Koripallo.com

Naisten divari 2019-2020

Viestejä
1 008
Nyt olivat rosterit tulleet näkyviin muiden paitsi Capitalsin osalta. Tein muutaman havainnon niistä.
Namikalla rosterissa vain kaksi junnuikäistä pelaajaa (Ollilainen & Sutinen.) Näin ollen runko nojaa vahvasti nuoriin aikuisiin ja vaikuttaisi olevan siinä mielessä saman tyyppinen proggis kuin Riento.

Saa nähdä kuinka paljon Namikan junnuista Sutinen ja Ollilainen ehtivät naisten divaripeleihin mukaan kauden aikana. Samaa kannunvalantaa ei pääse nyt tekemään Helmi Basketista kun kokoonpano vielä puuttuu. Kaipa se sieltä kohta tulee. Riennon joukkueessa odotin näkeväni yhden viime kesän EM-junnun.
 
Viestejä
405
Naisten ykkösdivisioona on valmiina käynnistymään. Viime kausina pääkaupunkiseutu on hallinnut sarjaa, mutta tällä kaudella komento saattaa tulla läntiseltä alueelta. Alkava divarikausi on tänäkin vuonna arvoituksellinen ja joukkueiden peluutuksessa tapahtuvat muutokset voivat sekoittaa ennakkokaavailuja suuresti. Epävarmuutta lisää se, että neljä päivää ennen sarja-avausta joukkueiden kokoonpanot puuttuvat liiton sivuilta. Näistä lähtökohdista oma ennuste runkosarjaan:

1. Pyrintö

On vain yksi ennakkosuosikki: Tampereen Pyrintö. Siirtomarkkinoilla pyörremyrskyn lailla liikkuneet Pyynikin punaiset pimut ovat kasanneet kovatasoisen paikallissävytteisen joukkueen, jossa on kokoa ja näköä harvinaisella tavalla. Liisa Taponen, Emma Törnblom, Matilda Mässeli ja Sanni Lepola pelaavat palloa eri korkeuksissa kuin vastustajat keskimäärin. Kun joukkueesta löytyy lisäksi vielä Teresa Seppälä, Jemina Vidgren, Aino Lampinen ja Iina Mäkelä, ei vastustajan tarvitse stressata levypallojen keräämisestä. Niitä tuskin on muille tarjolla. Pyrinnön pienempi kalusto tullaan haastamaan kauden mittaan, eikä kaikista peleistä irtoa helppoja voittoja. Näin kauden alla voi kuitenkin hyvällä syyllä ounastella Pyrintöä divarimestariksi.

2. EBT

Espoon johtava naiskoripalloseura EBT on vahvistunut kesällä tuntuvasti minkä ansiosta se nousee ykkösdivarin ennakkosuosikkien joukkoon. Osa liigapelaajista piipahtanee divarin puolella, osa pelaajista keskittynee eritoten divaripeleihin. Myös seuran lahjakkaasta juniorikaartista nähdään edustusta naisten divarissa. Päivän kokoonpanossa tullaan näkemään vaihtelua ja se tekee Rehtorintien ryhmästä hankalasti veikattavan joukkueen. Yllätystappioitakin saattaa tulla. EBT jyllää laajuudella ja laadulla, sillä irtoaa runkosarjan kakkossija. Sarjan neljännen kierroksen ottelua Pyrintö – EBT odotetaan jo nyt kuumeisesti.

3. TuRi

Turun Nunnavuoressa ovat ovet käyneet ja välillä paukkuneetkin. Varsinais-Suomen ykkösseura tuo divariin hieman uudistuneen nipun, joka on valmis kamppailemaan kärkipään sijoituksista. Divaripelaajien eliittiin kuuluvat Aada Pekkalainen ja Venla Määttänen saavat rinnalleen tuttujen pelikavereiden lisäksi Espoon suunnalta Christel Vialenin ja Aino Rauhansalon. Riennon pelistä löytyy laatua, tehokasta siirtymäpelaamista ja hyviä taktisia valintoja, tasaisuudessa on sen sijaan ollut puutteita. Jos joukkue pysyy yhtenäisenä ja pelaa logolle, niin edellytykset on aina finaalipaikkaan.

4. Helmi Capitals

Vuodesta toiseen divarin kärkipäässä keikkunut Helmi Capitals on hieman uudenlaisessa tilanteessa. HBA:n liigarinki on aiempaa kapeampi ja liikkumavaraa sarjojen välillä on sitä kautta vähemmän. Tämä tulee heijastumaan joukkueen sarjasijoitukseen. Tessa Virtanen ja Asta Sillanpää tuovat raudanlujaa ottelurutiinia nuorempien pelaajien tueksi. Liikkuva ja syöttölinjoja hamuava puolustus aiheuttaa vastustajille vaikeuksia etenkin kotisalissa. Vieraspeleissä saatetaan nähdä joitakin repsahduksia kun Capitals ei saa vahvinta kokoonpanoaan tielle tai raiteille.

5. Honka Akatemia

Espoon kakkosjoukkueen kakkosjoukkue on mysteerikombo, jonka menestystä on hyvin vaikea arvioida. Hongan mittavasta pelaaja-arsenaalista ammennetaan voimavaroja divarin kehitysjoukkueeseen ja se takaa sarjapaikan. Honka Akatemia on varmuudella nuori ja energinen. Se on erittäin todennäköisesti myös menetysherkkä ja pelit saattavat olla riemukasta, mutta samalla valmentajan mielenrauhaa koettelevaa surffailukorista. Mikäli liigajoukkueen listoilta saadaan runsaasti tukea, on divarin hallitseva mestari Honka Akatemia aivan kärkitaistelussa. Hurjimmillaan se voi jopa sekoittaa Pyrinnön nousuhaaveet.

6. HNMKY

Viime kauden sekalaisimpiin divarijoukkueisiin kuulunut HNMKY lähtee alkavaan kauteen enemmän vakioidulla ryhmityksellä. Kokoonpano on suurelta osin tuttu jo edellisvuodelta; muutama viime kauden viisikkopelaaja on kuitenkin poissa. Namikalla on heittää kentälle Johanna Soppelan ja Linda Hemmannin kaltaisia laadukkaita divaripelaajia, mutta vaihtopenkiltä ei löydy riittävästi tukea aloitusviisikolle. Juniori-ikäisten pelaajien mukanaolo / poissaolo tulee vaikuttamaan Malmilta Helsingin keskustaan siirtyneen namikalaisjoukkueen voittosarakkeeseen. Onnistuessaan lähellä pleijareita.

7. Kataja Basket

Viime kauden sensaatiojoukkue teki kevätkaudesta vahvistuksillaan yleisölle hekumallisen. Tämänkin kauden alla on kuultu meheviä huhuja kokoonpanosta – nimilista on kuitenkin leikkinyt kuurupiiloa. Sandra Keskevaari, Anni Laurikainen ja Claudia Kärnä ovat joukkueelle tärkeitä tukipilareita ja he johdattavat joensuulaisjoukkuetta vahvoihin ottelun aloituksiin. Vaihtopenkiltä ei tule samantasoisia apujoukkoja, mikä tekee peluuttamisesta hankalaa. Pitkät vieraspelimatkat ja kapea materiaali estävät kärkisijoille pääsyn. Paitsi jos jenkkikortit lyödään pöytään jo varhain – sitten tie on auki tähtiin.

8. BC Nokia

Kesällä Nokian suunnasta kuului huolestuttavia huhuja joukkueen pelaajamäärästä. Nokialaisen palloilun ystävien iloksi Näädättäret on saanut pätevän joukkueen kasaan. Mona Luoto ja Johanna Timperi lienevät avainroolissa kuten myös tarkkakätinen Tuulia Timo silloin kun Lappeenrannasta mukaan pääsee. 03-04 syntyneitä junioreita tullaan näkemään myös joukkueessa, mutta heidän panoksensa ei kanna vielä Nokiaa pitkälle. Valmennuskaksikko Kucevic ja Halonen tasapainottaa hyvin toisinaan ja saattaa repiä pelaajista maksimisuorituksen irti. Se ei kuitenkaan tarkoita paikkaa neljän joukossa.

9. Puhuttaret

Ringside-yhteistyön päättyminen ja siihen liittyvä pelaajaliikehdintä muokkasi vantaalaisen lähiöseuran joukkueen uuteen uskoon. Naisten divarin kaikkien aikojen pistenikkari Laura Vatanen takoo edelleen rautaisia tehoja. Miisa Pylkkänen ja Veera Puustinen tuovat tärkeää lisärutiinia joukkueeseen. Rosteri ei riitä divaripeleissä pitkälle ja edessä saattaa olla kivulias kamppailu putoamista vastaan. Päävalmentaja Mikko Kurki saa käyttää kaikki kokeneen coachin konstinsa laittaakseen puolustuksen kuntoon ja ohjatakseen Martsarin mimmit sarjataulukon puolivälin tuntumaan.

10. Catz Kakkone

Pelaajalista on yksi sarjan kepeimpiä, puutteita on niin puolustuspelaamisessa kuin hyökkäyspään taidossa. Paperilla Kakkone on putoamisvaarassa. Harjoitusotteluiden voitot Katajasta ja Helsingin NMKY:sta kuitenkin osoittavat, että karjalaisissa on potentiaalia ja he tulevat taistelemaan otteluissa tosissaan voitosta. Häntäpään sijoitus ei siis ole kirkossa kuulutettu. Peluutus lienee paljon liigajoukkuetta tasaisempaa, mahtaako se olla vahvuus vai heikkous. Kauden aikana useita pelaajia nousee vuorollaan esiin; Sara Behm ja Iiris Muhonen taitavat loistaa kirkkaimmin. Kuinka käy sarjapaikan?

Selkeästi on asiantuntemuksella laadittu lista.

Omalla listallani olisi vain pieni ero - kärjessä olisi rinnakkain Pyrintö ja Riento ja EBT olisi kolmas.

Riennon materiaali riittää vaikka mihin, varsinkin jos joukkue löytää paremman yhtenäisyyden ja kypsemmän taktisen osaamisen.

Toisaalta Pyrinnön nuoret naiset ovat terveinä ollessaan todella kovia. Pyrinnön heikkous taas on loukkaantumisalttius. Taitoa, kokoa ja osaamista löytyy niin kentältä, penkiltä kuin penkin päästä.

EBT taas on kärkimatseissa aika riippuvainen siitä, että montako liigan vaihtopelaajaa on mukana divaripeleissä. Parhaimillaan erittäin hyvä.

Joku muu näiden kolmen ulkopuolelta kärkikolmikkoon olisi ainakin minulle iso yllätys.
 
Viestejä
131
Riennon materiaali riittää vaikka mihin, varsinkin jos joukkue löytää paremman yhtenäisyyden ja kypsemmän taktisen osaamisen.

Toisaalta Pyrinnön nuoret naiset ovat terveinä ollessaan todella kovia. Pyrinnön heikkous taas on loukkaantumisalttius. Taitoa, kokoa ja osaamista löytyy niin kentältä, penkiltä kuin penkin päästä.

EBT taas on kärkimatseissa aika riippuvainen siitä, että montako liigan vaihtopelaajaa on mukana divaripeleissä. Parhaimillaan erittäin hyvä.

Varmaan Riennolla sama haaste kuin Pyrinnöllä eli pysyvätkö kaikki suhteellisen ehjinä ja pystyvät siten harjoittelemaan. Mihin viittaa kypsemmällä taktisella osaamisella? Aika "vihreä" jengi kuitenkin kaikin puolin, aikuispelaajatkaan eivät ole merkittävän kokeneita Suomista lukuunottamatta. En usko heidän nousevan runkosarjan ykköseksi ainakaan, kakkospaikkaankin saavat tehdä todella ehjän suorituksen joukkueena.

Toivottavasti EBT ottaa tämän sarjan kuitenkin sen verran vakavasti, että eivät pelaa pelkästään sarjapaikan säilymisen puolesta. Ymmärrän toki, että liiga on ykkönen ja mennään se edellä kokoonpanoja laatiessa. Heillä pelaajien terveystilanne varmaan se ykköskysymysmerkki myös.

Onko millään jengillä mahdollisuus nousta "mustaksi hevoseksi" tällä kaudella? Voisiko esimerkiksi Namika yllättää pelaamalla itsensä neljän joukkoon?

Katajan touhu näyttää jo lähtökohtaisesti siltä, että ei kiinnosta katsoa yhtään heidän otteluaan. Tätä kahdeksikkoa varten piti saada sarjapaikka säilytettyä viime kaudella jenkkien voimalla? Eivät saa edes kymmentä pelaajaa kasaan. Väittäisin, että Huima / JBA olisi hyötynyt sarjapaikasta enemmän. Tyttö- ja naispelaajia on sillä alueella selkeästi suurempi määrä.
 
Viestejä
405
Varmaan Riennolla sama haaste kuin Pyrinnöllä eli pysyvätkö kaikki suhteellisen ehjinä ja pystyvät siten harjoittelemaan. Mihin viittaa kypsemmällä taktisella osaamisella? Aika "vihreä" jengi kuitenkin kaikin puolin, aikuispelaajatkaan eivät ole merkittävän kokeneita Suomista lukuunottamatta.

Viittaa siihen, että sekä valmentaja (olisiko kolmas kausi alkamassa) että 5-6 pelaajan ydinrunko ovat taas vuoden kokeneempia. Ja siihen, että viime vuoden joukkueesta on lähtenyt ainakin 5 kpl 2000- luvulla syntynyttä pelaajaa ja sisään on tullut 1990- luvulla syntyneitä (Rauhansalo, Vialen). Eväitä kypsempään taktiseen osaamisen siis on ( verrattuna aikaisempaan).
 
Viestejä
12
Namikalla rosterissa vain kaksi junnuikäistä pelaajaa (Ollilainen & Sutinen.) Näin ollen runko nojaa vahvasti nuoriin aikuisiin ja vaikuttaisi olevan siinä mielessä saman tyyppinen proggis kuin Riento.

Divarissa näyttää olevan muutama joukkue, jotka satsaavat pääsääntöisesti aikuispelaajiin. Helsingin Namika ainakin. Ja Turun Riento. BC Nokia varmasti myös. Ja Catz2. Sitten on muutama, jotka ottavat kaikki edes kävelemään pystyvät iästä riippumatta. Ja sitten on ainakin yksi ensisijaisesti hyviä junioreita kehittävä seura, kuten Honka. Ja pari seuraa josta en osaa ottaa selvää.
 
Viestejä
131
Viittaa siihen, että sekä valmentaja (olisiko kolmas kausi alkamassa) että 5-6 pelaajan ydinrunko ovat taas vuoden kokeneempia. Ja siihen, että viime vuoden joukkueesta on lähtenyt ainakin 5 kpl 2000- luvulla syntynyttä pelaajaa ja sisään on tullut 1990- luvulla syntyneitä (Rauhansalo, Vialen). Eväitä kypsempään taktiseen osaamisen siis on ( verrattuna aikaisempaan).

Ainakin teorian tasolla juuri näin. Nähtäväksi jää, miten tuota kokemusta pystyvät hyödyntämään.

Ja sitten on ainakin yksi ensisijaisesti hyviä junioreita kehittävä seura, kuten Honka.

Hongalla pelaisi aikuisia divarissa, jos niitä olisi. Junioreilla rosterin täyttäminen lienee siis enemmänkin pakko kuin "seuran linjaus."
 
Viestejä
131
Muutama kysymys heräsi tästä ensimmäisestä sarjakierroksesta.

1) Miten pahasti Laura Vatasen polvi meni? Loukki tapahtui heti ekoilla peliminuuteilla eikä hän palannut sen jälkeen enää kentälle. Nuorelle ja kokemattomalle Puhuttarien joukkueelle olisi valtava menetys, jos Vatanen joutuisi jättämään jo nyt leikin kesken.

2) Tätäkö varten Katajan piti saada säilytettyä sarjapaikkansa? Käytännössä pelasivat kuudella pelaajalla koko matsin. Ekaan puoliaikaan 24 pinnaa...

3) Missä Pyrinnön pelaajien liigakokemus näkyi? 32 pallonmenetystä melko passiivista Honkaa vastaan. Ovat kuitenkin valmistautuneet kauteen pääasiassa pelaamalla liigajoukkueiden kanssa ja nyt sarjakauden avaus oli melko "lattea."

4) Tessa Virtaselta aivan tajuton 13 koriin johtavaa syöttöä, samalla siis koko kauden ensimmäinen tripla-tupla tässä sarjassa. Matsia ei jostain syystä ole nähtävillä Elisa Viihteeltä tällä hetkellä. Osaako kukaan sanoa minkälaisista tilanteista nuo syötöt tulivat?
 
Viestejä
405
Missä Pyrinnön pelaajien liigakokemus näkyi? 32 pallonmenetystä melko passiivista Honkaa vastaan. Ovat kuitenkin valmistautuneet kauteen pääasiassa pelaamalla liigajoukkueiden kanssa ja nyt sarjakauden avaus oli melko "lattea."

Pyrinnön pelaajien liigakokemus ( peliaikaa reilusti alle 10 min keskimäärin) näkyy ehkä just tuolla tavalla? Nyt kun on vastuuta enemmän ja pitää myös luoda jotakin, niin menetyksiä tulee ainakin aluksi enemmän. Roolin vaihto muutaman minuutin tuuraajasta vastuun kantajaksi voi ottaa aikansa.
 
Viestejä
1 168
4) Tessa Virtaselta aivan tajuton 13 koriin johtavaa syöttöä, samalla siis koko kauden ensimmäinen tripla-tupla tässä sarjassa. Matsia ei jostain syystä ole nähtävillä Elisa Viihteeltä tällä hetkellä. Osaako kukaan sanoa minkälaisista tilanteista nuo syötöt tulivat?

Taitaisi olla paras vastaus että kaikenlaisista tilanteista. Siinä tuli pari nopeampaa avausta, takaoveen syötti jonkun. Helmi heitti vapareita paljon terhakan korillemenon ansiosta ja niistä kirjattiin muutama syöttö. Lisäksi Virtanen syötti Blomfeltille pari kolkkia. 13 syöttöä oikeuttaa kaikkein aikojen kakkostilaan divarissa.

Syöttöjen lisäksi Virtanen oli pirun kova muutenkin. Käytti hyvin palloskriinin jälkeiset heittopaikat, haki riboja ja pani yhden nätin blokin palloon ajotilanteessa. Player of the week.
 
Viestejä
131
Pyrinnön pelaajien liigakokemus ( peliaikaa reilusti alle 10 min keskimäärin) näkyy ehkä just tuolla tavalla? Nyt kun on vastuuta enemmän ja pitää myös luoda jotakin, niin menetyksiä tulee ainakin aluksi enemmän. Roolin vaihto muutaman minuutin tuuraajasta vastuun kantajaksi voi ottaa aikansa.

En oikeasti olettanut, että liigakokemus näkyy näissä matseissa mitenkään, kun tosiasiassa kokemusta on lähinnä liigajengin mukana harjoittelemisesta. Uutisointi ja keskustelu Pyrintöön liittyen on vaan ollut sen suuntaista, että nyt on tosi kova nippu kasassa, koska on "liigakokemusta" useammalla pelaajalla. Todellisuudessa kauden alku tulee varmasti olemaan vaikea juuri tuosta syystä, että uuteen isompaan rooliin kestä tottua. Pyrintö luultavasti parantaa kauden aikana paljon.
 
Viestejä
2 534
Tämän päivän TV-ottelu oli Namika vs Riento. Namikalla oli etsikkoaika neljännessä erässä, kun Ollilainen riisti pallon kahdesti ja viimeisteli molemmista nopeista hyökkäyksistä pisteet Namikalle. Väsynyt Riento säilytti johtonsa vapaaheittojen turvin, mutta niistäkin osa meni ohi. Molemmat joukkueet pääsivät toistuvasti hyökkäyksissään layup-ratkaisuihin. Riento viimeisteli ne rutiinilla, mutta Namikalla ne usein epäonnistui.

Pohdin harjoitteleeko Namika lainkaan uudessa kotisalissaan? Kuinka tärkeää on päästä myös harjoittemaan omassa kotisalissa riittävän kotiedun saavuttamiseksi?

Namikan parhaana palkittiin Kervinen, jolla kolmoset onnistuivat 67% tarkkuudella. Hemmannin pelitilanneheitot osuivat 75% tarkkuudella. Luulin, että tuo kaksikko olisi jo siirtynyt kokonaan valmennushommiin. Hyvin näyttää myös tuo pelaaminen edelleen sujuvan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 168
Jokunen pelaajapäivitys divariin:

EBT:n kokoonpanossa on Lotta Aaltonen. Lotta nousee saman tien kamppailuun sarjan parhaan pelaajan tittelistä.

Kataja saa yhdeksännen pelaajan kun Saara Pirskanen liittyy joukkueeseen. Odotamme edelleen tietoja ulkomaalaisvahvistuksista.

Puhuttarien Laura Vatasen kausi on tietojeni mukaan ohi ensimmäisen pelin loukkaantumisen takia.
 
Viestejä
160
Juu, ihmetyttää tuo Katajan touhu, pakolla pysyttiin sarjassa ja eilen Puoliväliin Kataja teki yhden 3 pist. Korin ja 6vapaaheittoa.kai heillä jokin suunnitelma on(joulun jälkeen 3 jenkkiä) mutta tuo ei ollut kyll tälle sarjatasolle sopiva joukkue
 
Viestejä
131
EBT:n kokoonpanossa on Lotta Aaltonen. Lotta nousee saman tien kamppailuun sarjan parhaan pelaajan tittelistä.

Mahtavaa saada noin kokenut peluri tähän sarjaan. Nostaa sekä oman joukkueensa osaamista että koko sarjan arvoa.

Juu, ihmetyttää tuo Katajan touhu, pakolla pysyttiin sarjassa ja eilen Puoliväliin Kataja teki yhden 3 pist. Korin ja 6vapaaheittoa.kai heillä jokin suunnitelma on(joulun jälkeen 3 jenkkiä) mutta tuo ei ollut kyll tälle sarjatasolle sopiva joukkue

Koko ajan on ollut nähtävillä, ettei tuossa projektissa ole mitään pitkäjänteisyyttä tai suunnitelmallisuutta edes mahdollista rakentaa. Aivan käsittämätöntä touhua. Ja hehän kahdella tai kolmella jenkillä tulevat taas sekoittamaan myös mahdollisten playoff-joukkueiden asetelmia keskenään, mikä ei myöskään ole tervetullutta.
 
Viestejä
44
Puhuttarien Laura Vatasen kausi on tietojeni mukaan ohi ensimmäisen pelin loukkaantumisen takia.

Minuutti kaks sekunttia on varmaan lyhimpiä kausia kellään koskaan. Lauraa olisi kyllä eilisessä Puhuttarien pelissä tarvittu hetkillä jolloin Puhuttarien olisi pitänyt peli voittaa tuomaan vähän kokemuksen tuomaa rauhallisuutta ja harkintaa kentälle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös