Koripallo.com

Lapuan Kobrat 2022-2023

Viestejä
5 495
Lapuan ongelma on jo pitkään ollut se, että joukkue haalii seuran ammattimaisuuteen ja puitteisiin nähden taidoiltaan poskettoman kovia jenkkivahvistuksia, joille Lapualla pelaaminen on siihenastisen uran pohjakosketus.

Parhaassakin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että jenkit pelaavat itselleen kovilla hyökkäystilastoilla rahakkaampia sopimuksia muualle. Esimerkkejä on aika paljon jo.

Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että nämä pelaajat kruisailevat huonolla asenteella matseista toiseen, eivätkä paljoa koutsin ohjeista tai treenaamisesta välitä.

Yhteistä kaikelle on se, että Turja heittelee pelaajia vuodesta toiseen bussin alle pressitilaisuuksissa, mutta ei saa milloinkaan joukkueetta pelaamaan yhtenäisesti tai jenkkejä tekemään asioita, joiden tekeminen ei näy tilastoissa eikä lähtökohtaisesti ole kovin mukavaa.
 
Viestejä
251
Olihan toisen näköistä peliä ilman Pippeniä.
Jotenkin vapautuneempaa ja hyväntuulisempaa tekemistä koko joukkueelta.

Kahella jenkeillä mentiin ja saatiin hyvä taistelu Lahtea vastaan.
Nichols oli liekeissä, samoin Lahden Ertel ja Clarke joka jäi syötön päähän tripla tuplasta Ja tais pelata täydet 40 min.
 
Viestejä
51

Liitteet

  • Screenshot_2023-03-12-07-56-52-58_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
    Screenshot_2023-03-12-07-56-52-58_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
    368 KB · kertaa luettu: 354
Viestejä
251
Hävettää ja sylettää, silti uskomatonta että voitto Nokiasta ja Lahden ja Pyrinnön tappiot viimeistä pelistä tuo pleijari paikan.

99% varmuudella 10 sija on lopputulema.
 
Viestejä
51
Hävettää ja sylettää, silti uskomatonta että voitto Nokiasta ja Lahden ja Pyrinnön tappiot viimeistä pelistä tuo pleijari paikan.

99% varmuudella 10 sija on lopputulema.
Samoja ajatuksia. Ei näytä edes olevan haluja pudotuspeleihin. Vetelää puolustamista. Yksittäisiä väläyksiä löytyy, mutta kun kaikkien pitäisi haluta voittaa. Aiempaan verrattuna onnistuminen tuli vapareissa, joista taisi lähes kaikki upota. Kobrat on mielestäni ollut alemman loppusarjan heikoin joukkue. Valitettavasti.
 
Viestejä
162
Sellainen kausi taas tällä kertaa. Avausvoitto Karhusta ja kärkipaikka sarjan alkuvaiheilla lupailivat vähintään varmaa playoff-paikkaa, jopa kotietua.

Mutta mitä sitten tapahtui? Oma arvio on, että Kobrat olivat kauden alussa valmiimpia kuin muut joukkueet, johtuen lähinnä tutusta kotimaisesta rungosta. Muut joukkueet keskittyivät omaan tekemiseen, jolloin Kobrien hyvät yksilöt pääsivät tekemään tuhojaan. Pikkuhiljaa muiden tekeminen parantui ja vastustajat oppivat pysäyttämään Kobrien jenkit. Toki loukkaantumisiakin tuli, josta syöksykierre varsinaisesti alkoi.

Kehittyikö Kobrien pelaaminen kauden aikana? Kyllä, mutta väärään suuntaan. Ainakin jos vertaa muihin joukkueisiin. Jokainen voi puntaroida, että mistä tämä johtuu, vuodesta toiseen.

Viimeisen pressissä mentiin sen taakse, että ei ollut aikaa tehdä muutoksia jenkkirosteriin. Pippenin elekieli oli nähtävissä jo kauden ekoissa otteluissa, aikaa kyllä oli.

No, kesä ja syksyn jenkkisignaukset taas tuovat uutta uskoa tulevaan kauteen. Ehkä sitten ensi kaudella? Kotimainen rosteri alkaa olla monilta osin eläkeiässä pikkuhiljaa, Boyd ja Chukwumakaan eivät hyvän alkukauden jälkeen ottaneet askeleita eteenpäin. Ehkä sinnekin tarvitaan uudistamista.
 
Viestejä
657

Alkukausi todellakin lupaava, mutta sitten täyskäännös päinvastaiseen suuntaan. Itse näen asian niin, että Kobrat sai alkukaudella etua kovan jenkkinelikon ansiosta. Kauden alussa vastustajat eivät heistä oikein tienneet mitään. Kauden edetessä pelaajat opitaan tuntemaan, jolloin korostuu valmennuksen taso. Miten pystytään uudistumaan. Noh, kaikki sen näkivät, että ei pystytty.

Itse haluaisin pistää valmennuksen täysin uusiksi. Lehdistötilaisuuksissa pelistä toiseen syyteltiin milloin pelaajia siitä, että he eivät toteuta sovittua pelitapaa tai milloin asenne on huono. Koskaan ei katsottu peiliin.
 
Viestejä
67
Kobrat on onnistunut esim. kasvattajaseurana vai mitä mieltä olet. Ilari Seppälä, Perttu Blomgren, Panu Peltokangas, Tuukka Härsilä. Lapuan on vain liian pieni paikkakunta, että voisi pitää omansa.
 
Viestejä
346
Käännetään toisin päin, missä mielessä Kobrat on mielestäsi onnistunut?
Kuten edellä todettiin, niin huippuyksilöiden kasvattamisessa on onnistuttu. Lisäksi Lapualla on tarjottu monella kotimaiselle ja ulkomaalaisellekin pelaajalla paikka ponnahtaa seuraavalle tasolle.
Onnistuminen on myös sarjassa pitkään pysyminen ja sitä kautta koriskulttuurin kasvattaminen pienellä paikkakunnalla. Väitän, ettei Lapualla olisi tällä hetkellä reilua 200 harrastajaa ilman ammattilasjoukkueen olemassaoloa.
Ulkokoripalloilullisesti nostaisin esille sen, että korisjoukkueen myötä Lapualla on näkynyt vuosien ajan katukuvassa erilaisia ihmisiä ja uskon, että koripallo on osaltaan rakentanut pitäjästä suvaistevaisempaa paikkaa elää ja hengittää.
 
Viestejä
39
Nyt veikkauksia kehiin siitä, kuka on Kobrien seuraava päävalmentaja? Turjan Villen aika valmentajana on nyt nähty ja koettu. Ei vain eväät riitä korisliigaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös