmäinen vahvistettu ja iso takaisku Nintolle. Kikkeri odottaa Mitchellin kohtaloa seuraavaksi.

Keskiviikkona waiverilta Nintto onnistuessaan clinchaa mestaruuden.

Ennustus: Nintto fantasymestari 2020. Onnittelut Lapualle.
 
Viestejä
9 123
Ja mestaruushan sieltä pätkähti. Pahimmat vääräleuat ja kateelliset kaakattajat puhuivat chatissa rapakauden mestaruudesta, mutta objektiivisesti katsottuna tämä saattoi olla tähänastisen fantasyn kovin mestaruus. Poikkeusolosuhteet NBA:ssa pakottivat poikkeustalentin esiin managereista ja sillä saralla allekirjoittaneelle ei löytynyt vastustajaa. On mestarin mitta osata analysoida muuttuneita olosuhteita ja lähestyä peliä "whatever it takes" asenteella. Nyt tarvittavat marginaalit löytyivät spektrin molemmista päistä. Kilpailullisissa pakkoraossa olevista joukkueista sekä paskanipuista, joilla ykkösprioriteetti oli arvioida rostereidensa talenttia. Toki sen verran on sanottava, että olin laskenut itselleni ilman loukkaantumisia noin 95% varmuudella mestaruuden maaliskuulta ja loukkispektrinkin huomioiden miltei 70 prosentin tsäännsit, joten mitään uutta bubble basketball ei tilanteeseen sinällään tuonut.

Katsotaanpa läpi miten jalkeille saatu mestaruusjoukkue sitten lopulta muodostui. Samalla myös opettelevat fantasymanagerit (11 kpl tässä liigassa vrt. Kik) saavat blue printin tulevaan menestykseen...

#1 Rudy Gobert

Legend. Pysyi tällä kertaa rosterissa koko kauden ja kiitteli mestaruudella. Aloitti hieman hitaasti, mutta intoutui 2020 puolella solid vireeseen. Myös bubblessa omalla tasollaan eli hyvin meni. Ei mikään yksikätinen viikkorohmu, mutta solid tukipilari.

#2 Ben Simmons

Treidi 29.11. w/ Marcus Smart <-> Russell Westbrook, Malcolm Brogdon
Treidi 22.12. Westbrook <-> Damian Lillard

Bensku oli turhauttava omistettava ja lähtikin paketissa Smartin kanssa Ossille. Tuo treidi meni isojen palasten osalta aika lailla tasan lopulta Westyn intouduttua joulun jälkeen jytkyttelyyn, mutta Smart oli ehdottomasti Brogdonia parempi eli Ossi voitti treidin.

Onnekseni sain pitkällisten neuvotteluiden jälkeen käännettyä Westbrookin Dame Dollaan ja loppu onkin sitten fantasyhistoriaa.

Jan 21: 212 fapo
Jan 24: 152 fapo
Jan 27: 207 fapo
Jan 30: 141 fapo
Feb 1: 194 fapo
Feb 2: 181 fapo

Arvioin treidin aikaan, että Lillardilla oli tendenssiä kuumentaa omaa tekemistään +110 tasolle kauden lähestyessä päätöstään. Portlandille on ollut aika tavallista pelata panoksellisia pelejä vielä runkosarjan lopussakin, joten luottoa löytyi tekemiseen. En silti ihan odottanut tällaista runia, joka auttoi kääntämään Kikkerin kauden ympäri isolla kädellä ja nosti lopulta poffs-taistelusta runkosarjan kakkoseksi.

Kuplassa Dame hassuttelikin sitten 142 fapon keskiarvolla ja löi itsensä lopullisesti Kik Jamsin sydämeen. Olen Suomen #1 Dame Dolla kannattaja.

#3 Trae Young

Kompensaatiovaihto Ben Simmons
Waivervaihto Bubble Austin Rivers

Traen peliä oli myös ilo seurata tällä kaudella. Todella viihdyttävä pelimies, joka on jatkossakin short listillä omissa NBA-suosikeissani. Oli ajoittain täysin pitelemätön, mutta saattoi välillä tiputtaa joukkoon absolute DUDeja. Kolmospikillä 110 tekemistä, joten en missään nimessä valita. Bubblessa hommat menikin sitten vihkoon Benskun kanssa vähemmän yllättäen. Onneksi Austin Rivers pani 150+ fapo pelin eetteriin finaalien ekana päivänä, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

#4 Marvin Bagley 3

Waivervaihto 21.2. James Johnson
Kompensaatiovaihto Troy Brown Jr.

Bagley draftin eka iso missi. Pelasi koko kaudella 11 peliä ja koko hemmetin Kings oli muutenkin täysi sirkus Waltonin alaisuudessa. Helmikuuhun asti sinnittelin, joka maksoi ainakin 2 viikkovoittoa. Vanha luottoratsu James Johnson saapui tilalle ja tekikin hyvää jälkeä Minnesotassa penkiltä käsin. Kuplaan sitten oma poika Troy Brown sisään, joka operoi 85 tasolla ilman lepuutusvaaraa. Loppu hyvin kaikki hyvin jälleen. Bagleyn kohtalo olisi monet muut managerit laittanut lopullisesti polvilleen, mutta mestarimanagerit pystyvät loihtimaan vielä näistäkin tilanteista 80+ arvoa pöytään. Ne pienet marginaalit osaamisessa!

#5 Robert Covington

Treidi 26.11. Tristan Thompson
Treidi 20.1. w/ Malcolm Brogdon <-> Davis Bertans, CJ McCollum

Tässä toinen missi, kun ensin Covington oli täysin käsittämättömästi absolut jöötiä Minnesotassa. Tristan tarjoili 90 arvoa treidin aikaan, joten no brainer vaihto. Lyhyellä tähtäimellä hyvä, mutta NBA trade DL jälkeen not so much enää. Covi meni Houstoniin jytkyttelemään ja Cavs hankki Dren ruuhkauttamaan etukenttäänsä. Onneksi ehdimme tehdä Lätkä-Antin kanssa molempia hyödyttäneen treidin, jossa Kikkeri otti sisään injuri McCollumin ja Lätkä sai instant tuottoa. Toki myöhemmin tuo treidi kostautui hieman Lätkälle, mutta huono tuuri ei woi minkään.

Davis Bertans Kompensaatiovaihto Tobias Harris
CJ McCollum Treidi 9.2. Jarrett Allen

Bertansin osalta haaveilin 100+ tuotosta, mutta poffsien alkaessa taso oli jäänyt 90 vähentyneestä peliajasta johtuen. Sillä saatiin kuitenkin kompensaatiossa mukawa palanen sisään Harrisin muodossa, joka operoikin Benskun injurin myötä 97 tasolla kuplassa. Kelepailee. Myös Vitalin hehkuttama CJ "ryöstö" kääntyi parhain päin De Antero Jortaman jäädessä pois kuplasta ja Jarrett Allenin VIHDOINKIN realisoitua koko potentiaalinsa. +30 minsaa ja 110 fapo per peli. KELEPAILI! KIITOS VITALI!!!!

#6 Kelly Oubre Jr.

Waivervaihto 28.2. Seth Curry
Waivervaihto Bubble Dario Saric
Waivervaihto Bubble Josh Richardson

Oubren loukki satutti kovaa. Siinä oli alla luopuminen Bagleysta ja Lillardin nivusvamma tuoreeltaan. Kun 100 tasolla pitkiä aikoja kauden aikana operoinut suosikkihipsterpelaajani Oubre meni samaan saveen, oli delete league lähempänä kui koskaan. Mutta niin vain Kikkeri puri huulta ja löysi waiverpaskakasasta kultaa. Seth Curry OPEROI 90 fapo tasolla kauden mennessä kesken. Harmillisesti kuplassa Seth ei ollut pelikunnossa ja scramble mode activated toi mukanaan ensin Saricin sekä lopulta wanhan kunnon Jössen. Jösseltä saatiin finaalien ekaan päivään 135 fapo. Hyville ihmisille hyviä asioita jne. KIITOS JÖSSE! KIITOS AUSTIN!

#7 Enes Kanter

Treidi 23.11. w/ Dennis Schroeder <-> Gordon Hayward, Tomas Satoransky (-> Kevon Looney -> Mikal Bridges -> Satoransky)
Satoransky Treidi 7.12. Eric Paschall
Eric Paschall, Alec Burks Treidi 11.12. <-> Aaron Gordon, Gary Harris
Aaron Gordon Treidi <-> Buddy Hield
Gary Harris waivervaihto Kevin Huerter
Kevin Huerter Waivervaihto Trevor Ariza
Trevor Ariza Waivervaihto Troy Brown Jr.
Troy Brown Jr. Waivervaihto Jordan McRae
Jordan McRae Waivervaihto Josh Richardson
Josh Richardson Waiver Draft Cameron Johnson

Hayward Treidi 11.2. Donovan Mitchell
Mitchell Waivervaihto Bubble Darius Bazley

Seiskapikin jälkeen meillä on kasassa missattu nelospick, missattu vitospick, loukkaantunut kutospick ja missattu seiskapick. Kertoo siitä, että aktiivinen ja osaava manageri pystyy surkeasta draftista huolimatta kasaamaan kilpailukykyisen jengin jopa Euroopan Kovimpaan.

Kanter lähti kuukauden tuskailun jälkeen Schroederin kanssa menemään. Toki Schroederista tuli tämän jälkeen paras penkkipelaaja koko liigassa. Mitenkäs muutenkaan. Ja Kanterkin antoi Hompalla arvoa useampana viikkona vaikka lopulta jäi alle 70 fapon pelaajaksi. Eli tässä treidissä otettiin lunta tupaan. Kylkiäisenä tullut Sato kävi waiverilla, tuli takaisin ja lähti Paschallista Vitalille. Paskalilla taas oli sen verran treidiarvoa, että kytkettynä toiseen Warriors-jamppaan lähti vaihdossa Hompalle. Hompalla kävi vähän huono tuuri näiden jannujen kanssa, mutta sitä se on G-Liiga nippujen janareihin luottaessa. Win some, lose some. Hompalta tullut Aaron Gordon flipattiin takaisin Hompalle erittäin kritisoidussa treidissä, jossa Kura-Aaron oli lopulta täysin ylivertainen pelaaja loppurunkosarjan ajan Waltonin kopittamaan Buddyyn nähden. Kuplassa kumpikaan ei loistanut.

Gary Harris flipattiin usean waivervaihdon ja tuhlattujen dolsujen myötä Cameron Johnsoniin, joka olikin yksi kuplan yllättäjistä korvaten Oubren tuotannon niin IRL kuin fantasyssa 83 fapon keskiarvollaan.

Hayward vaihdettiin Mitchelliin erittäin tasaisessa treidissä Tranceyn kanssa. Mitchell sai väistyä fantasyn viimeisinä päivinä Bazleyn edestä, joka kiittelikin 2 pelissä lähes 110 fapon keskiarvolla. Kun olet hyvä niin vittu olet vaan niin hyvä.

#8 Larry Nance Jr.

Kompensaatiovaihto Bam Adebayo

Nancelle naurettiin koko kauden ajan ja yritettiin low ballilla hankkia itselle. Who is dancing now kuitenkin helmikuusta lähtien, kun Nance paukutti Last 30 100 fapon keskiarvolla. Bam oli sitten aivan valtava pettymys kuplassa Nancen korvaajana, ei saanut MITÄÄN aikaiseksi missään pelissä.

#9 RJ Barrett

Treidi 1.11. Will Barton
Waivervaihto Bubble Duncan Robinson

Siinä hyvä hypevaihto Hompan kanssa "varmaan tuottoon". Barton oli 85, Barrett oli waiver kauden ajan. Duncan tuli sitten kuplassa sisään. Ei tehnyt tämä Lätkä-Antin ja Ossin himoitsema valkoletku mitään erikoista, mutta täytti paikkansa neljäntenätoista pelaajana.

Note to self, ei edelleenkään varailla niitä rookieita draftissa kuin viimeisillä pickeillä.

#10 Serge Ibaka

Treidi 24.10. Marcus Smart (traded w/ Simmons for Westbrook/Brogdon)

Hyvä ja reilu treidi Tranceyn kanssa. 85 arvoa 10. kierrokselta, decent.

#11 Victor Oladipo
Waivervaihto Jahlil Okafor -> Terrence Ross -> Dillon Brooks -> Alec Burks
Alec Burks Traded w/ Eric Paschall <-> Aaron Gordon, Gary Harris

Ei lähtenyt Vikkerillä tällä kaudella. Alec Burks löydettiin vihdoin waiverilta ja realisoitiin Paschallin kanssa. Operoivan Managerin toimenpiteitä nämä.

#12 Dennis Schroeder

Traded w/ Enes Kanter <-> Gordon Hayward, Tomas Satoransky

Sick value draftin loppupuolelta. Drafti kestää 15 kierrosta, se kannattaa kaikkien edelleenkin muistaa eikä olla ylimielisenä loppukierroksilla (tune: pejeton)

#13 PJ Washington

Waivervaihto Danuel House Jr.
Waivervaihto Darius Garland
Waivervaihto Jordan McRae
Waivervaihto Ky Bowman
Waivervaihto DeAnthony Melton
Waivervaihto Jae Crowder

Kuinkahan monta waiverdolsua tuossa listassa makaa? Jae Crowder oli kuitenkin hyvä lopputulema. Harmi, että pelasi avauksessa kuplassa. Menetti sen takia arvostaan sen 15 pistettä. Samat minsat ja tehot kuin penkiltä.

#14 Kevon Looney

FLEX

Juuh, ei tästä sen enempää.

#15 Jarrett Culver

Waivervaihto Luke Kennard
Waivervaihto PJ Washington
Waivervaihto Gary Payton 2
Waivervaihto Christian Wood
Traded 16.1. to Spencer Dinwiddie
Kompensaatiovaihto Caris LeVert

Tässä on mielenkiintoinen sekvenssi. Kennard oli todella syvällä sydämessä itselläni +80 arvollaan ja mukawalla katsoa. Harmillisesti injuroi, mutta lopulta löydettiin Crisu Puu. Noh, tämän kauden "vähemmän riskejä" taktiikka kostautui ja Nintto sai 110 operaattorin vaihdossa 80 operaattoriin. Onnekseni Irvingin kausi päättyi ennen aikojaan, joten Dinwiddie katsoi 90 arvoa kuplassa. Ja kun Dinwiddie sai covid, oli LeVert luonnollinen korvaaja hänelle. 93 fapo arvoa sieltä, joka luultavasti kestää vertailun Ninton saamaan Jokiciin ihan kiwasti. Loppu hyvin kaikki hyvin, hyviä asioita hyville managereille jne.

Ja näin. Eli kuten nähdään, on tärkeää onnistua draftin alkupäässä ISOJEN FAPOJEN pelaajien kanssa. On tärkeää onnistua löytämään valueta myöhemmin draftista. On tärkeää flipata treideissä joko yhden tai useamman treidin kautta arvoa itselleen ja on tärkeä löytää waiverilta valueta pitkässä juoksussa JA ratkaisuhetkillä. Se ketä luulee fantasymanageroinissa pärjäämisen olevan helppoa on kategorisesti väärässä. Se vaatii armotonta osaamista... Ja seuraavaksi tehdäänkin katsaus fantasymanagereiden tilaan ja arvojärjestykseen...

#GOAT LEVEL UNDISPUTED FULL COURT HEAVES NOTHING BUT NET#

On vain yksi Kik Jams. Kolminkertainen fantasymestari, ensimmäinen ja ainoa back-to-back mestari. Moninkertainen podiumisti, legenda, visionääri, uranuurtaja. Luonut yksikätisesti Euroopan Kovimman fantasyliigan ja nostanut kilpailevien managereiden tasoa pyyteettömällä auttamisellaan, konsultoinnilla ja mentoroinnilla.

Kaiken saavuttaneena ja erityisesti kaikkensa muille antaneena nyt on muutoksen aika. Siitä myöhemmin lisää. Mitään ei kuitenkaan ole enää todistettavaa, eikä myöskään tarvetta enää antaa. On aidosti aika lewähtää.

#FROM THE LOGO DEEP DEEP DEEP CHALLENGERS#

Kottii on edelleen rutinoitunut tekijä, joka on joka kaudella in the mix. Ei mitään lisättävää tähän. Ehdottomasti se tyyppi, jolla on selkeimmät valmiudet menestyä eikä mitään erityistä heikkoutta tekemisarsenaalissa.

Kottiin kanssa samaan kastiin kuuluu ehdottomasti myös Nintto. Ninton (kuten myös Hompan kanssa) Kikkeri jakaa syvän ymmärryksen tason huipputason tekemiseen. Molemmat jampat ovat kansallisen tason huipputekijöitä lajissaan, kuten Kikkeri fantasyssa. Pystyn arvostamaan sitä tekemisen pieteettiä, joka vaaditaan pysymiselle huipputasolla vuodesta toiseen. Nintto on ottanut askeleita eteenpäin jokaisella kaudella ja tämän kauden suoritus oli tähän mennessä tasapainoisin. Aina on pientä twiikkaamista ja Nintollakin on itselleni tuttua "homerunin hakemista" tekemisessä, vaikka ei aivan samanlaisella bravadolla. Ninton ehdoton vahvuus on pitää paatti tiukasti suunnassa ja tehdä kovia ratkaisuja, mutta silti olla kaikkien kaveri ja jeesjeesmies siirtoja tehdessä. Tavallisesti rapatessa roiskuu, mutta Ninton sosiaalinen osaaminen on niin kovalla tasolla ettei häneen pala hermo kenellekään. Se on iso apu, kun haetaan mestaruuksia ratkaisevia edgejä treideissä.

Epäilemättä Nintto on jatkossa suosikki #1 mestariksi Kikkerin ottaessa paikan takavasemmalta tai vetäytyessä kokonaan fantasykiireistä pois.

Kolmantena tietenkin kukas muu kuin Ossi. Ossi on kiistämätön talentti, high level operator, jonka ainoa heikkous on ajoittainen itseluottamuksen puute. Jatkossa entistä röyhkeämmin ja aktiivisemmin iholle tekemisessä sekä pientä varianssia joukkueen rakentamiseen niin mestaruuksia tulee sen yhden lisäksi vielä useampi lisää (fiaskokauden mestaruutta ei lasketa). Koulukadulla ja lenkkipoluilla hiottu tekeminen siirtynee myös fantasyyn, joten Ossista tullee unstoppable force todella pian. Ossi on malliesimerkki tekijästä, jolla on valmius imeä tietoa ja oppia uusia asioita osaavan mentorin rinnalla. Harmi, etteivät kaikki managerit omaa samaa kykyä...

#THREE POINT THREATS#

spudi ja Trancey menevät tähän kategoriaan sellaisenaan. Laatuvarmaa työtä, joskin molemmilta puuttuu annetusta panoksesta se viimeinen boosti tai optimointi. Jos ei ole laittaa aikaa, pitää laittaa laatua. Jos ei ole tarpeeksi laatua, pitää laittaa riittävästi aikaa. Molemmilla managereilla on kyky rakentaa kilpailukykyinen joukkue ja he pystyvät pääsääntöisesti välttämään sudenkuopat (spud harvinainen missi Drummond-treidissä). Muotoillaan asia näin - niin kauan kuin liigan keskikastissa on tämän tason veijareita, on liigan kokonaistaso hyvällä tolalla. Katsotaan riittääkö miehillä vielä nälkää fantasyyn jatkossa vai saadaanko eläkepäätöksiä lähitulevaisuudessa...

Vitali nostetaan tähän joukkoon myös. Pieteetti, jolla Vitali tutkii fantasya on ihailtavalla tasolla. Vitali varmaan kokee, että hänellä oli yllätysvalmis nippu kasassa pudotuspeleihin. Se on totta, mutta samaan aikaan Vitalin jengillä oli menossa todella, todella kovan luokan hot run kautta rintaman helmi-maaliskuussa. Tästä toki voi sitten väitellä oliko Cobe Whiten, Mits Robinsonin ja muiden vire Vitalin ennakoimaa vai sattumaa. Joka tapauksessa tekemisen suunta on oikea. Vitali näkee asiat hieman eri tavalla kuin muut, joka voi olla vahvuus tai heikkous. Ehdoton heikkous se on ollut treidineuvotteluissa, jotka eivät Vitalilla meinaa edetä mihinkään. Välttämätöntä treideissä operointi ei tietenkään ole, mutta se on yksi iso osa-alue jolla omaa jengiään voi parantaa. Katsotaan mitä season 3 tuo mukanaan Vitalille. Oman tien kulkijat ovat AINA korkeassa arvostuksessa mitä Kikkerin näkemyksiin tulee.

Homppa on ehdottomasti täällä myös. Liigan #1 asiaosaaminen lajin suhteen näkyy jo nyt tekemisessä. Homppa on myös ottanut askeleita eteenpäin niin treideissä kuin aktiivisuudessa. Kaksi suurinta haastetta tällä hetkellä on loppumaton lojaliteetti omia poikia kohtaan, joka on välillä esteenä menestykseen vaadittavalle jääkylmälle operoinnille. Myös ylenpalttinen kiltteys vaivaa. Fantasymanagerin pitää AINA olla vähän kusipää, mutta Hompan luustosta ei tunnu ilkeää luuta löytyvän. En epäile eikö kehitys voi jatkua myös ensi kaudella ja siitä eteenpäin. Tulevaisuuden nimi.

#MIDRANGE MILLENIALS#

Kikkerin kirjoissa Lätkä-Antti oli ehkä koko fantasyn lupaavin manageri vielä ennen tämän kauden alkua. Kyky ymmärtää fantasya ja hyvä asenne oppimiseen olivat aloittelevalle managerille erinomaisella tasolla. Jotain kuitenkin tapahtui kauden edetessä ja Lätkä-Antti irtisanoutui TÄYSIN mentoroinnista. Näen tämän sukupolvien välisenä erona ja ymmärrän täysin milleniaalisen tarpeen "tehdä itse", jolle annan täyden tukeni. Toki samaan aikaan en mitenkään näe sitä parempana reittinä potentiaalin realisointiin, mutta loppujen lopuksi viivan alla oleva tulos arvioidaan menestyksen mukaan. Katsotaan päättyykö Lätkän polku pokaalien täyttämään juhlintaan vai ironiseen irtisanoutumiseen fantasykokemuksen merkityksellisyydestä. Onnea matkaan joka tapauksessa.

Pejton on myös millenial experience, mutta erilaisesta äärilaidasta. Pejtonin kaltaiset yksilöt kukoistavat parhaiten milleniaalisesti totutulla tavalla itse luodussa kuplassa omilla säännöillään. Näen kuitenkin tärkeänä, ettei Pejtonin kaltaisia ihmisiä suljeta marginaaleihin vaan pidetään mukana yhteisön tekemisessä, joten 100% tuki myös Pejtonin tavalle hoitaa hommiaan fantasyssa. Ei se konventionaalisin tapa, mutta tuo omanmakuisensa suolan kokonaispottiin. On osoittanut kovan luokan operointia muilla elämän osa-alueilla kuluvan kevään aikana, joten kenties fantasymenestys seuraa myös perässä?

Killes täydentää trion. Ei ehkä perinteinen milleniaali sinällään, mutta tuskailee samalla tavalla next levelille nousemisen kanssa. Väläyttelee rajatonta potentiaalia, mutta jotenkin saa aina ammuttua itseään jalkaan pitkässä juoksussa. Voisi hyvin olla From The Logo tason kamaa, mutta tähän päivään mennessä ei ole kyennyt pitämään pakkaa kasassa kuukautta pidempään. Halu ottaa riskejä ja laittaa kaikki likoon uhkapeliasenteella on mielenkiintoinen oire, mutta jätetään syy toimintaan spekuloimatta. En näe mahdottomuutena yksittäisen kauden onnistumista, mutta edelleen 10 vuoden jälkeenkään mikään ei viittaa pysyvään korkean tason tekemiseen. Toki kaikki kypsyvät omaan tahtiinsa ja Killeksen dominanssi voi olla myös pelkkä ajan kysymys.

#MISSING WIDE OPEN LAYUPS#

Hoetje ei paljoa fantasyyn panosta. Perustason tietämys, perustason tekeminen. Ei potentiaalia kehittyä, ei motivaatiota kehittyä. Lupsakka seuramies. Fokus änärissä. Näillä mennään. Jonkun tarvitsee aina olla se heikoin.

Ja sitten viimeiseen lukuun. Tämä on viimeinen fantasykirjoitus kp.com nba fantasyn topiciin. En tule enää perustamaan uutta. Samoin fantasy nykyisessä muodossaan päättyy tähän kirjoitukseen. Kikkeri on tehnyt vuosien saatossa kaikkensa ja antanut kaikkensa tehdäkseen Kp.Com NBA Fantasysta kovimman mahdollisen fantasykilpailun maailmassa. Euroopan Kovimmaksi olemme jo tulleet. Sillä on kuitenkin hintansa. Kymmenet, jopa sadat päätökset fantasyn suunnasta, jotka ovat samaan aikaan olleet oman edun vastaisia ovat ottaneet veronsa. Sadat, tuhannet tunnit fantasyn eteen tehtyä työtä, muita auttaen ja kovemmalle tasolle nostaen ovat ottaneet hintansa. Tämän kauden menestyksen myötä tankissa ei yksinkertaisesti ole enää mitään jäljellä.

Tässä vaiheessa elämää asiat näkee kirkkaammin. Ja kun ne näkee kirkkaammin tajuaa mikä on oleellista. Tekeminen optimoituu ja fokus terävöityy. Fantasyn osalta Kikkeri on antanut kaikkensa ja nyt on todella aika levähtää. Tämä tapahtuu Kikkerin toimesta siirtämällä valta yksilöltä koko yhteisölle. Fantasyn seuraava etappi on Tegnellmäisyys.

Ruotsissa erinomaista jälkeä Covidin hoitamisen kanssa tehnyt kansanvirologi Tegnell on ihastuttanut Kikkeriä linjallaan. Sama otetaan siis nyt käyttöön myös fantasyssa. Tässä sapluuna:

1) Kaikilla managereilla on absoluuttinen valta ja absoluuttinen vastuu niin omasta kuin fantasyn toiminnasta.
2) Jokainen manageri voi tehdä päätöksiä niin fantasya kuin omaa joukkuettaan koskien totaalisella vapaudella.
3) Valtaa EI VOI ottaa pois toisilta managereilta.
4) Kiistatilanteet ratkeavat orgaanisesti. Joko yhteisellä päätöksellä tai yksilön tahdonvoimalla pysyä omassa kannassaan. Jokainen tapa hoitaa erimielisyydet on pöydällä.
5) Fantasyssa pätevät Suomen lait.
6) Jos kaikki menee pieleen, on managereilla lupa palauttaa fantasy alkuperäiseen kuosiin ja Kikkerin haltuun.
7) Softa on pyhä. Jos ratkaisu vaatii softaratkaisuja joihin kaikki eivät ole tyytyväisiä, pitää vaihtaa softaa. Alkuperäinen softa pysyy ultimaattisesti koskemattomana Kikkerin alaisuudessa. Ketään ei voi ulostaa alkuperäisestä softasta vaan pitää perustaa uusi softa uudelle fantasylle. Uusi fantasy on tietenkin epävirallinen, mutta se on siellä jatkavan porukan vaihtoehtoinen historia ja todellisuus, "kupla".

Katsotaan miten uuden kauden aloittaminen, draftijärjestys, aikataulut, scoring systeemin muutokset jne. muodostuvat. Kuka tahansa voi ottaa vastuuta mistä tahansa osa-alueesta. Kikkeri vetäytyy tässä vaiheessa huolehtimaan omasta joukkueestaan omilla säännöillään. Mikäli nautin ensi kaudella fantasykokemuksesta jatkan muiden mukana tasaveroisena managerina. Mikäli en ole tyytyväinen siirryn Mokeskimaisesti nauttimaan fantasyn seuraamisesta vierestä.

Hyvää koronasyksyä kaikille ja palataan mahdollisesti tammi-helmikuussa asiaan. Kun katson muita managereita ympärilläni, on luottamukseni todella korkealla tasolla MEIDÄN osalta. Olemme kuin ruotsalaiset, jotka tegnellmäisesti kaatavat koronan kollektiivisella yhteiseen hiileen puhaltamisella. Henkinen kasvu porukan keskuudessa on ollut niin valtaisaa, että voin hyvällä tahdolla sanoa "12 vihaisen miehen" muuttuneen "12 valaistuneeksi mieheksi" viimeisen parin vuoden aikana.

Tervetuloa tegnellmäiseen aikakauteen koko fantasyn väelle ja mahdollisille uusille managereille (Henke, are you in?)!!!

Tasavertaisemman ja oikeudenmukaisemman fantasyn puolesta,
Fantasyvirologi ja ex-LM Kik Jams
 
Viestejä
2 333
Onnittelut Kik Jamsille mestaruudesta ja kiitokset yhteyteen sopivan megalomaanisesta post-scriptistä! :)

Odotamme siis kovin monin tavoin mielenkiinnolla ensi kautta.
 
Viestejä
9 123
Mestaruudet: Kik Jams 3 ('14-'15, '18-'19, '19-'20), Kotti 3 ('11-'12, '13-'14, '16-17), Ossi 2 ('15-'16, '17-'18), Söze 2 ('09-'10, '12-'13), PoorMans 1 ('10-'11)

2. Sijat: Sampsu 3 ('09-'10, '10-'11, '12-'13), Kik Jams 2 ('15-'16, '17-'18), Ossi 2 ('18-'19, '19-'20) Legy 1 ('11-'12), Söze 1 ('13-'14), budha 1 ('14-'15), Nintto 1 ('16-'17)

Päivitetty lista talteen.
 
Viestejä
2 333
Ei siis näköjään vain mun ongelma. Mäkin ihmettelin, mihin se hävisi. Olin siis pitkästä aikaa tulossa huhuilemaan, että missä mennään ja mitä kuuluu...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös