Koripallo.com

Lapuan Kobrat 2019-2020

Viestejä
137
Eilisessä tapahtui juuri se mitä eniten oon pelännyt mahdollisesti tapahtuvan. Vaikkakin Ura heitti aivan järkyttävän kovalla prosentilla koreista sisään, ei siihen juurikaan voi piiloutua. Kobrilla oli molemmissa päissä kenttää suuria ongelmia. Puolustaa ei kiinnostanut ja hyökkäyksessä meno oli yhtä päätöntä kuin viime kausilla. Anttokaan ei yksin pysty koko joukkuetta kannattelemaan. Mitä pelaajaesityksiin tulee niin; Capps oli surkea molemmissä päissä kenttää, tyypillisesti pari kovaa henkilökohtaista suoritusta, mutta siihen se jäikin. Lewis ei tuonut kentälle mitään ja Keelyä ei näkynyt koko pelin aikana missään. Boggs oli vähiten surkein ja välillä puolustuspään asenteesta huomasi, että hän edes yritti tai häntä edes kiinnosti olla kentällä.

Toki aiemmin jo todettuani, Uralle sattui kyllä aikamoinen päätön heittopäivä ja onnistui lähes kaikessa mitä tekivät. Olkoon tämä nyt Kobrille se ohipeli. Mielestäni kuitenkin Kobrien on oltava tarkkana tämän Keelyn kanssa. Ei tuo juuri mitään uhkaa Postiin vastustajalle, löntystelee ja näyttää olevan kokoajan myös fyysisesti loppukin, kun joutuu isompia minuutteja pelaamaan.
Tuli myös huomattua tuo, että Keely oli jokaisessa tilanteessa aivan liian myöhässä. Varmaan johtuu tosiaan siitäkin että Toivonen on poissa joten isoja minuutteja joutuu pelata. Toivottavasti Ville saa taottua Cappsille järkeä päähän ja rauhoitettua kaveria vähän hyökkäyspäässä. Aivan typeriä ajamisia päin kahta tai jopa kolmea pelaajaakin korin alla ja tähän lisättynä vielä huonot heittovalinnat. Eilen Uraa vastaan ei ollut kaverilla mitään muuta mielessä kuin omat tilastot, kun alussa jäätiin rumasti jälkeen. Näyttää myös olevan pieni "diiva" joka näkyy taas sitten puolustuspäässä. Lewis on taas omasta mielestäni pelannut ihan ok, vaikka +- tilastot näyttää toista ja näen potentiaalia kehittyä tärkeäksi pelaajaksi. Boggs saa puhtaat paperit.
Lauantaina kaikki paikalle ja meteliä kunnolla kun aina niin rakas Karhu tulee vierailemaan!
 
Viestejä
137
Isot minuutit taas luvassa kuudelle pelaajalle kun Lehtoranta ei pelaa. Synkältä näyttää eikä auta yhtään, että keskiviikkona puhtaan recordin omaava Salo vastassa.
 
Viestejä
74
Marius Van Andringan ikimuistoinen ottelu, vaikka hän ei muista siitä mitään
Lukusuositus, vaikka itse sanonkin! Nyt naurattaa, mutta tapahtuma veti monet hiljaiseksi. Ura Basketin Marius Van Andringa sai tällin harjoitusottelussa päähänsä. Seurasi ”koominen” tapahtumasarja, joka saa näin jälkikäteen pelikaverit ja Mariuksenkin nauramaan.
AA4I0959-compressor.jpg
 
Viestejä
9 123
Taasko se Nenonen teloi vastustajan pelaajan?:rolleyes:

Tämä on kyllä yksi koripallon suurimpia epäkohtia. Sinne jalkoihin yms. saa heittäytyä vailla minkäänlaista vastuuta. Lukemattomia kertoja nähty minkälaista jälkeä siitä tulee, kun 0-5% mahkut päästä palloon, mutta silti mennään +100kg voimalla ilman mitään estoja kohti lattiaa.

Eikä koskaan mitään seuraamuksia.
 
Viestejä
1 895

Jos katsoitte mistä tuo tilanne lähti, niin Turja kamppasi Juhon. Isolla miehellä kun tasapaino lähtee niin siinä on kontrolli kaukana. En lähtisi tuossa tilanteessa Juhoa syyttämään.
 
Viestejä
676

Pääseehän sillä Susijengiin yrittämään samoja koiruuksia kv-tasolla.
 
Viestejä
9 123
Jos katsoitte mistä tuo tilanne lähti, niin Turja kamppasi Juhon. Isolla miehellä kun tasapaino lähtee niin siinä on kontrolli kaukana. En lähtisi tuossa tilanteessa Juhoa syyttämään.

Aina vaan tuntuu samalle miehelle sattuvan ja tapahtuvan. Mikähän siinä on?
 
Viestejä
1 895
Aina vaan tuntuu samalle miehelle sattuvan ja tapahtuvan. Mikähän siinä on?
Joillekin meistä vaan sattuu ja tapahtuu, en kuitenkaan suostu uskomaan että Juho tekee niin tahallaan. Saatan toki olla väärässä.
 
Viestejä
3 136
Ei Meidän Juho sellaista koskaan...
Turja se vanhana kettuna hankki itselleen lisäminuuttia peliin. Mutta ihan vakavasti, en nähnyt kompastuiko Turjaan. Niin tai näin noi palloon syöksymiset on aika vaarallisia ja jollain tavoin niitä pitäisi kontrolloida ja en pitäisi huutavana vääryytenä että tuosta tilanteesta muistutettaisiin Nepoa pelin tai kahden huililla...
 
Viestejä
1 895
Piti katsoa uudelleen. Turja kamppasi (ehkä tahattomasti) Juhoa, joka kompastui ja menetti pallon hallinnan. Juho syöksyi karanneen pallon perään ja teilasi Nikkarisen. Tuon syöksyn olisi tosiaan pystynyt välttämään.

Niin tai näin noi palloon syöksymiset on aika vaarallisia ja jollain tavoin niitä pitäisi kontrolloida ja en pitäisi huutavana vääryytenä että tuosta tilanteesta muistutettaisiin Nepoa pelin tai kahden huililla...
Ei olisi vääryys tosiaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös