Koripallo.com

Liigamanageri 2020-2021

Viestejä
379
Kolmannen kierroksen sijoitus tulee taas jostain väärästä solusta!
 
Viestejä
1 728
Kyllä sieltä löytyy viis tonnia Erik Sajantilasta.

Tänään kello 18 menessä siis jätettävä joukkue.
 
Viestejä
1 728
Sivusto on nyt päivitetty toimintakuntoon viimeistä kierrosta varten. Kierrokselle lähti mukaan 203 manageria. Vertailun vuoksi ensimmäiselle kierrokselle jätettiin 457, toiselle 390 ja kolmannelle 165 joukkuetta, joiden lisäksi 170 pelastettiin mukaan kakkoskierroksen joukkueillaan. Korisliiga oli kolmannen kierroksen vaihteessa varmasti aika unhoksissa ihmisten mielistä kun pelejä ei juuri ollut, joten ei tuo osallistujamäärän romahdus siinä kohdassa ole mikään kovin suuri yllätys. Varsinkin kun markkinointi jäi silloin normaalin minimaalisen sijasta olemattomaksi. Tähän jaksoon kokeiltiin sähköpostimuistutusta, jonka tosin taisi saada vain noin 60% rekisteröityneistä käyttäjistä ennen kuin serveri laitettiin väliaikaiseen karanteeniin roskapostispammäysepäiltynä tai jotain.

Kolmannen kierroksen suosituimpia pelaajia voi tutkia Pelaajatilastot-välilehdeltä. On myönnettävä, että hinnoittelussa tapahtui pari lapsusta - Antti Ahoselle ja Joel Mäntyselle lipsahti edellisen kierroksen tonnin hinta käytännössä vahingossa, kun kaverit hukkuivat allekirjoittaneelta hintoja päivitellessä muiden tonnin miesten sekalaisen seurakunnan joukkoon. Molemmille lienee tiedossa sen verran vastuuta loppukauden ajan, että oikeampi hinta olisi ollut varmaan jossain 5k hujakoilla kummallekin. Mäntysen 40 manageripisteen peli tapahtui sentään hintojen julkaisun jälkeen.

No, hinnat ovat samat kaikille, ja tällaisten sekoiluiden hyödyntäminen on keskeinen osa liigamanageria.

Top-5 valituimmat pelaajat olivat Mäntynen (28% joukkueista), Bojan (24%), Ahonen (20%), Tuomas Hirvonen (20%) ja Antto Nikkarinen (14%), eli alennuslaaria oli tosiaan tutkittu pieteetillä. Gokul Natesaniin luotti 8 manageria.

Kärjessä keikkuva PikkuMikko lähtee viimeiseen kierrokseen viimeisen päälle takuuvarmalla kokoonpanolla Nikkarinen, Mäntynen, Bracy-Davis, Grimes, Ahonen, joten vaikuttaa vähän siltä, että ainoastaan loukkaantumiset voivat enää suistaa mestaruusjunan raiteiltaan.
 
Viestejä
1 105
Hittolainen kun unohtui tuo joukkueen rakentelu ja jäi luonnosasteelle. Tavoitteena ollut top 100 -sijoitus on nyt melko varmasti mennyttä. :(
 
Viestejä
3 498

Tässä kisassahan ei ole suoraan kyse parhaiden pelaajien tunnistamisesta vaan tunnistamisesta verrattuna Mokeskin arvioon. Mun mielestä kolme ensimmäistä kierrosta vaikuttivat hyvin hinnoitelluilta, mutta nyt neljännelle kierrokselle tosiaan Mäntynen ja Ahonen meni tarjoushintaan, johon ei voinut olla tarttumatta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni osallistuja valitsi molemmat.
Oma kokemus tästä kaudesta on ollut se että on hyvin vaikea löytää neljää tai jopa viittä 8-12 rahan pelaajaa niin että kaikki pysyvät jatkuvasti tehokkaina. Omissa rostereissa Allen, Parks ja Semple olivat tuollaisia selkeitä alisuorittajia jaksoillaan. Helpompi oli löytää kolme kalliimman luokan pelaajaa, jotka täyttivät odotusarvot.
 
Viestejä
5 495
Oma jengi on Sarcevic-Huggins-Francis-Ahonen-Mäntynen. Eiköhän tällä sinne top5 nousta, mutta kyllä harmittaa pelaajien missaamat matsit todella paljon. Voitto on jo ratkaistu.
 
Viestejä
1 728
Sekä Mäntynen ja Ahonen valittiin yhteensä 15 joukkueeseen, joista seitsemän on top-15 joukkueita.

Ensi kaudelle, mikäli formaatti pysyy samankaltaisena, voisi olla paikallaan rekrytoida muutama kaveri mukaan hintojen asetteluun. Useampien silmäparien valvoessa lipsahduksien riski pienenee ja henkilökohtaiset biakset vaikuttavat vähemmän. Ideaalitilanteessa hinnat varmaankin edustaisivat jonkinlaista konsensusnäkemystä, jolloin pelissä pärjätäkseen pitäisi osata löytää helmet joita suuri yleisö ei arvosta. Tällä kaudella hinnat ovat edustaneet yhden henkilön näkemystä, eli pärjätäkseen on pitänyt löytää pelaajat jotka minä olen aliarvioinut. Toki peli toimii näinkin, mutta suuremmalla joukolla tuotetut hinnat voisivat vähentää pahasti ali- tai ylihinnoiteltujen pelaajien määrää, jolloin useammilla kokoonpanoilla olisi mahdollista pärjätä.

Ylipäätään nyt voisi olla sopiva aika herätellä keskustelua liigamanagerin jatkosta ensi kaudella. Softa on toiminut sen verran kivuttomasti, että ehdottomasti manageria olisi tarkoitus pelata myös jatkossa. Formaatti sen sijaan on vielä auki. Tällä kaudella päädyttiin tähän formaattiin, koska aikaa oli vähän, se oli helppo toteuttaa ja oli aiemmin todettu suhteellisen toimivaksi.

Nykymuotoisen liigamanagerin suurin heikkous on se, että siinä tapahtuu oikeastaan vain neljä kertaa kaudessa, ja muu aika pyöritellään peukaloita. Kokoonpanojen laajentaminen ja pelaajavaihtojen lisääminen olisi ilmeisin ratkaisu, mutta Korisliigan epätasainen otteluohjelma asettaa haasteen. Jos vaihtoja olisi käytössä useita, joukkueen rakentaminen menisi helposti otteluohjelmaoptimoinniksi, jossa valitaan pelaajat siten että oikein ajoitetuilla vaihdoilla saa kokoonpanolleen hurjan määrän otteluita kierroksen aikana. Tämä ei ole toivottavaa.

Mielenkiintoinen ajatus on myös Fantasy Premier Leaguesta tai vanhasta Euroliigan fantasiamanageripelistä tuttu systeemi, missä kauden alussa valitaan kokoonpano, johon saa tehdä pari vaihtoa viikossa läpi kauden. Esimerkiksi niin että viikko mennään samalla kokoonpanolla, ja uudet vaihdot astuvat voimaan aina maantaisin. Pelaajien hinnat voisivat päivittyisivät joka viikko, jolloin päätöksenteossa olisi mukana jonkinlainen "osta halvalla, myy kalliilla"-näkökulma. Hinnat voisivat määräytyä jollain laskentakaavalla, esimerkiksi Euroliigamanagerissa pelaajan hinta oli joku kausikeskiarvon funktio, mutta yhdessä hintapäivityksessä hinta voi nousta tai laskea korkeintaan 15%. Tässäkin ongelmaiksi saattaisi muodostua epätasainen otteluohjelma, missä järkevimmät kokoonpanot sanelisi otteluohjelma eikä pelaajien laatu.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, joten ideoita, ajatuksia ja kommentteja saa esittää vapaasti.
 
Viestejä
3 498
Mun mielestä tällainen yksinkertainen, neljän jakson malli sopii mainiosti. Jos formaatti muuttuu monimutkaiseksi, osanottajamäärä todennäköisesti vähenee.Monimutkaisempi järjestelmä vaatisi lähes päivittäistä seurantaa.
Jos vaihtojen määrää pystyy softassa jotenkin kasvattamaan, sattumalla ei olisi niin suurta merkitystä. Nyt 2 loukkaantumista / sairastumista rosterissa yhden jakson aikana on todella korjaamaton paikka.
 
Viestejä
6 444

Tämä olisi hyvä parannus ensi kautta ajatellen.

2-3 vaihtoa/kierros ja 1-2 vaihtomiestä lisää?
 
Viestejä
1 718
Heitän pyyhkeen kehään jo 4. kierroksen osalta tämänpäiväisten matsien perusteella: Sarce-Natesan-Karvonen-Toivonen-Ahonen

Karvonen näköjään sivussa ja Natesan tuhnu...
 
Viestejä
9 123
Liigamanagerin voittajalle paikka Euroopan kovimpaan?
giphy-downsized-large.gif
 
Viestejä
3 498
Mokeski, hoi. Yritin tehdä muutoksen joukkueeni rosteriin, mutta jostain syystä en pääse liigamanageri.net -sivustolle. "Sivustoon ei saada yhteyttä". Onko vika mun laitteissa vai toisessa päässä?
 
Sama ongelma täälläkin.

P.S. Huonosti menee noin muutoin managerissa...
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 818
Mokeski, hoi. Yritin tehdä muutoksen joukkueeni rosteriin, mutta jostain syystä en pääse liigamanageri.net -sivustolle. "Sivustoon ei saada yhteyttä". Onko vika mun laitteissa vai toisessa päässä?

Mokeskille vihje, näitä ongelmia vasta sitten kun on osallistumaksut saatu kerättyä.
 
Viestejä
1 728
Joo, kaikilta joilta on jäänyt osallistumismaksu maksamatta on nyt evätty pääsyoikeus sivuille loppukaudeksi.

Todellisuudessa domainrekisteri laittoi liigamanagerin verkkotunnuksen hetkeksi jäähylle, koska olin unohtanut vahvistaa niille etten ole robotti. Yritän parhaillaan todistella kavereille ettei ei ole aivan näin.

Siihen saakka vaihtojen tekeminen onnistuu vain manuaalisesti, eli ilmoittamalla joko tähän ketjuun, minulle yksityisviestillä, tai sähköpostilla liigamanageri@gmail.com.
 
Viestejä
1 728
Liigamanageri.net on saatu takaisin haltuun.

Pyydetyt pelaajavaihdot on nyt tehty, käykäähän tarkistamassa vielä jossain vaiheessa että meni oikein.
 
Viestejä
3 498
Sivusto toimii. Tosin ainakin minulle se tarjosi vielän neljännen jakson pelaajavaihtoehtoa, vaikka vaihtoni on jo käytetty (mielelläni toisin Antero Lehdon kyllä varapointin paikalta kentälle Nokian nykyrosterin takia).
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös