Koripallo.com

Naisten divari 2021-2022

Viestejä
159
Katselin tuon matsin oikein innostuneena, sillä kumpikin joukkue oli päässyt jäämään huonolle huomiolle kauden ensimmäisissä peleissä. Tästä pelistä jäi yksi asia erityisesti mieleen.

Ottelun alku osoitti mitä vanha fraasi "keskitytään omaan tekemiseen" voi tarkoittaa koriksessa. Honka aloitti pelin miettien täysin omaa tekemistään. Veikkaan että matsiin valmistautumisessa ei ollut juuri vastustajaan tai sen pelitapaan keskitytty. Kun peli alkoi espoolaiset olivat aivan hukassa siitä mitä omassa kenttäpäädyssä tapahtui. JBA liikutti palloa nopeasti ja harkitusti, liikkui fiksusti eikä puolustus tiennyt mitä vastustaja touhuaa. Invaasiopelien maailmassa liiallinen keskittyminen omaan tekemiseen voi olla haitallista.


Muista matseista vielä express-nostoina:
  • BC Nokia ja ToPo jatkavat ainoina ilman tappiota viikonlopun kierroksen jälkeen. Capitals kiusasi nokialaisia ihan kunnolla puoliaikaan saakka, mutta kolmannella jaksolla kyyti oli kylmää. Kärkikaksikko kohtaa ensi viikonloppuna.
  • Puhuttaret ja EBT II jäivät nollakerhoon myös tämän viikonlopun jälkeen. Riento otti avausvoittonsa Puhuttarien kustannuksella.
Kuvia Martinlaaksosta www.basketball.kuvat.fi
 
Viestejä
12
NAISTEN 1-divisioonan “Power Ranking 2021-2022” nro2. Aika ennen sarjan giganttisten suosikkien ensimmäistä kohtaamista (Ranking tehty ennen 14.11.2021 pelattavaa kierrosta.)

1.Bc Nokia(6-0)WWWWWTodella tylyt voitot niin Helmestä kuin HNMKY:stä antoivat sellaisen signaalin kaikille sarjan joukkueille, että jos ei oikeasti ole valmis, niin kannattaa kääntyä kotiin päin jo ennen Nokian rajaa. Hurjassa iskussa on ranking-kärki ennen kauden ensimmäistä titteliottelua ja kun tehoja tulee kokoonpanosta laajalla rintamalla niin pakko on nostaa hattua koko joukkueelle pelaajia, valmentajia ja taustoja myöden! "ARE YOU NOT ENTERTAINED?!!!!!!"
2.Torpan Pojat II(6-0)WWWWWToPo hoiteli Pantterit ja Puhuttaret. Tämä kiinnostaa kaikkia yhtä paljon kuin viikon vanhat lottonumerot. Sen sijaan ennakointi siitä kumpi hoitaa syyskauden odotetuimman koitoksen ja jatkaa syksyä tappiottomana on kaiken keskiössä. Voitto ratkennee ennen ottelua tapahtuvaan, ei punnitukseen, vaan valmentajien Syrjänen-Kucevic kättelyyn. Kumpi puristaa henkisen yliotteen siinä hetkessä on vahvoilla myös parketilla. Ida Myllyoja on hieno pelaaja ja Elina Mäntynen heittää kaarelta edelleen alle tasonsa (ihan vaan, että tulee pelaajistakin tähän jotain). Tartutaan joukkueen pelisuorituksiin tarkemmin seuraavassa rankingissa.
3.HNMKY(4-2)WLWLWPirkanmaan tuplasta saldona voitto ja tappio. Nokia oli vielä liian kova pala tässä vaiheessa kautta, mutta Pyrintö kaatui tyylikkäästi kotisalissa.Tässä vaiheessa raadin Wilma Tuomi-fanclub jaosto haluaa kertoa, että tällä kaudella HNMKY:n myydyimmät fanipaidat eivät kuulu enää Lotta Aaltoselle. Loistelias 24 pinnan suoritus tamperelaisia vastaan ei jättänyt ketään kylmäksi ja nuoriso-osasto parantanee vain kauden edetessä. Nauttikaa ihmiset niin kauan kuin voitte näistä nuorista ja kokeneista pelaajista!
4.Pyrintö Akatemia(5-1)WWWWLSarjan ensimmäinen kärkipään joukkueen kohtaaminen ja tuloksena kauden ensimmäinen tappio. Suoritus oli kuitenkin hyvä ja HNMKY karkasi vasta kun 33 minuuttia oli pelattu. Alkukauden huikeassa heittoiskussa ollut Sandra Koutonen puuttui kokoonpanosta, mutta sarjan tarkin paljon kolmosia heittävä pelaaja, Anna Peltola, kantoi kortensa komeasti kekoon ja nakutteli 18 pinnaa taululle. Seuraavat ottelut Helmeä ja ToPo:a vastaan näyttävät pysyykö alkukauden vakuuttava pelin taso edelleen. Ranking Raijat ja Reijot ovat yllättyneet positiivisesti Pyrinnön suorituksista!
5.Helmi Capitals(3-3)LWLWLLinja pitää Capsin suorituksissa, heikommat voitetaan, kärkijoukkueille tulee takkiin. Nokiaa vastaan Helmi väläytti kahden ensimmäisen erän aikana, mihin Malmilla voidaan parhaimmillaan pystyä ja joukkue johtikin 7 pinnaa isolla tauolla. Ison tauon jälkeen Nokian mehupulloista löytyi jotain ihan muuta kuin ekalla 20 minuuttisella ja Helmi siirtyi ottelussa katsojan rooliin. Jos joukkue saa parhaan kokoonpanonsa liikkeelle, on kyseessä edelleen sarjan top 3 joukkue. Saako se sitä ikinä, on ehkä tämän kauden suurin mysteeri, jota jäämme seuraamaan jännityksellä.
6.Jyväskylä Basketball Academy(4-1)LWWWWJyväskyläläiset ovat rallatelleet avauksen jälkeen voitosta voittoon, mutta trendi, jossa pelissä vaivutaan vastustajan tasolle toistuu kerta toisensa jälkeen. Tätä tilannetta ei ainakaan helpota sarjan parhaisiin korintekijöihin kuuluvan Annika Aarrejoen loukkaantuminen. Honkaa vastaan alku oli suvereeni duo Mikkonen&Lepistö rytmittäessä hyökkäystä ja Paanasen viimeistellessä läheltä sekä kaukaa. Ottelun edetessä vauhti muokkaantui vastustajalle sopivaksi ja eroa olisi voinut lopussa olla lähemmäs 30 pinnaa, irtosi voitto lopulta vain 12 pisteellä. Mikäli loukkaantumishuolia tulee vielä lisää, niin rosterin kapeus alkaa iskeä vastaan hyvinkin nopeasti. Otteluohjelma on myös ollut suosiollinen tähän asti. Erityisposi: JBA julkaisi sivuillaan erinomaiset joukkuekatsaukset, käykäähän lukemassa!
7.Kataja Basket(2-3)LWLLWJoukkue järjesteli Martin teurashallilla hyvinkääläisille sellaisen teurastuksen toisesta jaksosta eteenpäin, että KFC:n uuden ravintolan edessä nähdyt aktivistit suuntanevat seuraavaksi Hyvinkäälle puolustamaan hyvinkääläisten inhimillistä kohtelua. Niina Sedano pelaa uransa parasta korista tällä hetkellä ja 16/9lev/2s tilastorivi vieraspelistä luulisi riittävän Karjalaisen urheilusivujen toimituksessa jonkinnäköiseen henkilökuvajuttuun. Seuraavana vuorossa JBA ja mahdollisuus kiivetä rankingissa jälleen sija ylöspäin.
8.Hyvinkään Ponteva(3-2)LWWLWMujusen ja Saviojan (pistäkää nimet isolla vihkoihinne) johdolla kaivattu vierasvoitto EBT:stä antoi balsamia niihin avohakkuun kaltaisiin haavoihin, jotka Kataja kävi repimässä hyvinkääläisiin pöllyttäen pontevattaria 25 pinnan edestä Martin teurashallilla. Vera Mäenpää kannattelee takakentällä isossa vastuussa ja mikäli HyPo löytää sinne rosteristaan helpotusta voi Hyvinkääläiset kiusata isompiaan useammankin kerran tällä kaudella. Marraskuun loppuohjelma on varmasti yksi sarjan vaikeimmista, mutta antaa myös hyvän kuvan paljonko eroa kärkeen on.
9.Pantterit(1-5)WLLLLVaikka viime rankingin jälkeen saldona on ollut kaksi tappiota, on joukkue suoriutunut edelleen mainiosti kentällä. Helmeä vastaan sarjatulokkaan bensa loppui vasta viimeisellä neljänneksellä rutinoitunutta divarimenestyjää vastaan. ToPo:a vastaan realiteetit tulivat vastaan paljon nopeammin, mutta ennakkoluuloton taistelu herättää kunnioituksen raadin jokaisessa jäsenessä. Moskarin johdolla joukkue tulee olemaan kova pala purtavaksi ja Armi Anttilan paluu pelaavaan kokoonpanoon (HEI 17 LEVYPALLOA COMEBACK-PELIIN) tekee Laajasalosta inhan paikan. Paitsi jos omistaa pantteri-kuvioiset legginsit. Ja miksi ei omistaisi.
10.Tapiolan Honka(1-4)WLLLLJoukkue jäi rumasti lähtötelineisiin kotisalissa JBA:ta vastaan ja vaikka lopussa vierailijat hölläsivätkin sen verran, että tulostaulu kaunistui “vain” 12 pinnan eroon, on näillä nuorilla vielä matkaa tässä sarjassa. Seuraavassa ottelussa TuRi:a vastaan pelataan jo tärkeistä sarjapisteistä kokonaisuuden kannalta ja silloin pitää toimittaa muutakin kuin tasapaksu espoolainen kokonaisuus. Pelaajistosta duo Sipponen-Tanhuanpää ovat herättäneet raadissa positiivisia värähdyksiä ennakkoluulottomilla suorituksillaan ja myös puolustuspään spesialisti Klemola on ehdottomasti viihdyttävä seurattava kentällä.
11.Turun Riento(1-4)LLLLWEnsin vahva close but no cigar- henkinen suoritus Jyväskylässä, jossa kotijoukkue joutui puristamaan tosissaan pitääkseen turkulaisten voittosarakkeen nollilla. Sen jälkeen vierailu Mika Häkkisen-aukion areenalle Martinlaaksoon toi ansaitun avausvoiton, kun joukkue kylvetti Puhuttaria lähes 30 pinnan erolla. Valmennusjohto ei kuitenkaan riehaantunut Mika Häkkismäisiin, riehakkaisiin tuuletuksiin (Monaco 1998 never forget) vaan totesi perinteikkään littipeukun riittävän tässä vaiheessa kautta. Kehityskäyrä osoittaa ylöspäin kuten peukalotkin, seuraava ottelu Honkaa vastaan osoittanee, onko trendi pysyvä vai vain rähmää raadin silmissä.
12.Espoo Basket Team II(0-6)LLLLL Pyrintöä vastaan kilpailu voitosta oli hyvin lyhyt ja kiihkeä, kunnes noin 5min jälkeen tamperelaiset kiihdyttivät horisonttiin. HyPo:a vastaan joukkue nosti tasoa ja vahvan kolmannen jakson ansiosta karkasi jo parhaimmillaan 10 pinnan karkumatkalle, mutta Espoonlahden 10 katsojan muodostama painekattila oli tällä kertaa kotijoukkueelle liikaa ja vierailijat tulivat rinnalle sekä ohi viimeisellä jaksolla. Juniorijaosto ottaa jatkuvasti taustalla steppejä eteenpäin nelikon Barkman-Andersson-Lähde-Pelander kantaessa päävastuuta. Barkman menee ehdottomasti kannattaa seurata tätä pelaajaa -listalle.
13.Puhuttaret(0-5)LLLLLJumbofinaalista 27 pinnaa käkättimeen TuRi:a vastaan. Ero seuraaviin joukkueisiin on tasollisesti pelottavan iso ja rehellisesti vaikea on nähdä, millä keinoilla tuo ero kurottaisiin kiinni tai edes hiukan kapeammaksi. Jos viime viikolla raati veikkasi Nokialle tappiotonta syksyä, niin nyt veikataan voitotonta syksyä ja mahdollisesti myös kevättä (jos ei pelaajamuutoksia tule) Vantaalle. Voimia kaikille tekijöille!
 
Viestejä
1 168
Naisten divaria veivattiin taas sunnuntaina ympäri Suomen. Muutama poiminta:

  • Riento vs Honka II oli hyvä esimerkki tasaisesta - vaikkakaan ei koko ajan tasokkaasta - divaripallosta. Riento oli hyvin pelissä mukana vielä 35 minuutin kohdalla mutta loppu meni vaikeaksi. Espoolaisille täytyy antaa kiitosta tasavahvasta suorittamisesta ja Pihla Klemolalle kehuja hyvästä tekemisestä ratkaisuhetkillä.
  • Kierroksen odotetuin taistelu Nokian ja Torpan välillä kääntyi BC Nokian voitoksi 71-61. Näädättäret jatkavat puhtaalla pelillä sarjan kärjessä. Peliä en ole nähnyt joten siitä ei sen enempää.
  • HyPo-HNMKY jäi puolittain mysteeriksi sillä Ruudun tallenne päättyi harmillisesti puoliaikatauon loppuun. Ponteva piti Namikaa alussa lujilla solidin peluutuksen kautta. Vieraiden pelaaminen oli aika kaukana parhaasta, hyökkäyspäässä pelaaminen meni vaikeaksi, osin HyPon onnistuneen puolustuspelaamisen takia. Stadilaisille kuitenkin voitto vaikka kaukoheittoprosentti jäi murheelliseksi (14%).
  • Pyrintö aiheutti Capitalsille jo kauden neljännen tappion. Pyrinnön Nea Pettinen 39 minuuttia ja 30 pistettä on melkoista juhlaa.
 
Viestejä
1 009
Kenenkään pelaajan 39 minuuttia ei ole oikeasti juhlaa. Se on älyvapaata peluuttamista akatemia/divarijoukkueen valmentajalta.
WU16 div B 2018
Valkovenäjän Irina Venskaja (2002): 40min, 50min, 37min ja 38min, pelit noin viikon sisällä. Olisi kyllä ansainnut mitallin noin armottomasta peluutuksesta ja hän oli vielä hyvä.
 
Viestejä
12
Ensimmäiset 20 min Bc Nokia - ToPo peliä tullut katsottua ja otetaan tähän lyhyet havainnot:
  1. Molemmilla joukkueilla perusasioiden tekeminen hyvällä tasolla. Kenttätasapaino suht hyvin kunnossa ja puolustuksen rotaatiot toimii mukavasti.
  2. Nokian aktiivisuus leikata hyökkäyslevypallotilanteista aiheuttaa mukavasti painetta rimalle ja synnyttää hyvin tilaa kaarelle.
  3. ToPo otti osumaa tuomarilinjasta, kun useassa ajotilanteessa puolustajan myöhässä tulleet allemenot jäi viheltämättä pois.
  4. Harmillista, että ToPon kokoonpano oli noin vajavainen
  5. Nokia ehdottoman ansaitusti johdossa tauolle, erityisesti puolustuksen ansioista!
 
Viestejä
103
Mielenkiintoinen kierros nähty jälleen divarin puolella. Puheenavaajaan hyväksi havaittua tyyliä kopioiden muutama huomio:
  • HyPo:lta hieno voitto 7 pelaajalla pelanneesta Capitalsista. Savioja&Mujunen on aika magee kaksikko ja Helminen täydentää trion. Capsista voisi olla jo vähän huolissaan
  • Turku paini itsensä voittokamppailuun, mutta Nina Sedano oli parempi. Turun nuoret menee hyvässä valmennuksessa askel askeleelta eteenpäin
  • Espoonlahden puhtaassa ilmastossa nähtiin unelias 40min, jonka aikana lähes 10 henkinen yleisö nukahteli yhtä tahtia pelaajien kanssa. JBA numeroiden verran ainakin edellä.
  • Nokia kivitti itsensä 20 pinnaa Panttereista ohi. Kaarelta ei ihan osunut, mutta riittävä määrä pisteitä taululle piti huolen ettei ottelusta syntynyt aitoa hippaleikkiä.
  • Puhuttaret kilpailivat tällä kaudella ensimmäistä kertaa koripallo-ottelun voitosta, mutta Rosa Orpo päätti keskeyttää tämän operaation. Pitää kurkkia peli paremmalla ajalla, jotta ehtii tehdä kokonaisvaltaisen analyysin. EJ Korhosen tupla-tupla ei yllättänyt edes Pihtiputaan mummoa ja se seuraa vaan lentopalloa.
  • Pyrintö 2 ja puoli jaksoa edellä ja lopussa 18 perässä. Tällä kertaa bensa ei riittänyt pysäyttämään Jessi Johanssonin 40 minuutin showta (25/6). Missä L. Tuukkanen ToPo:n rosterista? Allekirjottaneella mennyt ainakin ohi...
 
Viestejä
1 168
Laitetaans muutama jatkokommentti vielä Zarkuksen huomioiden perään:

  • Panttereiden aloitusviisikko alkaa näyttää ihan oikealta aikuisten sarjan joukkueelta. Eilen nuorin aloittava pelaaja oli 97-syntynyt Annukka Salminen. Ei silti, kivasti ovat nuoret pantterit vääntäneet. Siiri Forsströmiltä on nähty hyviä otteita pallon kanssa ja Nella Perko teki alkukaudella hienoa työtä koko kentän laajuudella. Nokiaa vastaan jengi ei riittänyt, vaikka eka kymppi mentiinkin tasaisesti. Nokia on viritetty hyvin, juoksee tehokkaasti ja repii hirmuisen määrän hyökkäysriboja Ellen Järvistä myöten.
  • Kaksi helsinkiläisjoukkuetta veteli eilen vajaalla kokoonpanolla. Sekä Capitals että ToPo pelasivat seitsemällä. Onko jälleen pelaajapulan merkkejä ilmassa? Pelaajilla on paljon matseja eri sarjoissa ja huilatakin pitäisi. Vai onko tämä todella monien junnujen sm-sarjojen pelaaminen ylipäätään liian raskas tapa pyörittää tyttöjen ja naisten sarjoja?
  • Zarkus on useampaan kertaan hehkuttanut Mimmi Kauloa, ihan hyvästä syystä. Hyppään vankkureihin. Kauden jokaisessa pelissä vähintään 11 pinnaa ja paljon muutakin arvokasta tekemistä kentällä.
 
Viestejä
12
NAISTEN 1-divisioonan “Power Ranking 2021-2022” nro3. Terveisiä halleilta (Ranking tehty ennen 28.11.2021 pelattavaa kierrosta.)

1.Bc Nokia(8-0)WWWWWNokia näytti koko divarille mistä Näätä Ku**e ja otti vakuuttavan voiton kärkikamppailussa. Ellen Järvisen kylmä päivä ei haitannut Nokialaisia, kun Iina “McDonalds Aka. Mäkkäri” Mäkinen kauhoi koko varrellansa 10 levypalloa ja pussitti 17 paunaa taululle. Seuraavalla kierroksella Näätäjengi kävi Suomen Floridassa, Herttoniemessä, jossa paikallinen Panthers kaatui varmoin ottein kaarelta kivityksestä huolimatta. Nokian palloiluhalli eli paikallisten kesken Nokian palloiluhalli, on edelleen valloittamaton linnake tällä kaudella. Viimekaudelle uusittu lattia on varmasti sarjan yksi vaikeimmista onttoine kohtineen ja päädyn nilkkarallireunoineen, mutta tunnelma salissa on aina lämminhenkinen!
2.Torpan Pojat II(7-1)WWWLWRepaleisella kokoonpanolla Nokialle ja siellä tuli turpaan niin kotijoukkueelta kuin tuomareiltakin. Pari ekaa jaksoa teki hetkittäin jopa pahaa katsoa, kun luodut edut päättyivät hyvään haastoon ja lopulta virheen sijasta ylivoimahyökkäykseen toiseen päähän. Ei sillä, ei ToPo pinnoja tuosta pelistä olisi ansainnut, mutta kokoonpano vaikutti yhtäkkiä yllätävänkin ohuelta. Jessi Johansson on kantanut jättimäistä taakkaa viime otteluissa korin alla ja kaipaisi pelipaikalleen tukea. Viikon ranking kysymys kuuluu, onko Munkka (kuten tsadilaiset asiasta bamlaavat) ja erityisesti sen parkkipaikka logistisesti ehkä huonoimmin suunniteltu? Munkan sisätilat ovat myös sellainen Labyrintti, mihin on eksynyt näiden vuosien aikana katsoja, jos toinenkin.
3.HNMKY(5-2)LWLWWJos sul Aaltonen, Kesälä, Tuomi, Erlund jne. on niin kätes yhteen lyö. Ja mikäpä Coach Sandvikilla on lapasia yhteen lyödessä. Tuo divarivalmennuksen Pep Guardiola on loihtinut jälleen tilankäytön kuntoon ja antanut Vilma Kesälälle avaimet käteen henkisen mahdollisuuden kerätä syöttökeskiarvoihin kaksinumeroiset lukemat. Helsingin urheilutalo eli HESARI (kuten kaikki asian laittavat) on varmasti yksi nihkeimmistä paikoista pelata koripalloa, sillä kenttään jää kiinni niin kengät kuin itseluottamus kuin nivelsiteet, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa käsipallostadionista. Onneksi vain kerran kaudessa per joukkue.
4.Pyrintö Akatemia(6-2)WWLWLNea Pettinen-hurrikaani riehui Pyynikillä Capsia vastaan 30 pinnan arvoisesti, mutta Kisiksen kirkkaat valot hyydyttivät tuon hurrikaanin lempeäksi föhn-tuuleksi ja sitä myötä myös koko Pyrinnön joukkueen pelaamisen. Ensi viikolla THE Pyynikillä (kuten paikallislehdistö hallista kirjoittaa) vastaan asettuu alkukauden yllättäjätriosta (Pyrintö, Pantteri, HyPo) se kissaeläin. Pettinen vs. Anttila, Moskari vs. Peltola. Mielenkiintoisia match uppeja tiedossa sarjan perinteikkäimmällä parketilla.
5.Kataja Basket(4-3)LLWWWJoensuulainen, ilomielinen opiskelijaryhmittymä on luoteja väistellen viskonut itsensä jo 3 ottelun voittoputkeen. Jyväskylässä joukkue nakutti todella kovia 3-pisteen heittoja ottelun ratkaisuhetkillä ja sama toistui turkulaisia vastaan viikkoa myöhemmin Joensuun Urheilutalolla eli Urkkiksella (jos joku paikallinen sanoo sen noin niin kertokaa). Liigatason puitteissa on mukava pelata (ja katsoa) korista ja jos joukkue välttyy vammoilta kärkipelaajien osalta niin Kataja voi salakavalasti hiipiä yllättävänkin korkealle sarjataulukossa. Toki jatkossa muutakin on löydyttävä tiukoissa paikoissa, kuin äärimmäisen kovia 3-pisteen heittoja kättä vasten.
6.Jyväskylä Basketball Academy(5-2)WWWLWKatajaa vastaan joukkue nakutteli vapaita kolmen pisteen heittoja siinä määrin ohitse, että kolmannella jaksolla joensuulaiset karkasivat ensin ottelussa karkuun ja sen jälkeen pisteiden kanssa susirajalle. Espoonlahden kiihkeässä illassa 8 silmäparin tarkasti livenä tilannetta tapittaessa, JBA nakutteli itsensä selvään voittoon suhteellisen unisella esityksellä. Kauden ensimmäinen todellinen tason mittaus nähdään tulevana viikonloppuna, kun samettinen latinolanne T. Sandvik johdattaa HOS-joukkueen Viitaniemen Gradia D-salin parketille tai ihan vaan D:lle (kuten jyvääääskyläläiset asian tykkäävät kertoa). Tuo ottelu kertoo jyväskyläläisten todellisesta iskukyvystä enemmän kuin 7 edellistä ottelua yhteensä.
7.Hyvinkään Ponteva(4-3)WLWLWRanking-raati hehkutti jo viime viikolla duo Savioja-Mujusta ja twin towers oli jälleen hehkutuksen arvoinen. Capitalsia vastaan Savioja 19/7/3s ja Mujuselta maaginen sjutton tuplatupla. Jokainen divarin valmentaja yrittää purkittaa Mujusen levypallokamppailuhalua astiaan ja viedä sitä omalle joukkueelleen, jos vain mahdollista. Seuraavassa pelissä Martin teurashallilla (kuten kaikki eteläisen alueen miesten II-divaria ikinä seuranneet koripalloihmiset asian laittavat) vastaan asettuu ToPo II, joka on kärsinyt Helmen tavoin pienestä pelaajakadosta viime peleissä. Nähdäänkö liigatason hallissa liigatason ottelu ja tekeekö L. Tuukkanen paluun pelikentälle hillitäkseen HyPo:n levypallodominanssia?
8.Helmi Capitals(3-5)LWLLLSarjan kriisijoukkue Helmi Caps sai ensiksi löylytyksen Pyrinnöltä ja heti perään hyvinkääläisten invaasio Malmin Helmi-Centerin syväänpäähän oli liikaa. Kokoonpanolistauksessa pelaajia riittää vaikka kuinka ja paljon, mutta 7-8 pelaajaa on tällä hetkellä rosterin koko. Ja vaikka Albinaattori tehoilee millaisia lukemia korinläheisyydestä ja Magic Newhill antaa 50 syöttöä niin enemmän pitäisi kokoonpanosta saada irti. Helmi-center (kuten paikallisväestö hallia kutsuu) on kuin paranneltu versio Martsarista (kts. Puhuttaret). Valoisampi halli, paremmat vaihto- ja katsomopenkit, kivemmat suihkut ja isompi parkkis. Ei oikeastaan mitään muuta vikaa, kuin että se on Malmilla.
9.Pantterit(2-6)LLLWLHertsikan staadionilla (paikallisten leikkimielinen lempinimi kotihallille) on väännetty kahteen kertaan viime rankingin jälkeen. Ensin Pantterit nappasivat odotetun voiton sarjajumbosta ja sen jälkeen vastus löytyikin sarjataulukon toisesta ääripäästä. Pantterit onnistui jäädyttämään nokilaisten heittokädet siinä määrin, että eroa jäi vain 20 pinnaa vierailijoiden hyväksi, mikä nousijajoukkueelta hatunnoston arvoinen suoritus. Armi Anttila on upea pelaaja tälle joukkueelle, mistä kertoo mm. tilastorivi 14/23/2s/2r/3t. Jäämme odottamaan meneekö 30 levypalloa yhdessä ottelussa rikki tällä kaudella. Salista itsessään ei ole mitään sanottavaa. Kuten ei mistään muustakaan.
10.Tapiolan Honka(3-4)LLLWWHonka on intoutunut kahden ottelun voittoputkeen Puhuttarien ja TuRi:n kustannuksella. TuRi:a vastaan Pihla Klemola puristi turkulaisten takapelaajien mentaalitilan kuolioon ja Puhuttaria vastaan oli varaa jopa leikitellä voitolla, kunnes Rosa Orpo lopetti ylimääräisen kikkailun ja hoiti sarjapisteet espoolaisten takataskuun. Seuraavaksi Tapiolan salibandy areenalle (kuten paikalliset hallia varmasti kutsuvat) saapuu hyvässä iskussa oleva Kataja. Jääkö vierailijat jumiin yläkerran upottaviin hierontatuoleihin ja saako sarjan synkimmät pukukopit tunnelman latistumaan ennen kuin se ehtii noustakaan? Jos kokoonpano on kohdillaan, joukkueella on raadin mielestä aito mahdollisuus kaataa Kataja.
11.Turun Riento(1-6)LLWLLEnsin Honka kaivoi vahvalla päätöserän viimeisellä 5 minuuttisella voiton turkulaisista ja sen jälkeen maailman pisin pelimatka Joensuuhun sai katkeran päätöksen, kun Anni Laurikainen teki kaarelta heittoharhautuksen nostattaen puolustajan ilmaan ja tarjoili sen jälkeen tietysti Nina Sedanolle, joka löi naulat turkulaisten arkkuun. Ottelun loppu kuvasti hyvin kuinka nuorten pelaajien kasvuprosessi on vielä kesken pallonmenetysten ollessa enemmän itse aiheutettuja kuin vastustajan painostamia ja sen jälkeen omassa päässä hypitään 21,1% tarkuudella kolmosia heittävän ajohalukkaan pelaajan harhautuksiin. Nunnari tai Nunnis (kuten turkulaiset asian laittavat) on yksi kovimmista lähiöhalleista koko Suomessa ja sinne on varmasti ilo matkata mistä päin tahansa Suomea.
12.Espoo Basket Team II(0-7)LLLLLEspoonlahden shithole (kuten kaikki espoolaisten kotihallia kutsuvat), joka viime vuosien remontoinnin jälkeen tarjoaa tänä päivänä vierailijoille mahdollisuuden pelata ottelu yli 8 celcius asteessa ja myös keuhkoille turvallisessa ilmastossa ei ole ollut se vaikein linnake tuhottavaksi vierailijoille. Viimeisimpänä niin hyvinkääläiset kuin jyväskyläläiset ovat käyneet nakertamassa palan espoolaisesta koripallounelmasta. Jos vakavoidutaan edes hetkeksi, niin nuoret pelaajat saavat huipputason valmennuksessa mahdollisuuksia kehittää itseään kohti liigajoukkueen portteja. Matkaa on vielä, kuten tulokset näyttävät, mutta ei kannata ihmetellä mikäli nuoret EBT II pelurit vielä löytävät joku päivä itsensä yli 8 kotikatsojan edestä kovemmassa sarjassa.
13.Puhuttaret(0-7)LLLLLViimeiset kaksi ottelua on ollut jo tuloksellisesti parempaa tekemistä. Honkaa vastaan viimeisellä jaksolla oli syntyä aito kilpailu koripallo-ottelun voitosta kunnes Hongan Rosa Orpo lopetti tylysti sätkimisen ja jätti Martsarin fanaattisen kotiyleisön ilman palkintoa. Martsari (kuten kaikki paikalliset hallia kutsuvat) ja sen jyrkät katsomot luovat katsojille mahdollisuuden luoda vierailevalle joukkueelle hyvin ikävän vierailun Vantaan sydänmaille. Toisaalta “vaihtopenkki” tekee siitä jo itsessään tuskallisen, mutta onneksi voittaminen kyseisessä hallissa tuntuu tällä kaudella olevan vierasjoukkueille sen verran kevyt operaatio, ettei Martsarista jää loputtoman pahaa makua suuhun. Kuuluttajalle extra-bonus peukutukset!
 
Viestejä
12
Seuraavaan rankingiin, koitetaan pysyä vähän enemmän asiassa ja vähän vähemmän epäolennaisuuksissa...
 
Viestejä
405
Ottelun loppu kuvasti hyvin kuinka nuorten pelaajien kasvuprosessi on vielä kesken pallonmenetysten ollessa enemmän itse aiheutettuja kuin vastustajan painostamia ja sen jälkeen omassa päässä hypitään 21,1% tarkuudella kolmosia heittävän ajohalukkaan pelaajan harhautuksiin

Kyllä nämä nolot loput menevät enemmän valmennuksen kuin pelaajien piikkiin, kun valmennus on sama jo yli 5 vuotta ja tilanne on ollut sama jo yli 5 vuotta. Joko valmennus ei osaa pelin loppuja ja perusasioita siitä, miten tiukat pelit voitetaan tai valmennus ei osaa huolehtia jatkuvuudesta, vaan kantaa aina vaan vettä kaivoon......
 
Viestejä
52
Jos Pyrinnön pelit liigan puolella jatkuu samaan tahtiin niin luultavasti he peluuttavat liigapelaajia
 
Viestejä
1 009
Jos Pyrinnön pelit liigan puolella jatkuu samaan tahtiin niin luultavasti he peluuttavat liigapelaajia
Toivottavasti eivät tee topoja. En tiedä onko liitto tehnyt jotakin viime kevään farssin estämiseksi.
 
Viestejä
1 168
Päivän divarikierrokselta tuli yksi peli katseltua suorana. Namika haki pinnat Jyväskylästä hyvällä peliesityksellä. Zarkus varmaan rapsaa tarkemmin pelistä, joten jätän kommentoimatta pelin kiinnostavat tapahtumat.

Yhden detskun nostan ilmoille. Matsissa saatiin sarjan ennätys: Vilma Kesäsen 15 koriin johtanutta syöttöä on kaikkien aikojen kovin lukema naisten divarissa.
 
Viestejä
103
Jyväskylän koripalloteatteri-illassa nähtiin kaksi vauhdikasta puoliaikaa, joista jälkimmäisellä kotijoukkue siirtyi vähitellen katsojan rooliin ja antoi vierailijoiden mennä menojaan.

Avauspuolikkaalla kotijoukkue osui kovalla prosentilla 3pisteen kaaren takaa laadukkaasti rakennetuista heittopaikoista ja pystyi 5vs5 puolustuksessa aiheuttamaan hankaluuksia helsinkiläisten pelinrakenteluun. Helsinkiläisryhmä käytti surutta hyväkseen kotijoukkueen jokaisen uneliaan puolustukseen siirtymisen ja rankaisi myös hyökkäyslevypalloista useamman kerran. Kokonaisuudessaan erittäinkin viihdyttävä 20minuuttia.

Ison tauon jälkeen kotijoukkue sinnitteli mukana erän puoleen väliin asti kunnes Hnmky nykäisi hetkessä 10 pinnan eron taululle käytännössä katsoen siirtymällä erittäin laadukkaasti sekä nautiskellen Vilma Kesäsen syöttörepertuaarista. Kotijoukkueen osalta hyökkääminen alkoi olla kerta kerralta haastavampaa Hnmky:n paineen alla ja kun tekopaikoista, myös niistä helpoimmista, ei pallo mennyt koriin alkoi selkärangasta kuulua ohutta narahtelua. Viimeisellä jaksolla sama tarina jatkui ja HNMKY vei ansaitusti pisteet Helsinkiin.

Helsinkiläisillä on kaikki tarvittavat palaset kokoonpanossaan vaikka koko sarjan voittoon. Kotijoukkue osoitti avauspuolikkaalla piilevän potentiaalin molemmissa kenttäpäädyissä, mutta tilanteenvaihdoissa tapahtuvat nukahdukset syövät parhaan tuloksen. Jos tänään oli haasteita siirtymissä niin Nokiaa vastaan voi olla tosi iso kiire. Onneksi playoff-pelit eivät ole ihan vielä kulman takana.

Illan hahmot: Vilma Kesäsen 15 syöttöä on kyllä jäätävä saldo. Olispa jokaisella nuorella joukkueella tuollainen pointti opastamassa arjessa harjoituksissa mitä tulee tehdä. Äärimmäisen laadukasta pelinjohtotyöskentelyä.

Kotijoukkueelta Titta Lepistö teki sen minkä pystyi eli 28/11/2s/4r/4t. Hurja suoritus kokonaisuudessaan vaikka muutamia nukahduksia pakkipäässä tulikin. Sarjan paras 4-5 paikan pelaaja, jonka varmasti jokainen liigajoukkue ottaisi riemusta kiljuen joukkueeseensa.

(Wilma Tuomi 2p heitot 11/11, pretty good)

Illan not so good: tuomarityöskentely ei täyttänyt kaikkia odotettuja laatustandardeja. Erityisesti avauspuoliskolla kotijoukkue hyötyi tästä selkeästi, kun käsillä sai häiritä hyvinkin voimakkaasti, mutta suurempi ongelma oli linjattomuus. Jos valmentajat niin erityisesti pelaajat olivat ihmeissään siitä mikä kaikki oli missäkin tilanteessa sallittua.
 
Viestejä
103
Kierrokselta huomioita:
  • Nokia voitti Pyrinnön. Wau.
  • JBA tarjoili avauskympillä Malmilla aikamoisen kylvetyksen kotijoukkueelle. Viimeisessä erässä Caps tuli lähelle, mutta pinnat Jyväskylään. Capsilla helpottaa heti kun saavat harjoiteltua pelikokoonpanolla edes kerran peliä edeltävällä viikolla.
  • Armi Anttila repi päitä ja ennenkaikkea levypalloja, mutta Hyvinkääläisten invaasio Herttoniemeen oli lopulta liikaa. Vera Mäenpäältä aikuisen naisen koripallo-ottelu
  • Espoolaiseen derbyyn oli shitholeen löytänyt jopa 20 katsojaa (8 enemmän kuin ebtII katsojakeskiarvo) ja Kia Mäntylä, mutta siitä huolimatta pinnat matkasivat Honkahallille. Heittoprosentit antavat riittävän kuvan tapahtumasta.
  • Hesarilla pikkujoulushow ja yli 250 katsojaa joihin ilmeisesti laskettiin myös vierasjoukkue. Eroa joku 35 ja ainoa kilpailu syntyi siitä kuka narauttaa ekana pullon auki. Glögipullon.
Ensiviikon powerranking sai hyvää materiaalia. Sitä tuskin kuitenkaan pystytään hyödyntämään esim. mitenkään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös